614/1978

Annettu Naantalissa 11. päivänä elokuuta 1978

Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

kumotaan 4 päivänä heinäkuuta 1963 annetun sairausvakuutuslain (364/63) 41 §:n 2 ja 3 momentti ja

muutetaan lain 36 § näin kuuluvaksi:

36§

Vakuutetun sairausvakuutusmaksun määräämisestä, maksuunpanosta ja ennakon käyttämisestä sekä muutoksen hakemisesta niihin samoin kuin vastuusta maksun suorittamisesta on muun kuin merimiestulosta perittävän maksun osalta vastaavasti voimassa, mitä verotuslaissa on kansaneläkevakuutusmaksusta säädetty. Vakuutetun sairausvakuutusmaksun kannosta ja tilittämisestä on säädetty verotuslaissa ja veronkantolaissa.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1979.

Ennen lain voimaantuloa maksuunpannut vakuutetun sairausvakuutusmaksut tilitetään maksuunpanoaikana voimassa olleiden säännösten mukaan.

Lääninhallitus suorittaa vuoden 1978 vakuutetun sairausvakuutusmaksun etumaksuista myös tammikuussa 1979 maksettavan erän.

Naantalissa 11. päivänä elokuuta 1978

Tasavallan Presidentti
Urho Kekkonen

Valtiovarainministeri
Paul Paavela

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.