Hallituksen esitys eduskunnalle aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta tehdyn yleissopimuksen hyväksymisestä
- Hallinnonala
- Opetus- ja kulttuuriministeriö
- Antopäivä
- Esityksen teksti
- Suomi
- Käsittelyn tila
- Käsitelty
- Käsittelytiedot
- Eduskunta.fi 101/2012
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescossa tehdyn yleissopimuksen.
Sopimuksen tavoitteena on edistää aineettoman kulttuuriperinnön suojelua, taata eri yhteisöjen, ryhmien ja yksilöiden aineettoman kulttuuriperinnön kunnioittaminen, lisätä tietoisuutta aineettomaan kulttuuriperintöön merkityksestä paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla ja vahvistaa siten myös keskinäistä yhteisymmärrystä sekä tarjota kansainvälistä yhteistyötä ja apua.
Sopimus edellyttää osapuolten panevan toimeen sopimuksen mukaiset määräykset, joihin kuuluvat aineettoman kulttuuriperinnön säilyttäminen, tunnistaminen, tallentaminen ja luettelointi sekä tutkimus, suojelu ja tuki aineettoman kulttuuriperinnön vahvistamiseksi. Lisäksi osapuolten tulee tarjota aineetonta kulttuuriperintöä koskevaa koulutusta ja tutkimusta sekä edistää eri toimijoiden välistä yhteistyötä kansallisesti ja kansainvälisesti.
Sopimuksella on perustettu Unescon yhteyteen aineetonta kulttuuriperintöä edistävä rahasto, johon osapuoli sitoutuu maksamaan vähintään joka toinen vuosi summan, jonka suuruus on yksi prosentti valtion vuosittain maksamasta Unescon jäsenmaksusta.
Sopimus tuli voimaan vuonna 2006, kun 30 Unescon jäsenvaltiota oli sen osaltaan saattanut voimaan. Suomen osalta sopimus tulee voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun sopimuksen hyväksymisasiakirja on talletettu Unescon pääjohtajan huostaan.
Esitys liittyy valtion vuoden 2013 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
YLEISPERUSTELUT
1Johdanto
Aineettomaan kulttuuriperintöön sisältyy ilmiöitä, jotka periytyvät edellisiltä sukupolvilta ja säilyvät elävinä. Tällaisia voivat olla suullisen perinteen, esittävän taiteen, sosiaaliseen elämään liittyvien käytäntöjen, rituaalien ja juhlatilaisuuksien eri muodot sekä luontoa ja maailmankaikkeutta koskevat tiedot, taidot ja käytännöt. Näiden pohjalta voi syntyä esineitä, kuten työkaluja ja käsitöitä, erilaisia ilmaisun muotoja, kuten lauluja, runoja, tansseja, tai sosiaalisen elämän ilmentymiä, kuten leikkejä ja ruokia tai ruoanvalmistustapoja.
Tällaisen kulttuuriperinnön ymmärtäminen helpottaa kulttuurien välistä dialogia ja vahvistaa ihmisten kunnioitusta erilaisista elämäntavoista. Sen tunnetuksi tekeminen on merkityksellistä silloin, kun sen myötä välitetään sukupolvelta toiselle tärkeitä tietoja ja taitoja. Erityisen tärkeää tämä on erilaisten vähemmistöjen ja valtaväestön yhteiselon sujumisen kannalta.
Aineettoman kulttuuriperinnön elävänä säilyminen voi olla myös uhattuna, jolloin sen suojelemiseksi tarvitaan erityisiä toimenpiteitä.
YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco hyväksyi vuonna 2003 järjestetyssä 32. yleiskokouksessaan aineettoman kulttuuriperinnön suojelemista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen. Sopimuksen tavoitteena on edistää aineettoman kulttuuriperinnön suojelua, taata eri yhteisöjen, ryhmien ja yksilöiden aineettoman kulttuuriperinnön kunnioittaminen, lisätä tietoisuutta aineettomaan kulttuuriperintöön merkityksestä paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla ja vahvistaa siten myös keskinäistä yhteisymmärrystä sekä tarjota kansainvälistä yhteistyötä ja apua.
2Nykytila
2.1Sopimuksen valmistelu ja Suomen neuvottelukanta
Aineettoman kulttuuriperinnön suojeluun oli Unescossa alettu kiinnittää lisääntyvää huomiota 1980- ja 1990-luvuilla, koska kansainvälisten sopimusten ja suositusten ei katsottu riittävällä tavalla kattavan aineettoman kulttuuriperinnön suojelua. Erityisesti katsottiin, että aineettomat ilmaukset kuten perinteiset tavat, musiikki- ja tanssiesitykset, vanhat rituaalit sekä ylipäätään kaikki vahvasti traditioon tai kulttuuriin liittyvät aineettomat ilmaukset olivat yleisen näkemyksen mukaan jääneet vaille riittävää huomiota ja suojelua.
Unescossa laadittiin vuonna 1989 suositukset perinnekulttuurin ja folkloren suojelemiseksi ja vuonna 1998 Unescon hallintoneuvosto päätti, että Unesco ryhtyy julistamaan erityisiä kulttuuripaikkoja tai kulttuuri-ilmaisuja ihmiskunnan aineettoman perinnön mestariteoksiksi ("Masterpieces of the Oral and Intangible Heritage of Humanity").
Aineettoman kulttuuriperinnön suojelemista koskevan yleissopimuksen valmistelun aloittamisesta päätettiin Unescon 31. yleiskokouksessa vuonna 2001.
Sopimusta valmisteltiin hallitustenvälisessä asiantuntijakokouksessa vuosina 2002 ja 2003. Valmistelun pohjana käytettiin Unescon yleissopimusta maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta vuodelta 1972, jäljempänä maailmanperintösopimus.
