1079/1997

Annettu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 1997

Laki kehitysyhteistyötä koskevan kertomuksen antamisesta eduskunnalle annetun lain 1 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan kehitysyhteistyötä koskevan kertomuksen antamisesta eduskunnalle 13 päivänä joulukuuta 1985 annetun lain (964/1985) 1 § seuraavasti:

1 §

Asianomaisen ministeriön on kunakin vuonna annettava edelliseltä kalenterivuodelta kertomus kehitysyhteistyöstä käytettäväksi hallituksen toimenpidekertomuksen oheisaineistona.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1998.

HE 92/1997
PeVM 4/1997
EV 156/1997

Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 1997

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Pääministeri
Paavo Lipponen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.