Asetus Eckerön posti- ja tullitalokiinteistön siirtämisestä Ahvenanmaan maakunnalle
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 689/1994
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Oikeusministeriön esittelystä säädetään 16 päivänä elokuuta 1991 annetun Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/91) 75 §:n 1 momentin ja 78 §:n 2 momentin nojalla:
1 §
Eckerön kunnan Storbyn kylässä sijaitseva, kesäkuun 1 päivänä vuonna 1819 allekirjoitetulla sopimuksella valtion hallintaan siirtynyt posti- ja tullitalokiinteistö, jota ei ole erotettu itsenäiseksi kiinteistörekisteriyksiköksi, siirretään sillä sijaitsevine rakennuksineen ja kiinteine rakennelmineen sekä tarpeistoineen alla mainituin ehdoin Ahvenanmaan maakunnalle.
2 §
Tullilaitoksella ja rajavartiolaitoksella on edelleen, siten kuin maakuntahallituksen kanssa sovitaan, oikeus majoittua tilapäisesti virkatehtävissä kiinteistössä.
Rajavartiolaitoksen käyttöoikeus kiinteistöön kuuluvaan noin 2,5 hehtaarin suuruiseen Svartflyttan-nimiseen luotoon siihen liittyvine laiturialueineen ja tieyhteyksineen sekä mahdollisuus tarvittaessa rakentaa alueelle Enskärin merivartioasemaa varten tarpeelliset rakennukset säilytetään, jolleivät rajavartiolaitos ja Ahvenanmaan maakuntahallitus sovi asiasta toisin.
Kiinteistön talonmies siirtyy, jos hän siihen suostuu, entisin eduin vastaaviin tehtäviin maakunnan palvelukseen.
3 §
Eckerön posti- ja tullitalokiinteistöllä sijaitsevaa rakennusryhmää on pidettävä kulttuurihistoriallisesti arvokkaana.
4 §
Tämä asetus tulee voimaan 15 päivänä elokuuta 1994.
Naantalissa 2 päivänä elokuuta 1994
Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARIOikeusministeri Anneli Jäätteenmäki