6/1989

Annettu Helsingissä 2 päivänä tammikuuta 1989

Valtiovarainministeriön päätös vuoden 1989 taidekilpailupalkintojen verovapaudesta

Valtiovarainministeriö on joulukuun 29 päivänä 1988 annetun tulo- ja varallisuusverolain (1240/88) 65§:n nojalla opetusministeriön esityksestä päättänyt:

1 §

Tässä päätöksessä mainitut kilpailut ovat sellaisia tulo- ja varallisuusverolain 65§:ssä tarkoitettuja taiteen alalla vuonna 1989 järjestettäviä taiteellisesti merkittäviä valtakunnallisia tai kansainvälisiä kilpailuja, joista saatuja palkintoja ei katsota veronalaisiksi tuloiksi.

2 §
Elokuvataide

Tampereen elokuvajuhlien Risto Jarva -palkintokilpailu;

Tampereen elokuvajuhlien kansainvälinen lyhytelokuvakilpailu;

Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen lyhytelokuvan kilpailu.

3 §
Kirjallisuus

Werner Söderström Osakeyhtiön järjestämä Kirjoita nuorten kirja -kilpailu;

Svenska Folkskolans Vännerin järjestämä Arvid Mörne -kilpailu;

Tampereen Science Fiction Seura r.y:n järjestämä tieteis- ja fantasianovellien kirjoituskilpailu;

Suomen Nuorisokirjailijat r.y:n järjestämä Lasten Oman Kirjakerhon kuvakirjakilpailu.

4 §
Kuvataide

Valtion taideteostoimikunnan järjestämät kuvataiteen alan kilpailut;

Turun kaupungin järjestämä rauhantyön muistomerkkikilpailu;

Suomen Taiteilijaseuran järjestämä 125-vuotisjuhlamitalikilpailu;

Suomen Mitalitaiteen Kilta r.y:n järjestämä vuosimitalikilpailu 1989;

Espoon kaupungin kulttuurilautakunnan järjestämä Espoon kulttuurikeskuksen sisätilan taideteoskilpailu.

5 §
Rakennustaide

Kiuruveden kunnan järjestämä torialueen yleinen arkkitehtuurikilpailu.

6 §
Ympäristötaide

Oulun kaupungin järjestämä veistoskatukilpailu 1989;

Jyväskylän kaupungin järjestämä Jyväsjärven silta-alueen taideteoskilpailu;

Espoon kaupungin kulttuurilautakunnan järjestämä Espoon keskustan ympäristötaidekilpailu.

7 §
Näyttämötaide

Veikko Sinisalon rahaston ja Suomen lausujain liitto r.y:n järjestämä Vuoden nuori lausuja -kilpailu.

8 §
Säveltaide

Timo Mustakallio -säätiön järjestämä Timo Mustakallio -laulukilpailu;

Sibelius-Akatemian järjestämä Helmi Maria Vesa -kilpailu;

Keski-Suomen konservatorion järjestämä K.V. Leinon harmonikkakilpailu;

Säveltäjät ja sanoittajat ELVIS r.y:n järjestämä sävellys- ja sanoituskilpailu big bandeille ja laulusolisteille;

Kotkan meripäivät Oy:n järjestämiin merimieslaulufestivaaleihin liittyvä merimieslaulukatselmus;

Suomen Jazzliitto r.y:n järjestämä yhtyekilpailu;

Sepän Soitto r.y:n järjestämä pelimanniyhtyeiden suomenmestaruuskilpailu;

Rockmuusikot r.y:n järjestämä rockyhtyeiden suomenmestaruuskilpailu;

Työväen sivistysliiton Etelä-Hämeen piirijärjestö r.y:n Työväen musiikkitapahtuman yhteydessä järjestämä omaleimaisen musiikin katselmus;

Sata-Häme Soi r.y:n järjestämät SM-harmonikansoiton pelimannimestaruuskilpailut ja harmonikkasävellysten sävellyskilpailu sekä yhdessä Suomen Harmonikkaliitto r.y:n ja MTV:n kanssa järjestämät Kultainen Harmonikka- ja Hopeinen Harmonikka -kilpailut;

