640/1966
Dokumentin versiot
Annettu Helsingissä 16. päivänä joulukuuta 1966
Laki lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 9 päivänä helmikuuta 1962 annetun lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain (134/62) 1 §:n 1 momentti, 4 §:n 4 momentti, 5 ja 9 §, 10 §:n 2 momentti ja 13 §, näistä 1 §:n 1 momenttisellaisena kuin se on 22 päivänä marraskuuta 1963 annetussa laissa (526/63) ja 5 § sellaisena kuin se on osittain muutettuna 22 päivänä marraskuuta 1963, 30 päivänä joulukuuta 1964 ja 30 päivänä joulukuuta 1965 annetuissa laeissa (695/64 ja 708/65), sekä lisätään lain 11 §:ään uusi 3 momentti seuraavasti:
1§
Työntekijälle, joka työskentelee metsätyössä, uittotyössä, maatila- ja puutarhatalouden eri töissä, maa-, vesi- ja talonrakennustyössä, maanparannustyössä, turveteollisuustyössä, satamatyössä tahi kotimaanliikenteen aluksessa taikka sikäli kuin asetuksella säädetään, muulla sellaisella alalla, jolle lyhytaikaiset työsuhteet ovat luonteenomaisia, on työnantajan kustannettava eläketurva vanhuuden ja työkyvyttömyyden varalta sekä tällaisen työntekijän omaisille perhe-eläketurva tämän lain mukaan. Mikäli tässä laissa ei toisin säädetä, on soveltuvin osin muutoin voimassa, mitä työntekijän eläkelain 3 §:n 1 momentissa, 4 §:n 1, 3, 5 ja 6 momentissa, 4 a §:ssä, 4 b §:ssä, 7 a §:ssä, 8―10 §:ssä, 12 §:ssä, 13 §:n momentissa, 14 §:ssä, 16―18 §:ssä ja 19 a-23 §:ssä on säädetty.
4§
Jos työntekijällä kuollessaan oli oikeus vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeeseen taikka jos hän sai mainittua eläkettä, on tällaisen edunjättäjän jälkeen miespuolisen edunjättäjän leskellä, jonka avioliitto oli solmittu ennen kuin edunjättäjä oli täyttänyt 65 vuotta, sekä edunjättäjän lapsella ja mainitun lesken sellaisella lapsella, jonka elatuksesta edunjättäjä ja leski ovat yliteisesti huolehtineet, työntekijäin eläkelain 4 a §:ssä säädetyin rajoituksin edunsaajina oikeus saada perhe-eläkettä.
5§
Vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeen vuotuinen määrä on yksi sadalta työntekijäin eläkelain 9 §:n mukaisesti korjattujen ja työntekijäin 23 ikävuoden täyttämisen jälkeen ansaitsemien niiden palkkojen yhteismäärästä, joiden perusteella on suoritettu vakuutusmaksu tämän lain mukaan. Jos työntekijä on jonakin kalenterivuonna ansainnut tai laissa tarkoitetuissa töissä vähemmän kuin 800 markkaa, ei sinä vuonna ansaittua palkkaa kuitenkaan oteta huomioon eläkkeeseen oikeuttavana. Myöskään ei oteta huomioon palkkaa, jonka työntekijä on ansainnut saadessaan tämän lain mukaista eläkettä. Jos työntekijä on syntynyt vuonna 1916 tai sitä ennen, korotetaan edellä sanotulla tavalla laskettua eläkettä seuraavien prosenttilukujen mukaisesti:
| Syntymävuosi | Korotusprosentti |
| 1916 | 5 |
| 1915 | 11 |
| 1914 | 18 |
| 1913 | 25 |
| 1912 | 33 |
| 1911 | 43 |
| 1910 | 54 |
| 1909 | 67 |
| 1908 | 82 |
| 1907 | 100 |
| 1906 | 122 |
| 1905 | 150 |
| 1904 | 185 |
| 1903 | 228 |
| 1902 | 280 |
| 1901 | 345 |
| 1900 | 427 |
| 1899 | 530 |
| 1898 | 655 |
| 1897 | 800 |
Vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeeseen oikeuttavana ei oteta huomioon työntekijän ansaitsemaa palkkaa sellaisessa työsuhteessa, jonka perusteella hän on oikeutettu saamaan samanaikaisesti eläkettä myös valtiolta, ellei hän ole tästä oikeudestaan luopunut. Perheeläkkeeseen oikeuttavana sanottu palkka kuitenkin otetaan huomioon. Jos mainittu palkka jätetään vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkettä myönnettäessä huomioon ottamatta, suoritetaan palkkaa laskennallisesti vastaavan eläkkeen sosiaaliministeriön vahvistamien perusteiden mukainen pääoma-arvo valtiolle.
Työkyvyttömyyseläkkeen suuruutta määrättäessä ei oteta huomioon työntekijän ansaitsemaa palkkaa sellaisessa työsuhteessa, jonka alkaessa hänellä jo oli työkyvyttömyyden pääasiallisena syynä oleva sairaus, vika tai vamma. Tämä ei kuitenkaan koske palkkaa, joka on ansaittu vähintään vuotta ennen työkyvyttömyyden syntymistä alkaneessa työsuhteessa.
Jos perhe-eläke myönnetään edunjättäjän jälkeen, joka kuollessaan ei saanut eläkettä, pidetään sovellettaessa 3 momenttia sekä 7 §:n 1 momenttia ja 9 §:n 1 momentin 2 kohtaa sairauden, vian tai vamman alkamispäivänä kuolinpäivää, jollei edunsaaja muuta selvitä.
