208/2009

Annettu Helsingissä 27 päivänä maaliskuuta 2009

Laki luottolaitostoiminnasta annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan luottolaitostoiminnasta 9 päivänä helmikuuta 2007 annetun lain (121/2007) 41 § sekä

muutetaan 42 ja 43 §, 71 §:n 1 ja 2 momentti, 80 §:n 1 ja 2 momentti sekä 170 §, sellaisena kuin niistä on 42 § osaksi laissa 880/2008, seuraavasti:

42 §
Osakkeiden ja osuuksien hankintaa ja luovutusta koskeva ilmoitusvelvollisuus

Jokaisen, joka aikoo suoraan tai välillisesti hankkia luottolaitoksen osakkeita, osuuksia, sijoitusosuuksia tai kantarahasto-osuuksia, on ilmoitettava siitä etukäteen Finanssivalvonnalle, jos:

1) hänen omistuksensa hankinnan johdosta olisi vähintään 10 prosenttia luottolaitoksen osake-, osuus-, tai sijoitusosuuspääomasta tai kantarahastosta;

2) hänen omistuksensa olisi niin suuri, että se vastaisi vähintään 10:tä prosenttia kaikkien osakkeiden tai osuuksien tuottamasta äänimäärästä; tai

3) hänen omistuksensa muutoin oikeuttaisi käyttämään 2 kohdassa tarkoitettuun omistukseen rinnastettavaa tai muuten merkittävää vaikutusvaltaa luottolaitoksen hallinnossa.

Jos 1 momentissa tarkoitettua omistusta aiotaan lisätä siten, että omistus hankinnan johdosta olisi vähintään 20, 30 tai 50 prosenttia luottolaitoksen osake-, osuus- tai sijoitusosuuspääomasta tai kantarahastosta tai omistus vastaisi samansuuruista osuutta kaikkien osakkeiden tai osuuksien tuottamasta äänimäärästä taikka luottolaitoksesta tulisi tytäryritys, myös tästä hankinnasta on ilmoitettava etukäteen Finanssivalvonnalle.

Laskettaessa 1 ja 2 momentissa tarkoitettua omistusosuutta ja ääniosuutta sovelletaan, mitä arvopaperimarkkinalain 1 luvun 5 §:ssä sekä 2 luvun 9 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään. Tätä momenttia sovellettaessa ei oteta huomioon osakkeita ja osuuksia, jotka ilmoitusvelvollinen on enintään vuoden ajaksi hankkinut järjestämänsä arvopapereiden liikkeeseenlaskun yhteydessä tai markkinatakauksen nojalla ja joiden nojalla ilmoitusvelvollisella ei ole oikeutta käyttää yhteisössä äänivaltaa eikä muuten vaikuttaa yhteisön johdon toimintaan.

Edellä 1 tai 2 momentissa tarkoitettu ilmoitus on tehtävä myös, jos omistettujen osakkeiden tai osuuksien määrä laskee jonkin 1 tai 2 momentissa säädetyn omistusrajan alapuolelle tai luottolaitos lakkaa olemasta ilmoitusvelvollisen tytäryritys.

Luottolaitoksen ja sen omistusyhteisön on ilmoitettava Finanssivalvonnalle vähintään kerran vuodessa 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen omistusosuuksien omistajat ja omistusten suuruudet sekä ilmoitettava viivytyksettä tietoonsa tulleet omistusosuuksien muutokset.

Edellä tässä pykälässä tarkoitettuihin ilmoituksiin liitettävistä tiedoista säädetään valtioneuvoston asetuksella.

43 §
Osakkeiden ja osuuksien hankintaa koskeva rajoitus

Finanssivalvonnan oikeudesta kieltää 42 §:ssä tarkoitettu omistusosuuden hankinta säädetään Finanssivalvonnasta annetun lain 32 a §:ssä ja kieltopäätöksen antamista koskevasta menettelystä mainitun lain 32 b §:ssä.

Ilmoitusvelvollinen ei saa hankkia 42 §:ssä tarkoitettuja osakkeita tai osuuksia ennen kuin Finanssivalvonta on tehnyt 1 momentissa tarkoitetun päätöksen tai päätöksen tekemiselle Finanssivalvonnasta annetun lain 32 b §:ssä säädetty määräaika on päättynyt, jollei asian käsittelyssä toisin määrätä.

71 §
Huomattavien omistusosuuksien suhde omiin varoihin

Luottolaitos ei saa sijoittaa sellaisen yrityksen osakkeisiin, osuuksiin tai pääomalainoihin, jossa luottolaitoksella on huomattava omistusosuus, enempää kuin 15 prosenttia luottolaitoksen omista varoista, ellei kyseessä ole luottolaitos, ulkomainen luottolaitos, rahoituslaitos tai palveluyritys.

Luottolaitoksella saa olla 1 momentissa tarkoitettuja sijoituksia yhteensä enintään määrä, joka vastaa 60 prosenttia luottolaitoksen omista varoista.


80 §
Konsolidoidut huomattavat omistusosuudet

Luottolaitoksen konsolidointiryhmään kuuluvien yritysten yhteenlasketut sijoitukset sellaisen yrityksen osakkeisiin, osuuksiin tai pääomalainoihin, jossa konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä yksin tai yhdessä muiden konsolidointiryhmään kuuluvien yritysten kanssa on huomattava omistusosuus, eivät saa ylittää 15:tä prosenttia luottolaitoksen konsolidoiduista omista varoista, ellei kyseessä ole luottolaitos, ulkomainen luottolaitos, rahoituslaitos tai palveluyritys.

Luottolaitoksen konsolidointiryhmään kuuluvilla yrityksillä saa olla 1 momentissa tarkoitettuja sijoituksia yhteensä enintään määrä, joka vastaa 60:tä prosenttia luottolaitoksen konsolidoiduista omista varoista.


170 §
Luottolaitoksen osakkeiden ja osuuksien hankintaa ja luovutusta koskevien säännösten rikkominen

Joka tahallaan tai huolimattomuudesta hankkii osakkeita tai osuuksia tekemättä 38 §:ssä tarkoitettua ilmoitusta taikka hankkii tai luovuttaa osakkeita tai osuuksia tekemättä 42 §:ssä tarkoitettua ilmoitusta taikka hankkii osakkeita tai osuuksia Finanssivalvonnan tämän lain 38 §:n tai Finanssivalvonnasta annetun lain 32 a §:n nojalla antaman kiellon vastaisesti, on tuomittava, jollei teko ole vähäinen tai siitä muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, luottolaitoksen osakkeiden ja osuuksien hankintaa ja luovutusta koskevien säännösten rikkomisesta sakkoon.


Tämä laki tulee voimaan 8 päivänä huhtikuuta 2009.

Tämän lain 42 §:ssä tarkoitettuun ilmoitukseen, joka on tehty ennen tämän lain voimaantuloa, sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.

HE 235/2008
TaVM 1/2009
EV 15/2009
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/44/EY (32007L0044 ), EYVL N:o L 247, 21.9.2007, s. 1

Helsingissä 27 päivänä maaliskuuta 2009

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Hallinto- ja kuntaministeri
Mari Kiviniemi

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.