Laki marraskuun 9 päivänä 1868 annetun konkurssisäännön muuttamisesta.
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan täten marraskuun 9 päivänä 1868 annetun konkurssisäännön 10, 42, 46, 47, 54 ja 85 § näin kuuluviksi:
10 §.
Konkurssin alettua älköön velallisen kiinteään omaisuuteen annettako kiinnitystä ellei sitä ole aikaisemmin haettu sellaisen asianhaaran nojalla, joka 46 §:n k) momentin mukaan on, siinä mainituissa tapauksissa, kiinnitysvakuuden pätevyyden ehtona. Vastoin tätä säännöstä annettu kiinnitys olkoon tehoton.
Älköön myöskään konkurssin alkamisen jälkeen luovutettuja varoja ulosmitattako. Jos omaisuutta jo sitä ennen on ulosmitattu, lakatkoon ulosottomiehen sitä koskeva toimi; kuitenkin saa, jos kiinteän omaisuuden, laivan tahi laivassa olevan tavaran huutokauppa jo on kuulutettu, myyminen konkurssin estämättä tapahtua, jossa tapauksessa se, mitä myyntihinnasta jää päälle niiden saamisien sekä ulosmittaus- ja muiden kulujen, joilla on maksuun parempi oikeus kuin uloshaetulla summalla, on toimitettava konkurssipesälle; ja jos ulosmittauksen hakija valvoo saamistansa konkurssissa, määrättäköön siinä, mikä oikeus hänellä tulee olla. Jos toimitetusta ulosmittanksesta on valitettu, käyteltäköön myöskin sen pätevyyttä koskevaa kysymystä siinä järjestyksessä, kuin sellaisille asioille on säädetty, ja jos ulosmittaus jaa pysyväksi, tutkittakoon konkurssiasiassa ainoastaan, minkä etuoikeuden se voipi tuottaa.
Omistajan pesässä tapahtuneen konkurssin estämättä olkoon kuitenkin lupa ulosteosta tahi muusta senkaitaisesta, kiinteistöstä suorittamatta olevasta määrämaksusta sekä saamisesta. josta kiinteistö muuten on panttina, niin myös saamisvaatimuksesta, jonka vakuutena on pantti- ja etuoikeus laivaan tai laivassa olevaan tavaraan, hakea sellainen omaisuus ulosmitattavaasi ja myytäväksi ulosottolaissa säädetyssä järjestyksessä; ja annettakoon ulosmittauksen hakijalle ja muille pantinhaltijoille, mitä heille tulee, sekä jätettäköön kauppahinnan jäännös konkurssipesälle, niinkuin edellä on sanottu.
42 §.
Konkurssipesästä saakoon velallinen, sinä aikana, jona hän, sen mukaan kuin 37 ja 39 §:ssä on sanottu, ei saa lähteä kotipaikastansa, tahi, tarvittaessa, paikalletulopäivään asti, tarpeellisen elatuksen itselleen, puolisolleen ja turvattomille lapsilleen, ellei perheen toimeentulo muuten ole turvattu. Velalliselle annettakoon myöskin, mitä tarvitaan matkaa ja ylläpitoa varten, kun hänen, kutsumuksen mukaan, pitää tulla oikeuteen kuulusteltavaksi taikka muualle antamaan tietoja konkurssipesästä, ei kuitenkaan enempää, jos hän oleskelee tuomiokunnan ulkopuolella, kuin mitä tarvittaisiin, jos hän olisi tuomiokunnassa sillä paikkakunnalla, millä hän viimeksi oleskeli.
Jos nousee riita velallisen ja hänen omaistensa elatuksesta konkurssipesän varoilla, tutkikoon oikeus, mitä sitä varten kohtuuden mukaan on annettava. Jos velallisen havaitaan, ilman laillista syytä, viivyttäneen pesänkirjoitusta ja sen valalla vahvistamista tahi pesän antamista uskottujen miesten haltuun, olkoon oikeudella valta lyhentää sitä aikaa, jona hänelle on tuleva elatusta, sen mukaan kuin asianhaarat antavat aihetta.
46 §.
Kaikki, mitä velallinen sellaisella teolla, josta rikoslain 39 luvun 1 §:ssa ja 2 §:n 2 kohdassa puhutaan, on velkojainsa vahingoksi toiselle luovuttanut, peräytyköön lunastuksetta konkurssipesään.
Jos velallinen on lahjoittamalla hukannut sen arvoista omaisuutta, että velkojille on siitä tullut tuntuva vahinko, ja jos ennen konkurssin alkua ei ole kulunut enempää kuin kolmekymmentä päivää siitä, kun irtaimen tavaran lahjaksi antaminen tapahtui taikka kiinteän omaisuuden lahjoitukselle haettiin lainhuudatusta, peräytyköön se lahja. Sama olkoon laki, milloin jostakin velallisen omaisuudesta on tehty myynti-, vaihto-, vuokratahi muu sellainen sopimus, ja esilläolevista asianhaaroista voidaan nähdä sopimuksen pääasiallisesti olevan lahjan laatuisen taikka tarkoittavan velkojain oikeuden loukkaamista.
