1070/2000
Dokumentin versiot
Annettu Helsingissä 12 päivänä joulukuuta 2000
Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiellosta käyttää kilpailuissa tai pitää näytteillä koiria, joille on suoritettu eläimen ulkonäön muuttamiseksi leikkaus
Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 4 päivänä huhtikuuta 1996 annetun eläinsuojelulain (247/1996) 7 §:n 3 momentin nojalla:
1 §
Määritelmät
Tässä asetuksessa tarkoitetaan:
1) kilpailulla kilpailua, koetta, testiä ja muuta kilpailutarkoituksessa järjestettävää tilaisuutta, jossa arvioidaan koirien ominaisuuksia, taipumuksia tai taitoja; sekä
2) näytteillä pitämisellä koiranäyttelyä ja muuta vastaavaa tilaisuutta, jossa arvostellaan koirien ulkomuotoon, käyttöön tai jalostukseen liittyviä ominaisuuksia.
2 §
Kilpailu- ja näyttelykielto
Vuonna 2001 tai sen jälkeen syntynyt koira, jolle on suoritettu leikkaus tai muu siihen verrattava kipua aiheuttava toimenpide eläimen ulkonäön muuttamiseksi, ei saa osallistua kilpailuihin eikä sitä saa pitää näytteillä.
Edellä 1 momentissa tarkoitettu koira saa kuitenkin osallistua maailmanmestaruus- ja euroopanmestaruuskilpailuihin sekä maailmanvoittaja- ja euroopanvoittajanäyttelyihin.
3 §
Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2001.
Helsingissä 12 päivänä joulukuuta 2000
Maa- ja metsätalousministeri
Kalevi Hemilä
Eläinlääkintötarkastaja
Johanna Kokkonen