205/1997
Dokumentin versiot
Annettu Helsingissä 11 päivänä maaliskuuta 1997
Laki rikoslain 1 luvun 12 ja 13 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan rikoslain 1 luvun 12 § ja 13 §:n 2 momentti, sellaisina kuin ne ovat 16 päivänä elokuuta 1996 annetussa laissa (626/96), seuraavasti:
1 luku
Suomen rikosoikeuden soveltamisalasta
12 §
Valtakunnansyyttäjän syytemääräys
Rikosasiaa ei saa tutkia Suomessa ilman valtakunnansyyttäjän syytemääräystä, kun:
1) rikos on tehty ulkomailla; tai
2) ulkomaalainen on tehnyt rikoksen ulkomaisessa aluksessa sen ollessa Suomen aluevesillä tai ulkomaisessa ilma-aluksessa sen ollessa Suomen ilmatilassa eikä rikos ole kohdistunut Suomeen, Suomen kansalaiseen, Suomessa pysyvästi asuvaan ulkomaalaiseen tai suomalaiseen yhteisöön, säätiöön, tai muuhun oikeushenkilöön.
Valtakunnansyyttäjän määräys ei kuitenkaan ole tarpeen, jos:
1) rikoksen on tehnyt Suomen kansalainen tai henkilö, joka 6 §:n mukaan rinnastetaan Suomen kansalaiseen, ja se on kohdistunut Suomeen, Suomen kansalaiseen, Suomessa pysyvästi asuvaan ulkomaalaiseen tai suomalaiseen yhteisöön, säätiöön tai muuhun oikeushenkilöön;
2) rikos on tehty Islannissa, Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa ja tekopaikan asianomainen virallinen syyttäjä on esittänyt pyynnön rikoksen käsittelemisestä suomalaisessa tuomioistuimessa;
3) rikos on tehty suomalaisessa aluksessa sen ollessa aavalla merellä tai millekään valtiolle kuulumattomalla alueella taikka suomalaisessa ilma-aluksessa sen ollessa tällaisella alueella tai sen yläpuolella;
4) rikos on tehty aluksessa tai ilma-aluksessa sen ollessa säännöllisessä liikenteessä Suomessa olevien paikkakuntien tai Suomessa olevan ja Islannissa, Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa olevan paikkakunnan välillä;
5) rikos on käsiteltävä sotilasoikeudenkäyntilain (326/83) mukaisena rikosasiana; tai
6) syytteen nostamisesta lain mukaan määrää tasavallan presidentti tai eduskunta.
13 §
Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, valtakunnansyyttäjä saa määrätä syytteen nostettavaksi Suomessa, jos ulkomailla annettu tuomio ei perustu Suomen viranomaisen esittämään pyyntöön ja
1) rikoksen 3 §:n mukaan katsotaan kohdistuneen Suomeen,
2) rikos on 4 §:ssä tarkoitettu virkarikos tai sotilasrikos,
3) rikos on 7 §:ssä tarkoitettu kansainvälinen rikos tai
4) rikos 10 §:n mukaan katsotaan tehdyksi myös Suomessa.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 1997.
HE 131/1996LaVM 20/1996
EV 237/1996
Helsingissä 11 päivänä maaliskuuta 1997
Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI
Oikeusministeri
Kari Häkämies