Suomen neuvottelukannan muodostamiseksi vuonna 2002 opetusministeriö oli vuonna 2002 pyytänyt kirjalliset kommentit kulttuurialan asiantuntijoilta ja järjestänyt asiasta keskustelutilaisuuden. Tilaisuudessa edustettuina olivat ulkoasiainministeriö, Helsingin yliopiston folkloristiikan ja yksityisoikeuden laitokset, Museovirasto, Taiteen keskustoimikunta, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Suomen Unesco-toimikunta.
Kommenttien ja keskustelun pohjalta neuvottelukanta koostui neljästä pääkysymyksestä. Sitovaa kansainvälistä sopimusta ei pidetty hyvänä lähtökohtana aineettoman kulttuuriperinnön suojelemiselle eikä maailmanperintösopimusta pidetty sopivana mallina. Aineettoman kulttuuriperinnön kohteiden luettelointia ei katsottu riittäväksi suojelutoimenpiteeksi, ja sitä varten perustettavaa hallintomekanismia arvosteltiin raskaaksi. Lisäksi sopimusluonnoksesta puuttui merkittäviä suojelutoiminnan ulottuvuuksia, kuten aineettoman perinnön tallentamisen, tutkimuksen ja arkistointityön sekä dynaamisen ja luovan kulttuuritoiminnan tukemista koskevat toimet.
Unescon jäsenmaiden hallitustenvälisessä asiantuntijakokouksessa sopimusluonnosta kannattivat Japani ja joukko Aasian, Afrikan ja Tyynenmeren alueen maita. Nämä katsoivat luettelointitoiminnan (ns. "mestariteoslistan" ylläpidon) olevan paras tapa tukea aineetonta kulttuuriperintöä.
Luonnosta kritisoivat Kanada, Australia, Iso-Britannia ja neuvotteluissa puhevaltaisena tarkkailijana ollut USA sekä kaikki Pohjoismaat. Kritiikin ydin muodostui samoista näkemyksistä kuin Suomen kritiikki. Aineettoman kulttuuriperinnön suojeluun sisältyy jo olemassa olevien kulttuuriperinnön keruumenetelmien vahvistaminen ja arkistojen, museoiden, kirjastojen toiminnan ja tutkimustoiminnan edistäminen.
Suomi vastusti myös jäsenmaiden pakollisia maksuosuuksia ja tuki ehdotusta sopimuksen toteuttamisen rahoittamisesta Unescon yleisbudjetista ja jäsenmaiden vapaaehtoisilla maksuilla.
Unescon 32. yleiskokouksessa vuonna 2003 Suomi ei ollut vakuuttunut sopimuksen tarpeellisuudesta ja omaksui pidättyvän linjan. Suomi jätti Saksan ja eräiden muiden maiden tavoin äänestämättä.
Unescon perussäännön 4 artiklan 4 kohdan mukaisesti jokaisen jäsenmaan on vuoden kuluessa esitettävä järjestön yleiskokouksen hyväksymät sopimukset ja suositukset toimivaltaisille viranomaisilleen.
Opetusministeriö ilmoitti vuonna 2004 asian valmisteluun osallistuneille ja muille asian kannalta tärkeille tahoille, ettei Suomessa toistaiseksi ryhdytä yleissopimuksen ratifiointiin tähtääviin toimiin. Tarkoituksena oli hankkia tietoa sopimuksen toteuttamisesta ja toimivuudesta siihen liittyneissä maissa ja kansainvälisellä tasolla sekä palata ratifiointia koskevaan kysymykseen myöhemmin.
2.2Sopimuksen nykytila ja Suomen nykyinen kanta
Sopimuksen on tähän mennessä ratifioinut 143 maata mukaan lukien useat Euroopan maat ja muut Pohjoismaat Suomea lukuun ottamatta sekä Intia, Kiina ja Japani. Suuri osa Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan maista on nykyisin sopimuksen osapuolia.
Euroopan unionin maista sopimusta eivät Suomen lisäksi ole ratifioineet Alankomaat, Irlanti, Iso-Britannia ja Saksa sekä Euroopan ulkopuolisista maista Australia, Kanada ja Yhdysvallat. Saksa valmistelee parhaillaan ratifiointia. Myöskään Venäjä ei ole sopimuksen osapuoli.
Viime vuosina useiden suomalaisten asiantuntijoiden näkemykset sopimuksen tarpeellisuudesta ja hyödyllisyydestä näyttävät muuttuneen myönteisemmiksi.
Vuonna 2010 opetus- ja kulttuuriministeriö keräsi tietoa sopimuksen ratifioineiden valtioiden toimeenpanokäytännöistä ja kokemuksista. Kyselyyn valittiin 12 valtiota maantieteellisen edustavuuden perusteella: Euroopan maista Itävalta, Ranska, Sveitsi, Viro ja Unkari, Etelä-Amerikasta Brasilia, Meksiko ja Peru, Afrikasta Mosambik ja Namibia, Lähi-idästä Libanon ja Aasian maista Korean tasavalta. Neljä eurooppalaista maata ja Korean tasavalta vastasivat kyselyyn. Lisäksi asian valmistelussa hyödynnettiin 20 maan vastauksia Sveitsin vuosina 2008 ja 2010 tekemiin vastaaviin kyselyihin.
Aineiston perusteella voidaan todeta, että sopimuksen toimeenpano on vuosien myötä monipuolistunut ja yhteiset tavoitteet ovat selkiytyneet. Toimeenpanosta vastaa yleensä joko maan kulttuuri- tai muu vastaava ministeriö tai olemassa oleva valtiollinen tai ei-valtiollinen asiantuntijaorganisaatio. Olemassa olevaa kulttuuriperinnön suojelua koskevaa tai muuta asiaan liittyvää lainsäädäntöä ei ole tarvinnut muuttaa. Pääasiassa maat ovat laatineet ohjausasiakirjoja ja oppaita aineettoman kulttuuriperinnön toimeenpanon toteuttamiseksi. Tiedottaminen on hoidettu sähköisesti, ja muun muassa inventaariluettelot on julkaistu sähköisissä verkoissa. Valtiot resursoivat toimeenpanoa vaihtelevasti. Alimmillaan sopimuksen toimeenpanon kustannukset ovat olleet 200 000 euron tasolla ja korkeimmillaan miljoonia euroja.
