Seurattu SDK 30/2019 saakka.

12.1.1996/10

Maastoliikenneasetus

Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Ympäristöministerin esittelystä säädetään 22 päivänä joulukuuta 1995 annetun maastoliikennelain (1710/95) 35 §:n nojalla:

1 luku

Kielto- ja rajoitusasian käsittely

1 §
Esityksen tekeminen

Maastoliikennelain (1710/95) 9 §:n 1 momentissa tarkoitettu esitys moottorikäyttöisen ajoneuvon käyttöä maastossa koskevan kiellon tai rajoituksen määräämisestä on tehtävä kirjallisesti sille elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukselle, jonka toimialueella esityksessä tarkoitettu alue sijaitsee. (29.12.2009/1821)

Esityksestä tulee käydä ilmi kiellon tai rajoituksen voimassaoloaika ja perusteet sekä muut asian käsittelyn kannalta tarpeelliset seikat. Alue, jolle kieltoa tai rajoitusta haetaan, on osoitettava mittakaavaltaan asianmukaisella kartalla.

2 § (29.12.2009/1821)
Lausuntojen pyytäminen

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on pyydettävä esityksestä asianomaisen kunnan lausunto, jollei kysymyksessä ole kunnan oma esitys. Asianomaiselle maan omistajalle tai haltijalle, asianomaiselle paliskunnalle ja valvontaviranomaisille sekä muille, joita asia koskee, on varattava tilaisuus antaa lausunto esityksestä.

3 §
Kuuluttaminen esityksestä

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tai, jos kunta on esityksen tekijänä, kunnan on tiedotettava esityksestä kuuluttamalla vähintään 14 päivän ajan kunnan ilmoitustaululla siten kuin julkisista kuulutuksista annetussa laissa (34/25) säädetään. Kuulutuksen julkaisemisesta on lisäksi ilmoitettava riittävän ajoissa vähintään yhdessä paikkakunnalla yleisesti leviävässä sanomalehdessä. Kuulutuskustannukset maksetaan valtion varoista. (29.12.2009/1821)

Esitystä koskevien tietojen tulee olla saatavilla asianomaisessa kunnassa kuulutusajan.

4 § (29.12.2009/1821)
Muistutukset

Muistutukset esityksen johdosta on elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle osoitettuina toimitettava kunnanhallitukselle 14 päivän kuluessa kuulutusajan päättymisestä. Kunnan on toimitettava muistutukset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

5 § (29.12.2009/1821)
Kuuluttaminen päätöksestä

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on tiedotettava päätöksestään noudattamalla soveltuvin osin, mitä 3 §:ssä säädetään. Päätöstä koskevasta kuulutuksesta on käytävä ilmi päätöksen antaja, antopäivä, päätöksen pääasiallinen sisältö sekä kiellon tai rajoituksen voimaantulo. Kuulutuksesta tulee myös käydä ilmi, missä päätöstä koskevat tarkemmat tiedot ovat saatavilla.

6 §
Päätöksen tiedoksi antaminen

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on annettava päätös tiedoksi esityksen tekijälle, asianomaiselle kunnalle, maan omistajalle tai haltijalle sekä asianomaisille valvontaviranomaisille hyvissä ajoin ennen kiellon tai rajoituksen voimaantuloa. Poronhoitoaluetta koskeva päätös on annettava tiedoksi myös asianomaiselle paliskunnalle. (29.12.2009/1821)

Kunnan tulee pitää päätöstä koskevat tiedot saatavilla niin kauan kun kielto tai rajoitus on voimassa.

2 luku

Moottorikelkkailureittiä koskevan asian käsittely

7 §
Reittisuunnitelman sisältö

Maastoliikennelain 15 §:ssä tarkoitetussa reittisuunnitelmassa on osoitettava reitin kulku ja sen mahdolliset liitännäisalueet niin, että ne voidaan suunnitelman perusteella merkitä maastoon. Suunnitelmassa on myös mainittava ne kiinteistöt, joiden kautta reitti kulkisi, sekä esitettävä muut reitin perustamisen ja pitämisen kannalta tarpeelliset tiedot. Suunnitelmaan on liitettävä mittakaavaltaan asianmukainen reitin kulkua osoittava kartta.

8 §
Lausuntojen pyytäminen

Reittisuunnitelmasta on ennen sen hyväksymistä pyydettävä tarpeelliset lausunnot ja varattava niille, joita asia koskee, tilaisuus tulla kuulluksi. Tällöin on soveltuvin osin noudatettava, mitä 2 ja 3 §:ssä säädetään.

9 §
Päätöksestä tiedottaminen

Kunnan ympäristönsuojelulautakunnan päätöksestä hyväksyä reittisuunnitelma on tiedotettava noudattamalla soveltuvin osin, mitä 5 ja 6 §:ssä säädetään.

10 §
Kuulutuskustannukset

Reitin pitäjän on maksettava reittisuunnitelman hyväksymismenettelystä aiheutuvat kuulutuskustannukset. Kuulutuskustannukset, jotka aiheutuvat kunnan ympäristönsuojelulautakunnan päätöksen vahvistamisesta, maksetaan kuitenkin valtion varoista.

3 luku

Erinäisiä säännöksiä

11 §
Maastoliikennemerkki

Maastoliikenne kielletty -merkillä ilmoitetaan, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on maastoliikennelain 8 §:n nojalla kieltänyt maastoliikenteen tai rajoittanut sitä. (29.12.2009/1821)


Maastoliikennemerkin koko on 400 x 400 mm. Erityisestä syystä voidaan käyttää kokoa 600 x 600 mm tai 200 x 200 mm.

12 §
Maastoliikennemerkin lisäkilvet

Maastoliikennemerkin tarkoituksen tai kohteen selventämiseksi, sen vaikutusalueen tai voimassaoloajan määrittelemiseksi taikka sen vaikutuksen rajoittamiseksi voidaan maastoliikennemerkki varustaa sen alapuolelle asetettavalla suorakaiteen muotoisella lisäkilvellä.

Lisäkilpinä voidaan käyttää myös tieliikenneasetuksen 21 §:ssä tarkoitettuja lisäkilpiä.

13 §
Maastoliikenne poronhoitotöissä

Paliskunnan poroisäntä tai varaisäntä päättää, milloin maastoliikennelain 4 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetut tehtävät ovat välttämättömiä.

Poroisännän tai varaisännän tehtävänä on antaa poronhoitotöissä moottorikäyttöisellä ajoneuvolla lumettomassa maastossa liikkuvalle poromiehelle kirjallinen todistus siitä, että edellä 1 momentissa tarkoitetut tehtävät ovat välttämättömiä. Todistus on voimassa enintään kaksi vuotta.

Todistus on pidettävä mukana ja vaadittaessa näytettävä valvontaviranomaiselle.

14 §
Nopeusrajoitus

Moottorikäyttöisen ajoneuvon suurin sallittu nopeus maastossa maa-alueella on 60 km/h. Nopeusrajoitus ei kuitenkaan koske maastoliikennelain 30 §:ssä tarkoitettua kilpailua tai harjoitusta, mikäli asianomainen alue on suljettu muulta liikenteeltä.

Jääpeitteisellä vesialueella suurin sallittu nopeus on 80 km/h. Mikäli ajoneuvoon on kytketty hinattava perävaunu, jossa kuljetetaan henkilöä, on suurin sallittu nopeus maastossa kuitenkin enintään 40 km/h.

15 §
Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 20 päivänä tammikuuta 1996.

Muutossäädösten voimaantulo ja soveltaminen:

29.12.2009/1821:

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.