444/2000

Annettu Helsingissä 17 päivänä toukokuuta 2000

Valtiovarainministeriön asetus Helsingin kaupungin juhlarahasta

Valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 16 päivänä huhtikuuta 1993 annetun rahalain (358/1993) 7 §:n 2 momentin nojalla:

1 §

Helsingin kaupungin perustamisesta on kulunut 450 vuotta ja Helsinki on kulttuurikaupunkina vuonna 2000 minkä johdosta lyödään Helsingin kaupungin 100 markan juhlaraha.

2 §

Juhlaraha on hopeaseosta, jonka painosta 925 promillea on hopeaa ja 75 promillea kuparia. Pitoisuudet saavat vaihdella enintään ± 10 promilleyksikköä.

3 §

Juhlarahan halkaisija on 35,0 ± 0,1 millimetriä ja paino 22,0 ± 0,40 grammaa.

Enintään 5 prosenttia rahoista saa poiketa halkaisijastaan enemmän kuin ± 0,1 millimetriä.

4 §

Juhlarahat ovat ympyrän muotoisia. Kuvat ja kirjoitukset laakapinnoilla on sijoitettu siten, että rahoja kirjan lehden tavoin käännettäessä kumpikin puoli on oikein päin.

Rahoissa on sen suunnitelleen taiteilijan ja Rahapaja Oy:n johtajan sukunimien alkukirjaimet P ja M.

5 §

Juhlarahojen leimat ovat seuraavan selitelmän ja kuvien mukaiset.

Rahan tunnuspuolella on kaaren muodossa teksti CULTURAL CAPITAL FINLAND SUOMI. Keskellä on kohokuviona tyylitelty pylväskuvio. Pylvään pään ympärillä on EU-tähtien muodostama rengas ja pylvään oikealla puolella vuosiluku 2000.

Rahan arvopuolella alhaalla on kaaren muotoisena teksti HELSINKI o 450 o HELSINGFORS ja keskellä kohokuviona tyylitelty ryhmä rakennuksia Helsingissä. Kuvion vasemmalla puolella on pystytekstinä arvomerkintä 100 MK.

6 §

Osa 100 markan juhlarahan lyöntimäärästä voidaan lyödä erikoislyöntinä, jolloin rahoissa on peilikiiltoinen pohja ja mattapintainen kuvio.

7 §

Juhlarahan leimojen tarkemmat yksityiskohdat ilmenevät Rahapaja Oy:n hallussa olevista perusmalleista ja -työkaluista.

8 §

Tämä asetus tulee voimaan 24 päivänä toukokuuta 2000.

Helsingissä 17 päivänä toukokuuta 2000

Valtiovarainministeri
Sauli Niinistö

Hallitusneuvos
Raine Vairimaa

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.