Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1275/2007

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Verohallituksen päätös vuonna 2008 sovellettavien ennakonpidätysperusteiden voimaantulosta

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
1275/2007
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 189/2007 (Julkaistu 27.12.2007)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Verohallitus on 20. päivänä joulukuuta 1996 annetun ennakkoperintälain (1118/1996) 4 §:n 1 momentin nojalla määrännyt:

1 §

Tammikuussa vuonna 2008 maksettavasta suorituksesta ennakonpidätys toimitetaan joulukuun 31 päivänä 2007 voimassa olleiden pidätysprosenttien mukaisesti. Jos verovelvollisella on verotoimiston vuodelle 2008 määräämä verokortti, ennakonpidätys toimitetaan kuitenkin sen mukaisesti. Ennakonpidätyksen määrää laskettaessa ei oteta huomioon vuonna 2007 maksettuja suorituksia eikä niistä toimitettuja ennakonpidätyksiä.

2 §

Helmikuun 1. päivänä tai sen jälkeen vuonna 2008 maksettaviin palkkoihin, eläkkeisiin ja muihin ennakkoperintälaissa tarkoitettuihin suorituksiin sovelletaan vuodelle 2008 vahvistettuja pidätysprosentteja. Jos ennakonpidätyksen määrä lasketaan 1.2.2008 tai sen jälkeen, ei oteta huomioon tammikuussa vuonna 2008 maksettuja suorituksia eikä niistä toimitettuja ennakonpidätyksiä.

Jos verokortin mukaan ennakonpidätysprosentti nousee tulojen kasvaessa (ns. portaikkoverokortti), tammikuussa vuonna 2008 maksetut palkat, eläkkeet ja muut ennakonpidätyksen alaiset suoritukset otetaan huomioon laskettaessa ennakonpidätyksen määrää 1.2.2008 tai sen jälkeen.

3 §

Ennakonpidätys toimitetaan edellä 1 ja 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla ennakkoperintälain

1. 13 §:ssä tarkoitetusta palkasta;

2. 25 §:ssä tarkoitetuista työ- ja käyttökorvauksista, jos suorituksen saajaa ei ole merkitty ennakkoperintärekisteriin;

3. sekä eläkkeestä, etuudesta ja muusta ennakonpidätyksen alaisesta suorituksesta, jollei ennakonpidätyksen määrästä ole säädetty asetuksella.

4 §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.

Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2007

Pääjohtaja Mirjami LaitinenYlitarkastaja Elina Seppälä

Sivun alkuun