Keväällä 2011 opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti asiantuntijoiden keskustelu- ja kuulemistilaisuuden sopimuksesta ja sen mahdollisesta voimaan saattamisesta Suomessa. Tilaisuuteen kutsuttiin kattava joukko ministeriön ulkopuolisia asiantuntijoita.
Keskusteluissa tuotiin esiin, että aineetonta kulttuuriperintöä ei Suomessa ole järjestelmällisesti tallennettu, luetteloitu eikä tutkittu. Erityisiä huolenaiheita olivat perinteisten käsityötaitojen katoaminen ja murteiden säilyminen.
Asiantuntijat pitivät sopimuksen voimaansaattamista kansallisen tai yhteisöjen identiteetin erityispiirteiden vahvistamisen kannalta tärkeänä tekijänä. Sopimuksen voimaansaattaminen myös vahvistaisi kansalaisyhteiskunnan merkitystä ja voisi vaikuttaa ihmisten elämään myönteisesti. Lisäksi tuotiin esiin, että kansalaisjärjestöt ovat toimijoita, joiden merkitystä sopimuksen toimenpanossa ja aineettoman kulttuuriperinnön elävänä säilyttämisessä tulisi korostaa. Puheenvuoroissa painotettiin myös sitä, että Suomessa on uhanalaista aineetonta kulttuuriperintöä muun muassa saamelaisessa kulttuurissa. Sopimuksen voimaansaattaminen olisi myönteinen signaali kulttuuriperinnön merkityksestä globaalissa ympäristössä.
Asiantuntijat kannattivat ja kiirehtivät sopimuksen voimaansaattamista. Yhteinen näkemys oli, ettei Suomella ole riittäviä perusteluja olla ratifioimatta sopimusta.
Osittain samaa alaa koskevia keskeisiä kansainvälisiä sopimuksia, joiden osapuoli Suomi on, ovat Unescon yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta vuodelta 1972 (SopS 19/1987), Unescon yleissopimus kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden suojelemisesta ja edistämisestä vuodelta 2005 (SopS 16/2007), Euroopan neuvoston piirissä tehty Euroopan kulttuuriyleissopimus vuodelta 1954 (SopS 6/1970) sekä Sopimus kulttuuriyhteistyöstä Islannin, Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan välillä vuodelta 1971 (SopS 60/1971).
Suomella ei ole samaa alaa koskevia kahdenvälisiä sopimuksia.
3Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset
Esityksen tarkoituksena on saattaa sopimus Suomen osalta voimaan. Tavoitteena on, että Suomi ryhtyy sopimuksen toimeenpanoon vuoden 2013 aikana.
Sopimuksen pääasiallisten tavoitteiden mukaisesti osapuoli säilyttää ja tunnistaa aineetonta kulttuuriperintöä, tallentaa ja luetteloi sekä tutkii, suojelee ja tukee sitä. Lisäksi osapuolen tulee tarjota koulutusta ja tutkimusta sekä edistää eri toimijoiden välistä yhteistyötä kansallisesti ja kansainvälisesti.
Sopimuksessa määritellään luettelointimenettelyt, joita ovat säännöllisesti päivitettävät aineettoman perinnön kansalliset luettelot, kansainvälinen aineettoman kulttuuriperinnön luettelo ja kansainvälinen uhanalaisen aineettoman kulttuuriperinnön luettelo.
Sopimuksella on perustettu aineettoman kulttuuriperinnön rahasto, johon sopimuksen osapuolet maksavat joka toinen vuosi maksun, jonka suuruudesta sopimuksen 4 artiklassa tarkoitettu yleiskokous päättää. Maksu on korkeintaan yksi prosentti valtion jäsenmaksuosuudesta Unescolle. Sopimuksen voimaansaattamisen yhteydessä osapuoli voi kuitenkin ilmoittaa, ettei maksu ole sitova. Tällaisen ilmoituksen tehneen jäsenvaltion tulee kuitenkin sopimuksen mukaan joka toinen vuosi maksaa rahastoon käytännössä samansuuruinen maksu kuin jos ilmoitusta ei olisi tehty. Yksikään osapuoli ei ole tehnyt sopimuksessa tarkoitettua ilmoitusta. Myöskään Suomen osalta tällaista ilmoitusta ei esitä tehtäväksi.
4Esityksen vaikutukset
Esityksellä ei ole suoranaisia organisatorisia vaikutuksia.
Esityksen taloudelliset vaikutukset koskevat sopimuksen toimeenpanoa ja osapuolen velvollisuutta maksaa 26 artiklan mukaisesti vähintään joka toinen vuosi sopimuksessa perustettuun aineetonta kulttuuriperintöä edistävään rahastoon summa, joka on suuruudeltaan yksi prosentti Suomen valtion Unescon vuotuisesta jäsenmaksusta.
Suomen vuotuinen jäsenmaksu Unescolle on noin 1 600 000 euroa. Vähintään joka toinen vuosi edellä mainittuun rahastoon maksettavan maksun suuruuden arvioidaan olevan noin 16 000 euroa. Maksun kustannusvaikutukset kohdentuisivat valtion talousarvion momentille 29.01.66. Rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille (arviomääräraha).
Sopimuksen täytäntöönpanon velvoittavien toimenpiteiden järjestämisen vuotuisten kustannusten arvioidaan olevan 124 000 euroa. Arvio perustuu muiden maiden toimeenpanoa koskeviin tietoihin aineettoman kulttuuriperinnön luetteloinnin, tallentamisen ja tutkimuksen sekä tiedonvälityksen järjestämisestä. Täytäntöönpanon kustannukset kohdentuisivat valtion talousarvion momentille 29.80.50. Eräät avustukset.
Lisäksi sopimuksen 27 artiklan mukaan osapuoli voi halutessaan maksaa rahastoon myös ylimääräisen vapaaehtoisen maksun, josta tulee tehdä hyvissä ajoin ilmoitus hallitustenväliselle komitealle. Opetus- ja kulttuuriministeriön arvion mukaan tässä vaiheessa ei Suomen osalta pidetä tarpeellisena maksaa ylimääräistä vapaaehtoista maksua. Tältä osin esityksen ei katsota aiheuttavan taloudellisia vaikutuksia valtion talousarviossa.
5Asian valmistelu
Hallituksen esitys on valmisteltu opetus- ja kulttuuriministeriössä. Ehdotuksen valmisteluvaiheessa on otettu huomioon asiantuntijoiden keskustelu- ja kuulemistilaisuudessa 15 päivänä helmikuuta 2011 esittämät näkemykset. Kuulemistilaisuudessa oli läsnä asiantuntijoita maa- ja metsätalousministeriöstä, ympäristöministeriöstä, Kansallisarkistosta, Kansallisesta audiovisuaalisesta arkistosta, Kansalliskirjastosta, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta, Museovirastosta, Metsähallituksesta, Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta, Jyväskylän yliopistosta, Sibelius-Akatemiasta, Folklore Suomi Finland ry:stä, Kalevalaseura-säätiöstä, Kirjailijaliitto ry:stä, Luovien alojen verkostosta, saamelaiskäräjistä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta, Suomen Antropologinen Seura ry:stä, Suomen Kotiseutuliitto ry:stä, Suomen museoliitto ry:stä, Suomen teatterit ry:stä ja Suomen Unesco-toimikunnasta.
Esityksen valmisteluvaiheessa on lisäksi käyty keskusteluja oikeusministeriön, ulkoasiainministeriön ja valtiovarainministeriön virkamiesten kanssa. Saadut kommentit on otettu huomioon.
Asian valmistelun aikana järjestettyjen kuulemistilaisuuksien vuoksi erillisen lausuntokierroksen järjestämistä ei ole pidetty tarpeellisena.
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
1Sopimuksen sisältö ja sen suhde Suomen lainsäädäntöön
Johdanto. Johdantokappaleissa asetetaan aineeton kulttuuriperintö kulttuurisen moninaisuuden päälähteeksi ja kestävän kehityksen takeeksi. Johdannossa korostetaan aineettoman ja aineellisen kulttuuriperinnön välillä vallitsevaa syvää keskinäistä riippuvuutta. Lisäksi johdannossa muistutetaan aineetonta kulttuuriperintöä uhkaavista yleismaailmallisista ilmiöistä, kuten globalisaatiosta, yhteiskunnallisista ja sosiaalisista muutoksista sekä suvaitsemattomuudesta.
Johdantokappaleissa tunnustetaan myös yhteisöjen – erityisesti alkuperäisyhteisöjen, ryhmien ja yksilöiden rooli aineettoman kulttuuriperinnön suojelun, säilymisen, ylläpidon ja elvyttämisen kannalta. Näiden toiminnan kannustamista pidetään erityisen tärkeänä ja kulttuurista moninaisuutta ja inhimillistä luovuutta rikastuttavana voimana.
I Yleiset määräykset
1 artikla.Yleissopimuksen tavoitteet. Artikla sisältää yleissopimuksen tavoitteet, joista tärkein on aineettoman kulttuuriperinnön suojelu. Sopimuksen tavoitteena on lisäksi kunnioittaa aineetonta kulttuuriperintöä koskevia yhteisöjä, ryhmiä ja yksilöitä, lisätä aineettomaan kulttuuriperintöön liittyvän tietoisuuden merkitystä paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla sekä tarjota kansainvälistä yhteistyötä ja apua aineettoman kulttuuriperinnön suojelemiseksi ja yleisen ymmärryksen varmistamiseksi.
2 artikla.Määritelmät. Artiklassa määritellään aineeton kulttuuriperintö, sen pääasialliset esiintymisalat, suojelu, valtio-osapuolet sekä sellaiset maantieteelliset alueet, jotka artiklan 33 nojalla voivat tulla sopimuksen osapuoliksi.
Artiklan 1 kohdan mukaan "aineeton kulttuuriperintö" tarkoittaa käytäntöjä, ilmentymiä, ilmaisuja, tietoja, taitoja sekä välineitä, esineitä sekä näihin liittyviä paikkoja, joita yhteisöt, ryhmät, ja joissakin tapauksissa yksilöt, tunnistavat osaksi omaa kulttuuriperintöään. Sukupolvelta toiselle välittynyt perintö muuttuu yhteisöjen ja ryhmien vuorovaikutuksessa ympäristön, heidän menneisyytensä ja luonnon kanssa.
Artiklan 2 kohdan mukaan aineetonta kulttuuriperintöä esiintyy muun muassa suullisen perinteen ja ilmausten parissa, esittävissä taiteissa, sosiaalisen elämän käytännöissä, rituaaleissa ja juhlamenoissa, luontoa ja maailmankaikkeutta koskevassa tiedossa ja näihin liittyvissä tavoissa sekä perinteisissä käsityötaidoissa.
Artiklan 3 kohdan mukaan "suojelulla" tarkoitetaan toimenpiteitä, joiden tavoitteena on varmistaa aineettoman kulttuuriperinnön elinvoimaisuus. Näihin toimenpiteisiin kuuluvat tällaisen perinnön tunnistaminen, tallentaminen, tutkimus, säilyttäminen, suojelu, edistäminen ja välittäminen erityisesti koulutuksen avulla sekä elvyttäminen.
Artiklan 4 kohdan mukaan ”osapuolilla” tarkoitetaan niitä valtioita, joita tämä sopimus sitoo ja joiden välillä sopimus on saatettu voimaan.
