Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

942/2012

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki työttömyyskassalain 26 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Julkaisupäivä
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan työttömyyskassalain ( 603/1984 ) 26 §:n 1 momentin 2 kohta, sellaisena kuin se on laissa 1190/2009, seuraavasti:

26 §Osuudet hallintokuluista

Hallintokuluihin kohdistuvana valtion osuutena ja työttömyysvakuutusrahaston osuutena maksetaan:


2)

0,35 prosenttia niistä kassan viimeksi kuluneen kalenterivuoden aikana maksamista työttömyyspäivärahoista, vuorotteluvapaalaissa (1305/2002) tarkoitetuista vuorottelukorvauksista ja julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) 9 luvun 1 §:n mukaisista kulukorvauksista, joihin suoritetaan valtion osuus tai työttömyysvakuutusrahaston osuus.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013.

HE 133/2012

TaVL 41/2012

PeVL 32/2012

TyVM 7/2012

EV 163/2012

Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2012

Tasavallan PresidenttiSAULI NIINISTÖElinkeinoministeriJan Vapaavuori

Sivun alkuun