638/2004
Dokumentin versiot
Annettu Naantalissa 9 päivänä heinäkuuta 2004
Laki työttömyyskassalain 3 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 24 päivänä elokuuta 1984 annetun työttömyyskassalain (603/1984) 3 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1291/2002, seuraavasti:
3 §
Jäsenyyden ehdot
Palkansaajakassan jäseneksi pääsee työttömyysturvalain (1290/2002) soveltamisalaan kuuluva palkkatyöntekijä, joka ei ole täyttänyt 65 vuotta ja joka työskentelee sellaisessa ammatissa tai sellaisella työalalla, joka kuuluu kassan toiminnan piiriin. Yrittäjäkassan jäseneksi pääsee työttömyysturvalain soveltamisalaan kuuluva yrittäjä, joka ei ole täyttänyt 65 vuotta. Yrittäjänä pidetään työttömyysturvalain 1 luvun 6 §:ssä tarkoitettua henkilöä, jonka toimeentulon on katsottava perustuvan yritystoiminnasta saatavaan tuloon. Työtön henkilö voi päästä kassan jäseneksi sen mukaan kuin sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 1408/71 säädetään tai pohjoismaisessa sosiaaliturvasopimuksessa (SopS 105―106/1993) määrätään.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2005.
HE 76/2004StVM 17/2004
EV 115/2004
Naantalissa 9 päivänä heinäkuuta 2004
Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN
Peruspalveluministeri
Liisa Hyssälä