Työntekijäin eläkelain 8 §:n 1 ja 6 momentin säännöksiä sovellettaessa tämän lain mukainen eläke on rinnastettava työntekijäin eläkelain perusteella saatavaan eläkkeeseen ja tämän lain mukaiseen eläkkeeseen oikeuttava palkka laskettuna aikayksikköä kohden otettava huomioon sanottujen säännösten edellyttämää korkeinta eläkkeen perusteena olevaa palkkaa valittaessa. Ensiksi mainittu palkka on, sen mukaan kuin asetuksella tarkemmin säädetään, määrättävä siten, että se vastaa keskimäärin maksettavia palkkoja sen työeläkekassan tai 2 §:ssä tarkoitetun muun eläkelaitoksen vakuutettujen piiriin kuuluvissa vastaavissa töissä, jossa työntekijä on ollut vakuutettuna, mikäli ei näytetä, että hänen palkkansa on ollut oleellisesti tästä poikkeava, jolloin todellinen palkka on otettava määräämisperusteeksi.
9§
Tässä laissa säädetystä eläketurvasta vastaavat 2 §:ssä tarkoitetut eläkelaitokset, sikäli kuin ne eivät ole toisin sopineet, seuraavasti:
1) vanhuuseläkkeestä, siihen luettuna työntekijäin eläkelain 9 §:n mukaiset muutokset, vastaa kukin eläkelaitos siltä osalta kuin eläke perustuu työntekijäin puolesta eläke. laitokselle suoritettujen maksujen perusteena olleisiin palkkoihin;
2) työkyvyttömyyseläkkeestä, joka on myönnetty 7 §:n 1 momenttia soveltaen, sekä perhe-eläkkeestä, jonka perusteena on edun. jättäjän 7 §:n 1 momenttia soveltaen laskettu työkyvyttömyyseläke, siltä osin kuin sitä on maksettu ajalta ennen sen kuukauden loppua, jona edunjättäjä olisi saavuttanut eläkeiän, näihin eläkkeisiin luettuna myös työntekijäin eläkelain perusteella ehkä saatava eläkkeen osa, mutta ei eläkkeen alkamisen jälkeen sanotun lain 9 §:n perusteella annettuja korotuksia, vastaa yksin se eläkelaitos, jonka toimintapiiriin työntekijä tai edunjättäjä kuului saadessaan 7 §:n 1 momentissa tarkoitetun sairauden, vian tai vamman tai, jos hän ei silloin enää ollut tämän lain piiriin kuuluvassa työsuhteessa, se eläkelaitos, jonka piiriin hän viimeksi oli kuulunut;
3) muista työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeistä, lukuun ottamatta työntekijäin eläkelain 12 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisesti maksettavaa määrää, samoin kuin eläkkeen osista, jotka ylittävät 2 kohdassa mainitut määrät, sekä työntekijäin eläkelain perusteella maksettavista vastaavista vähimmäiseläketurvan mukaisista eläkkeistä ja eläkkeen osista ja eläketurvakeskuksen kustannuksista vastaavat eläkelaitokset yhdessä työntekijäin eläkelain mukaista toimintaa harjoittavien eläkelaitosten kanssa, niin kuin on säädetty työntekijäin eläkelain 12 §:n 1 momentin 4 ja 5 kohdissa; sekä
4) jos työntekijäin eläkelain 8 §:n 1 momentin mukaisesti on vähennettävä tähän lakiin perustuvaa eläkettä, josta vastaavat kaksi tai useampi eläkelaitos, jaetaan vähennys näiden kesken niiden vastuulla olevien eläkkeen osien suhteessa.
Eläketurvakeskus antaa tarvittaessa tarkemmat ohjeet vastuun jakamisesta ja, jos eläkelaitosten kesken syntyy erimielisyyttä, ratkaisee asian.
10§
Vakuutusmaksuprosentti on määrättävä niin, että sen voidaan vakiosuuruisena pysytettynä todennäköinen korkokanta ja muut vakuutusteknilliset seikat huomioon ottaen olettaa tuottavan tulon, joka riittää eläketurvan järjestämisestä johtuvien tulevien menojen peittämiseen, kuitenkin siten, että 9 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuja menoja sekä muita työntekijäin eläkelain 9 §:n perusteella annettavia korotuksia varten tarvittava maksutulon osa voidaan periä vasta sitten, kun näitä menoja erääntyy maksettavaksi.
11§
Mitä 1 ja 2 momentissa on säädetty ei koske lainaa, joka myönnetään työntekijäin eläkelain 4 §:n 6 momentin mukaan.
13§
Työntekijä ja edunsaaja menettävät oikeutensa tämän lain mukaan maksettavaan eläke-erään, jota he eivät ole nostaneet kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä lukien, jonka aikana se on erääntynyt maksettavaksi.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1967.
Poiketen 10 §:n 2 momentin säännöksistä toteutetaan perhe-eläkkeiden aiheuttama vakuutusmaksujen korotus siten, että vakuutusmaksuprosenttia korotetaan asteittain vuoden 1971 alusta lukien viiden vuoden aikana.
Tätä lakia sovellettaessa pidetään 5 §:ssä säädettyä markkamääräistä rajamäärää vuoden 1962 yleistä palkkatasoa vastaavana.
Helsingissä 16. päivänä joulukuuta 1966
Tasavallan Presidentti
Urho Kekkonen
Sosiaaliministeri
Matti Koivunen