Artiklan 5 kohdan mukaan sopimusta sovelletaan soveltuvin osin niihin maantieteellisiin alueisiin, joihin viitataan sopimuksen 33 artiklassa. Siten "osapuolilla" tarkoitetaan myös näitä alueita.
3 artikla.Suhde muihin kansainvälisiin sopimuksiin. Artiklan mukaan tätä sopimusta ei voida tulkita siten, että a) se millään tavalla muuttaisi tai vähentäisi vuonna 1972 tehdyllä maailmaperintösopimuksella taattua suojaa tai b) se vaikuttaisi millään tavalla niihin oikeuksiin tai velvoitteisiin, joita osapuolilla on henkisen omaisuuden oikeuksia tai ympäristön ja luonnonvarojen käyttöä koskevien sopimusten mukaisesti.
II Yleissopimuksen hallintoelimet
Sopimuksen 4—10 artiklat sisältävät yleissopimuksen hallintoelimiä ja niiden toimintaa koskevat määräykset. Hallintoelimiin kuuluvat osapuolten muodostama yleiskokous, joka vastaa sopimuksen toimeenpanosta ja yleiskokouksen valitsema 18-jäseninen hallitustenvälinen suojelukomitea. Komitean sihteeristönä toimii Unescon sihteeristö.
III Aineettoman kulttuuriperinnön suojeleminen kansallisella tasolla
Sopimuksen 11—15 artikloihin sisältyy osapuolia koskevia kansallisen toimeenpanon velvoitteita. Niitä ovat aineettoman kulttuuriperinnön suojelu, luettelointi, tallentaminen ja tutkimus sekä sellaisen toimijan nimeäminen, jonka tehtäviin edellä luetellut toimet kuuluvat. Suomessa kulttuuriperinnön suojelua ja museotointa säännellään yleisellä tasolla Museovirastosta annetussa laissa (282/2004) ja museolaissa (729/1992) . Arkistonmuodostajista, arkistolaitoksesta ja arkistotoimesta säädetään arkistolaissa (831/1994) .
11 artikla.Osapuolten tehtävä. Artiklan a kohdan mukaan osapuolen tulee ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin turvatakseen omalla alueellaan esiintyvän aineettoman kulttuuriperinnön suojaaminen.
Artiklan b kohdan mukaan suojaaviin toimenpiteisiin kuuluvat alueella esiintyvän aineettoman kulttuuriperinnön erilaisten perustekijöiden tunnistaminen ja määrittely yhteistyössä yhteisöjen, ryhmien ja asianmukaisten ei-valtiollisten organisaatioiden kanssa.
12 artikla.Luettelointi. Artiklan 1 kohdan mukaan osapuolen tulee laatia vähintään yksi aineettoman kulttuuriperinnön ilmentymiä koskeva luettelo, jota tulee säännöllisesti päivittää ja josta tulee antaa asianmukaiset tiedot suojelukomitealle sille annettavan raportin yhteydessä.
Suomi on velvollinen toimittamaan tässä artiklassa tarkoitetut luettelot hallitustenväliselle suojelukomitealle sopimuksen mukaisen raportoinnin yhteydessä komitean määräämänä aikana.
13 artikla.Muut suojelutoimenpiteet. Artikla sisältää muita aineetonta kulttuuriperintöä suojaavia toimenpiteitä, joihin osapuolen tulee omalla alueellaan pyrkiä mutta joihin sopimus ei suoranaisesti velvoita.
Näihin toimenpiteisiin kuuluvat a) yleisen aineettoman kulttuuriperinnön edistämistä koskevan politiikan omaksuminen, b) tarpeellisten aineettomasta kulttuuriperinnöstä vastaavien toimielinten perustaminen, c) aineettoman kulttuuriperinnön tieteellisen, teknisen ja taiteellisen tutkimuksen ja tutkimusmetodien edistäminen, erityisesti uhanalaisen aineettoman kulttuuriperinnön osalta, sekä d) sellaisten tarkoituksenmukaisten oikeudellisten, teknisten, hallinnollisten ja rahoituksellisten toimenpiteiden käyttöönotto, joilla vahvistetaan ja edistetään sopimuksen toimivuutta. Viimeksi mainittuihin toimenpiteisiin kuuluvat sopimuksen mukaan aineetonta kulttuuriperintöä hallinnoivien ja välittävien instituutioiden vahvistaminen, kulttuuriperinnön saatavuuden varmistaminen perinteisiä käytäntöjä kunnioittaen sekä aineetonta kulttuuriperiperintöä tallentavien instituutioiden perustaminen.
14 artikla.Koulutus, tietoisuuden vahvistaminen ja valmiuksien lisääminen. Artikla sisältää määräyksiä aineetonta kulttuuriperintöä koskevan koulutuksen, tietoisuuden ja osaamisen vahvistamiseen liittyvistä toimenpiteistä, joihin osapuolen tulee pyrkiä kaikin sopivin tavoin.
Artiklan a kohdan mukaan aineettoman kulttuuriperinnön tunnistamista, kunnioittamista ja edistämistä tulee pyrkiä vahvistamaan suurelle yleisölle suunnatulla koulutuksella, tietoisuuden lisäämisellä ja tiedottamisella, aineettoman kulttuuriperinnön kannalta keskeisille yhteisöille ja ryhmille suunnatulla erityisellä koulutuksella, sekä kehittämällä valmiuksia aineettoman kulttuuriperinnön suojelemiseksi erityisesti tieteellistä tutkimusta ja säilyttämistä koskevissa kysymyksissä, sekä muilla vapaamuotoisilla tiedonlevittämistavoilla.
Artiklan b kohdan mukaan yleisölle tulee pyrkiä tiedottamaan aineetonta kulttuuriperintöä uhkaavista vaaroista ja suojelutoimenpiteistä.
Artiklan c kohdan mukaan tulee pyrkiä edistämään koulutusta, jonka tavoitteena on suojella sellaisia luonto- ja muistomerkkejä, joiden olemassaolo on välttämätöntä aineettoman kulttuuriperinnön ilmaisuille.
15 artikla.Yhteisöjen, ryhmien ja yksilöiden osallistuminen. Artiklan mukaan osapuolen tulee pyrkiä varmistamaan mahdollisimman laaja aineetonta kulttuuriperintöä synnyttävien, ylläpitävien ja sitä välittävien yhteisöjen, ryhmien ja tarvittaessa yksilöiden aktiivinen osallistuminen aineettoman kulttuuriperinnön suojaamista koskeviin toimenpiteisiin.
IV Aineettoman kulttuuriperinnön suojeleminen kansainvälisesti
16 artikla.Ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luettelo. Artiklan 1 kohdan mukaan hallitustenvälisen komitean tulee perustaa, ylläpitää, päivittää ja julkaista osapuolten ehdotuksesta Ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luettelo, jonka tavoitteena on tehdä aineetonta kulttuuriperintöä näkyväksi, lisätä sen merkitystä koskevaa tietoisuutta sekä kannustaa kulttuurin moninaisuutta koskevaan vuoropuheluun.
Artiklan 2 kohdan mukaan yleiskokous hyväksyy luettelon laatimisen, päivittämisen ja julkaisemisen kriteerit.
17 artikla.Kiireellistä suojelua vaativan aineettoman kulttuuriperinnön luettelo. Artiklan 1—3 kohtien mukaan hallitustenvälisen komitean tulee perustaa, ylläpitää, päivittää ja julkaista kiireellistä suojelua koskeva aineettoman kulttuuriperinnön luettelo ja lisätä luetteloon suojelua vaativa kohde osapuolen pyynnöstä. Yleiskokouksen tulee hyväksyä myös tämän luettelon laatimista, päivittämistä ja julkaisua koskevat kriteerit.
Artiklan 3 kohdan mukaan hallitustenvälinen komitea voi lisätä luetteloon äärimmäisen kiireellistä suojelua koskevan kohteen neuvoteltuaan ensin asianomaisen osapuolen kanssa. Toimenpiteen edellytyksenä on, että yleiskokous on hyväksynyt komitean esityksestä objektiiviset perusteet tällaisten kohteiden ottamiselle luetteloon.
18 artikla.Aineettoman kulttuuriperinnön suojelua koskevat ohjelmat, hankkeet ja toimet. Artiklan mukaan kulttuuriperinnön suojelemiseksi voidaan määräajoin valita kansallisia ja alueellisia ohjelmia, hankkeita tai toimia, joiden hallitustenvälinen komitea katsoo parhaiten heijastavan tämän sopimuksen periaatteita ja tavoitteita ottaen huomioon kehittyvien maiden erityistarpeet.
V Kansainvälinen yhteistyö ja apu
Sopimuksen 19—24 artikla koskevat kansainvälistä yhteistyötä ja apua sekä niiden muotoja ja ehtoja.
19 artikla.Yhteistyö. Artikla sisältää määräykset sopimuksen tavoitteiden toteuttamiseksi tehtävän kansainvälisen yhteistyön muodoista ja sopimuksen yhteyteen perustettavasta kansainvälisen avun järjestelmästä. Artiklassa korostetaan aineettoman kulttuuriperinnön suojelun yleistä tärkeää merkitystä ihmiskunnan kannalta ja osapuolten sitoutumista kahdenväliseen, alueelliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön.
20 artikla.Kansainvälisen avun tarkoitukset. Artiklassa määritellään ne tarkoitukset, joihin hallitustenvälinen komitea voi myöntää kansainvälistä apua. Artiklan mukaan apua voidaan myöntää kiireellistä suojelua koskevan aineettoman kulttuuriperinnön kohteen saamiseksi asiaa koskevaan luetteloon, 11 ja 12 artikloissa mainittujen luetteloiden valmisteluun sekä kansallisen tai alueellisen tason ohjelmiin, hankkeisiin tai muihin toimiin, joiden tavoitteena on aineettoman kulttuuriperinnön suojelu.
21 artikla.Kansainvälisen avun muodot. Osapuolelle myönnettävän kansainvälisen tuen muodot voivat olla suojelun eri näkökulmia koskevaa tutkimusta, asiantuntija- tai ammattilaisapua, henkilöstökoulutusta, tallentamista ja luettelointia tai muita toimenpiteitä koskevan normiston kehittelemistä tai muuta taloudellista tai teknistä apua, kuten matalakorkoisia lainoja tai lahjoituksia.
22 artikla.Kansainvälisen avun edellytykset. Hallitustenvälinen komitea laatii menettelytavat apupyyntöjen tutkimista varten. Menettelytavoissa eritellään tiedot, jotka pyyntöihin tulee liittää. Kiireellisyyttä vaativat pyynnöt arvioidaan ensimmäisinä. Päätöksentekoa varten hallitustenvälinen komitea pyytää tarpeellisiksi katsomansa selvitykset ja lausunnot.
23 artikla.Kansainvälisen avun pyytäminen. Osapuoli voi omalla alueellaan olevaa aineetonta kulttuuriperintöä koskevaa suojelutoimenpidettä varten esittää apupyynnön hallitustenväliselle komitealle. Tällainen pyyntö voidaan tehdä myös kahden tai useamman osapuolen yhteistyönä.
24 artikla.Apua saavan osapuolen tehtävät. Apua saavan osapuolen tulee pääsääntöisesti osallistua suojelutoimenpiteestä aiheutuvien kustannusten maksamiseen ja raportoida hallitustenväliselle komitealle saadun tuen hyödyntämisestä.
VI Aineettoman kulttuuriperinnön rahasto
25 artikla.Rahaston luonne ja varat. Artiklan 1 kohdan mukaan tällä sopimuksella perustetaan aineettoman kulttuuriperinnön suojelua koskeva rahasto.
Artiklan 2 kohdan mukaan rahasto perustetaan Unescon yleisten taloussääntöjen mukaisesti.
