Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1416/2014

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki kirjastolain 9 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Julkaisupäivä
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan kirjastolain ( 904/1998 ) 9 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1709/2009, seuraavasti:

9 §


Kunnalle myönnetään valtionavustusta valtion talousarvioon otetun määrärahan rajoissa 4 §:ssä tarkoitetun keskuskirjasto- ja maakuntakirjastotehtävän hoitamiseen ja tämän lain mukaiseen toimintaan siten kuin opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa (1705/2009) säädetään sekä kirjaston investointihankkeisiin ja toimitilojen kehittämiseen siten kuin valtionavustuslaissa (688/2001) säädetään. Valtionapuviranomainen investointiavustuksissa on opetus- ja kulttuuriministeriö.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2015.

HE 258/2014

SiVM 15/2014

PeVL 44/2014

EV 213/2014

  Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2014

Tasavallan PresidenttiSAULI NIINISTÖKulttuuri- ja asuntoministeriPia Viitanen

Sivun alkuun