Valtioneuvoston asetus energiataloudellisista avustuksista yhdistyksille
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 793/2008
- Alkuperäinen julkaisu
- Vihko 133/2008 (Julkaistu 10.12.2008)
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty työ- ja elinkeinoministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä heinäkuuta 2001 annetun valtionavustuslain (688/2001) 8 §:n nojalla:
1 §Soveltamisala ja suhde valtionavustuslakiin
Tässä asetuksessa säädetään valtion talousarvion mukaisen energian säästön ja uusiutuvien energialähteiden hyödyntämisen sekä turpeen tuotannon edistämiseen tarkoitetun energiataloudellisen avustuksen hakemisesta, myöntämisestä ja maksamisesta.
Valtionavustuksesta on lisäksi voimassa, mitä valtionavustuslaissa (688/2001) säädetään.
2 §Avustuksen saajat
Avustusta voidaan myöntää sellaisille voittoa tavoittelemattomille yhdistyksille, joiden toiminta liittyy energian säästöön, uusiutuvien energialähteiden hyödyntämiseen tai turpeen tuotannon edistämiseen.
3 §Avustuksen myöntämisen perusteet
Avustusta voidaan myöntää yhdistyksen toiminnan tukemiseen.
4 §Hyväksyttävät kustannukset
Avustusta voidaan myöntää yhdistyksen toiminnan kannalta välttämättömiin kustannuksiin. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat:
palkat ja niihin liittyvät välilliset työvoimakustannukset;
kaluston, koneiden ja laitteiden hankinnasta ja vuokrauksesta aiheutuvat kustannukset;
tarvike- ja ohjelmistokustannukset;
ostopalvelujen hankintakustannukset;
matkakustannukset;
toimitilan ja muun omaisuuden käytöstä aiheutuvat tavanomaiset yleiskustannukset; sekä
muut välittömät kustannukset.
Välillisten työvoimakustannusten määräksi katsotaan todelliset välilliset kustannukset, kuitenkin enintään 25 prosenttia palkoista. Matkakustannuksina hyväksytään enintään kulloinkin voimassa olevan verovapaista matkakustannusten korvauksista annetun Verohallituksen päätöksen mukaan verosta vapaiksi katsottavat matkakustannukset.
Tarjoilu- ja edustuskustannukset eivät ole hyväksyttäviä kustannuksia.
5 §Avustuksen määrä
Avustuksen määrä voi olla enintään 50 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista. Myönnettävän avustuksen ja valtion tai muista julkisista varoista myönnettävien muiden avustusten, korkotukien ja niihin verrattavien tukien yhteismäärä saa olla enintään 70 prosenttia avustettavan toiminnan hyväksyttävistä kustannuksista.
Tuki myönnetään perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 1998/2006 tarkoitettuna de minimis -tukena.
6 §Avustuksen hakeminen
Avustusta haetaan työ- ja elinkeinoministeriöltä. Avustusta on haettava sen vuoden heinäkuun loppuun mennessä, jona aiheutuvia kustannuksia se koskee. Hakemuksessa tulee esittää:
hakijan yhteystiedot;
yhdistysrekisteriote, perusilmoitus tai yhdistyksen säännöt taikka muu selvitys, josta hakijan toimintamuoto ja tarkoitus käyvät riittävästi selville;
toimintakertomus;
edellisen tilikauden tilinpäätös ja tilintarkastajan lausunto;
toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavalla tilikaudelle;
tiedot ulkomaanmatkoista, kalustosta, koneista ja laitteista aiheutuvien kustannusten sisällyttämisestä haettavaan avustukseen; sekä
selvitys hakijan saamista muista mahdollisista de minimis –tuista hakemusta edeltäviltä kolmelta vuodelta sekä selvitys muista haetuista ja myönnetyistä julkisista tuista kuluvalta vuodelta.
7 §Avustuksen maksaminen
Työ- ja elinkeinoministeriö maksaa avustuksen. Maksu suoritetaan yhdessä erässä toteutuneiden kustannusten mukaisesti. Perustelluista syistä avustuksesta voidaan kuitenkin maksaa enintään 80 prosenttia ennakkona, jos sitä on haettu jo tukihakemuksessa.
Ennakkoa lukuun ottamatta tuen maksamisen edellytyksenä on, että tukikelpoisten kustannusten perusteena oleva toiminta tai hankinta on toteutettu ja siitä aiheutuvat lopulliset kustannukset on maksettu. Meno on lopullinen, jos tuen saaja ei ole saanut eikä voi saada siitä tai sen perusteella alennusta, hyvitystä tai palautusta.
Maksamista on haettava neljän kuukauden kuluessa yhdistyksen tilinpäätöksen vahvistamisesta. Maksuhakemuksen yhteydessä avustuksen saajan on tehtävä selvitys kustannuksista. Siihen on liitettävä tilintarkastuslaissa (459/2007) tarkoitetun KHT-, HTM- tai JHTT -tilintarkastajan lausunto siitä, että kustannukset ovat tukipäätöksen mukaiset. Tilintarkastajan lausunnosta tulee ilmetä, että loppuselvityksessä esitetyt menot perustuvat hyväksyttäviin tositteisiin avustuksen saajan kirjanpitolain (1336/1997) mukaisessa kirjanpidossa. Jos selvitykseen ei liitetä tilintarkastajan lausuntoa, siihen on liitettävä tositejäljennökset aiheutuneista kustannuksista.
8 §Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan 10 päivänä joulukuuta 2008 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2013.
Tämän asetuksen voimaan tullessa vireillä oleviin tuen myöntämistä koskeviin hakemuksiin sovelletaan tämän asetuksen säännöksiä. Asetuksen 6 §:n 1 momentissa säädettyä avustuksen hakemisen määräaikaa sovelletaan kuitenkin vasta 1 päivänä tammikuuta 2009 tai sen jälkeen vireille tuleviin hakemuksiin.
Asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin voidaan ryhtyä ennen asetuksen voimaantuloa.
Helsingissä 4 päivänä joulukuuta 2008
Elinkeinoministeri Mauri PekkarinenYlitarkastaja Antti Linna