Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

689/1996

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Verohallituksen päätös yleisestä tiedonantovelvollisuudesta

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
689/1996

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Verohallitus on verotusmenettelystä 18 päivänä joulukuuta 1995 annetun lain (1558/95) 15 §:n 6 momentin, 16 §:n 6 momentin, 17 §:n 3 momentin ja 18 §:n 7 momentin, 1 päivänä joulukuuta 1978 annetun ennakkoperintäasetuksen (904/78) 34 §:n sekä yhtiöveron hyvityksestä 29 päivänä joulukuuta 1988 annetun lain (1232/88) 11 §:n nojalla päättänyt:

1 luku.Tulotiedot

1 §Tulotietoja koskeva tiedonantovelvollisuuden rajoittaminen

Verohallitus rajoittaa verotusmenettelystä annetun lain (1558/95) 15 §:ssä ja 18 §:n 6 momentissa tarkoitettujen tietojen antamista siten, että tiedonantovelvollisen on ilmoitettava verohallinnolle ilman eri kehotusta vain tämän päätöksen 2―12 §:ssä tarkoitetut suoritukset.

2 §Kotitalouksien maksamat palkatja työkorvaukset

Luonnollisten henkilöiden ja kuolinpesien (kotitalouksien) on ilmoitettava sellaiset maksamansa palkat ja ennakkoperintälain 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetut muuna kuin palkkana pidettävät toiselle tehdystä työstä, tehtävästä tai palveluksesta maksetut korvaukset (työkorvaukset), joista on toimitettu ennakonpidätys. Lisäksi niiden on ilmoitettava palkat, joista ennakonpidätys on jätetty ennakkoperintälain 4 a §:n nojalla toimittamatta, jos samalle saajalle maksettava määrä on vähintään 500 markkaa kalenterivuodessa.

3 §Muiden kuin kotitalouksien maksamat palkat ja työkorvaukset

Muiden kuin kotitalouksien on ilmoitettava:

1) 

työ- tai virkasuhteessa maksamansa palkat, ennakkoperintälain 4 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetut palkkana pidettävät suoritukset, luontoisedut ja muut veronalaiset edut sekä palkkaturvana maksamansa suoritukset;

2) 

ennakkoperintälain 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetut muuna kuin palkkana pidettävät toiselle tehdylle työstä, tehtävästä tai palveluksesta maksetut korvaukset (työkorvaukset), joista on toimitettu ennakonpidätys sekä urheilijan palkkiot;

3) 

sanoma- ja aikakauslehtien tilaushankinta-asiamiehille, vakuutusasiamiehille sekä myyntiedustajille maksamansa työkorvaukset riippumatta siitä, onko suorituksesta toimitettu ennakonpidätys;

4) 

muut kuin 1―3 kohdassa tarkoitetut satunnaiset palkkiot, kuten löytöpalkkiot, jos kertasuorituksen määrä on vähintään 500 markkaa.

4 §Sosiaalietuudet, syytingit, lakkoavustukset ym.

Maksajan on ilmoitettava eläkkeet, elinkorot, työttömyysturvaetuudet, sairausvakuutuslain mukaiset päivärahat ja muut sosiaalietuudet kuin tuloverolain 92 §:ssä tarkoitetut verovapaat sosiaalietuudet. Rintamasotilaseläke, verovapaa lesken perhe-eläke ja valtion varoista maksettu korkoavustus on kuitenkin ilmoitettava. Maksajan on ilmoitettava myös reserviläispalkka, opintoraha, veronalainen syytinki ja veronalainen lakkoavustus.

5 §Tekijänoikeudet ym.

Maksajan on ilmoitettava ennakkoperintälain 6 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetut tekijän- tai muun vastaavan oikeuden käyttämisestä, käyttöoikeudesta sekä käyttöoikeuden luovutuksesta maksamansa korvaukset, joista on toimitettu ennakonpidätys. Luonnollisille henkilöille maksetut edellä tarkoitetut suoritukset on ilmoitettava silloinkin, kun niistä ei ole toimitettu ennakonpidätystä.

6 §Apurahat, palkinnot ym.

Maksajan on ilmoitettava stipendit, apurahat, eräistä kirjailijoille ja kääntäjille suoritettavista apurahoista ja avustuksista annetun lain (1502/93) 1 §:ssä tarkoitetut apurahat ja avustukset (kirjastokorvaukset) ja palkinnot, joiden määrä samalle suorituksen saajalle kalenterivuonna on vähintään 5 000 markkaa.

