1730/1991

Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1991

Laki työntekijäin eläkelain 15 b §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 8 päivänä heinäkuuta 1961 annetun työntekijäin eläkelain (395/61) 15 b §, sellaisena kuin se on 18 päivänä huhtikuuta 1986 annetussa laissa (283/86), seuraavasti:

15 b §

Jos työnantaja on järjestänyt työntekijänsä eläketurvan lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain tai eräiden työsuhteessa olevien taiteilijoiden ja toimittajien eläkelain mukaan, vaikka työsuhteeseen olisi ollut sovellettava tämän lain säännöksiä, eläkejärjestely oikaistaan sitä vuotta välittömästi edeltäneen kalenterivuoden alusta, jona eläkelaitos on ilmoittanut oikaisusta työnantajalle. Tätä edeltäneeltä ajalta lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain tai eräiden työsuhteessa olevien taiteilijoiden ja toimittajien eläkelain mukaan järjestetty eläketurva jää voimaan. Työntekijän eläke määrätään kuitenkin tämän lain mukaisesti. Lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain tai eräiden työsuhteessa olevien taiteilijoiden ja toimittajien eläkelain mukaan maksetut eläke-erät katsotaan eläkkeen osasuorituksiksi.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1992.

Laki koskee myös ennen lain voimaantuloa järjestettyä eläketurvaa.

Lakia sovelletaan myös ennen lain voimaantuloa vireille tulleisiin eläkejärjestelyjen oikaisuihin, jos oikaisua ei ole saatettu loppuun eikä suoritettuja vakuutusmaksuja ole palautettu ennen lain voimaantuloa. Tällöin oikaisuilmoitus katsotaan tehdyksi lain voimaantulohetkellä.

Hallituksen esitys 190/91
sosiaali- ja terveysvaliok. miet. 15/91

Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1991

Tasavallan Presidentti
MAUNO KOIVISTO

sosiaali- ja terveysministeri
Eeva Kuuskoski

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.