Jos velallinen viimeisinä kolmenakymmenenä päivänä ennen konkurssin alkua on tehnyt välipuheen, jonka kautta hän, velkojien vahingoksi, on ruvennut johonkin sitoumukseen asianhaarain ollessa sellaisia, että sillä. jonka kanssa välipuhe tehtiin, on ollut perusteltu syy otaksua velallisella olevan vilpillinen aikomus, purkautukoon sekin välipuhe.
Jos velallinen viimeisinä kolmenakymmenenä päivänä ennen konkurssin alkua on maksanut velan, joka ennen. konkurssin alkua ei ollut maksettavaksi joutunut, niin peräytyköön se maksu, saamamiehen kuitenkaan estymättä saamistansa konkurssissa vaatimasta. Kun on kysymys vekselistä, joka on tehty velallisen maksettavaksi, älköön kuitenkaan kannetta jo tapahtuneen maksun takaisinantamisesta saatako tehdä muuta kuin sitä vastaan, jonka puolesta vekseli on tehty, tahi, jos se on velallinen itse, ensimmäistä vastaanottajaa vastaan.
Jos velallinen viimeisinä kolmenakymmenenä päivänä ennen koukurssin alkua on antanut pantin velasta, joka ei ole joutunut maksettavaksi ennen konkurssin alkua ja jota otettaessa semmoista vakuutta ei ole määrätty, olkoon panttaus mitätön.
Jos viimeksimainittuna aikana on jonkun velkojan saamisesta ulosmitattu kiinteää omaisuutta, joka ei ole ollut sen velan panttina, tahi irtainta tavaraa, johon velkojalla ei ole ollut panttioikeutta, niin peräytyköön ulosmitattu omaisuus tahi mitä sen myymisellä on saatu, mikäli se vielä on ulosottomiehen tallessa, koukurssipesään.
Mikäli b momenttia käy soveltaminen puolisoihin, niin myös milloin c, d ja f momentissa mainituissa tapauksissa toinen asianosainen tahi ulosmittauksen hakija on velallisen puoliso, voidaan takaisinvoittoa tahi peräytymistä vaatia, jos konkurssin alkaessa ei ole kulunut enempää kuin vuosi siitä, kun sellainen toimi, jota kussakin tapauksessa tarkoitetaan, on suoritettu.
Jos velallinen on hänen ja hänen puolisonsa tahi tämän perillisten välisessä osituksessa huomattavassa määrässä luopunut oikeudestaan ja jos konkurssin alkaessa ei ole kulunut enempää kuin vuosi siitä, kun osituskirja annettiin oikeuteen, peräytyköön ositus.
Kun omaisuutta saadaan takaisin konkurssipesään, olkoon konkurssipesä velvollinen luovuttamaan, mitä velallinen ehkä on vastikkeena saanut, tai sen arvon.
Kun omaisuus tuodaan takaisin, annettakoon konkurssipesälle myöskin se korko tahi tuotto, mikä siitä sillä välin on saatu. Jos omaisuuteen on pantu tarpeellisia kustannuksia, on konkurssipesän ne korvattava.
Jos omaisuus, joka olisi tuotava takaisin konkurssipesään, on joutunut kolmannelle miehelle sellaisen saannon nojalla, että hänen havaitaan olevan oikeutettu pitämään omaisuuden, taikka jos omaisuus muuten on niin hukattu tahi hävitetty, ettei sitä voida antaa takaisin, saakoon konkurssipesä omaisuuden arvon mukaan vahingostaan korvauksen siltä, joka omaisuuden on velalliselta vastaanottanut.
Jos velallisen puolisolta saadaan takaisin omaisuutta, jonka tämä on saanut lahjaksi, taikka jos velallisen ja hänen puolisonsa tahi tämän perillisten välinen ositus peräytyy, ja jos puoliso tahi perilliset ovat sen johdosta, mitä säädetään avioliittolain 62 tai 104 §:ssä, ennen konkurssin alkua maksaneet jonkin velallisen velan, olkoon konkurssipesä velvollinen suorittamaan takaisin, mitä siten on maksettu, korkoineen.
Kiinnitys, joka viimeisinä kolmenakymmenenä päivänä ennen konkurssin alkua on annettu velallisen kiinteään omaisuuteen, olkoon mitätön, ellei kiinnitystä ole perustettu velan syntyessä tehtyyn lupaukseen tahi maksamattoman kauppasumman oikeutta koskeviin säännöksiin taikka ennen nyt mainittua aikaa tehtyyn nautinta- tahi muun oikeuden myönnytykseen. Jos viimeisten kolmenkymmenen päivän kuluessa ennen konkurssin alkua on vahvistettu kiinnitys velallisen irtaimeen omaisuuteen velasta, jonka syntyessä sellaista vakuutta ei ole luvattu, olkoon kiinnitys mitätön. Kiinnitys, joka on annettu kuolleen miehen jälkeenjääneeseen omai suuteen, olkoon, jos pesä laillisessa ajassa luovutetaan konkurssiin, pätevä ainoastaan, jos se on annettu tässä mainitulla perusteella ja se peruste on saanut alkunsa ennen kuolemantapausta.
