200/2015
Dokumentin versiot
Annettu Helsingissä 6 päivänä maaliskuuta 2015
Laki kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain 19 ja 20 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kaupallisen kalastuksen vakuutustuesta annetun lain (998/2012) 19 § ja 20 §:n 1 momentti seuraavasti:
19 §
Toimivaltainen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Tässä laissa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle säädettyjä tehtäviä hoitaa kaikkien elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimialueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Muut elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, joiden toimialue rajautuu Suomen merialueen rannikkoon, antavat virka-apua toimialueillaan 11 §:n 3 momentissa tarkoitettujen vahinkotapahtumien toteamiseksi tehtävissä tarkastuksissa sekä 16 §:ssä tarkoitetuissa tarkastuksissa.
20 §
Muutoksenhaku
Kalastusvakuutuslaitoksen päätökseen saa vaatia oikaisua Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta siten kuin hallintolaissa säädetään. Jos samaa vahinkotapahtumaa koskeva asia on vireillä muussa valituselimessä tai tuomioistuimessa, oikaisuvaatimuksen käsittely on keskeytettävä, kunnes edellä tarkoitettu asia on ratkaistu.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 2015.
HE 353/2014MmVM 30/2014
EV 301/2014
Helsingissä 6 päivänä maaliskuuta 2015
Tasavallan Presidentti
SAULI NIINISTÖ
Liikenne- ja kuntaministeri
Paula Risikko