707/2010

Annettu Helsingissä 20 päivänä elokuuta 2010

Laki työttömyysturvalain 3 luvun 4 §:n ja 11 luvun 14 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 3 luvun 4 §:n 2 momentin 1 kohta ja 11 luvun 14 §:n 1 momentti, sellaisena kuin niistä on 3 luvun 4 §:n 2 momentin 1 kohta laissa 1354/2007, seuraavasti:

3 luku

Etuuden saamisen yleiset rajoitukset

4 §
Estävät sosiaalietuudet

Työttömyysetuuteen ei ole oikeutta työnhakijalla:

1) joka saa kansaneläkelain tai työeläkelakien mukaista vanhuuseläkettä tai varhennettua vanhuuseläkettä, takuueläkkeestä annetun lain (703/2010) mukaista takuueläkettä tai työeläkelakien mukaista yksilöllistä varhaiseläkettä;


11 luku

Toimeenpanoa koskevat säännökset

14 §
Työttömyysetuuden periminen eräissä tapauksissa

Jos henkilö on saanut työttömyysetuutta samalta ajalta, jolta hänelle myönnetään takautuvasti kansaneläkettä, kansaneläkelain mukaista lapsikorotusta, takuueläkettä tai eläkettä työ- tai virkasuhteen taikka yrittäjätoiminnan perusteella, sukupolvenvaihdos- tai luopumiseläkettä, luopumiskorvausta, luopumistukea taikka sairausvakuutuslain mukaista päivärahaa, kuntoutusrahalain mukaista kuntoutusrahaa, tapaturmavakuutuslain mukaista päivärahaa tai tapaturmaeläkettä, työttömyyskassa tai Kansaneläkelaitos saa periä tältä ajalta perusteettomasti maksetun työttömyysetuuden määrän takautuvasti suoritettavasta eläkkeestä, luopumiskorvauksesta, luopumistuesta, päivärahasta tai tapaturmaeläkkeestä.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2011.

HE 50/2010
StVM 10/2010
EV 86/2010

Helsingissä 20 päivänä elokuuta 2010

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Sosiaali- ja terveysministeri
Juha Rehula

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.