1758/1995

Säädöstä oikaistu.

Annettu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 1995

Asetus moottoriajoneuvoverosta

Valtiovarainministerin esittelystä säädetään moottoriajoneuvoverosta 30 päivänä joulukuuta 1966 annetun lain (722/66) nojalla:

1 luku

Varsinainen ajoneuvovero

1  §

Ajoneuvohallintokeskus kantaa varsinaisen ajoneuvoveron postisiirron välityksellä.

Ahvenanmaan lääninhallitukseen sovelletaan, mitä ajoneuvohallintokeskuksesta säädetään.

2  §

Ajoneuvohallintokeskus lähettää veroliput verovelvolliselle postitse hänen ajoneuvorekisteriin ilmoittamallaan osoitteella hyvissä ajoin ennen veron erääntymistä. Ellei muuta näytetä, verovelvollisen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun ajoneuvohallintokeskus on antanut lipun postin kuljetettavaksi.

Jollei verovelvollinen ole kantoaikana saanut verolippua, hänen on pyydettävä sitä ajoneuvohallintokeskukselta.

3  §

Verolippuun on merkittävä ajoneuvon yksilöintitietojen lisäksi verovuodelta maksuunpannun varsinaisen ajoneuvoveron määrä ja aika, jota se koskee, sekä kyseiseltä verokaudelta kannettavan veron määrä ja aika, jolta se on laskettu, sekä muut verotuksen toimittamiseksi tai veron kantamiseksi tarpeelliset tiedot.

4  §

Varsinainen ajoneuvovero on maksettava viimeistään verolippuun merkittynä eräpäivänä verolipun yhteydessä lähetetyllä tilisiirtolomakkeella.

Varsinainen ajoneuvovero voidaan maksaa postisiirtoliikettä harjoittaviin postitoimipaikkoihin, rahalaitoksiin tai valtion tilivirastoihin sen mukaan kuin valtiovarainministeriö määrää. Poiketen siitä, mitä veronkantolaissa (611/78) säädetään, valtiovarainministeriö voi määrätä, että maksamatta jätetty vero voidaan suorittaa edellä mainittuihin maksupaikkoihin eräpäivän jälkeen vain valtiovarainministeriön määräämänä aikana.

5  §

Jos perävaunun vetoon hyväksyttyä kuorma-autoa ei käytetä perävaunun vetoon, ajoneuvon omistajan tai haltijan on ilmoitettava siitä kuorma-auton ensi- ja uudelleenrekisteröinnin yhteydessä tai ennen perävaunun käytön lopettamista ajoneuvohallintokeskuksen vahvistamaa lomaketta käyttäen. Ilmoituksen voi tehdä joko ajoneuvohallintokeskuksen asiakaspalvelupisteessä tai sen voi antaa katsastuksen suorittajalle tai poliisille, joka toimittaa sen ajoneuvohallintokeskukselle.

Vastaavasti etukäteen on tehtävä ilmoitus, jos kuorma-autoa, josta on tehty perävaunun käytön lopettamisilmoitus, ryhdytään uudelleen käyttämään perävaunun vetoon.

Ilmoitukset tehdään kolmena kappaleena.Yksi kappaleista lähetetään ajoneuvohallinto-

keskukselle, toinen annetaan maksutta omistajalle tai haltijalle todistukseksi ilmoituksen tekemisestä ja kolmas jää ilmoituksen vastaanottajalle. Todistus ilmoituksen tekemisestä on pidettävä ajon aikana ajoneuvossa.

6  §

Poliisin, tulliviranomaisen ja muun laissa tai asetuksessa määrätyn viranomaisen on valvottava, ettei liikenteessä käytetä sellaista varsinaisen ajoneuvoveron alaista ajoneuvoa, josta veroa ei ole suoritettu.

7  §

Katsastuksen suorittaja on ajoneuvojen katsastuksesta annetun asetuksen (1702/92) mukaista katsastusta tai tarkastusta suorittaessaan velvollinen tarkastamaan, että varsinainen ajoneuvovero on suoritettu.

8  §

Kun ajoneuvon käyttö on moottoriajoneuvoverosta annetun lain 27 §:n mukaan estettävä, poliisi- tai tulliviranomaisen tai muun laissa tai asetuksessa määrätyn viranomaisen on poistettava ajoneuvosta rekisterikilvet ja rekisteriote. Ne palautetaan asianomaiselle, kun kysymyksessä oleva vero on maksettu.

