Laki väestötietolain 18 §:n muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
- Alkuperäinen julkaisu
- Vihko 138/1995 (Julkaistu 29.11.1995)
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 11 päivänä kesäkuuta 1993 annetun väestötietolain ( 507/93 ) 18 §, sellaisena kuin se on 11 päivänä maaliskuuta 1994 annetussa laissa (202/94), seuraavasti:
18 §Vuodenvaihteen asukasluku ja kotikunta
Väestötietojärjestelmään otetaan tieto siitä, mikä on kunnan asukasluku vuodenvaihteessa, ja siitä, missä kunnassa henkilöllä on sanottuna aikana ollut kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta ja siellä oleva asuinpaikka. Tällöin otetaan huomioon viimeistään asianomaisen vuoden tammikuun 31 päivänäväestötietojärjestelmään talletetut tiedot.
Tämä laki tulee voimaan 15 päivänä joulukuuta 1995 ja sitä sovelletaan ensimmäisen kerran vuodenvaihteen 1995-1996 asukaslukuun ja kotikuntaan.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
HaVM 4/95
EV 84/95
Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 1995
Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARIMinisteriJouni Backman