83/2014

Annettu Helsingissä 31 päivänä tammikuuta 2014

Laki kolttalain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan kolttalain (253/1995) 49, 51, 63 ja 64 §, sellaisina kuin niistä ovat 63 § osaksi laeissa 575/1997 ja 1474/2009 sekä 64 § laissa 1474/2009, seuraavasti:

49 §
Vaalilautakunnan päätöksestä valittaminen

Edellä 48 §:n 2 momentissa tarkoitettu henkilö saa hakea muutosta vaalilautakunnan päätökseen valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa siitä, kun vaalin tulos on julkaistu, sillä perusteella, että päätös loukkaa hänen oikeuttaan tai on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka on muutoin lainvastainen. Muutoksenhaussa noudatetaan muutoin, mitä hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.

51 §
Kyläkokouksen ja kolttaneuvoston päätöksestä valittaminen

Kolttien kyläkokouksen ja kolttaneuvoston päätökseen saa koltta-alueella asuva täysi-ikäinen koltta tai hänen puolisonsa taikka kolttaneuvoston jäsen hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai on muutoin lainvastainen. Sama oikeus on sillä, jonka oikeutta päätös loukkaa.

Muutosta ei kuitenkaan saa hakea sellaiseen päätökseen, joka sisältää lausunnon viranomaiselle, ellei lausunto sido viranomaista.

Muutosta on haettava 30 päivän kuluessa päätöksestä tiedottamisesta. Muutoin muutoksenhaussa noudatetaan, mitä hallintolainkäyttölaissa säädetään.

63 §
Muutoksenhaku

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.

Valituskirjelmä voidaan toimittaa myös päätöksen tehneelle viranomaiselle, jonka on viipymättä lähetettävä valituskirjelmä sekä asiassa kertyneet asiakirjat ja lausuntonsa valituksesta hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden päätökseen 36—39 §:ssä tarkoitetussa asiassa taikka asiassa, joka koskee vapaaehtoisen velkajärjestelyn tai muun maksuhelpotuksen raukeamista, saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Muutoin hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Maa- ja metsätalousministeriön päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.

64 §
Käsittelymaksun periminen

Tämän lain nojalla annetuista päätöksistä peritään maksu siten kuin maksujen perimisestä erikseen säädetään. Velkajärjestelyä ja muita luottojen maksuhelpotuksia sekä avustuksen ja muun tuen myöntämistä koskevat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökset ovat kuitenkin maksuttomia.


Tämän lain voimaantulosta säädetään erikseen lailla.

HE 121/2013
MmVM 17/2013
EV 186/2013

  Helsingissä 31 päivänä tammikuuta 2014

Tasavallan Presidentti
SAULI NIINISTÖ

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri
Alexander Stubb

Koltansaamenkielinen käännös

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.