301/2012

Annettu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2012

Valtioneuvoston päätös Kuopion ja Nilsiän kaupunkien yhdistymisestä

Valtioneuvosto on kuntajakolain (1698/2009) 21 §:n 1 momentin ja kielilain (423/2003) 5 §:n nojalla päättänyt:

Kuntajaon muutos

Nilsiän kaupunki lakkaa ja yhdistyy Kuopion kaupunkiin.

Vaikutukset oikeudelliseen ja hallinnolliseen jaotukseen

Uusi Kuopion kaupunki kuuluu valtion alue- ja paikallishallinnon sekä Euroopan unionin toiminnassa noudatettavien aluejakojen osalta samoihin tuomiopiireihin ja hallintoalueisiin kuin nykyinen Kuopion kaupunki.

Vaikutukset kielelliseen jaotukseen

Uusi Kuopion kaupunki on suomenkielinen kunta.

Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013.

Päätöksen tiedoksi saattaminen

Päätös kuntajaon muuttamisesta on julkaistava Suomen säädöskokoelmassa ja toimitettava julkaistavaksi muutoksen kohteena olevassa kunnassa siten kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan.

Muutoksenhakukielto

Kuntajakolain 55 §:n 1 momentin mukaan kuntien yhteisen esityksen mukaiseen valtioneuvoston päätökseen kuntien yhdistymisestä ei saa hakea muutosta.

  Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2012

Hallinto- ja kuntaministeri
Henna Virkkunen

Ylitarkastaja
Suvi Savolainen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.