239/1992

Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 1992

Laki eräistä väliaikaisista poikkeuksista veronkantolakiin

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Poiketen siitä, mitä veronkantolain 15 §:n 2 momentissa säädetään, tilitetään vuoden 1992 ennakonkannossa helmi- ja maaliskuulta kertyvät määrät veronsaajille samana aikana sovellettavien vuoden 1991 ennakonkannon maksuunpanosuhteiden mukaisesti.

2 §

Poiketen siitä, mitä veronkantolain 15 §:n 1 momentissa säädetään, kaikki verovuoden 1991 ennen verotuksen päättymistä kertyneet ennakonpidätykset voidaan tilittää veronsaajille kuukausittain viimeistään maaliskuussa 1992 tarkistettujen jako-osuuksien mukaan.

3 §

Tämä laki tulee voimaan 25 päivänä maaliskuuta 1992 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 1992.

Lain 1 §:ää sovelletaan vuoden 1992 helmi- ja maaliskuulta ennakonkannossa kertyvien varojen tilittämisessä. Lain 2 §:ää sovelletaan vuodelta 1991 ennen verotuksen päättymistä kertyvän ennakonpidätyksen tilittämisessä.

Hallituksen esitys 235/91
Valtiovarainvaliok. miet. 4/92

Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 1992

Tasavallan Presidentti
Mauno Koivisto

Valtiovarainministeri
Iiro Viinanen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.