62./1935
Dokumentin versiot
Annettu Helsingissä 31 päivänä tammikuuta 1935.
Laki 9 päivänä marraskuuta 1868 annetun konkursisäännön eräiden pykälien muuttamisesta.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 9 päivänä marraskuuta 1868 annetun konkurssisäännön 10, 33, 46, 47, 51, 52, 62, 69, 70 ja 79 §, niistä 10, 46 ja 47 § sellaisina, kuin ne ovat 13 päivänä kesäkuuta 1929 annetussa laissa, näin kuuluviksi:
10 §.
Konkurssin alettua älköön velallisen kiinteään omaisuuteen annettako kiinnitystä, ellei hakemus perustu maksamattoman kauppahinnan oikeutta koskeviin säännöksiin taikka ellei kiinnitystä ole ennen konkurssin alkua haettu sellaisen asianhaaran nojalla, joka 46 §:n k kohdan mukaan on, siinä mainituissa tapauksissa, kiinnitysvakuuden pätevyyden ehtona. Vastoin tätä säännöstä annettu kiinnitys olkoon tehoton.
Älköön myöskään luovutettuja varoja konkurssin alkamisen jälkeen ulosmitattako. Jos omaisuutta jo sitä ennen on ulosmitattu, lakatkoon ulosottomiehen sitä koskeva toimi; kuitenkin saa, jos kiinteän omaisuuden, aluksen tahi aluksessa olevan tavaran taikka ilma-aluksen huutokauppa jo on kuulutettu, myyminen konkurssin estämättä tapahtua, jossa tapauksessa se, mitä myyntihinnasta jää niiden saamisten sekä ulosmittaus- ja muiden kulujen yli, joilla on maksuun parempi oikeus kuin uloshaetulla summalla, on toimitettava konkurssipesälle; ja jos ulosmittauksen hakija valvoo saamisensa konkurssissa, määrättäköön siinä, mikä oikeus hänellä tulee olla. Jos toimitetusta ulosmittauksesta on valitettu, käsiteltäköön myöskin sen pätevyyttä koskevaa kysymystä siinä järjestyksessä, kuin sellaisille asioille on säädetty, ja jos uksmittaus jää pysyväksi, tutkittakoon konkurssiasiassa ainoastaan, minkä etuoikeuden se voi tuottaa
Omistajan pesässä tapahtuneen konkurssin estämättä olkoon kuitenkin lupa ulosteosta tahi muusta senkaltaisesta, kiinteistöstä suorittamatta olevasta määräniaksusta sekä saamisesta, josta kiinteistö on kiinnitetty tahi muuten panttina, niin myös saamisvaatimuksesta, jonka vakuutena on pantti- ja etuoikeus alukseen tai aluksessa olevaan tavaraan taikka ilmaalukseen sen mukaan, kuin siitä erikseen on säädetty, hakea sellainen omaisuus ulosmitattavaksi ja myytäväksi ulosottolaissa säädetyssä järjestyksessä; ja annettakoon ulosmittauksen hakijalle ja muille pantinhaltijoille, mitä heille tulee, sekä jätettäköön kauppahinnan jäännös konkurssipesälle, niinkuin edellä on sanottu.
33 §.
Joka tahtoo käyttää saamistansa vain kuittaukseen velalliselle maksettavaa velkaansa vastaan, älköön olko velvollinen sellaista vastasaamista konkurssissa valvomaan. Jos hänen velkansa konkurssipesän puolesta haetaan ulos ja jos kielletään vastasaamisen oikeellisuus tai sen syntyminen ennen konkurssia, niin on hänen, jos kuittausoikeutta nauttia tahtoo, saamisensa niin todistettava ja valalla vahvistettava, kuin jos se olisi konkurssissa valvottu.
Edellä 1 momentissa mainittua kuittausoikeutta ei ole saamamiehellä, joka muun henkilön kuin velallisen kanssa suoritetun toimen nojalla on hankkinut velalliseen kohdistuvan saamisen sellaisissa olosuhteissa, että, jos tämän toimen sijasta velallinen silloin olisi maksanut velan, se maksu olisi voitu vaatia peräytymään. Sama olkoon lakina velkojasta, joka, tultuaan velallisen saamamieheksi, on velallisen kanssa suorittamansa toimen nojalla sitoutunut tälle maksuun sellaisissa olosuhteissa, että, jos velallinen mainitun toimen sijasta silloin olisi maksanut velan, se maksu olisi voitu vaatia peräytymään.
46 §.
