1315/2010
Dokumentin versiot
Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2010
Laki kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain (1429/2004) voimaantulosäännös, sellaisena kuin se on laissa 1106/2008, seuraavasti:
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2005 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2014.
Aiempia kotipalvelun ja kotisairaanhoidon tietoja voidaan salassapitosäännösten estämättä siirtää kotihoidon tiedot sisältävään rekisteriin, jos se on palvelujen järjestämisen vuoksi tarpeen.
Sen estämättä, mitä 13 b §:n 3 momentissa säädetään, kokeilu voi jatkua 31 päivään joulukuuta 2014 saakka.
Kunta tai kuntayhtymä, jonka osallistumisen kokeiluun sosiaali- ja terveysministeriö on hyväksynyt, voi irrottautua kokeilusta ilmoitettuaan siitä kirjallisesti sosiaali- ja terveysministeriölle.
Jos kokeiluun osallistuva kunta lakkaa kuntajakolaissa (1698/2009) tarkoitetun kuntajaon muutoksen johdosta, kokeilu jatkuu muutoksen seurauksena muodostuneessa kunnassa, jollei tämä ilmoita kirjallisesti ministeriölle irrottautuvansa kokeilusta. Jos kokeiluun osallistuva kunta muodostaa kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain (169/2007) 5 §:ssä tarkoitetun yhteistoiminta-alueen, kokeilu voi jatkua yhteistoiminta-alueella. Tällöin yhteistoiminta-alueen tulee ilmoittaa kokeilun jatkamisesta sosiaali- ja terveysministeriölle.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2011.
Tätä lakia sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2011.
HE 304/2010StVM 46/2010
EV 262/2010
Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2010
Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN
Peruspalveluministeri
Paula Risikko