Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

670/1988

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki peruskoululain 56 a ja 57§:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 27 päivänä toukokuuta 1983 annetun peruskoululain ( 476/83 ) 56 a§:n 1 momentin 2 kohta ja 57§, sellaisina kuin ne ovat, 56 a§:n 1 momentin 2 kohta 16 päivänä huhtikuuta 1987 annetussa laissa (417/87) ja 57§ osittain muutettuna 12 päivänä heinäkuuta 1985 annetulla lailla (614/85), näin kuuluviksi:

56 a §

Vakinainen viranhaltija voidaan siirtää toiseen peruskoulun virkaan, jota voidaan pitää hänelle sopivana:


2)

jos siirtämisellä voidaan ehkäistä hänen työkykynsä alenemista tai edistää hänen jo alentuneen työkykynsä palautumista ja viranhaltija on antanut siirtämiseen suostumuksensa.


57 §

Peruskoulun viran vakinaiseksi haltijaksi voidaan nimittää vain Suomen kansalainen. Peruskoulun opettajanvirkaan voidaan kuitenkin nimittää myös Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalainen sekä vieraan kielen opettajanvirkaan muukin kuin edellä mainittu.

Peruskoulun viranhaltijan ja tuntiopettajan kelpoisuusvaatimuksista säädetään asetuksella. Opetusministeriö voi erityisestä syystä myöntää niistä erivapauden.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä elokuuta 1988.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

Hallituksen esitys 8 ja 70/88

Sivistysvaliok. miet. 9/88

Suuren valiok. miet. 83/88

Naantalissa 15 päivänä heinäkuuta 1988

Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoMinisteri Anna-Liisa Piipari

Sivun alkuun