Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

530/2001

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki lapsilisälain 4 ja 7 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 78/2001 (Julkaistu 21.6.2001)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 21 päivänä elokuuta 1992 annetun lapsilisälain ( 796/1992 ) 4 §:n 3 momentin suomenkielinen sanamuoto ja 7 §, sellaisena kuin niistä on 7 § laeissa 1234/1993 ja 907/1995, seuraavasti:

4 §Rahoitus


Valtion on 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen perusteella maksettava kansaneläkelaitokselle ilmoituksen mukainen määrä viimeistään yhtä pankkipäivää ennen lapsilisien maksupäivää.

7 §Lapsilisän määrä

Lapsilisä on lasta kohden 90 euroa kalenterikuukaudessa.

Jos 6 §:ssä tarkoitetulla henkilöllä on oikeus nostaa lapsilisää useammasta kuin yhdestä lapsesta, hänelle maksetaan lisäksi 20,50 euron suuruista sisaruskorotusta siten, että toisesta lapsilisään oikeuttavasta lapsesta maksetaan yksi sisaruskorotus, kolmannesta kaksi ja neljännestä lapsesta kolme sisaruskorotusta sekä viidennestä ja jokaisesta seuraavasta lapsesta neljä sisaruskorotusta.

Yksinhuoltajan lapsesta lapsilisä maksetaan korotettuna 33,60 eurolla kalenterikuukaudessa. Yksinhuoltajalla tässä laissa tarkoitetaan lapsilisän nostamiseen oikeutettua henkilöä, joka ei lapsilisän maksukuukauden alkaessa ole avioliitossa tai joka ennen maksukuukauden alkua on muuttanut puolisostaan erilleen yhteiselämän lopettamiseksi. Yksinhuoltajana ei kuitenkaan pidetä henkilöä, joka avioliittoa solmimatta jatkuvasti elää yhteisessä taloudessa avioliitonomaisissa olosuhteissa toisen henkilön kanssa.

Jos lapsi on 11 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla laitos- tai perhehoidossa ja lapsilisä maksetaan kunnalle taikka jos lapsilisä 12 §:n 1 momentin nojalla maksetaan lapselle itselleen, lapsilisä on 90 euroa kalenterikuukaudessa. Yksinhuoltajan lapsesta lapsilisä kuitenkin maksetaan korotettuna 33,60 eurolla kalenterikuukaudessa.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2002.

Päätös ja ilmoitus tämän lain mukaisesta etuuden määrästä voidaan antaa euromääräisenä jo ennen tämän lain voimaantuloa.

HE 59/2001

StVM 13/2001

EV 51/2001

Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2001

Tasavallan Presidentti TARJA HALONENPeruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Sivun alkuun