Takaisinsaannista olkoon noudatettavana:
a) Kaikki, mitä velallinen sellaisella teolla, josta rikoslain 39 luvun 1 §:ssä ja 2 §:n 2 kohdassa puhutaan, on velkojainsa vahingoksi toiselle luovuttanut, peräytyköön lunastuksetta konkurssipesään.
b) Jos velallinen on lahjoittamalla hukannut sen arvoista omaisuutta, että velkojille on siitä tullut tuntuva. vahinko, ja jos ennen konkurssin alkua on kulunut enintään kuusi kuukautta siitä, kun irtaimen tavaran lahjaksi antaminen tapahtui taikka kiinteän omaisuuden lahjoitukselle haettiin lainhuudatusta, niin se lahja peräytyköön. Sama olkoon lakina, milloin jostakin velallisen omaisuudesta on tehty myynti-, vaihto-, vuokra- tahi muu sellainen sopimus ja esillä olevista asianhaaroista voidaan havaita sopimuksen pääasiallisesti olevan lahjan laatuisen taikka tarkoittavan velkojain oikeuden loukkaamista.
c) Jos velallinen viimeisinä kuutena kuukautena ennen konkurssin alkua on tehnyt välipuheen, jonka kautta hän, velkojien vahingoksi, on ruvennut johonkin sitoumukseen asianhaarain ollessa sellaiset, että sillä, jonka kanssa välipuhe tehtiin, on ollut perusteltu syy otaksua velallisella olevan vilpillinen aikomus, niin sekin välipuhe purkautukoon.
d) Jos velallinen viimeisinä kuutenakymmenenä päivänä ennen konkurssin alkua on maksanut velan, joka ennen konkurssin alkua ei ollut joutunut maksettavaksi, niin se maksu peräytyköön. Mitä tässä on sanottu, sovellettakoon myös, milloin maksu on tapahtunut sijaissuorituksin. Mikäli tällaiseen suoritukseen on käytetty velallisen ammattiin nähden epätavallisia maksuvälineitä, voidaan suorituksen peräytymistä vaatia silloinkin, kun velka oli ennen konkurssin alkua joutunut maksettavaksi.
e) Jos velallinen viimeisinä kuutenakymmenenä päivänä ennen konkurssin alkua on antanut pantin velasta, jota otettaessa semmoista vakuutta ei ole määrätty, niin panttaus peräytyköön.
f) Jos viimeisinä kolmenakymmenenä päivänä ennen konkurssin alkua on jonkun velkojan saamisesta ulosmitattu kiinteää omaisuutta, joka ei ole ollut sen velan panttina, tahi irtainta tavaraa, johon velkojalla ei ole ollut panttioikeutta, niin peräytyköön ulosmitattu omaisuus tahi mitä sen myymisellä on saatu, mikäli se vielä on ulosottomiehen tallessa, konkurssipesään.
g) Mikäli b kohtaa käy soveltaminen puolisoihin, niin myös milloin c, d ja f kohdassa mainituissa tapauksissa toinen asianosainen tahi ulosmittauksen hakija on velallisen puoliso, voidaan peräytymistä vaatia, jos konkurssin alkaessa on kulunut enintään vuosi siitä, kun sellainen toimi, jota kussakin tapauksessa tarkoitetaan, on suoritettu. Sama olkoon lakina, milloin b ja c kohdassa mainituissa tapauksissa velallisen tekemä oikeustoimi kohdistuu henkilöön, joka on velallisen tai hänen puolisonsa suoraan takenevassa tai etenevässä polvessa oleva sukulainen taikka velallisen tai hänen puolisonsa ottovanhempi tahi ottolapsi, veli tai sisar tahi veli- tai sisarpuoli taikka näiden henkilöiden puoliso.
h) Jos velallinen on hänen ja hänen puolisonsa tahi tämän perillisten välisessä osituksessa huomattavassa määrässä luopunut oikeudestaan ja jos konkurssin alkaessa on kulunut enintään vuosi siitä, kun osituskirja annettiin oikeuteen, peräytyköön ositus.
i) Kun omaisuutta saadaan takaisin konkurssipesään, olkoon konkurssipesä velvollinen luovuttamaan, mitä velallinen ehkä on vastikkeena saanut, tai sen arvon.
Kun omaisuus tuodaan takaisin, annettakoon konkurssipesälle myöskin se korko tahi tuotto, mikä siitä sillä välin on saatu. Jos omaisuuteen on pantu tarpeellisia kustannuksia, on konkurssipesän ne korvattava.
