Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

230/2012

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki autoverolain 8 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Julkaisupäivä
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan autoverolain ( 1482/1994 ) 8 §:n 4 momentti, sellaisena kuin se on laissa 5/2009, seuraavasti:

8 §


Veron osuus on kuitenkin vähintään liitteen verotaulukon 1 alin veron osuus.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2012.

Lakia sovelletaan ajoneuvoihin, joiden ensimmäinen veron määräytymispäivä on 1 päivänä huhtikuuta 2012 tai myöhemmin.

Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.

HE 8/2012

VaVM 3/2012

EV 14/2012

  Helsingissä 11 päivänä toukokuuta 2012

Tasavallan PresidenttiSAULI NIINISTÖValtiovarainministeriJutta Urpilainen

Sivun alkuun