7 §Vakuutuskorvaukset

Maksajan on ilmoitettava vakuutuksen perusteella maksamansa veronalaiset vakuutuskorvaukset, muut veronalaiset vakuutukseen perustuvat suoritukset sekä vakuutuskassalaissa tarkoitetun eroavustuksen tuotto. Elinkeinotoimintaan, maatalouteen tai muuhun tulonhankkimistoimintaan maksettuja alle 10 000 markan suuruisia vakuutussuorituksia ei ilmoiteta. Metsää kohdanneen vahingon perusteella maksetut vakuutuskorvaukset on ilmoitettava rajoituksetta.

8 §Korot ja jälkimarkkinahyvitykset

Maksajan tai välittäjän on ilmoitettava luonnollisille henkilöille maksamansa ja välittämänsä veronalainen korko, korkoon rinnastettava tuotto ja jälkimarkkinahyvitys.

Luonnollisen henkilön on ilmoitettava 1 momentissa tarkoitettu suoritus vain, jos suoritus liittyy maksajan elinkeino- tai muuhun tulonhankkimistoimintaan.

9 §Sijoitus- ja henkilöstörahaston maksamat suoritukset ja osingot

Sijoitusrahaston on ilmoitettava maksamansa voitto-osuudet.

Henkilöstörahaston on ilmoitettava maksamansa veronalaiset rahasto-osuudet ja ylijäämät.

Osinkoa jakavan yhtiön on ilmoitettava maksamansa osingot.

10 §Puukaupat

Puun ostajan on annettava tiedot hankinta- ja pystykaupalla myydyn puun myyjistä ja kauppahinnoista.

11 §Julkiset tuet

Kauppa-ja teollisuusministeriö, Teknologian kehittämiskeskus, maa- ja metsätalousministeriö, työministeriö, ympäristöministeriö, opetusministeriö, Maatalousyrittäjien eläkelaitos, liikenneministeriö, kunnat ja kuntayhtymät ilmoittavat maksamansa elinkeino-, työllistämis- ja näihin verrattavat tuet ja avustukset.

12 §Arvopaperikaupat ja sijoitusrahastonlunastukset

Arvopaperimarkkinalaissa (495/89) tarkoitetun arvopaperinvälittäjän on annettava tiedot osakkeen, merkintäoikeuden tai vakioidun johdannaissopimuksen kaupasta. Kaupat on ilmoitettava kunkin asiakkaan osalta ostoittain ja myynneittäin. Kaupoista on ilmoitettava kohde ja niiden lukumäärä, osto- ja myyntipäivämäärä, kauppahinta sekä suoritetun leimaveron määrä. Sijoitusrahaston on ilmoitettava vastaavat tiedot sijoitusrahaston rahasto-osuuksien lunastuksista.

Niistä ostoista ja myynneistä, joista tietoja ei anneta tämän päätöksen mukaisesti, arvopaperinvälittäjän on toimitettava leimaverolain soveltamisesta annetun valtioneuvoston päätöksen 20 §:ssä tarkoitettu jäljennös laskelmasta Uudenmaan lääninverovirastolle.

2 luku.Varallisuustiedot

13 §Porotiedot

Poroisännän on annettava tiedot poronomistajien omistamista poroista.

14 §Sijoitusrahaston rahasto-osuus

Sijoitusrahaston on ilmoitettava sijoitusrahasto-osuuden omistajan rahasto-osuuden määrä.

3 luku.Tarkemmat määräykset

15 §Tulojen ja varallisuuden ilmoittamistakoskevat tarkemmat määräykset

Edellä 2―14 §:ssä tarkoitetuista tuloista ja varallisuudesta on ilmoitettava:

1) 

ilmoitusvelvollista koskevat yksilöintitiedot;

2) 

suorituksen saajaa, maksajaa ja varallisuuserän omistajaa koskevat yksilöintitiedot;

3) 

suorituksen tai varallisuuserän laatu ja markkamäärä.

4 luku.Vähennystiedot

16 §Ammattiyhdistysjäsenmaksut

Työmarkkinajärjestön ja työttömyyskassan on annettava tiedot vähennyskelpoisista jäsenmaksuista ja työttömyyskassamaksuista. Maksuista on ilmoitettava seuraavat tiedot:

1) 

maksun saajaa ja maksajaa koskevat yksilöintitiedot;

2) 

jäsenen edellisenä kalenterivuonna maksaman jäsenmaksun määrä.

17 §Eläkevakuutusmaksutiedot

Työnantajan on ilmoitettava edellisen kalenterivuoden aikana työntekijältä perimänsä työntekijän verotuksessa vähennyskelpoiset työntekijän eläkemaksut, työttömyysvakuutusmaksut, muut lakisääteiset eläkevakuutusmaksut sekä työntekijältä perityt tai palkaksi katsotut vähennyskelpoiset, vapaaehtoiset eläkevakuutusmaksut.

