Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1060/1990

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki valuuttalain muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67§:ssä säädetyllä tavalla,

muutetaan 13 päivänä joulukuuta 1985 annetun valuuttalain ( 954/85 ) 1§, 2§:n 1 momentin 7 kohta, 3§:n 1 momentin johdantokappale sekä 1-3 kohta, 4§:n 1 momentin johdantokappale sekä 2 kohta, 10§:n 2 momentti sekä 13§:n 1 momentti seuraavasti:

1 §

Maan ulkomaisen maksukyvyn ja rahatalouden vakaan kehityksen turvaamiseksi sekä näitä uhkaavan vakavan häiriön torjumiseksi on valuuttatoimien luvanvaraisuudesta, maksuvälineiden, arvopapereiden ja saamistodisteiden maastaviennistä ja maahantuonnista sekä valuutan hankintatavasta ja kotiuttamisvelvollisuudesta samoin kuin tietojenantovelvollisuudesta voimassa, mitä tässä laissa säädetään.

2 §

Tässä laissa tarkoitetaan:


7)

arvopaperilla arvopaperimarkkinalain (495/89) 1 luvun 2§:n 1 momentissa mainittua osaketta, osuutta tai muuta oikeutta ja ulkomaisella arvopaperilla arvopapereita, joka on ulkomailla asuvan liikkeeseen laskema; sekä


3 §

Maan ulkomaisen maksukyvyn ja rahatalouden vakaan kehityksen turvaamiseksi valtioneuvosto voi päättää:

1)

että Suomen Pankki voi määrätä maksuvälineiden, arvopapereiden ja saamistodisteiden maastaviennin luvanvaraiseksi;

2)

että Suomessa asuva on velvollinen luovuttamaan tai siirtämään omistamansa tai hallussaan olevat ulkomaiset maksuvälineet ja ulkomailla olevat Suomen rahan määräiset maksuvälineet sekä saamiset ulkomailla olevalta rahalaitokselta ja ulkomailla asuvalta muista saamisista saadut suoritukset Suomen Pankille tai sen määräämälle, valintansa mukaan joko Suomen rahana tai kotiutettavana ulkomaisena rahalajina hyvitettävää täyttä korvausta vastaan siten kuin Suomen Pankki tarkemmin määrää (kotiuttamisvelvollisuus); Suomen Pankilla on kuitenkin oikeus myöntää lupa poiketa kotiuttamisvelvollisuudesta ja kotiuttamistavasta;

3)

että Suomen Pankki voi määrätä pääomanliikkeet luvanvaraisiksi; sekä


4 §

Maan ulkomaista maksukykyä ja rahatalouden vakaata kehitystä uhkaavan vakavan häiriön torjumiseksi valtioneuvosto voi lisäksi määräajaksi päättää:


2)

että Suomessa asuva on velvollinen luovuttamaan tai siirtämään omistamansa tai hallussaan olevat ulkomaiset maksuvälineet, ulkomaiset arvopaperit sekä saamiset ulkomailla asuvalta Suomen Pankille tai sen määräämälle yksinomaan Suomen rahana suoritettavaa korvausta vastaan; Suomen Pankilla on kuitenkin oikeus myöntää lupa poiketa kotiuttamisvelvollisuudesta; sekä


10 §


Suomen Pankin päätökseen, jolla uhkasakko on asetettu, ei saa hakea muutosta valittamalla. Päätökseen, jolla uhkasakko on määrätty maksettavaksi, saadaan hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siinä järjestyksessä kuin muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa (154/50) on säädetty.

13 §

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1986 ja on voimassa vuoden 1993 loppuun, jolloin myös sen nojalla annetut määräykset lakkaavat olemasta voimassa.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1991.

Hallituksen esitys 48/90

Pankkivaliok. miet. 7/90

Suuren valiok. miet. 108/90

Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 1990

Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoValtiovarainministeri Matti Louekoski

Sivun alkuun