9  §

Moottoriajoneuvoverosta annetun lain 13 §:n 2 momentin nojalla palautetaan varsinaista ajoneuvoveroa Alankomaissa, Belgiassa, Luxemburgissa, Ruotsissa, Tanskassa tai Saksassa tieverkon käyttämisestä tietyltä ajalta suoritetun veron perusteella.

Veron palautusta voidaan hakea verovuoden päättymisen jälkeen. Palautushakemukseen tulee liittää alkuperäiset tositteet 1 momentissa tarkoitetun veron suorittamisesta asianomaisesta ajoneuvosta.

10  §

Jos sellaisen ajoneuvorekisteriin merkityn ajoneuvon omistus- tai hallintaoikeus, josta varsinaista ajoneuvoveroa on maksettu, siirtyy toiselle, entisen omistajan tai haltijan on luovutettava viimeksi suoritettua veroa koskeva verolippu uudelle omistajalle tai haltijalle.

2 luku

Lisävero

11  §

Lisävero kannetaan yhtenä eränä.

12  §

Moottoriajoneuvoverosta annetun lain 20 §:n mukaisessa ilmoituksessa on mainit-tava ajoneuvon käyttäjän nimi ja osoite, ajoneuvon laatu ja ajoneuvorekisterin rekisteritunnus tai muu ajoneuvon yksilöintitieto, suurin sallittu massa ja käytettävä polttoaine sekä myös se, mitä polttoainetta ajoneuvo on tarkoitettu käyttämään. Rekisteröimätöntä ajoneuvoa koskevaan ilmoitukseen on liitettävä ajoneuvoa koskeva katsastuskirja, joka on annettu enintään 30 päivää ennen ilmoituksen jättöaikaa.

Edellä 1 momentissa tarkoitettu ilmoitus on toimitettava ajoneuvohallintokeskukselle tai moottoriajoneuvon kotipaikan poliisiviranomaiselle, jonka on ilmoituksen vastaanottaessaan tarkistettava, että se on asianmukainen. Vastaanotettu ilmoitus toimitetaan ajoneuvohallintokeskukselle.

13  §

Moottoriajoneuvoverosta annetun lain 3 §:n 2 momentissa tarkoitettuna päivämaksuna traktorista suoritettava lisävero maksetaan ajoneuvohallintokeskuksen postisiirtotilille ennen lisäveron alaiseen traktorin käyttöön ryhtymistä. Suorituksen yhteydessä on ilmoitettava traktorin rekisteritunnus, sen henkilön nimi, joka ryhtyy käyttämään traktoria lisäveron suorittamisvelvollisuuden aiheuttavalla polttoaineella, sekä päivä tai päivät, joilta päivämaksu suoritetaan.

Kuitti suoritetusta päivämaksusta on pidettävä ajon aikana traktorissa.

14  §

Moottoriajoneuvoverosta annetun lain 18 §:ssä tarkoitettu hakemus ennakkotiedon antamisesta on tehtävä kirjallisesti. Hakemuksessa on tarpeellisesti yksilöitynä ilmoitettava kysymys, josta ennakkotietoa halutaan. Hakemukseen on liitettävä hakijan käytettävissä oleva asian ratkaisemiseksi tarvittava selvitys.

Ennakkotieto voidaan antaa sitä verokautta varten, jona ennakkotietopäätös annetaan, ja seuraavaa verokautta varten.

15  §

Moottoriajoneuvoverosta annetun lain 22 §:n tarkoittaman palautuksen suorittaa ajoneuvohallintokeskus hakemuksesta sille, joka ajoneuvon tuhoutuessa oli verovelvollinen. Hakemukseen on liitettävä selvitys ajoneuvon tuhoutumisesta.