Kangasniemen musiikinystävät r.y:n järjestämä Kangasniemen laulukilpailu nuorille laulajille;

Kansanmusiikki-instituutin ja Kaustisen kansanmusiikkijuhlien järjestämä kansanmusiikkikilpailu;

Luovan Säveltaiteen edistämissäätiön järjestämä jousiorkesterimusiikin sävellyskilpailu;

Lappeenrannan kaupungin järjestämät valtakunnalliset yksinlaulukilpailut;

Oulun kaupungin musiikkilautakunnan järjestämä kansainvälinen Tulindberg-jousikvartettikilpailu;

Suomen Kulttuurirahaston järjestämä Mirjam Helin -laulukilpailu;

Kuopion Musiikinystäväin Yhdistys r.y:n järjestämä VII valtakunnallinen viulunsoittokilpailu;

Mikkelin Musiikinystäväin Yhdistys r.y:n järjestämä pohjoismainen käyrätorven soittokilpailu;

Kanteleliitto r.y:n järjestämä kantelesävellyskilpailu;

Espoon musiikkikoulun kannatusyhdistys r.y:n Espoon musiikkikoulun kamarimusiikkikilpailu;

Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys r.y:n järjestämä Pelimannikisa 89;

Tampereen Sävel r.y:n ja Kalle Kaiharin kulttuurisäätiön järjestämä yhtyelaulukilpailu;

Nordisk Gitarrfestival r.f:n järjestämät Pohjoismaiden kitarafestivaalien kansainväliset kitarakilpailut;

Lahden Kansainvälinen Urkuviikko r.y:n järjestämä Lahden kansainvälinen urkukilpailu;

Tornion ja Haaparannan kaupunkien kulttuurilautakuntien järjestämä Pohjoiskalotin viihdeharmoniikan mestaruuskilpailu;

Valtakunnallisten Kirkkomusiikkijuhlien Keskustoimikunnan järjestämä MESSU 2000-sävellyskilpailu.

9 §
Taideteollisuus

Kirkkohallituksen, Suomen Kirkon Seurakuntatoiminnan Keskusliiton ja Helsingin evankelisluterilaisten seurakuntien seurakuntayhtymien järjestämä hautamuistomerkkien suunnittelukilpailu;

Suomen Käsityön Ystävät Oy:n järjestämä Suomen Käsityön Ystävien 110-vuotisjuhlakilpailu;

Suomen Teeneuvoston järjestämä tee-esinekilpailu;

Graafiset Muotoilijat GM r.y:n ja Grafia r.y:n järjestämä Vuoden parhaat julisteet -kilpailun tunnusjulistekilpailu.

10 §
Tanssitaide

Oulun läänin Tanssialan Tuen, Oulun läänin taidetoimikunnan ja Oulun kaupungin kulttuurilautakunnan järjestämä tanssin katselmus Arktiset Askeleet.

11 §
Valokuvataide

Kameraseura r.y:n ja Kameralehden järjestämä Kameralehden Kevät -kilpailu;

Kameraseura r.y:n järjestämä Suurkilpailu;

Suomen Luonnonvalokuvaajat r.y:n järjestämä Vuoden luontokuva -kilpailu;

Suomen Lehtikuvaajat r.y:n järjestämä Vuoden lehtikuva -kilpailu;

Valokuvataiteen seura r.y:n Valokuvataide-arkitaide -tapahtuman yhteydessä järjestämä Nuorten näyttely;

Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto r.y:n järjestämä Foto Finlandia -kilpailu.

12 §

Tämä päätös tulee voimaan 2 päivänä tammikuuta 1989. Sitä sovelletaan vuodelta 1989 toimitettavassa verotuksessa.

Helsingissä 2 päivänä tammikuuta 1989

Ministeri
Ulla Puolanne

Vs. vanhempi hallitussihteeri
Marja-Liisa Lindström

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.