Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
- Julkaisupäivä
- Suomen säädöskokoelma
- Säädösteksti
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan tekijänoikeuslain ( 404/1961 ) 16 b sekä 16 c § ja sen edellä oleva väliotsikko, sellaisina kuin ne ovat laissa 1436/2007, seuraavasti:
16 b §
Kirjasto, jolle kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä annetun lain (1433/2007) mukaan on luovutettava teoksen kappale, saa:
käyttää kokoelmissaan olevaa teosta tämän lain 16 ja 16 a §:ssä tarkoitetuin tavoin ja pykälissä säädetyin edellytyksin;
välittää kokoelmissaan olevan julkistetun teoksen yleisöön kuuluvalle henkilölle tutkimusta tai yksityistä opiskelua varten yleisölle välittämiseen varatuilla laitteilla, jos muu kuin tässä kohdassa tarkoitetun käytön edellyttämä teoksen kappaleen valmistaminen digitaalisesti on estetty sekä jos teoksen välittäminen edelleen on estetty, sellaisen kirjaston tiloissa, jonka kokoelmiin liitettäväksi aineisto kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä annetun lain mukaan sijoitetaan, sekä eduskunnan kirjastossa ja Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa;
valmistaa kokoelmiinsa liitettäviksi kappaleita tietoverkoissa yleisön saataviin saatetuista teoksista;
valmistaa kokoelmiinsa liitettäväksi kappaleen sellaisesta julkaistusta teoksesta, jonka hankkiminen osaksi kirjaston kokoelmaa on tarpeen, mutta jota ei ole saatavissa kaupallisen levityksen tai välittämisen kautta.
Mitä 1 momentin 1 ja 4 kohdassa säädetään, sovelletaan myös niihin kirjastoihin, joiden kokoelmiin liitettäväksi 1 momentissa tarkoitettu kirjasto kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä annetun lain mukaan sijoittaa aineiston.
Teosten käyttäminen Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa
16 c §
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti saa:
käyttää kokoelmissaan olevaa teosta 16 ja 16 a §:ssä tarkoitetuin tavoin ja pykälissä säädetyin edellytyksin;
välittää kokoelmissaan olevan teoksen yleisöön kuuluvalle henkilölle tutkimusta tai yksityistä opiskelua varten 16 b §:ssä tarkoitetun kirjaston tiloissa, eduskunnan kirjastossa ja Tampereen yliopiston viestinnän, median ja teatterin yksikössä yleisölle välittämiseen varatuilla laitteilla, jos muu kuin teoksen käytön edellyttämä kappaleen valmistaminen digitaalisesti on estetty sekä jos teoksen välittäminen edelleen on estetty;
valmistaa kokoelmiinsa liitettäviksi kappaleita televisiossa tai radiossa lähettämällä yleisön saataviin saatetuista teoksista.
Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei sovelleta ulkomaisen tuottajan tallettamaan elokuvateokseen.
Instituutin kokoelmissa olevaa teosta saa, lukuun ottamatta ulkomaisen tuottajan tallettamaa elokuvateosta, käyttää tutkimukseen ja korkeakoulutasoiseen elokuvaopetukseen.
Mitä 1—3 momentissa säädetään, sovelletaan myös sellaiseen tallettamis-velvollisuuden piiriin kuuluvaan aineistoon, jota säilytetään kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä annetun lain mukaisesti hyväksytyssä säilytystilassa.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2014.
SiVM 2/2013
EV 87/2013
Helsingissä 13 päivänä syyskuuta 2013
Tasavallan PresidenttiSAULI NIINISTÖKulttuuri- ja urheiluministeriPaavo Arhinmäki