Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

659/2015

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä annetun lain muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Julkaisupäivä
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä annetun lain ( 1383/2007 ) 8 ja 9 §, 25 §:n 2 momentti, 26 §:n 1 momentti sekä 34—39 §, sellaisina kuin niistä ovat 8 § laissa 290/2013 ja 9 § laissa 1761/2009, sekä

lisätään lakiin uusi 27 a § seuraavasti:

8 §Toimivaltainen tuomioistuin

Luovuttamisesta ja säilöön ottamisen voimassa pitämisestä päättää Helsingin käräjäoikeus.

9 §Toimivaltaiset syyttäjät

Jollei tässä laissa toisin säädetä, Helsingin käräjäoikeuden tuomiopiirissä toimivat kihlakunnansyyttäjät ovat toimivaltaisia hoitamaan tämän lain mukaisia syyttäjäntehtäviä.

Erityisestä syystä toimivaltainen syyttäjä voi olla myös muu kuin 1 momentissa tarkoitettu syyttäjä.

25 §Läsnäolo istunnossa


Luovutettavaksi pyydettyä, joka on otettu säilöön, on käräjäoikeuden istunnossa kuultava syyttäjän pyynnön sisällöstä.


26 §Suostumuksen ilmoittaminen

Luovutettavaksi pyydetty ilmoittaa käräjäoikeuden istunnossa, suostuuko hän luovuttamiseensa.


27 a §Kuuleminen videoyhteyden välityksellä

Jos käräjäoikeus harkitsee soveliaaksi, luovuttamisasian käsittelyssä voidaan käyttää videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa, jossa käsittelyyn osallistuvilla on puhe- ja näköyhteys keskenään. Jos käräjäoikeus pitää sitä tarpeellisena, luovutettavaksi pyydetty on kuitenkin tuotava käräjäoikeuteen.

34 §Muutoksenhakuoikeus

Luovuttamista koskevaan käräjäoikeuden päätökseen haetaan muutosta valittamalla korkeimpaan oikeuteen, jos korkein oikeus oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n nojalla myöntää valitusluvan.

35 §Muutoksenhakemuksen tekeminen

Sen, joka haluaa hakea muutosta luovuttamista koskevaan käräjäoikeuden päätökseen, on seitsemän päivän kuluessa päätöksestä toimitettava käräjäoikeuteen korkeimmalle oikeudelle osoitettu muutoksenhakukirjelmä, johon on sisällytettävä lupahakemus ja valitus. Muutoksenhakemusta, jota ei ole tehty määräajassa, ei oteta tutkittavaksi.

36 §Muutoksenhakemukseen vastaaminen

Muutoksenhakijan vastapuolella on oikeus kirjallisesti vastata muutoksenhakemukseen. Vastauksen antamista varten vastapuoli saa käräjäoikeudesta jäljennökset muutoksenhakukirjelmästä ja siihen liitetyistä asiakirjoista. Määräaika vastauksen antamiseen on seitsemän päivää muutoksenhakuajan päättymisestä. Vastapuolen on mainitussa määräajassa toimitettava kirjallinen vastaus käräjäoikeuteen. Muutoksenhakija saa käräjäoikeudesta jäljennöksen vastauksesta ja siihen liitetyistä asiakirjoista.

37 §Asiakirjojen toimittaminen korkeimpaan oikeuteen

Käräjäoikeuden tulee lähettää muutoksenhakukirjelmä liitteineen viipymättä sen saavuttua korkeimmalle oikeudelle. Samalla on lähetettävä asiaa koskeva asiakirjavihko sekä jäljennös käräjäoikeuden päätöksestä. Vastaavasti vastauskirjelmä liitteineen on sen saavuttua lähetettävä viipymättä korkeimmalle oikeudelle.

38 §Päätösvaltaisuus ja käsittelyn kiireellisyys

Korkein oikeus voi käsitellä ja ratkaista luovuttamista koskevan asian kolmijäsenisessä jaostossa.

Korkeimman oikeuden on käsiteltävä luovuttamista koskeva asia kiireellisesti. Asia on ratkaistava seitsemän päivän kuluessa vastauksen toimittamiseen varatun ajan päättymisestä.

Jos 2 momentissa säädettyä määräaikaa ei erityisestä syystä voida noudattaa, asia tulee ratkaista niin pian kuin mahdollista.

39 §Muut säännökset

Jollei muusta lainsäädännöstä muuta johdu, muutoksenhakuun sovelletaan muuten niitä oikeudenkäymiskaaren 30 luvun säännöksiä, jotka koskevat muutoksenhakua hovioikeuden toisena oikeusasteena käsittelemään asiaan. Asian käsittelyyn korkeimmassa oikeudessa sovelletaan myös soveltuvin osin tämän lain säännöksiä asian käsittelystä käräjäoikeudessa.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016.

Asiaan, jossa luovutettavaksi pyydetty henkilö on otettu kiinni tai muuten tavoitettu ennen tämän lain voimaantuloa, sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.

HE 231/2014

LaVM 34/2014

EV 340/2014

Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2015

Tasavallan PresidenttiSAULI NIINISTÖOikeusministeriAnna-Maja Henriksson

Sivun alkuun