Vakuutuslaitoksen, eläkelaitoksen sekä ulkomaisen vakuutus- tai eläkelaitoksen Suomessa olevan edustajan tai välittäjän on annettava tiedot yksityishenkilöiden maksamista vapaaehtoisista eläkevakuutusmaksuista.

Edellä olevista vakuutusmaksuista on annettava seuraavat tiedot:

1) 

vakuutuslaitoksen tai työnantajan yksilöintitiedot;

2) 

vakuutettua ja vakuutuksen ottajaa koskevat yksilöintitiedot;

3) 

maksujen markkamäärä vähennyskelpoisuuden mukaan ryhmiteltynä.

18 §Velkatiedot

Luotto- ja rahoituslaitoksen, valtion, kunnan, huoltokonttorin ja työnantajan on annettava kunkin luonnollisen henkilön ja kuolinpesän lainasta verohallinnolle seuraavat tiedot:

1) 

velanantajaa koskevat yksilöintitiedot;

2) 

velallisen nimi ja henkilötunnus;

3) 

velallisen osoite;

4) 

velan numero tai muu tunnus;

5) 

jos velka on asuntovelka tai valtion takaama opintovelka, velan käyttötarkoitus;

6) 

kalenterivuonna maksetun koron määrä;

7) 

velan määrä kalenterivuoden päättyessä.

Yhteisvelasta ilmoitetaan kaikkien osalta 1 momentissa tarkoitetut tiedot. Jos yhteisvelallisia on enemmän kuin viisi, heidän osaltaan ilmoitetaan lukumäärä.

Jos velan korkoa on maksanut takaaja tai henkilö, jonka omaisuutta on lainan vakuutena, tiedonantovelvollisen on ilmoitettava, että muu kuin velallinen on maksanut koron, jos tämä tieto on tiedonantovelvollisen annettavissa.

Jos velan korkoa on maksettu etukäteen, tiedonantovelvollisen on annettava tieto myös etukäteen maksetusta koron määrästä. Siltä osin kuin korko kohdistuu kalenterivuotta seuraavan vuoden jälkeiseen aikaan ilmoitetaan korko erikseen, jos se on tiedonantovelvollisen annettavissa.

19 §Peritty jälkimarkkinahyvitys

Luotto- ja rahoituslaitoksen sekä muun arvopaperikauppaa tai arvopapereiden välitystoimintaa harjoittavan on annettava tiedot luonnollisilta henkilöiltä perimistään jälkimarkkinahyvityksistä.

Peritystä jälkimarkkinahyvityksestä on annettava seuraavat tiedot:

1) 

jälkimarkkinahyvityksen perijää koskevat yksilöintitiedot;

2) 

jälkimarkkinahyvityksen maksajan nimi;

3) 

jälkimarkkinahyvityksen markkamäärä.

5 luku.Muut määräykset

20 §Ilmoitusmenettely

Edellä 1―10, 12, 14 ja 18―19 §:ssä tarkoitetut tiedot lukuunottamatta osinkoja ja merityötuloa on annettava vuosittain tammikuun loppuun mennessä edelliseltä kalenterivuodelta. Tuloverolain 74 §:ssä tarkoitettua merityötuloa koskevat tiedot on annettava helmikuun loppuun mennessä. Osinkoja koskevat konekieliset tiedot on annettava osingon maksuvuotta seuraavan kalenterivuoden helmikuun 15 päivään mennessä ja lomaketta käyttäen osingon maksuvuotta seuraavan kalenterivuoden tammikuun 15 päivään mennessä. Jos osingot on kokonaisuudessaan maksettu ennen kalenterivuoden syyskuun alkua, ilmoitus on annettava saman kalenterivuoden lokakuun 1 päivään mennessä. Edellä 11 §:ssä tarkoitetut tiedot on annettava edelliseltä kalenterivuodelta viimeistään seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Edellä 13 §:ssä tarkoitetut tiedot on annettava edelliseltä poronhoitovuodelta Verohallituksen kanssa erikseen sovittavana ajankohtana. Edellä 16―17 §:ssä tarkoitetut tiedot on annettava edelliseltä kalenterivuodelta maaliskuun 15 päivään mennessä.

Tiedot on annettava joko lomakkeella tai konekielisesti Verohallituksen hyväksymällä tavalla sille lääninverovirastolle, jonka virka-alueella ilmoituksen antajan kotipaikka on tai Verohallitukselle, jos niin on erikseen sovittu.

6 luku.Voimaantulo

21 §Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 1996.

Tiedot annetaan ensimmäisen kerran vuodelta 1996.

Päätöksellä kumotaan verohallituksen 20 päivänä joulukuuta 1995 antama päätös tiedonantovelvollisuudesta (1805/95).

Helsingissä 6 päivänä syyskuuta 1996

Pääjohtaja Jukka TammiYlitarkastaja Riitta Roos

Sivun alkuun