829/2015

Suomen Pankin ilmoitus viitekorosta ja viivästyskoroista

Suomen Pankki ilmoittaa 20 päivänä elokuuta 1982 annetun korkolain (633/1982) 12 a §:n nojalla, sellaisena kuin se on 18 päivänä tammikuuta 2013 annetussa laissa (32/2013), että korkolain 12 §:ssä tarkoitettu, Euroopan keskuspankin viimeisimpään perusrahoitusoperaatioon perustuva viitekorko on 0,5 prosenttia ja 4 §:n 1 momentissa tarkoitettu viivästyskorko on 7,5 prosenttia vuodessa sekä 4 a §:n 1 momentissa tarkoitettu viivästyskorko kaupallisissa sopimuksissa on 8,5 prosenttia vuodessa. Viitekorko ja molemmat viivästyskorot ovat voimassa 1 päivästä heinäkuuta 31 päivään joulukuuta 2015.

Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2015

SUOMEN PANKKI


Erkki LiikanenJohtokunnan puheenjohtaja


Pentti HakkarainenJohtokunnan varapuheenjohtaja

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.