Laki kalastuslain 88 §:n muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
- Alkuperäinen julkaisu
- Vihko 139/2009 (Julkaistu 3.12.2009)
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 16 päivänä huhtikuuta 1982 annetun kalastuslain ( 286/1982 ) 88 §:n 1 momentti, sellaisena kun se on laissa 1016/2003, seuraavasti:
88 §
Jokaisen kalan tai ravun pyyntiä harjoittavan henkilön tulee suorittaa valtiolle kalastuksenhoitomaksu. Kalastuksenhoitomaksu on 22 euroa kalenterivuodelta tai seitsemän euroa kultakin enintään seitsemän vuorokauden kalastusjaksolta. Kalastuksenhoitomaksua ei kuitenkaan peritä alle 18-vuotiaalta eikä 65 vuotta täyttäneeltä eikä henkilöltä, joka harjoittaa onkimista tai pilkkimistä. Onkimisena pidetään sellaista kalastusta, jota harjoitetaan vavalla ilman heittokalastukseen soveltuvaa kelaa ja jossa vapa tai siima on onkijan kädessä tai käden ulottuvilla eikä vieheenä ole pilkki, uistin, perho tai muu keinotekoinen laite. Pilkkimisenä pidetään kalastusta siimaan kiinnitetyllä pystysuunnassa liikuteltavalla pilkillä, siimaa kädessä pitäen tai lyhyehköä heittokalastukseen soveltumatonta vapaa käyttäen.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010.
MmVM 9/2009
EV 170/2009
Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 2009
Tasavallan Presidentti TARJA HALONENMaa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila