Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

635/2013

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Työ- ja elinkeinoministeriön asetus kantaverkonhaltijan järjestelmävastuusta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Julkaisupäivä
Ajantasaistettu säädös
635/2013
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Työ- ja elinkeinoministeriön päätöksen mukaisesti säädetään sähkömarkkinalain (588/2013) 45 §:n 3 momentin nojalla:

1 §Tavoite

Tällä asetuksella annetaan tarkemmat säännökset kantaverkonhaltijan järjestelmävastuun sisällöstä ja toteuttamistavasta.

2 §Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

1)

lisäpalvelulla siirto- tai jakeluverkon toimintaan tarvittavaa palvelua;

2)

yhteenliitetyllä verkolla yhdellä tai useammalla yhdysjohdolla toisiinsa liitettyjä sähköverkkoja.

3 §Järjestelmävastuun toteuttamista koskevat yleiset säännökset

Järjestelmävastuuseen kuuluvia tehtäviä toteuttaessaan järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan on:

1)

varmistettava, että kantaverkko pystyy täyttämään kohtuulliset sähkönsiirtovaatimukset pitkällä aikavälillä;

2)

huolehdittava kantaverkon käytöstä siten, että se toimii varmasti, luotettavasti ja tehokkaasti sekä kantaverkon ylläpidosta ja kehittämisestä taloudellisten edellytysten mukaisesti ottaen ympäristövaatimukset asianmukaisesti huomioon;

3)

huolehdittava riittävien resurssien varmistamisesta kantaverkkopalvelua koskevien velvoitteiden täyttämiseksi ja osaltaan huolehdittava sähkön toimitusvarmuuden turvaamisesta varmistamalla riittävä siirtokapasiteetti ja kantaverkon toimintavarmuus;

4)

varmistettava, että tarvittavat lisäpalvelut, kysyntäjousto mukaan lukien, ovat saatavilla niiltä osin kuin saatavuus ei riipu kantaverkon kanssa yhteenliitetystä verkosta tai kuulu kantaverkon kanssa yhteenliitetyn verkon vastuulle.

4 §Järjestelmävastuuseen kuuluvat tehtävät

Järjestelmävastuuseen kuuluvia tehtäviä ovat:

1)

käyttövarmuuden ylläpito ja siirtojen hallinta;

2)

jännitteen ylläpito;

3)

valtakunnalliseen tasevastuuseen kuuluvat tehtävät taajuuden ylläpito mukaan lukien;

4)

valtakunnalliseen taseselvitykseen kuuluvat tehtävät.

5 §Käyttövarmuuden ylläpito ja siirtojen hallinta

Järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan on huolehdittava käyttövarmuuden ylläpidosta ja siirtojen hallinnasta kantaverkossa. Vastuu siirtojen hallinnasta käsittää sekä kantaverkossa että kantaverkon ja sen kanssa yhteenliitettyjen verkkojen välillä tapahtuvat siirrot.

Järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan tehtävänä on määritellä sähköjärjestelmässä ylläpidettävä käyttövarmuustaso ja ylläpitää siihen liittyviä teknisiä vaatimuksia Euroopan unionin sekä alueellisten ja kansallisten mitoitussääntöjen mukaisesti sekä sopia sähköjärjestelmän teknisen toimivuuden turvaavista menettelytavoista sähköjärjestelmässä toimivien osapuolten kanssa.

Järjestelmävastaava kantaverkonhaltija vastaa kantaverkon käytönvalvonnasta sekä sähköjärjestelmän vakavien häiriöiden selvittämisestä ja sähköjärjestelmän normaalitilaan palauttamisesta.

6 §Jännitteen ylläpito

Järjestelmävastaava kantaverkonhaltija vastaa kantaverkon jännitteen ylläpitämisestä siten, että jännite täyttää Euroopan unionin lainsäädännössä jännitteen ylläpidolle asetut vaatimukset.

Järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan on varmistettava riittävä loistehoreservi sähköjärjestelmän teknisen toimivuuden turvaamiseksi ja sähköjärjestelmän palauttamiseksi normaalitilaan häiriön jälkeen.

7 §Taajuuden ylläpito

Järjestelmävastaava kantaverkonhaltija vastaa sähköjärjestelmän taajuudensäätöreservien ylläpitämisestä Euroopan unionin lainsäädännössä taajuuden ylläpidolle asetettujen vaatimusten mukaisesti.

8 §Käyttövarmuuden, valtakunnallisen tasevastuun ja valtakunnallisen taseselvityksen ylläpidon edellyttämä tiedonvaihto

Järjestelmävastaava kantaverkonhaltija vastaa siitä, että sähköjärjestelmän käyttövarmuuden, valtakunnallisen tasevastuun ja valtakunnallisen taseselvityksen ylläpidon edellyttämä tiedonvaihto on järjestetty tarkoituksenmukaisella tavalla sähköjärjestelmässä toimivien osapuolten, järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan ja järjestelmävastuuseen kuuluvia tehtäviä hoitavien yksiköiden välillä. Järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan on huolehdittava yhteenliitetyn verkon varman ja tehokkaan toiminnan, koordinoidun kehittämisen ja yhteentoimivuuden varmistamiseksi tarpeellisten tietojen toimittamisesta kantaverkon kanssa yhteenliitettyjen sähköverkkojen haltijoille.

9 §Sähköjärjestelmän, voimalaitosten ja kuormien käyttöä koskevat ehdot

Järjestelmävastaavalla kantaverkonhaltijalla on oikeus rajoittaa sähkön siirtoa tai keskeyttää se kokonaan sähköjärjestelmässä ilmenevien häiriöiden poistamiseksi tai niiden hallitsemiseksi.

Järjestelmävastaavalla kantaverkonhaltijalla on oikeus sähköjärjestelmän käyttövarmuuden ollessa uhattuna ohjata sähköjärjestelmään liitettyä sähkön käyttöä, tuotantoa, tuontia ja vientiä ottamalla huomioon yhteiskunnan yleiset elintärkeät tarpeet, mahdolliset viranomaismääräykset, voimassa olevat vakavan tehopulan hallintaa ja vakavien häiriöiden selvittämistä koskevat suunnitelmat ja velvoitteet sekä vallitsevat olosuhteet. Oikeus on kussakin tapauksessa voimassa siihen saakka, kunnes kaikki häiriönselvityksen aikana annetut rajoitukset on poistettu ja sähköjärjestelmä on palautettu normaalitilaan.

10 §Tietojen antaminen Energiamarkkinavirastolle

Järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan on toimitettava Energiamarkkinavirastolle ilman eri pyyntöä selvitys sähköjärjestelmän vakavasta häiriöstä ja sen selvittämisestä. Vakavasta häiriöstä on ilmoitettava Energiamarkkinavirastolle viipymättä ja viimeistään häiriön ilmenemistä seuraavana työpäivänä. Selvitys häiriöstä ja sen selvittämiseksi tehdyistä toimenpiteistä on annettava Energiamarkkinavirastolle kahden viikon kuluessa häiriön ilmenemisestä.

11 §Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 2013.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/72/EY (32009L0072); EYVL L 211, 14.8.2009 s. 55

  Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2013

ElinkeinoministeriJan VapaavuoriHallitusneuvosArto Rajala

Sivun alkuun