Jos omaisuus, joka olisi tuotava takaisin konkurssipesään, on joutunut kolmannelle henkilölle sellaisen saannon nojalla, että hänen havaitaan olevan oikeutettu pitämään omaisuuden, taikka jos omaisuus muuten on niin hukattu tahi hävitetty, ettei sitä voida antaa takaisin, saakoon konkurssipesä omaisuuden arvon mukaan vahingostaan korvauksen siltä, joka omaisuuden on velalliselta vastaanottanut.
j) Jos velallisen puolisolta saadaan takaisin omaisuutta, jonka tämä on saanut lahjaksi, taikka jos velallisen ja hänen puolisonsa tahi tämän perillisten välinen ositus peräytyy, ja jos puoliso tahi perilliset ovat sen johdosta, mitä säädetään avioliittolain 62 tai 104 §:ssä, ennen konkurssin alkua maksaneet jonkin velallisen velan, olkoon konkurssipesä velvollinen suorittamaan takaisin, mitä siten on maksettu, korkoineen.
k) Kiinnitys, joka viimeisinä kuutenakymmenenä päivänä ennen konkurssin alkua on annettu velallisen kiinteään omaisuuteen, olkoon tehoton, ellei kiinnitystä ole perustettu velan syntyessä tehtyyn lupaukseen tahi maksamattoman kauppahinnan oikeutta koskeviin säännöksiin taikka ennen nyt mainittua aikaa tehtyyn nautinta- tahi muun oikeuden myönnytykseen. Jos viimeisten kuudenkymmenen päivän kuluessa ennen konkurssin alkua on vahvistettu kiinnitys velallisen irtaimeen omaisuuteen velasta, jonka syntyessä sellaista vakuutta ei ole luvattu, olkoon kiinnitys tehoton. Kiinnitys, joka on annettu kuolleen henkilön jälkeenjääneeseen omaisuuteen, olkoon, jos pesä laillisessa ajassa luovutetaan konkurssiin, pätevä ainoastaan, milloin se on annettu tässä mainitulla perusteella ja se peruste on saanut alkunsa ennen kuolemantapausta.
l) Jos havaitaan, että joku, jonka perillinen velallinen on, testamentilla tahi lahjalla on loukannut jälkimmäisen laillista oikeutta, saakoot tämän velkojat, ellei sellaisen toimen moittimisen aika ole päättynyt, ajaa moitekannetta velallisen sijassa, ja menköön konkurssipesään, mitä sen kautta saadaan.
47 §.
Jos uskotut miehet, toimitsijamiehet tahi velkojat tahtovat 46 §:n a–i kohdan mukaan voittaa jotakin takaisin pesään, on haaste siitä viimeistäänkin kolmen kuukauden kuluessa ja annettava tiedoksi sille, jota vastaan semmoista vaatimusta ajetaan. Jollei lainhuudatusta ole velallisen hukkaamalle kiinteälle omaisuudelle haettu tai, milloin on kysymys osituksen peräytymisestä, osituskirjaa annettu oikeuteen ennenkuin paikalletulopäivän jälkeen, luettakoon moiteaika siitä päivästä, jona huudatusta haettiin tai osituskirja oikeuteen annettiin. Yksityisellä velkojalla olkoon myöskin oikeus ajaa takaisinsaannin vaatimusta sillä tapaa, kuin on mainittu; kuuluttakoon kuitenkin siitä, ennenkuin asia tuomioistuimessa tulee esille, uskotuille miehille tai toimitsijamiehille. Jos hän sen laiminlyö, älköön hänen vaatimustaan otettako tutkittavaksi.
51 §.
Velkojien, jotka määrättyyn kuulustukseen saapuville tulevat, on silloin oikeuden edessä valittava yksi tai, jos oikeus katsoo sen tarpeelliseksi, useampia uskottuja miehiä, mieluimmin sellaisia, jotka itse ovat velkojia, ottamaan konkurssipesän hoidettavakseen. Velkojat saavat myös antaa uskotuille miehille erityisiä hallinnon ohjeita, jos sellaisia pitävät tarpeellisina. Määräyksen uskotulle miehelle antakoon oikeus.
52 §.
Jos oikeus katsoo, että velkojain valitsema uskottu mies on siihen toimeen kykenemätön tai muutoin sopimaton, niin myös jos velkojain etu tai muut painavat syyt sitä vaativat, tulee oikeuden valitun sijasta määrätä toinen henkilö uskottuna miehenä toimimaan. Ellei ketään velkojaa tule kuulustukseen saapuville taikka jos saapuville tulleet velkojat eivät toimita vaalia, olkoon uskotun miehen määrääminen niin ikään oikeuden asiana.
