1446/1991

Annettu Helsingissä 2 päivänä joulukuuta 1991

Verohallituksen päätös niistä perusteista, joiden mukaan muun kiinteistön kuin maatilan maapohjan verotusarvo lasketaan vuodelta 1991 toimitettavassa verotuksessa

Verohallitus on 28 päivänä joulukuuta 1988 annetun tuloja varallisuusverolain (1240/88) 130 §:n 4 momentin nojalla määrännyt:

1 §

Verohallituksen 22.11.1990 antamaa päätöstä (1044/90) niistä perusteista, joiden mukaan muun kiinteistön kuin maatilan maapohjan verotusarvo lasketaan vuodelta 1990 toimitettavassa verotuksessa, sovelletaan myös vuodelta 1991 toimitettavassa verotuksessa. Vero-tusarvoksi katsottavaa tavoiteverotusarvoa ei koroteta verovuoden 1990 tasosta.

2 §

Tämä päätös tulee voimaan 31 päivänä joulukuuta 1991.

Helsingissä 2 päivänä joulukuuta 1991

Pääjohtaja
Jukka Tammi

Ylitarkastaja
Eila Närhi

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.