272/1971

Annettu Helsingissä 2. päivänä huhtikuuta 1971

Laki ennakkotiedosta, oikaisuvaatimuksesta ja muutoksenhausta eräissä eläkeasioissa

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Mitä ennakkotiedosta valtiokonttorin käsiteltävässä eläkeasiassa sekä oikaisuvaatimuksesta ja muutoksenhausta valtiokonttorin päätökseen on valtion eläkelaissa säädetty, on vastaavasti voimassa niitä eläkkeitä koskevissa valtiokonttorin käsiteltävissä asioissa, joihin asianomaisella eri lakien tai asetusten nojalla on oikeus valtion varoista soveltuvin osin samojen säännösten mukaan kuin virka- tai työsuhteessa valtioon olevalla henkilöllä

Mitä oikaisuvaatimuksesta ja muutoksenhausta on säädetty valtion perhe-eläkelaissa, on vastaavasti voimassa niitä perhe-eläkkeitä koskevissa asioissa, joihin asianomaisella eri lakien tai asetusten nojalla on oikeus valtion varoista soveltuvin osin samojen säännösten mukaan kuin virka- tai työsuhteessa valtioon olleen henkilön jälkeen.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1971.

Muutoksenhausta ennen tämän lain voimaantuloa annettuun päätökseen on kuitenkin voimassa, mitä aikaisemmassa laissa on säädetty.

Helsingissä 2. päivänä huhtikuuta 1971

Tasavallan Presidentti
Urho Kekkonen

Ministeri
Valto Käkelä

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.