Oikeus voi myöskin, jos konkurssipesän laajuus ja laatu tekevät sen tarpeelliseksi, määrätä yhden, tai useamman, tässä tehtävässä kokeneen ja taitavan henkilön valvomaan uskottujen miesten hallintoa, ja maksetaan hänelle konkurssipesän varoista palkkio oikeuden harkinnan mukaan sekä kustannusten korvaus.
62 §.
Sittenkuin velkojat ovat paikalletulopäivänä valvoneet saamisensa, valitkoot he toimitsijamiehiä, yhden tai useampia; sen mukaan kuin oikeus tarpeelliseksi katsoo, ja antakoot siitä oikeudelle tiedon. Määräyksen toimitsijamiehille antakoon oikeus.
Soveltuvin kohdin noudatettakoon niin ikään, mitä 52 §:ssä on säädetty.
69 §
Uskottujen miesten tai toimitsijamiesten vaalissa, niin myös kaikissa muissa asioissa, jotka koskevat konkurssipesän hallintoa ja selvitystä, olkoon velkojilla päättävä valta, kuitenkin 52, 62, 71 ja 72 §:ssä sanotuin rajoituksin ja poikkeuksin; ja käyköön se päätökseksi, josta ne saapuville tulleet velkojat sopivat, joiden saamiset yhteenlaskettuina tekevät suurimman summan. Ilmeisesti perusteetonta saamista älköön äänestyksessä otettako huomioon.
Jos velkakumppani tai takausmies ja velkoja valvovat samaa saamista, olkoon heillä yhteensä sen saamisen suuruuden mukaan laskettu äänivalta. Jos he eivät voi yksimielisiksi päästä, olkoon velkojan ääni ratkaiseva, elleivät toiset lunasta häntä pois tahi aseta täyttä vakuutta hänen saamisestaan.
Jos päätöksestä, joka on tehty vastoin 59, 71, 72 tai 73 §:ää, on tullut vahinkoa, on niiden velkojain, jotka olivat päätöstä kannattaneet, itsekunkin saamisensa suuruuden mukaan korvattava se vahinko.
70 §
Uskotut miehet tai toimitsijamiehet hoitakoot konkurssipesän omaisuutta ja oikeutta, niinkuin huolellinen mies hoitaa omaansa, taikka korvatkoot vahingon. Jos uskottuja miehiä tai toimitsijamiehiä on useampia ja jos he keskenänsä tahtovat jakaa hallintotoimen, määrätköön siitä oikeus.
Jos hallintotoimi heillä on jakamatta, olkoon jokainen heistä yhtä oikeutettu kantamaan pesälle tulevia rahoja ja ryhtymään niihin muihin toimiin, joita luovutetun omaisuuden oikeata hoitoa ja selvitystä varten tarvitaan, mutta älkööt he muutoin kuin yhteisesti suostuko sellaiseen toimeen, jonka kautta pesältä jokin oikeus hukataan taikka se johonkin uuteen velvoitukseen sidotaan. Vastatkoot he myös, itsekukin yhtäläisesti, koko hallinnosta, kuitenkin niin, että toinen ei ole vastuussa sellaisesta toisen pesälle tuottamasta vahingosta, jota hän ei ole voinut estää.
79 §
Palkkion uskotuille miehille ja toimitsijamiehille määrätkööt velkojat joko vissiksi summaksi sadalta taikka muun perusteen mukaan. Älköön kuitenkaan toimitsijamiesten palkkiota luettako ajan mukaan. Uskotut miehet tai toimitsijamiehet, jotka ovat velkojia, älkööt ottako osaa palkkion päättämiseen. Jollei uskottu mies, toimitsijamies, konkurssivelallinen tai joku velkojista tyydy velkojain päätökseen, joka koskee uskotun miehen tai toimitsijamiehen palkkiota, ratkaiskoon oikeus asian, ja olkoon siinä noudatettavasta menettelystä soveltuvin kohdin voimassa, mitä 84 §:ssä säädetään. Uskotut miehet tai toimitsijamiehet älkööt kuitenkaan nostako palkkiota, ennenkuin ovat tehneet lopullisen tilinsä.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1935. Kuitenkin on 10 §:n 2 ja 3 momenttia niiden entisessä muodossa sovellettava, jos konkurssi on alkanut ennen uuden lain voimaantulemista, ja niin ikään 47 §:ää, jos valvontapäivä konkurssissa on sitä ennen ollut.
Helsingissä 31 päivänä tammikuuta 1935.
Tasavallan Presidentti
P. E. SVINHUFVUD.
Oikeusministeri
Eric J Serlachius.