348/2011

Annettu Helsingissä 12 päivänä huhtikuuta 2011

Valtiovarainministeriön asetus Suomen Pankki 200 vuotta -juhlarahasta

Valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään metallirahasta 27 päivänä maaliskuuta 1998 annetun lain (216/1998) 1 §:n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 378/2002:

1 §

Suomen Pankin perustamisesta tulee vuonna 2011 kuluneeksi 200 vuotta. Merkkivuoden kunniaksi lyödään 100 euron juhlaraha.

2 §

Juhlaraha on kultaseosta, jonka painosta 917 promillea on kultaa, 43 promillea kuparia ja 40 promillea hopeaa.

Pitoisuudet saavat vaihdella enintään ± 10 promilleyksikköä.

3 §

Juhlarahan halkaisija on 22,0 ± 0,1 millimetriä ja paino 5,65 ± 0,10 grammaa.

Enintään 5 prosenttia rahoista saa poiketa halkaisijastaan enemmän kuin ± 0,1 millimetriä.

4 §

Juhlarahan kuvat ja kirjoitukset laakapinnoilla on sijoitettu siten, että rahoja kirjan lehden tavoin käännettäessä kumpikin puoli on oikein päin.

Rahassa on sen suunnitelleen taiteilijan sukunimen alkukirjain V sekä Suomen Rahapaja Oy:n tunnus.

5 §

Juhlaraha on seuraavan selitelmän ja kuvan mukainen.

Rahan tunnuspuolella on kuvattuna joutsenen keho ja siipi. Rahan vasemmassa reunassa on teksti SUOMEN PANKKI 1811 - 2011 ja rahan alareunassa keskellä FINLANDS BANK.

Rahan arvopuolella on kuvattuna joutsenen toinen siipi sekä arvomerkintä 100 EURO. Teksti SUOMI FINLAND on rahan alareunassa kaarevasti kirjoitettuna. Vuosiluku 2011 on rahan yläreunassa keskellä.

6 §

Juhlarahojen tarkemmat yksityiskohdat ilmenevät Suomen Rahapaja Oy:n hallussa olevista perusmalleista ja -työkaluista.

7 §

Tämä asetus tulee voimaan 2 päivänä toukokuuta 2011.

  Helsingissä 12 päivänä huhtikuuta 2011

Valtiovarainministeri
Jyrki Katainen

Hallitusneuvos
Raine Vairimaa

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.