Laki kadonneen henkilön julistamisesta kuolleeksi annetun lain muuttamisesta.
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan kadonneen henkilön julistamisesta kuolleeksi 23 päivänä huhtikuuta 1901 annetun lain 4 ja 5 §, 7 §:n 1 momentti ja 12 §:n 2 momentti, sellaisina kuin ne ovat 3 päivänä maaliskuuta 1939 annetussa laissa (62/39), sekä 13 §, sellaisena kuin se on 5 päivänä joulukuuta 1930 annetussa laissa (373/30), ja
lisätään lakiin uusi 4 a § seuraavasti:
4 §.
Hakemus kadonneen henkilön julistamisesta kuolleeksi on tehtävä sen paikkakunnan oikeudessa, missä hänellä viimeksi on ollut asunto ja koti. Jollei viimeistä asuinpaikkaa tiedetä, hakemus on tehtävä siellä, missä kadonnut henkilö tiettävästi on viimeksi oleskellut tai missä hänet viimeksi on merkitty väestökirjaan.
Jos kadonneen henkilön viimeinen asunto ja koti on ollut 10 päivänä helmikuuta 1947 allekirjoitetulla rauhansopimuksella Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitolle luovutetulla alueella, hakemus on tehtävä Helsingin raastuvanoikeudessa. Sama on laki, jollei viimeistä asuinpaikkaa tiedetä ja jos kadonneen henkilön viimeinen oleskelupaikka on ollut luovutetulla alueella tai hänet on merkitty lakkautetun seurakunnan kirkonkirjoihin taikka luovutetun alueen väestörekisteriin.
Jollei 1 tai 2 momentin säännöksiä voida soveltaa, hakemus on tehtävä hakijan asuinpaikan oikeudessa.
4 a §.
Kadonneen puolisolla lähimmällä sukulaisella ja muulla henkilöllä, jonka oikeus saattaa riippua kuolleeksi julistamisesta, on oikeus hakea kadonneen henkilön julistamista kuolleeksi.
Heillä on myös oikeus jatkaa toisen henkilön hakemusta.
Väestörekisterin pitäjän on vuosittain ennen toukokuun loppua lähetettävä viralliselle syyttäjälle luettelo niistä väestörekisterissä olevista henkilöistä, joiden syntymästä edellisen kalenterivuoden päättyessä on kulunut vähintään 90 vuotta ja joiden elossa olemisesta viimeisten viiden vuoden aikana rekisterin pitäjä ei ole saanut tietoja. Virallinen syyttäjä hankkikoon sitten saatavissa olevan selvityksen siitä, ovatko edellytykset kuolleeksi julistamiseen olemassa, ja milloin näin näyttää olevan, ryhtyköön sitä tarkoittaviin toimenpiteisiin.
Hakemuksen kuolleeksi julistamisesta virallinen syyttäjä voi tehdä muulloinkin, jos lääninhallitus niin määrää.
Milloin oikeus katsoo sopivaksi, käsiteltäköön virallisen syyttäjän vireille panemat eri henkilöiden kuolleeksi julistamista tarkoittavat hakemukset yhdessä.
5 §.
Hakemuksen johdosta oikeuden on kuultava kadonneen puolisoa ja lähintä sukulaista, jos he ovat maassa, sekä toimitsijaa, uskottua miestä tai holhoojaa, jos sellainen on asetettu hänen asioitaan hoitamaan, niin myös virallista syyttäjää. Milloin hakemus on virallisen syyttäjän vireille panema, harkitkoon oikeus, onko mainittuja henkilöitä tarpeellista kuulla.
7 §.
Kuulutus on tiedoksi pantava oikeuden ovelle ja hakijan toimesta julkaistava kolme kertaa virallisessa lehdessä, niistä kerran jonkin vuosineljänneksen ensimmäisessä numerossa, ei kuitenkaan myöhäisemmän kuin sen neljänneksen, joka kuukauden kuluttua siitä, jolloin päätös kuuluttamisesta on tehty, ensiksi alkaa. Kuitenkin julkaistakoon kuulutus, joka on annettu virallisen syyttäjän tekemästä hakemuksesta, virallisessa lehdessä vain sanotussa vuosineljänneksen ensimmäisessä numerossa.
12 §.
Edellä 1 momentissa mainittua kuuluttamista ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, milloin kuolleeksi julistaminen on tapahtunut virallisen syyttäjän tekemästä hakemuksesta.
13 §.
Kadonneen henkilön kuolleeksi julistamisesta aiheutuneet kustannukset on maksettava hänen jäämistöstään. Ellei jäämistöä ole, suorittakoon hakija kustannukset. Milloin virallinen syyttäjä on tehnyt hakemuksen suoritetaan kustannukset kuitenkin aina valtion varoista.
Otetta oikeuden pöytäkirjasta älköön viralliselle syyttäjälle kirjoitettako, ellei hän ole sitä pyytänyt.
Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 1971.
Tasavallan Presidentti Urho KekkonenOikeusministeri K. J. Lång