Artiklan 3 kohdan mukaan rahastoon kerätään varoja muun muassa osapuolten jäsenmaksuilla, tätä tarkoitusta varten myönnetyistä Unescon yleiskokouksen varoista, muiden valtioiden tai Yhdistyneiden Kansakuntien piirissä olevien järjestöjen ja ohjelmien, samoin kuin muiden kansainvälisten järjestöjen sekä julkisten tai yksityisten tahojen tai yksilöiden antamista maksuista, lahjoituksista tai testamenttilahjoituksista.
Artiklan 4 kohdan mukaan hallitustenvälinen komitea päättää rahaston käytöstä yleiskokouksen hyväksymien suuntaviivojen mukaisesti.
Artiklan 5 kohdan mukaan komitea voi hyväksyä avustuksia ja muunlaista tukea komitean hyväksymiin erityisiin hankkeisiin.
Artiklan 6 kohdan mukaan rahastoon annettaviin varoihin ei saa liittää sopimuksen tavoitteiden vastaisia poliittisia, taloudellisia tai muita ehtoja.
26 artikla.Osapuolten maksut rahastoon. Artiklan 1 kohdan mukaan osapuolen tulee vähintään joka toinen vuosi maksaa rahastoon maksu, jonka suuruus vahvistetaan yleiskokouksessa enemmistöäänestyksellä. Maksu vahvistetaan kaikille osapuolille sovellettavana yhtenäisenä prosenttiosuutena niin, että maksu on korkeintaan yksi prosentti osapuolen vuotuisesta Unescon jäsenmaksusta.
Artiklan 2 kohdan mukaan osapuoli voi kuitenkin sopimuksen voimaansaattamisen yhteydessä ilmoittaa, ettei 1 kohdan mukainen maksu ole sitova.
Artiklan 4 kohdan mukaan 2 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen antaneen osapuolen tulee kuitenkin säännöllisesti, vähintään joka toinen vuosi, maksaa maksuosuus, jonka tulee olla suuruudeltaan niin lähellä sitä maksua, jonka osapuoli maksaisi, jos se olisi sitoutunut tämän artiklan 1 kohdan mukaiseen sopimusehtoon.
Artiklan 5 kohdan mukaan sellaista osapuolta, jolla on maksamattomia jäsenmaksuja joko kuluvalta tai sitä edeltävältä kalenterivuodelta, ei voida valita hallitustenväliseen komiteaan.
Edellä 2 kohdassa tarkoitettua rahaston maksua koskevaa ilmoitusta ei yksikään osapuoli ole tehnyt. Kansainvälisen yhteistyön toimivuuden ja yleisen edun kannalta myöskään Suomen ei ole tarkoituksenmukaista tehdä tällaista ilmoitusta. Edelleen on huomattava, että artiklan 4 kohdan säännös edellyttää käytännössä vastaavansuuruisen maksun maksamista siinä tapauksessa, että ilmoitus tehtäisiin.
27 artikla.Vapaaehtoiset lisämaksuosuudet rahastoon. Artiklan mukaan osapuoli, joka haluaa maksaa ylimääräisen vapaaehtoisen maksun rahastoon, tulee saattaa asia niin pian kuin mahdollista hallitustenvälisen komitean tietoon.
28 artikla.Kansainväliset varainkeruukampanjat. Artiklan mukaan osapuolten tulee, mikäli mahdollista, antaa tukensa rahaston hyväksi tehtäviin ja Unescon suojeluksessa järjestettäviin kansainvälisiin varainkeruukampanjoihin.
VII Kertomukset
29 artikla.Osapuolten kertomukset. Osapuoli on velvollinen raportoimaan hallitustenväliselle komitealle sen määräämänä ajankohtana osapuolen sopimuksen täytäntöönpanoon liittyvistä lainsäädännöllisistä ja muista toimenpiteistä.
30 artikla.Komitean kertomukset. Hallitustenvälinen komitea on velvollinen antamaan jokaisessa yleiskokouksen istunnossa kertomuksen 29 artiklassa tarkoitettujen osapuolten kertomusten pohjalta. Komitean kertomus saatetaan myös Unescon yleiskokouksen tietoon.
VIII Siirtymämääräys
31 artikla.Sopimuksen suhde Ihmiskunnan suullisen ja aineettoman kulttuuriperinnön mestariteoksia koskevaan julistukseen. Artiklan mukaan komitea sisällyttää Ihmiskunnan aineetonta kulttuuriperintöä koskevaan luetteloon ihmiskunnan suullisen ja aineettoman kulttuuriperinnön mestariteoksiksi julkistetut kohteet ennen tämän sopimuksen voimaantuloa.
Artiklan mukaan tämä ei millään tavalla vaikuta tuleviin 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua luetteloa koskeviin kriteereihin.
Sopimuksen voimaantulon jälkeen ei anneta uusia julistuksia.
IX Loppumääräykset
32 artikla.Ratifiointi ja hyväksyminen. Unescon jäsenvaltiot voivat ratifioida tai hyväksyä sopimuksen omien valtiosääntöoikeudellisten menettelyjen mukaisesti.
Sopimuksen ratifioimis- tai hyväksymisasiakirjat talletetaan Unescon pääjohtajan huostaan.
33 artikla.Liittyminen. Sopimukseen voivat liittyvä kaikki Unescoon kuulumattomat jäsenvaltiot, jotka Unescon yleiskokous on kutsunut liittymään sopimukseen. Lisäksi artiklan 2 kohdan mukaan sopimuksen voivat liittyä sellaiset maantieteelliset alueet, jotka ovat Yhdistyneiden Kansakuntien tunnustamia itsehallintoalueita mutta joilla ei ole yleiskokouksen päätöslauselman 1514 (XV) mukaista täyttä itsenäisyyttä.
34 artikla.Voimaantulo. Sopimus tulee voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun 30 ratifiointi-, hyväksymis- tai liittymisasiakirjaa on talletettu Unescoon.
