Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1001/2001

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki kalastuslain muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 138/2001 (Julkaistu 21.11.2001)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 16 päivänä huhtikuuta 1982 annetun kalastuslain ( 286/1982 ) 88 §, 89 a §:n 2 momentti ja 91 §:n 2 momentti, sellaisina kuin ne ovat 88 § laissa 1045/1996 ja laissa 1017/1998, 89 a §:n 2 momentti mainitussa laissa 1045/1996 ja 91 §:n 2 momentti laissa 1355/1993, seuraavasti:

88 §

Jokaisen kalan tai ravun pyyntiä harjoittavan henkilön tulee suorittaa valtiolle kalastuksenhoitomaksu. Kalastuksenhoitomaksu on 15 euroa kalenterivuodelta tai viisi euroa kultakin enintään seitsemän vuorokauden kalastusjaksolta. Kalastuksenhoitomaksua ei kuitenkaan peritä alle 18-vuotiaalta eikä 65 vuotta täyttäneeltä eikä henkilöltä, joka harjoittaa onkimista tai pilkkimistä. Onkimisena pidetään sellaista kalastusta, jota harjoitetaan vavalla ilman heittokalastukseen soveltuvaa kelaa ja jossa vapa tai siima on onkijan kädessä tai käden ulottuvilla eikä vieheenä ole pilkki, uistin, perho tai muu keinotekoinen laite. Pilkkimisenä pidetään kalastusta siimaan kiinnitetyllä pystysuunnassa liikuteltavalla pilkillä, siimaa kädessä pitäen tai lyhyehköä heittokalastukseen soveltumatonta vapaa käyttäen.

Jokaisen 8 §:n 1 momentissa tarkoitettua viehekalastusta harjoittavan henkilön on suoritettava valtiolle vuosittain viehekalastusmaksu. Viehekalastusmaksu on 27 euroa kalenterivuodelta tai kuusi euroa seitsemän vuorokauden kalastusjaksolta kunkin sellaisen läänin osalta, jonka alueella henkilö harjoittaa sanottua viehekalastusta. Viehekalastusmaksua ei kuitenkaan peritä alle 18-vuotiaalta eikä 65 vuotta täyttäneeltä henkilöltä eikä myöskään viehekalastuksesta, jota harjoitetaan yleisellä vesialueella.

Maa- ja metsätalousministeriö perii tässä pykälässä tarkoitetut maksut elinkustannusindeksin nousua vastaavasti tarkistettuina. Tarkistus tehdään kahden täyden euron tarkkuudella.

89 a §


Jos vesialueen omistajalle 1 momentin mukaan tuleva määrä olisi enintään 30 euroa, varoja ei jaeta omistajalle, vaan asianomaiselle kalastusalueelle.


91 §


Jos vesialueen omistajalle 1 momentin mukaan tuleva määrä olisi enintään 30 euroa, varoja ei jaeta omistajalle, vaan annetaan asianomaiselle kalastusalueelle.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2002.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

HE 120/2001

MmVM 8/2001

EV 124/2001

Helsingissä 16 päivänä marraskuuta 2001

Tasavallan Presidentti TARJA HALONENMaa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä

Sivun alkuun