1371/2006

Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2006

Laki potilasvahinkolain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään 25 päivänä heinäkuuta 1986 annettuun potilasvahinkolakiin (585/1986) uusi 10 b § seuraavasti:

10 b §
Jakojärjestelmä

Tämän lain mukaista vakuutusta harjoittavien vakuutusyhtiöiden on osallistuttava vuosittain Potilasvakuutuskeskuksen kunakin kalenterivuonna maksamien eräiden potilasvahinkokorvausten sitomisesta palkkatasoon annetun lain (255/1987) mukaisten korotusten rahoitukseen vakuutusmaksutulon mukaisessa suhteessa siten kuin 2―7 momentissa säädetään (jakojärjestelmä). Vakuutusmaksutulolla tarkoitetaan tässä pykälässä vakuutusyhtiön tuloslaskelmaan sisältyvää tämän lain mukaisen vakuutuksen vakuutusmaksutuloa.

Potilasvakuutuskeskus ilmoittaa vakuutusyhtiöille 1 momentissa mainittujen korotusten suoritusvuotta (jakojärjestelmävuosi) edeltävän toukokuun 31 päivään mennessä suhdeluvun, joka määrittelee jakojärjestelmän rahoitusta varten tarvittavien rahoitusosuuksien (jakojärjestelmämaksut) määrän suhteessa jakojärjestelmävuoden vakuutusmaksutuloon. Suhdeluvun on perustuttava arvioon jakojärjestelmävuonna keskuksen maksettaviksi tulevien 1 momentin mukaisten korotusten (jakojärjestelmäkorvaukset) ja vakuutusmaksutulojen määristä. Lisäksi suhdeluvussa on otettava huomioon jakojärjestelmämaksujen ja jakojärjestelmäkorvausten erotuksena syntynyt yli- tai alijäämä (jakojärjestelmäsaldo) jakojärjestelmävuotta edeltäviltä vuosilta. Tarkemmat säännökset jakojärjestelmäsaldon huomioon ottamisesta suhdelukua määrättäessä annetaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella.

Vakuutusyhtiökohtainen jakojärjestelmämaksu saadaan kertomalla 2 momentin mukainen suhdeluku vakuutusyhtiön jakojärjestelmävuoden vakuutusmaksutulolla. Vakuutusyhtiökohtainen jakojärjestelmäsaldo määräytyy vakuutusyhtiöiden jakojärjestelmävuoden vakuutusmaksutulojen suhteessa jakojärjestelmävuodelta ja sitä edeltäviltä vuosilta kertyneestä jakojärjestelmäsaldosta. Vakuutusyhtiökohtainen jakojärjestelmäsaldo on vakuutusyhtiön velkaa jakojärjestelmälle, jos saldo on ylijäämäinen, ja vakuutusyhtiön saamista jakojärjestelmältä, jos saldo on alijäämäinen.

Potilasvakuutuskeskus tekee jakojärjestelmävuoden toukokuun 31 päivään mennessä ennakkoarvion keskuksen jakojärjestelmävuonna maksettaviksi tulevista jakojärjestelmäkorvausten määristä sekä vakuutusyhtiökohtaisten jakojärjestelmämaksujen ja jakojärjestelmäsaldojen määristä. Tarkemmat säännökset ennakkoarvion perusteista annetaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella.

Potilasvakuutuskeskus vahvistaa jakojärjestelmävuotta seuraavan toukokuun 31 päivään mennessä keskuksen maksettaviksi tulleet jakojärjestelmävuoden jakojärjestelmäkorvaukset sekä vakuutusyhtiökohtaiset jakojärjestelmämaksut ja jakojärjestelmäsaldot.

Vakuutusyhtiön on maksettava ennakkoarvion mukainen ja lopullisesti vahvistettu jakojärjestelmämaksu ja yhtiökohtaisen jakojärjestelmäsaldon muutoksesta johtuva suoritus Potilasvakuutuskeskukselle, sekä keskuksen on tilitettävä vakuutusyhtiölle yhtiökohtaisen jakojärjestelmäsaldon muutoksesta johtuva suoritus. Tarkemmat säännökset maksusta ja tilityksestä annetaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella.

Edellä 6 momentissa tarkoitettuihin lopullisiin suorituksiin sisällytetään lopullisten ja ennakkosuoritusten erotukselle laskettu korko vuoden pituiselta ajalta jakojärjestelmävuoden heinäkuun 1 päivästä lukien. Korkona käytetään mainittuna päivänä voimassa ollutta korkolain 12 §:n mukaista viitekorkoa.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2007.

Tätä lakia sovelletaan vuonna 2007 ja sen jälkeen jakojärjestelmällä rahoitettaviin korotuksiin.

Tätä lakia sovellettaessa 10 b §:n 2 momentin mukaisena jakojärjestelmävuotta 2007 koskevana suhdelukuna käytetään 3,9 prosenttia vakuutusyhtiön tuloslaskelmaan sisältyvästä tämän lain mukaisen vakuutuksen vakuutusmaksutulosta, joka sisältää jakojärjestelmämaksun.

Tämän lain 10 b §:n 2 ja 3 momentissa mainitun jakojärjestelmävuotta 2007 edeltäviltä vuosilta kertyvän jakojärjestelmäsaldon määrä on nolla.

HE 238/2006
StVM 44/2006
EV 212/2006

Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2006

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Sosiaali- ja terveysministeri
Tuula Haatainen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.