Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

70/1999

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki tartuntatautilain muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 10/1999 (Julkaistu 3.2.1999)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 25 päivänä heinäkuuta 1986 annetun tartuntatautilain ( 583/1986 ) 2 §, 6 §:n 3 momentti, 23 ja 23 a § sekä 29 §:n 1 momentti, sellaisina kuin niistä ovat 6 §:n 3 momentti sekä 23 ja 23 a § laissa 770/1992, seuraavasti:

2 §

Tartuntataudilla tarkoitetaan tässä laissa sellaista sairautta tai tartuntaa, jonka aiheuttavat elimistössä lisääntyvät pieneliöt (mikrobit) tai niiden osat taikka loiset. Tartuntatautina pidetään myös pieneliön myrkyn (toksiinin) aiheuttamaa tilaa. Tartuntatautilakia voidaan soveltaa myös prionin aiheuttamaan tautiin.

6 §


Tartuntatautien vastustamistyön asiantuntijalaitoksena toimii Kansanterveyslaitos. Tätä tehtävää varten Kansanterveyslaitos voi ylläpitää tartuntatautien vastustamistyötä, leviämisen ehkäisemistä sekä seurantaa, tilastointia ja tutkimusta varten valtakunnallista tartuntatautirekisteriä ja rekisteriä lääkkeille erittäin vastustuskykyisten mikrobien kantajista. Rekistereihin tehtävistä ilmoituksista sekä tietojen luovuttamisesta rekistereistä säädetään 23 ja 23 a §:ssä.


23 §

Lääkärin ja hammaslääkärin tulee tehdä ilmoitus epäilemästään tai toteamastaan yleisvaarallisesta tai ilmoitettavasta tartuntatautitapauksesta ( tartuntatauti-ilmoitus ) asianomaiselle terveyskeskuksen ja sairaanhoitopiirin vastaavalle lääkärille. Sairaanhoitopiiri ilmoittaa saamansa tiedot edelleen Kansanterveyslaitokselle. Edellä 10 §:n 1 momentissa tarkoitetun laboratorion tulee tehdä Kansanterveyslaitokselle vastaava tartuntatauti-ilmoitus ja tartuntatauti-ilmoitus lääkkeille erittäin vastustuskykyisen mikrobin toteamisesta. Laboratorion tekemään tartuntatauti-ilmoitukseen tulee tarvittaessa liittää näytteitä.

Asianomainen ministeriö antaa tarkemmat säännökset 1 momentissa tarkoitettujen ilmoitusten tekemisestä sekä tarvittavien tietojen ja niihin liittyvien näytteiden lähettämisestä, sisällöstä, kokoamisesta ja käytöstä.

Asianomainen ministeriö voi määrätä sairastuneen tai sairastuneeksi epäillyn henkilötiedot merkittäviksi tartuntatauti-ilmoitukseen tai sen täydennykseen silloin, kun se on terveyskeskukselle, sairaanhoitopiirille tai Kansanterveyslaitokselle tässä laissa säädettyjen tartuntatautien epidemioiden selvittämiseen ja leviämisen ehkäisemiseen kuuluvien tehtävien hoitamiseksi välttämätöntä.

Asetuksella säädetään asianomaisen ministeriön oikeudesta antaa säännöksiä muiden kuin 1 momentissa tarkoitettujen tartuntatautien sekä rokotusten seuraamiseksi tarpeellisten tietojen antamisesta.

23 a §

Sairaanhoitopiirin vastaava lääkäri ylläpitää yleisvaarallisia ja ilmoitettavia tartuntatauteja koskevien ilmoitusten perusteella alueellista ja Kansanterveyslaitos valtakunnallista tartuntatautirekisteriä. Lisäksi Kansanterveyslaitos voi ylläpitää erillistä rekisteriä lääkkeille erittäin vastustuskykyisten mikrobien kantajista. Rekistereihin voidaan määräaikaisesti tallettaa ilmoitetut henkilötiedot ja niihin liittyvät näytteet asianomaisen ministeriön antamien säännösten mukaisesti. Ministeriön on kuultava tietosuojavaltuutettua ennen säännösten antamista.

Tartuntatauti-ilmoitus on hävitettävä viimeistään ilmoittamista seuraavan vuoden loppuun mennessä eikä sen tietoja saa kopioida tai siirtää terveyskeskuksen tai sairaanhoitopiirin potilasrekisteriin talletettaviksi.

Edellä 1 momentissa tarkoitettuihin rekistereihin talletetut henkilötiedot on pidettävä salassa. Kansanterveyslaitos voi kuitenkin luovuttaa valtakunnallisesta tartuntatautirekisteristä sairaanhoitopiirin vastaavalle lääkärille asianomaista sairaanhoitopiiriä ja terveyskeskuksen vastaavalle lääkärille asianomaista terveyskeskusta koskevia tietoja siinä laajuudessa kuin se on epidemioiden selvittämiseksi ja niiden leviämisen ehkäisemiseksi välttämätöntä. Kansanterveyslaitos voi lisäksi luovuttaa lääkkeille erittäin vastustuskykyisten mikrobien kantajien erillisestä rekisteristä potilasta koskevia tietoja häntä hoitavalle terveydenhuollon toimintayksikölle siinä laajuudessa kuin se on epidemian leviämisen ehkäisemiseksi välttämätöntä. Sairaanhoitopiiri voi luovuttaa alueellisesta tartuntatautirekisteristä tietoja veripalvelutoiminnasta annetun lain (968/1994) 3 §:ssä tarkoitetulle yhteisölle silloin, kun se on välttämätöntä veren välityksellä leviävän tartunnan ehkäisemiseksi.

Kansanterveyslaitos voi antaa luvan henkilötietojen luovuttamiseen valtakunnallisesta rekisteristä, jos luovutus tapahtuu terveydenhuollon toimintaa, tautien ennaltaehkäisyä tai hoitoa koskevaa taikka näihin liittyvää määrättyä tieteellistä tutkimusta varten ja luovutus täyttää henkilörekisterilain (471/1987) 19 §:n 1 momentin 3 kohdan vaatimukset. Ennen lupapäätöksen antamista on varattava tietosuojavaltuutetulle tilaisuus tulla kuulluksi.

29 §

Muutoksenhausta tässä laissa tarkoitettuihin päätöksiin on voimassa, mitä muutok-senhausta hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään, jollei jäljempänä toisin säädetä.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1999.

HE 231/1998

StVM 32/1998

EV 221/1998

Helsingissä 29 päivänä tammikuuta 1999

Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARISosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre

Sivun alkuun