Jos havaitaan, että joku, jonka perillinen velallinen on, testamentilla tahi lahjalla on loukannut jälkimmäisen laillista oikeutta, olkoon tämän velkojilla valta, ellei sellaisen toimen moittimisen aika ole päättynyt, ajaa moitekannetta velallisen sijassa; ja menköön konkurssipesään, mitä sen kautta saadaan.
47 §.
Jos uskotut miehet, toimitsijamiehet tahi velkojat tahtovat 43 §:n a–i kohdan mukaan voittaa jotakin takaisin pesään, on haaste siitä viimeistäänkin kolmen kuukauden kuluessa paikalletulopäivästä otettava ja annettava tiedoksi sille, jota vastaan semmoista vaatimusta ajetaan. Jollei lainhuudatusta ole velallisen hukkaamalle kiinteälle omaisuudelle haettu ennenkuin paikalletulopäivän jälkeen, luettakoon moiteaika siitä päivästä, jona huudatusta haettiin.
Yksityisellä velkojalla olkoon myöskin oikeus ajaa takaisinsaannin vaatimusta, sillä tapaa, kuin on mainittu; kuuluttakoon kuitenkin siitä, ennenkuin asia tuomioistuimessa tulee esille, uskotuille miehille tahi toimitsijamiehille. Jos hän sen laiminlyö, älköön hänen vaatimustaan otettako tutkittavaksi.
54 §.
Jos velallisen pesässä on tavaraa, jonka ilmoitetaan olevan toisen omaa, ja semmoinen tavara saatetaan velallisen omaisuudesta erottaa, pankoot silloin uskotut miehet sen talteen ja antakoot, kun omistajan oikeus on riidaton, sen hänelle ulos, niiden ehtojen täyttämistä vastaan, joihin hänet sentähden voitaneen velvolliseksi katsoa. Jos uskotut miehet eivät ota vaadittaessa antaaksensa tavarata ulos, pyytäköön omistaja ulosotonhaltijan apua taikka haastattakoon siitä oikeuteen, jollei hän tahdo vaatimustansa konkurssissa valvoa.
Milloin velallisen puoliso väittää sellaisen irtaimen omaisuuden, jota konkurssipesä vaatii itselleen, kuuluvan hänelle, olkoon velvollinen näyttämään oikeutensa, riippumatta siitä, kuka oikeudenkäynnissä on kantajana.
85 §.
Jolleivät velkojat suostu vapauttamaan velallista maksamasta suurempaa tahi vähaisempää osaa hänen velastansa ja ellei luovutettu omaisuus riitä kaikkien niiden saamisten suorittamiseen, joita konkurssissa on ilmoitettu ja hyväktytty, olkoon velkojilla valta ottaa se, mikä puuttuu, siitä omaisuudesta, jonka velallinen vastaisuudessa saa. Velkoja, joka laiminlyömisen kautta on menettänyt osallisuusoikeutensa konkurssipesään, saakoon sen estämättä vastaisuudessa saamisensa maksun velallisen varoista, jos saaminen muuten havaitaan lailliseksi. Mutta jos konkurssissa saapuvillaolevat velkojat myöntävtät velalliselle velan maksamisen helpotusta, niin olkoon hänellä yhtäläinen helpotus poissaolleidenkin velkojain saamisista. Nainen, joka on naimisissa ja jonka omaisuus on luovutettu konkurssiin, älköön olko velvollinen konkurssin jälkeen työllään saadulla omaisuudella vastaamaan sitä ennen avioliiton aikana miehen erityisten tarpeiden tyydyttämiseksi tehdystä velasta.
Saamisesta, joka on konkurssissa hyväksytty tai jota on saatettu konkurssissa valvoa, älköön velallinen olko velvollinen tekemään sellaista valaa, kuin ulosottolain 3 luvun 33 §:ssä sanotaan, jollei velkoja näytä perusteelista syytä, että velallinen salaa varoja, jotka hän on konkurssin jälkeen saanut ja jotka ovat velan maksuun käytettävät. Muutoin noudatettakoon ulosottolain säännöksiä siitä, mitä ulosmittauksesta saa erottaa, myöskin sellaiseen velkaan nähden, joka on syntynyt ennen konkurssia.
Tämä laki tulee noudatettavaksi 1 päivänä tammikuuta 1930. Kuitenkaan ei 85 §:ssä vaimolle myönnettyä erityistä etua ole naisella, jonka omaisuussuhteita säännöstellään aikaisemmalla lailla, ja on 47 §:ää sen entisessä muodossa sovellettava sellaiseen konkurssiin, jossa valvontapäivä on ollut uuden lain tullessa voimaan.
Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 1929.
Tasavallan PresidenttiLAURI KR. RELANDER.OikeusministeriOiva Huttunen.