Myöhemmin sopimukseen liittyvien valtioiden osalta sopimus tulee voimaan kolmen kuukauden kuluttua ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymisasiakirjan tallettamisesta.
35 artikla.Liittovaltiojärjestelmät ja muut kuin yhtenäisjärjestelmät. Artikla sisältää mainittuja järjestelmiä koskevia erityismääräyksiä.
36 artikla.Irtisanominen. Jokainen osapuoli voi irtisanoa sopimuksen kirjallisella ilmoituksella Unescon pääsihteerille. Irtisanominen tulee voimaan 12 kuukauden jälkeen ilmoituksen saapumisesta. Osapuolia koskevat taloudelliset velvoitteet päättyvät vasta irtisanomisen tultua voimaan.
37 artikla.Tallettajan tehtävät. Artiklan mukaan Unescon pääjohtajan tulee ilmoittaa kaikille jäsenvaltiolle sekä muille sopimuksen osapuolille kaikista ratifioimis-, hyväksymis- ja liittymisasiakirjojen tallettamisista sekä sopimuksen irtisanomisista.
38-40 artikla.Sopimuksen muuttaminen, todistusvoimaiset tekstit ja rekisteröinti. Sopimuksen 38 artiklaan sisältyy määräyksiä sopimuksen muuttamista koskevista menettelytavoista, hyväksymismenettelystä sekä voimaantulosta. Nämä vastaavat Unescon piirissä tehtyihin sopimuksiin vakiintuneesti sisältyviä määräyksiä.
Sopimuksen 39 artiklassa mainitaan ne yleissopimuksen kuusi kieliversiota, jotka ovat todistusvoimaisia.
Sopimuksen 40 artiklan mukaan sopimus rekisteröidään YK:n sihteeristössä.
2Voimaantulo
Sopimus on tullut voimaan 20 päivänä kesäkuuta 2006 sen jälkeen, kun 30 ratifiointi-, hyväksymis- tai liittymisasiakirjaa oli talletettu Unescoon.
Suomen osalta sopimus tulee voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun Suomen hyväksymiskirja on talletettu Unescon pääjohtajan huostaan.
Ahvenanmaan maakuntapäivien hyväksyminen vaaditaan sopimuksen voimaansaattamiseksi Ahvenanmaalla, jos sopimus koskee maakunnan lainsäädäntövallan piiriin kuuluvia asioita tai jos se sisältää poikkeuksia itsehallintolakiin. Sopimuksen ala liittyy kulttuuriin sekä arkisto- ja kirjastolaitokseen, jotka Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 §:n 14 kohdan mukaan kuuluvat maakunnan lainsäädäntövaltaan. Sopimus ei sisällä lailla voimaansaatettavia määräyksiä. Koska Ahvenanmaan maakuntapäivien suostumus sopimuksen voimaansaattamissäädökselle on kuitenkin tarpeen, jotta sopimus tulisi voimaan Ahvenanmaan maakunnassa, suostumus on hankittava sopimuksen voimaansaattamisasetuksen voimaantulolle maakunnassa.
3Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys
Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan suostumuksen. Muusta syystä eduskunnan hyväksymistä edellyttäviä määräyksiä ovat muun muassa eduskunnan budjettivaltaa sitovat kansainväliset velvoitteet (PeVL 45/2000 vp).
Sopimukseen sitoutumisen taloudelliset vaikutukset koskevat sopimuksen täytäntöönpanoa ja sopimuspuolen velvollisuutta 26 artiklan mukaisesti maksaa vähintään joka toinen vuosi sopimuksessa perustettuun aineetonta kulttuuriperintöä edistävään rahastoon summa, joka vastaa enintään yhtä prosenttia sopimuspuolen Unescon varsinaisen talousarvion mukaisesta maksuosuudesta. Suomen vuotuinen jäsenmaksu Unescolle on noin 1 600 000 euroa. Vähintään joka toinen vuosi edellä mainittuun rahastoon maksettavan maksun suuruuden arvioidaan siten olevan noin 16 000 euroa. Jäsenmaksun kustannusvaikutukset kohdentuisivat valtion talousarvion momentille 29.01.66. Rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille. Vaikka jäsenmaksuvelvollisuus sinänsä sitoo eduskunnan budjettivaltaa, eduskunnan suostumuksen ei arvioida olevan tarpeen määräykseen sitoutumiselle, koska jäsenmaksusta aiheutuu Suomelle vain vähäisiä toistuvia kustannuksia, jotka voidaan rahoittaa momentin 29.01.66 nykyisen määrärahatason puitteissa. Kysymys eduskunnan suostumuksen tarpeellisuudesta edellä mainitunlaisen, toistuvilta kustannuksiltaan vähäisen jäsenmaksuvelvollisuuden sisältävän määräyksen hyväksymiseksi on kuitenkin tulkinnanvarainen ja sillä on merkitystä myös muiden vastaavantyyppisten kansainvälisten velvoitteiden hyväksymisen kannalta. Siksi olisi suotavaa, että esitys saatetaan perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi.
Eduskunnan suostumus on sen sijaan tarpeen kustannuksiin, joihin sopimuksen täytäntöönpano velvoittaa. Näitä ovat etenkin sopimuksen 11 artiklassa määrätyt kulttuuriperinnön dokumentointi ja luettelointi, joita ei Suomessa ole aiemmin sopimuksen edellyttämässä laajuudessa toteutettu. Täytäntöönpanokustannusten arvioidaan olevan 124 000 euroa vuodessa, ja ne kohdentuisivat valtion talousarvion momentille 29.80.50. Eräät avustukset.
Sopimus ei sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentin 2 virkkeessä tarkoitetulla tavalla. Sopimus voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänten enemmistöllä.
Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että
eduskunta hyväksyisi aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta Pariisissa 17 päivänä lokakuuta 2003 tehdyn yleissopimuksen.
Helsingissä 17 päivänä syyskuuta 2012
Pääministerin sijainen, valtiovarainministeri JUTTA URPILAINENKulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki