1024/1995
Dokumentin versiot
Annettu Helsingissä 21 päivänä elokuuta 1995
Laki tekijänoikeuslain 56 a ja 56 b §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 8 päivänä heinäkuuta 1961 annetun tekijänoikeuslain (404/61) 56 a §:n 1 momentti ja 56 b §,
sellaisina kuin ne ovat 24 päivänä maaliskuuta 1995 annetussa laissa (446/95), seuraavasti:
56 a §
Joka
1) tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta rikkoo tässä laissa tekijänoikeuden suojaksi annettua säännöstä taikka toimii vastoin 41 §:n 2 momentin nojalla annettua määräystä, 51 tai 52 §:n säännöstä, 53 §:n 1 momentissa tai 54 b §:ssä tarkoitettua kieltoa; taikka
2) tuo maahan yleisön keskuuteen levitettäväksi teoksen kappaleen, jonka hän tietää tai jota hänellä on perustellusti syytä epäillä valmistetuksi ulkomailla sellaisissa olosuhteissa, että valmistaminen Suomessa olisi ollut rangaistavaa tämän lain mukaan,
on tuomittava, jollei teko ole rangaistava rikoslain 49 luvun 1 §:ssä tarkoitettuna tekijänoikeusrikoksena, tekijänoikeusrikkomuksesta sakkoon.
56 b §
Rangaistus 26 d §:n 3 momentissa ja 26 l §:n 4 momentissa säädetyn salassapitovelvollisuuden rikkomisesta tuomitaan rikoslain 38 luvun 1 tai 2 §:n mukaan, jollei teko ole rangaistava rikoslain 40 luvun 5 §:n mukaan tai jollei siitä muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 1995.
Tällä lailla kumotaan tekijänoikeuslain muuttamisesta 21 päivänä huhtikuuta 1995 annetun lain (715/95) 56 a §:n 1 momentti ja 56 b §.
HE 42/95LaVM 2/95
Helsingissä 21 päivänä elokuuta 1995
Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI
Oikeusministeri
Sauli Niinistö