944/2007
Dokumentin versiot
Annettu Helsingissä 25 päivänä lokakuuta 2007
Valtioneuvoston asetus opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun asetuksen 6 §:n muuttamisesta
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä,
muutetaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 6 päivänä marraskuuta 1998 annetun asetuksen (806/1998) 6 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on asetuksessa 1395/2001, sekä
lisätään 6 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi mainitussa asetuksessa 1395/2001, uusi 3 momentti, jolloin nykyinen 3 momentti siirtyy 4 momentiksi, seuraavasti:
6 §
Lukion yksikköhinnan laskeminen
Lukion yksikköhinta lasketaan kunnalle ja kuntayhtymälle siten, että asianomaisen kunnan ja kuntayhtymän lukioiden opiskelijoiden kokonaismäärän perusteella 2 ja 3 momentin mukaan laskettu tunnusluku kerrotaan opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 16 §:n nojalla vahvistetulla lukion keskimääräisellä yksikköhinnalla, ja näin laskettu euromäärä jaetaan luvulla 100. Tunnuslukua laskettaessa ei oteta huomioon opintonsa 18 vuotta täytettyään aloittaneita opiskelijoita.
Vaikka lukiokoulutus, joka kuuluu 2 momentissa tarkoitetun korotetun tunnusluvun piiriin, siirtyy kuntien yhdistymisellä syntyvälle kunnalle taikka koulutuksen järjestämisluvan muutoksella osaksi toisen kunnan tai kuntayhtymän lukiokoulutusta, tunnusluku lasketaan erikseen kullekin entiselle lukiokoulutuksen järjestäjälle. Yhdistyneen koulutuksen järjestäjän tunnusluku saadaan laskettujen tunnuslukujen opiskelijamäärien painotettuna keskiarvona. Tunnuslukua korotetaan tässä momentissa tarkoitetulla tavalla vain, jos lukiokoulutus yhdistyy viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2012 ja tässä momentissa tarkoitettu lukio sekä sen tunnusluvun korottamisen edellytykset säilyvät.
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.
Tätä asetusta ei sovelleta, jos lukiokoulutus on yhdistynyt ennen asetuksen voimaantuloa.
Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
Helsingissä 25 päivänä lokakuuta 2007
Opetusministeri
Sari Sarkomaa
Hallitusneuvos
Marja Lahtinen