3 luku

Muualla kuin Suomessa rekisteröityjen ajoneuvojen verotus

16  §

Jollei 17 §:stä muuta johdu, ulkomaalla rekisteröidystä Suomeen tilapäistä käyttöä varten tuodusta moottoriajoneuvosta, jossa käytetään polttoaineena muuta ainetta kuin moottoribensiiniä, sekä kuorma-auton perävaunusta peritään moottoriajoneuvoverona kiinteää veroa jokaiselta kalenterivuorokaudelta, jona ajoneuvoa on Suomessa käytetty, seuraavasti:

kiinteä vero mk/vrk
pakettiauto 80,―
linja-auto 90,―
kuorma-auto 150,―
kuorma-auton perävaunu 90,―

Lisäksi peritään kulutusveroa Suomessa ajetun matkan perusteella. Kulutusveroa suoritetaan tulo- ja lähtöpäivät mukaan luettuina jokaiselta kalenterivuorokaudelta seuraavasti:

kulutusvero mk/km vähintään mk/vrk
paketti-auto 0,50 200,―
linja-auto 0,90 360,―
kuorma-autosta 3,50 1 400,―
kuorma-auton perävaunu 1,30 500,―

Kuorma-auton perävaunusta peritään kulutusvero saman pituisen matkan perusteella kuin veto-autosta, jollei matkan pituudesta muuta näytetä.

Tulliviranomainen maksuunpanee ja kantaa veron etukäteen moottoriajoneuvoa maahan tuotaessa. Jos maasta vietäessä ajoneuvolla todetaan ajetun Suomessa pidemmän tai lyhyemmän matkan tahi käytetyn pidemmän tai lyhyemmän ajan kuin mitä veroa perittäessä on edellytetty, verotusta oikaistaan. Jos oikaisu toimitetaan sen vuoksi, että ajoneuvolla on täällä ajettu pidempi matka tai käytetty pidemmän ajan kuin mitä veroa perittäessä on edellytetty, voidaan lisää perittävää veron määrää korottaa enintään 300 markalla.

Jos tässä pykälässä säädettyjä veroja ei ole suoritettu, ajoneuvon käyttö Suomessa on estettävä.

17  §

Edellä 16 §:ssä säädetystä kiinteästä verosta on vapaa ulkomaalla rekisteröity moottoriajoneuvo, jonka rekisteröintimaa on liittynyt 14 päivänä syyskuuta 1956 annetulla asetuksella (495/56) voimaansaatettuun yleissopimukseen yksityiskäyttöisten kansainvälisessä liikenteessä olevien maantiekulkuneuvojen verottamisesta tai 10 päivänä helmikuuta 1967 annetulla asetuksella (104/67) voimaansaatettuun yleissopimukseen kansainvälisessä matkustajakuljetuksessa käytettävien ajoneuvojen verottamisesta taikka 10 päivänä helmikuuta 1967 annetulla asetuksella (106/67) voimaansaatettuun yleissopimukseen kansainvälisessä tavarankuljetuksessa käytettävien ajoneuvojen verottamisesta ja jota Suomessa tilapäisesti käytetään asianomaisen sopimuksen ehdoin ja sen rajoissa.

Edellä 16 §:ssä säädetyistä veroista on vapaa vieraan valtion kanssa tehdyn sopimuksen nojalla vastavuoroisuuden ehdoin vieraassa maassa rekisteröity, Suomessa tilapäisesti käytettävä paketti-, kuorma- ja linja-auto sekä kuorma-auton perävaunu. Verovapaus myönnetään yhtä pitkäksi ajaksi kuin Suomessa rekisteröidylle ajoneuvolle on vieraassa valtiossa myönnetty vastaava etu, kuitenkin enintään yhden vuoden ajaksi maahantuonnista lukien.

18  §

Euroopan unionin jäsenmaassa rekisteröity ajoneuvo on vapaa kiinteästä verosta ja kulutusverosta.

4 luku

Erinäiset säännökset ja voimaantulo

19  §

Ajoneuvohallintokeskuksen kantamiin veroihin ja veronluonteisiin maksuihin sovelletaan veron kuittausta koskevia säännöksiä. Jos kuittauksen edellytykset ovat hankaluudetta todettavissa ja kuittausta voidaan pitää tarkoituksenmukaisena, kuittaus voidaan toimittaa myös ajoneuvohallintokeskuksen kan-nettavana olevien ja muun viranomaisen kannettavana olevien verojen kesken.

20  §

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1996.

Tällä asetuksella kumotaan 30 päivänä joulukuuta 1966 moottoriajoneuvoverosta annetun lain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta annettu asetus (724/66) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 1995

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Valtiovarainministeri
Iiro Viinanen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.