HE 15/2011

Hallituksen esitys Eduskunnalle jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämisestä ja niiden hävittämisestä tehdyn yleissopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

esityksen pääasiallinen sisältö

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Oslossa syyskuussa 1997 tehdyn yleissopimuksen jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämisestä ja niiden hävittämisestä.

Yleissopimus kieltää jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron. Sopimus velvoittaa sopimuspuolia tuhoamaan jo olemassa olevat jalkaväkimiinavarastot viimeistään neljän vuoden kuluttua siitä, kun sopimus on tullut voimaan kyseisen sopimuspuolen osalta. Lisäksi sopimus määrää miinoitetuilla alueilla olevien jalkaväkimiinojen tuhoamisesta viimeistään kymmenen vuoden kuluttua sopimuksen voimaantulosta. Sopimukseen sisältyy avunantovelvoite, joka koskee sekä miinanraivausta että miinauhrien tukemista. Sopimus edellyttää vuosittaista raportointia.

Yleissopimus tuli kansainvälisesti voimaan maaliskuussa 1999. Suomen osalta sopimus tulee voimaan liittymiskirjan tallettamispäivää seuraavan kuudennen kuukauden ensimmäisenä päivänä. Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta. Rikoslakiin ehdotetaan otettavaksi jalkaväkimiinakiellon rikkomista koskeva rangaistussäännös. Pakkokeinolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että mainitun rikoksen selvittämisessä voitaisiin käyttää telekuuntelua ja asuntokuuntelua.

Ehdotettu laki sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti kuin sopimus tulee Suomen osalta voimaan. Rikoslain ja pakkokeinolain muuttamista koskevat lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä vastaavana ajankohtana.


ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ  1
SISÄLLYS 2
YLEISPERUSTELUT 4
1 JOHDANTO 4
2 NYKYTILA 4
2.1 Kansainvälinen oikeus, sodankäyntiä ja aseita koskevat sopimukset sekä periaatteet 4
2.2 Ottawan sopimuksen merkitys 5
2.3 Valtioiden sitoutuminen Ottawan sopimukseen 6
Ruotsi 7
Saksa 7
Kreikka 7
Puola 8
Iso-Britannia 8
2.4 Suomen tuki humanitaariseen miinatoimintaan 8
2.5 Suomen liittymisvalmistelut 10
3 ESITYKSEN TAVOITTEET JA KESKEISET EHDOTUKSET 10
4 ESITYKSEN VAIKUTUKSET 12
4.1 Sopimuksen vaikutus kansalliseen puolustukseen 12
4.2 Jalkaväkimiinojen tuhoaminen ja miinoitetut alueet 12
4.3 Jalkaväkimiinojen säilyttäminen miinanetsintä-, miinanraivaus- ja miinantuhoamistekniikan kehittämiseen 13
4.4 Vaikutus puolustusvoimien muihin lakisääteisiin tehtäviin 13
4.5 Taloudelliset vaikutukset 14
5 ASIAN VALMISTELU 14
5.1 Ottawan prosessi 14
5.2 Ottawan sopimuksen tarkistuskonferenssit ja sopimuspuolten kokoukset 15
5.3 Asian valmistelu Suomessa 15
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 16
1 Sopimuksen sisältö ja sen suhde Suomen lainsäädäntöön 16
2 Lakiehdotusten perustelut 23
2.1 Laki jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämisestä ja niiden hävittämisestä tehdyn yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta 23
2.2 Rikoslaki 26
11 luku Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan 26
2.3 Pakkokeinolaki 27
5 a luku Telekuuntelu, televalvonta ja tekninen tarkkailu 27
2.4 Uusi pakkokeinolaki 27
10 luku Salaiset pakkokeinot 27
3 Voimaantulo 27
4 Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys 28
4.1 Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus 28
4.2 Käsittelyjärjestys 29
LAKIEHDOTUKSET 32
jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämisestä ja niiden hävittämisestä tehdyn yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta 32
rikoslain 11 luvun muuttamisesta 33
pakkokeinolain 5 a luvun 2 ja 4 §:n muuttamisesta 34
pakkokeinolain 10 luvun 3 ja 17 §:n muuttamisesta 35
LIITE 36
RINNAKKAISTEKSTIT 36
rikoslain 11 luvun muuttamisesta 36
pakkokeinolain 5 a luvun 2 ja 4 §:n muuttamisesta 37
pakkokeinolain 10 luvun 3 ja 17 §:n muuttamisesta 39
ASETUSLUONNOS 41
Valtioneuvoston asetus 41 rikoslain 1 luvun 7 §:n soveltamisesta annetun asetuksen 1 §:n muuttamisesta 41
Sopimusteksti 42

YLEISPERUSTELUT

1 Johdanto

Miinojen vastuuton ja summittainen käyttö erityisesti eräissä kehitysmaissa on aiheuttanut huomattavassa määrin siviiliuhreja. Tämän humanitaarisen ongelman lievittämiseksi pidettiin tarpeellisena sopia aikaisempaa pidemmälle menevistä rajoituksista miinojen, ansojen ja eräiden muiden taisteluvälineiden käytössä. Tiettyjen sellaisten tavanomaisten aseiden käytön kielloista tai rajoituksista, joiden voidaan katsoa aiheuttavan tarpeettoman vakavia vammoja tai olevan vaikutuksiltaan umpimähkäisiä, tehdyn yleissopimuksen (SopS 64/1983, muutokset SopS 102 ja 103/2004, eräitä tavanomaisia aseita koskeva yleissopimus) tarkistuskonferenssi 1995–1996 sopi miinojen käytön lisärajoituksista miinojen, ansojen ja muiden taisteluvälineiden käyttöä koskevista kielloista ja rajoituksista tehdyssä pöytäkirjassa (SopS 91/1998, muutettu II pöytäkirja), joka hyväksyttiin 3 päivänä toukokuuta 1996.

Samanaikaisesti muutetun II pöytäkirjan kanssa neuvoteltiin jalkaväkimiinojen täyskiellosta niin sanotussa Ottawan prosessissa. Prosessin tuloksena syntyi yleissopimus jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämisestä ja niiden hävittämisestä (Ottawan sopimus, myös sopimus ja yleissopimus, jollei erikseen muuta mainita).

Ottawan sopimuksen myönteiset humanitaariset vaikutukset ovat merkittäviä. Sopimus on osa kansainvälisen yhteisön toimia jalkaväkimiinojen aiheuttamien kärsimysten vähentämiseksi ja estämiseksi. Sopimus tukee kokonaisvaltaisesti toimia jalkaväkimiinoista aiheutuvien ongelmien poistamiseksi.

Ottawan sopimuksen kattavista miinoista (anti-personnel mines) on Suomessa käytetty eri yhteyksissä joko jalkaväkimiina- tai henkilömiina-termiä. Alan suomenkielisissä sopimusteksteissä vakiintunut termi on jalkaväkimiina. Tätä termiä on käytetty muutetun II pöytäkirjan suomenkielisessä käännöksessä. Myös Euroopan unionissa (EU) Ottawan sopimuksen suomenkielinen toisinto kuuluu ”Yleissopimus jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämisestä ja niiden hävittämisestä”. Vuosien 2004 ja 2009 turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa selonteoissa (VNS 6/2004 ja VNS 1/2009) on niin ikään käytetty jalkaväkimiina-termiä johdonmukaisesti. Ottawan sopimuksen suomenkielisessä käännöksessä ja tässä esityksessä on päädytty vakiintuneen käytännön mukaisesti käyttämään termiä jalkaväkimiina.

2 Nykytila
2.1 Kansainvälinen oikeus, sodankäyntiä ja aseita koskevat sopimukset sekä periaatteet

Kansainvälisen oikeuden vakiintuneen ja yleisesti hyväksytyn periaatteen mukaan valtiot eivät saa sodassa käyttää mitä hyvänsä sodankäyntimenetelmiä ja aseita. Periaate kirjattiin ensimmäistä kertaa valtiosopimukseen jo vuonna 1868, jolloin niin sanotun Pietarin julistuksen osapuolet sitoutuivat olemaan käyttämättä tietynlaisia ammuksia, jotka räjähtävät ihmisruumiiseen osuessaan. Julistuksessa korostettiin, että sotatoimien ainoa hyväksyttävä tarkoitus on heikentää vihollisen asevoimia, eikä siten voitaisi hyväksyä sellaisia sodankäyntimenetelmiä, jotka aiheuttaisivat inhimillistä kärsimystä yli sen, mikä tämän tavoitteen saavuttamiseksi oli välttämätöntä.

Pietarin julistuksen jälkeen sodankäyntimenetelmiä ja osapuolten käytettävissä olevia aseita on rajoitettu usealla kansainvälisellä sopimuksella. Haagin toisessa rauhankonferenssissa vuonna 1907 hyväksyttiin sodan lakeja koskevat 14 sopimusta (SopS 11/1924), joilla on yhä suuri merkitys. Ensimmäiseen maailmansotaan mennessä kansainvälinen yhteisö oli jo luonut merkittävän sopimusverkoston sodankäynnissä kielletyistä ja sallituista menetelmistä. Maailmansotien välisenä aikana jatkuneet pyrkimykset aseellisten selkkausten aiheuttamien inhimillisten kärsimysten lievittämiseksi johtivat muun muassa vuonna 1925 hyväksyttyyn tukehduttavien, myrkyllisten tai muiden samankaltaisten kaasujen sekä bakteriologisten keinojen käytön kieltoa sodassa koskevaan pöytäkirjaan (SopS 23/1929) ja sukellusveneiden toimintaa sodan aikana koskeviin määräyksiin (SopS 18/1937).

Maailmansotien jälkeen vuonna 1949 Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) aloitteesta ja sen johtamana kokoontui Geneveen diplomaattikonferenssi, joka hyväksyi neljä aseellisissa selkkauksissa sovellettavaa Geneven yleissopimusta (SopS 7 ja 8/1955). Näitä sopimuksia täydennettiin vuonna 1977 hyväksytyllä kahdella lisäpöytäkirjalla (SopS 81 ja 82/1980) ja vuonna 2005 hyväksytyllä kolmannella lisäpöytäkirjalla (SopS 33/2009). Aiemmin mainittu eräitä tavanomaisia aseita koskeva yleissopimus ja sen kolme pöytäkirjaa hyväksyttiin vuonna 1980. Ne tulivat kansainvälisesti voimaan 2 päivänä joulukuuta 1983. Suomi hyväksyi eräitä tavanomaisia aseita koskevan yleissopimuksen ja sen kolme pöytäkirjaa toisena valtiona maailmassa toukokuussa 1982. Suomi hyväksyi myös sopimuksen IV ja V pöytäkirjan samoina vuosina, kun ne tulivat kansainvälisesti voimaan, IV pöytäkirjan vuonna 1998 (SopS 52/1998) ja V pöytäkirjan vuonna 2006 (SopS 84 ja 85/2006). Eräitä tavanomaisia aseita koskevaan yleissopimukseen on hallituksen esityksen eduskunnalle antamiseen mennessä liittynyt 113 valtiota.

Euroopan unionin jäsenmaat hyväksyivät lokakuussa 1996 jalkaväkimiinoja koskevan yhteisen toiminnan (96/588/YUTP), jossa sovittiin jäsenvaltioiden tavoitteeksi muutetun II pöytäkirjan vahvistaminen. Yhteisessä toiminnassa korostettiin myös tarvetta saada eräitä tavanomaisia aseita koskevan yleissopimuksen ja sen muutetun II pöytäkirjan sopimuspuoliksi lisää valtioita. Yhteistä toimintaa muutettiin marraskuussa 1997 (97/817/YUTP). Muutoksessa otettiin huomioon se, että Ottawan sopimus hyväksyttiin syyskuussa 1997 ja avattiin allekirjoitettavaksi saman vuoden joulukuussa. Hallituksen esityksen eduskunnalle antamiseen mennessä muutetun II pöytäkirjan on hyväksynyt 96 maata. Alkuperäisen II pöytäkirjan on hyväksynyt 93 maata.

Edellä mainituista Geneven sopimuksista lisäpöytäkirjoineen, Haagin yleissopimuksista sekä muista aseellisia selkkauksia koskevista sopimuksista ja tapaoikeudellisista säännöistä muodostuu kansainväliseksi humanitaariseksi oikeudeksi kutsutun kansainvälisen oikeuden alan keskeinen sisältö.

Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden tarkoituksena on rajoittaa aseellisten selkkausten kielteisiä vaikutuksia ja minimoida niistä aiheutuva inhimillinen kärsimys. Oikeudenalan keskeisistä periaatteista on syytä mainita ainakin seuraavat:

a) erotteluperiaate, jonka mukaan aseellisen hyökkäyksen saa kohdistaa vain sotilaskohteisiin ja taistelijoihin, ei siviileihin tai siviilikohteisiin,

b) erotteluperiaatteeseen liittyvä umpimähkäisen voimankäytön kielto, joka kieltää käyttämästä sellaisia aseita tai sodankäyntimenetelmiä, joiden vaikutuksia ei kyetä riittävästi rajaamaan vain sallittuihin kohteisiin,

c) suhteellisuusperiaate, jonka mukaan hyökkäykseen ei saa ryhtyä, jos siitä odotettavissa olevat vahingot siviileille tai siviilikohteille olisivat liiallisia hyökkäyksellä välittömästi saavutettavaan sotilaalliseen hyötyyn nähden,

d) varotoimiperiaate, jonka mukaan selkkauksen osapuolen on ennen aseellisen voiman käyttöä ryhdyttävä kaikkiin käytettävissä oleviin varotoimiin minimoidakseen voimankäytöstä siviiliväestölle ja -kohteille aiheutuva vahinko, ja

e) kielto käyttää aseita tai sodankäyntimenetelmiä, jotka aiheuttavat liiallisia vammoja tai tarpeetonta kärsimystä. Nämä periaatteet velvoittavat kaikkia aseellisten selkkausten osapuolia.

2.2 Ottawan sopimuksen merkitys

Jalkaväkimiinat aiheuttavat merkittäviä humanitaarisia ja taloudellisia ongelmia ympäri maailmaa. Ongelmat kohdistuvat erityisesti vähiten kehittyneisiin maihin ja alueisiin, jotka muutenkin kärsivät meneillään olevan tai päättyneen konfliktin vaikutuksista. Miinat ja muut sodan räjähtämättömät jäänteet vaikeuttavat paikallisten yhteisöjen elämää vielä pitkään varsinaisen konfliktin päättymisen jälkeen. Huolimattomasti käytetyt ja merkitsemättömille alueille asetetut miinat eivät tee eroa taistelijoiden ja siviilien välillä, vaan raivaamattomien miinojen vaikutukset kohdistuvat usein raskaimmin juuri siviiliväestöön. Niiden aiheuttamat vammat ovat lähes poikkeuksetta vaikeita ja kalliita hoitaa, ja niiden aiheuttama työkyvyn menetys on usein pysyvää. Merkitsemättömät miinat estävät myös maankäyttöä elinkeinotarkoituksiin ja aiheuttavat siten raskaan taloudellisen ja inhimillisen lisärasitteen konfliktista toipuvalle yhteisölle. Edellä kuvatut syyt vaikeuttavat myös pakolaisten ja valtion sisäisten pakolaisten paluuta kotiseudulleen ja normaaliin elämäänsä konfliktin jälkeen. Samalla ne hankaloittavat avustusjärjestöjen toimintaa kriisialueilla ja niiden pääsyä apua tarvitsevien luokse.

Jalkaväkimiinoja on pidetty ongelmallisina myös kansainvälisen humanitaarisen oikeuden näkökulmasta. Muutetulla II pöytäkirjalla pyrittiin erityisesti tähdentämään, että jalkaväkimiinojen käytössä on noudatettava erityistä varovaisuutta, jotta niiden käyttö olisi sopusoinnussa kansainvälisten standardien ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden periaatteiden kanssa. Pöytäkirja asettaa osapuolille velvoitteita liittyen muun muassa miinoitettujen alueiden merkitsemiseen ja valvontaan sekä raivaamiseen selkkauksen päättymisen jälkeen, määrittelee millaisille alueille miinoja ei saa lainkaan asettaa ja lisäksi kokonaan kieltää tietynlaiset miinat. Suuri osa miinojen siviiliväestölle aiheuttamista vammoista ja vahingoista johtuu kuitenkin miinojen käytöstä näistä säännöistä piittaamatta ja toisinaan niitä tarkoituksellisesti rikkoen. Ongelma on erityisen suuri erilaisissa valtionsisäisissä aseellisissa selkkauksissa, joiden osapuolet eivät noudata kansainvälisiä standardeja ja joissa humanitaarisen oikeuden toteutumisen valvominen ja sen sääntöjen toimeenpaneminen on erityisen vaikeaa.

Kansainvälisessä yhteisössä levisi jo muutetun II pöytäkirjan neuvottelujen aikaan käsitys, että jalkaväkimiinojen aiheuttamiin kärsimyksiin voitaisiin riittävän tehokkaasti puuttua vain kieltämällä ne kokonaan. Joulukuussa 1996 Yhdistyneiden kansakuntien (YK) yleiskokous kehotti päätöslauselmassaan 51/45 S kansainvälistä yhteisöä mahdollisimman pikaisesti pääsemään sopuun jalkaväkimiinat kieltävästä sopimuksesta. Ottawan sopimus allekirjoitettiin seuraavana vuonna. Myös kansalaisyhteiskunta tuki voimakkaasti täyskieltoa. Vuoden 1997 Nobelin rauhanpalkinto annettiin International Campaign to Ban Landmines (ICBL) –nimiselle kansalaisjärjestöjen yhteistyöelimelle sen työstä sopimuksen aikaansaamiseksi. ICBL toimii yhä edelleen aktiivisesti sopimuksen yleismaailmallisen toimeenpanon edistämiseksi sekä toimeenpanon valvonnan vahvistamiseksi.

Ottawan sopimuksen hyväksymisen jälkeen sopimuksen osapuolet ovat tuhonneet yhteensä noin 44 miljoonaa jalkaväkimiinaa. Myös jalkaväkimiinojen uhrien määrä on olennaisesti vähentynyt: kansainvälinen Landmine and Cluster Munitions Monitor -järjestö arvioi, että jalkaväkimiinat aiheuttivat 1990-luvulla noin 25 000 ihmisen kuoleman tai loukkaantumisen vuosittain. Vuonna 2009 uhreja oli järjestön mukaan enää noin 4 000.

2.3 Valtioiden sitoutuminen Ottawan sopimukseen

Ottawan sopimus velvoittaa sopimuspuolia tuhoamaan jo olemassa olevat jalkaväkimiinavarastot viimeistään neljän vuoden kuluttua siitä, kun sopimus on tullut voimaan kyseisen sopimuspuolen osalta. Hallituksen esityksen antohetkeen mennessä Ottawan sopimuksen 156 sopimuspuolesta vain neljä (Kreikka, Turkki, Ukraina ja Valko-Venäjä) ei ole velvoitteiden mukaisesti tuhonnut jalkaväkimiinavarastojaan. Ottawan sopimus määrää myös miinoitetuilla alueilla olevien jalkaväkimiinojen tuhoamisesta. Miinoitetuilla alueilla olevat jalkaväkimiinat tulee raivata mahdollisimman pian ja joka tapauksessa viimeistään kymmenen vuoden kuluttua sopimuksen voimaantulosta. Ensimmäiset määräajat miinoitettujen alueiden raivaukselle umpeutuivat vuonna 2009.

Valtioiden sitoutuminen Ottawan sopimukseen on edennyt vaiheittain. Tässä esityksessä on valittu viisi eurooppalaista maata, joiden osalta sopimuksen sitoutumis- ja täytäntöönpanomenettelyä on selostettu tarkemmin. Valitut maat voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: 1) Ruotsi ja Saksa, jotka olivat Ottawan sopimukseen sitoutumisessa ydinmaita, 2) Kreikka ja Puola, joiden lähtökohdat Ottawan sopimukseen sitoutumisessa ovat olleet samantyyppisiä kuin Suomella ja 3) Iso-Britannia, joka on liittynyt Ottawan sopimukseen, mutta jolla on erityinen miinoitetuilla alueilla olevien jalkaväkimiinojen tuhoamisongelma.

Ruotsi

Ruotsin valtiopäivien ulkoasiainvaliokunta linjasi vuonna 1993, että jalkaväkimiinojen täyskielto on ainoa ratkaisu jalkaväkimiinojen aiheuttamiin humanitaarisiin ongelmiin. Lisäksi Ruotsin valtiopäivät päätti kesäkuussa 1993, että Ruotsi tekee ehdotuksen jalkaväkimiinojen täyskiellosta eräitä tavanomaisia aseita koskevan yleissopimuksen vuoden 1995–1996 tarkistuskonferenssia valmistelevissa neuvotteluissa. Tarkistuskonferenssissa moni maa ilmoitti kannattavansa jalkaväkimiinojen täyskieltoa, mutta edelleen oli myös useita maita, jotka eivät puolustuksellisista syistä voineet kannattaa sitä.

Joulukuussa 1996 Ruotsin valtiopäivät päätti, että Ruotsin puolustusvoimat ei enää käytä jalkaväkimiinoja ja että olemassa olevat jalkaväkimiinat tuhotaan niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään vuonna 2001. Ottawan sopimus tuli Ruotsissa voimaan 1 päivänä toukokuuta 1999. Jo ennen Ottawan sopimusta aloitettu jalkaväkimiinojen tuhoaminen saatiin päätökseen joulukuussa 2001. Ruotsissa ei ole tuotettu eikä Ruotsista viety jalkaväkimiinoja vuoden 1974 jälkeen.

Ruotsi on sopimuksen velvoitteen mukaisesti raportoinut jalkaväkimiinojensa lukumääristä ja miinojen tuhoamisesta. Liittyessään Ottawan sopimukseen Ruotsilla oli noin 2,3 miljoonaa jalkaväkimiinaa. Landmine and Cluster Munition Monitor -järjestön tietojen mukaan Ruotsi ilmoitti aluksi jättävänsä sopimuksen sallimaan miinanraivaus- ja tuhoamiskoulutukseen yhteensä 13 948 jalkaväkimiinaa, mutta ilmoitti vuonna 2003 jättävänsäkin yhteensä 16 015 jalkaväkimiinaa tähän tarkoitukseen. Vuoden 2009 ilmoituksen mukaan näitä miinoja oli jäljellä vielä 7 364 kappaletta. Ruotsissa Ottawan sopimuksen voimaansaattamisen katsottiin edellyttävän kansallisia täytäntöönpanosäännöksiä (RP 1997/98:175), joskin samalla katsottiin, ettei ole tarvetta yhtä yksityiskohtaiseen sääntelyyn kuin kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltämistä sekä niiden hävittämistä koskevan yleissopimuksen (SopS 19/1997, kemiallisten aseiden kieltosopimus) osalta.

Saksa

Saksa oli yksi valtioista, joka vaikutti Ottawan sopimusta ajaneessa niin sanotussa ydinryhmässä ja oli hyvin varhaisesta vaiheesta lähtien sitoutunut jalkaväkimiinojen täyskieltoon. Saksa oli myös yksi ensimmäisistä valtioista, joka ratifioi sopimuksen. Saksa päätti luopua täydellisesti jalkaväkimiinoistaan huhtikuussa 1996 eli jo ennen Ottawan sopimuksen syntymistä. Vientikielto tuli Saksassa voimaan vuonna 1994.

Saksalla oli ennen täyskiellon hyväksymistä 1,7 miljoonaa jalkaväkimiinaa. Varastojen tuhoaminen saatettiin loppuun joulukuussa 1997. Tuhoamiskustannukset olivat 4,2 miljoonaa Saksan markkaa. Saksa jätti sopimuksen sallimaan miinanraivaus- ja tuhoamiskoulutukseen yhteensä 3 006 jalkaväkimiinaa, joista vuonna 2010 annettujen tietojen mukaan oli jäljellä 2 261 kappaletta.

Saksa on myös panostanut vahvasti humanitaariseen miinatoimintaan, esimerkiksi vuonna 2009 yli 17 miljoonalla eurolla.

Kreikka

Ottawan sopimus tuli Kreikassa voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2004. Myöhäistä liittymistään Kreikka on perustellut sillä, että jalkaväkimiinat olivat keskeisessä roolissa Kreikan puolustuksessa, erityisesti Kreikan ja Turkin välisellä maarajalla. Kreikka ja Turkki liittyivät Ottawan sopimukseen samanaikaisesti.

Ottawan sopimuksen 5 artiklan velvoite tuhota miinoitetuilla alueilla olevat jalkaväkimiinat on Kreikassa lähes toteutettu. Sopimuksen 4 artiklan velvoite tuhota varastoidut jalkaväkimiinat on sen sijaan Kreikassa vielä kesken. Landmine and Cluster Munitions Monitor -järjestön vuoden 2010 raportin mukaan Kreikka on tuhonnut vasta 590 000 jalkaväkimiinaa yhteensä 1,6 miljoonasta jalkaväkimiinastaan. Kreikka jätti miinanraivaus ja -tuhoamiskoulutukseen yhteensä 7 224 jalkaväkimiinaa. Kreikan vuoden 2008 raportin mukaan sillä oli tähän tarkoitukseen edelleen 7 224 jalkaväkimiinaa.

Puola

Puola allekirjoitti Ottawan sopimuksen vuonna 1997. Allekirjoittamisen yhteydessä Puola asetti ratifioinnin edellytykseksi kolme ehtoa: 1) kaikkien Puolan naapureiden on liityttävä Ottawan sopimukseen, 2) jalkaväkimiinoille on löydettävä korvaava järjestelmä ja 3) kaikkien YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten on liityttävä sopimukseen.

Puolaan perustettiin huhtikuussa 2004 puolustusministeriön jalkaväkimiinaselvitystyöryhmä tutkimaan Ottawan sopimuksen vaikutuksia. Työryhmä esitti ensimmäisen raporttinsa heinäkuun lopulla 2004. Työryhmä jatkoi työskentelyään selvittäen muun muassa jalkaväkimiinoista luopumisen vaikutuksia asevoimien kehittämiseen ja luopumisesta aiheutuvia kustannuksia. Puolan hallitus päätti vuonna 2008, että Puola liittyy Ottawan sopimuksen vuonna 2012.

Allekirjoittamisen jälkeen Puola on noudattanut Ottawan sopimusta muilta kuin varastoinnin osalta. Puola ei ole valmistanut, tuonut eikä vienyt jalkaväkimiinoja. Puola on raportoinut vapaaehtoisesti jalkaväkimiinojen määrästä ja niiden tuhoamisesta. Vuonna 2008 Puola tuhosi 651 000 jalkaväkimiinaa ja vuonna 2009 133 000 jalkaväkimiinaa. Vuoden 2009 alussa Puolalla oli hieman yli 200 000 jalkaväkimiinaa.

Iso-Britannia

Ottawan sopimus tuli voimaan Isossa-Britanniassa 1 päivänä maaliskuuta 1999. Isossa-Britanniassa oli sopimuksen voimaantullessa noin miljoona jalkaväkimiinaa. Jalkaväkimiinat tuhottiin vuodessa. Iso-Britannia on säilyttänyt jalkaväkimiinoja sopimuksen sallimaan miinanraivaus- ja tuhoamiskoulutukseen. Tähän tarkoitukseen se jätti yhteensä 4 437 jalkaväkimiinaa, joista vuoden 2009 raportin mukaan oli jäljellä 833 jalkaväkimiinaa.

Iso-Britannia ei ole toistaiseksi pystynyt täyttämään Ottawan sopimuksen 5 artiklan velvoitetta tuhota miinoitetuilla alueilla olevat jalkaväkimiinat. Falklandin saarilla on toistasataa Ison-Britannian miinoittamaa kenttää. Saarten tiettyjä osia miinoitettiin Ison-Britannian ja Argentiinan välisen konfliktin aikana vuonna 1982. Iso-Britannia on saanut tuhoamiselle jatkoajan, joka päättyy 1 päivänä maaliskuuta 2019.

2.4 Suomen tuki humanitaariseen miinatoimintaan

Miinaongelman maailmanlaajuisesta suuruudesta ei ole saatavilla tarkkaa arviota. Miinoitettuja alueita on yli 70 maassa sekä seitsemällä muulla alueella. Ainakin 54 maata ja aluetta vastaanotti sopimusvelvoitteiden mukaista avustusta miinatoimintaan vuonna 2009. Suurimmat avunsaajat olivat Afganistan, Sudan, Irak, Libanon ja Kambodzha. Miinatilannetta seuraavan Landmine Monitor -julkaisun mukaan vuosina 1999–2009 miinojen uhreja oli liki 74 000. Sen mukaan uhrien ja miinaonnettomuusmaiden- ja alueiden kokonaismäärä on kuitenkin laskussa, mutta kehitys on ollut epätasaista maasta ja alueesta riippuen. Varsinkin kehitysmaissa vaikeudet sopimusvelvoitteiden saavuttamisessa johtuvat muun muassa kansallisten voimavarojen puutteesta ja finanssikriisin aiheuttamasta kansainvälisen rahoituksen vähenemisestä. Tilanteen ei uskota paranevan tulevaisuudessa.

Suomi on osallistunut aktiivisesti humanitaarisen miinatoiminnan tukemiseen kehitysmaissa. Humanitaarinen miinatoiminta kattaa sodan sekä aseellisten selkkausten jäljiltä jääneiden miinojen ja räjähtämättömien jäänteiden raivauksen ja tuhoamisen, uhrien sopeuttamisen takaisin yhteiskuntaan, ennaltaehkäisevän valistuksen ja muut tukitoimet sekä miinavarastojen tuhoamisen. Suomen harjoittama humanitaarinen miinatoiminta tukee humanitaarisen avun, sotilaallisen- ja siviilikriisinhallinnan sekä kehitysyhteistyön tavoitteiden toteuttamista, kuten köyhyyden vähentämistä, kansallisen miinatoimintakapasiteetin vahvistamista ja pakolaisten kotiinpaluuta. Vuosina 2008–2010 on humanitaariseen miinatoimintaan kohdennettu 5 miljoonaa euroa vuodessa maittain kohdentamattomista kehitysyhteistyömäärärahoista. Suomen tuki on kanavoitu YK:n miinatoimintakeskuksen (UNMAS), Geneven kansainvälisen humanitaarisen miinatoimintakeskuksen (GICHD), Suomen Punaisen Ristin (SPR) / ICRC:n, Kirkon ulkomaanavun, HALO Trust Fundin, Handicap International- ja Norwegian People’s Aid-järjestöjen kautta. Kohdemaat ovat tyypillisesti hauraita maita, ja ne ovat kattaneet muun muassa Afganistanin, Angolan, Etiopian, Irakin, Kambodzhan, Somalimaan ja Tshadin. Tuella on pyritty kattamaan humanitaarisen miinatoiminnan kaikki osa-alueet.

Suomen tukemista maista Afganistanin miinaongelma on yhä yksi maailman pahimmista. Edistystäkin on tapahtunut huolimatta maan vaikeasta tilanteesta. Jo 20 vuotta jatkuneen miinaohjelman toimeenpano on perustunut joustavuuteen ja paikallisten osallistumiseen. Ottawan sopimuksen tavoitteiden saavuttaminen määräaikaan 2013 mennessä vaatisi kuitenkin operaatioiden mittavaa laajentamista sekä huomattavaa kansainvälistä tukea. Myöskään uhrien ja vammautuneiden avustustoimintaan ei ole kyetty panostamaan. Kansainvälinen tuki Afganistaniin vuonna 2008 oli 105 miljoonaa dollaria. Suomen tuki on ohjattu UNMAS:n ja HALO Trust Fundin kautta, ja se oli vuosina 2008–2010 yhteensä 5,6 miljoonaa euroa.

Angolassa YK:n kehitysohjelma (UNDP) tukee kansallista miinatoiminnan koordinointijärjestöä, mutta Angolan hallitus ei ole kuitenkaan sitoutunut riittävästi miinaongelman ratkaisuun. Raivattavan alueen koosta ei ole varmaa tietoa, ja lisää miinoitettuja alueita uskotaan myös löytyvän. Myöskään uhrien lukumääristä ei ole aukotonta ja luotettavaa tietoa. Riskivalistusta on tehty Angolassa vuodesta 1999, mutta sen merkitys on vähenemässä. Vammautuneille tarjotut palvelut ovat rajallisia ja kansallinen uhrien avustusohjelma oli 2009 vielä pitkälti toteuttamatta. Kansainvälinen tuki Angolaan vuonna 2008 oli 22,1 miljoonaa dollaria. Suomen tuki on ohjattu Kirkon ulkomaan avun, SPR:n / ICRC:n ja HALO:n kautta, ja se oli yhteensä 2,3 miljoonaa euroa vuosina 2008–2010.

Etiopian hallitus on sitoutunut miinatoimintaan, mutta miinoitetun alan koosta ei ole varmaa tietoa. Myöskään vammautuneiden tarpeita ei ole kyetty tarpeeksi ottamaan huomioon julkisessa terveydenhuollossa ja uhrien lukumäärän seurantaa vaikeuttaa kansallisten seurantamekanismien puute. Miinavaraston tuhoamisoperaatio saatiin päätökseen keväällä 2009. Vuonna 2008 miinatoimintaa rahoitettiin kansainvälisesti 18,9 miljoonalla dollarilla. Suomen tuki ohjattiin Norwegian People’s Aid-järjestön kautta, ja se oli yhteensä 600 000 euroa vuosina 2008–2010.

Irakissa miinoja ja sodan räjähtämättömiä jäänteitä on ympäri maata, erityisesti pohjoisessa. Etelässä rypäleaseet ja räjähtämättömät jäänteet ovat suurin ongelma. Miinatoiminta on jatkunut pohjoisosissa vuodesta 2003, mutta muualla maassa sekä turvallisuus- että poliittinen tilanne ovat hankaloittaneet toiminnan järjestämistä. YK:n mukaan hallitus ei ole huomioinut miinatoimintaa riittävästi, ja YK:n lastenavun rahaston (UNICEF) ja UNDP:n mukaan raivaus saattaa viedä vuosikymmeniä. Tiedonhallinta on puutteellista, mutta uhrien määrää pidetään huomattavana. Miinatoiminnan kansainvälinen rahoitus Irakissa vuonna 2008 oli 35,9 miljoonaa dollaria. Suomen tuki ohjattiin SPR:n / ICRC:n kautta, ja se oli vuosina 2008–2010 yhteensä 600 000 euroa.

Kambodzha kuuluu maailman miinoitetuimpiin maihin. Vaikka uusi tekniikka ja välineistö ovat edistäneet raivausta viime vuosina, Kambodzha ei ole kyennyt täyttämään yleissopimuksen kaikkia velvoitteita. Kambodzha on pyytänyt ja saanut 10 vuoden pidennyksen raivausmääräajalleen, joka päättyi tammikuun 2010 alussa. Miinojen raivauksen ohella maa tarvitsee tukea vammautuneiden perustarpeisiin vastaamisessa. Kansainvälisesti Kambodzhan miinatoimintaa rahoitettiin vuonna 2008 yhteensä 28 miljoonalla dollarilla, ja kansallisesti 1,8 miljoonalla dollarilla. Suomen tuki on kanavoitu Handicap International-järjestön, HALO:n ja Kirkon ulkomaanavun kautta, ja se oli vuosina 2008–2010 yhteensä 3,5 miljoonaa euroa.

Somaliassa miinojen ja sodan räjähtämättömien jäänteiden levinneisyyttä ei ole voitu määritellä tarkasti, ja erityisesti maan keskiosissa ja etelän konfliktialueilla turvallisuussyyt ovat este kansainväliselle toiminnalle. UNMAS:n toimintaa on etelässä laajennettu Somalian miinatoimintaohjelman (UNSOMA) perustamisella, ja UNMAS arvioi vuoden 2010 aikana, millä alueilla toimintaa voidaan jatkaa. Somalimaassa UNDP jatkaa paikallisten viranomaisten tukemista. Somalimaassa maamiinat kiellettiin lainsäädännössä vuonna 2009. Miinaongelman suuruudesta sekä vaarallisen alueen laajuudesta ei olla yksimielisiä, mutta sodan räjähtämättömiä jäänteitä pidetään yhtä suurena vaarana kuin miinoja. HALO:n ja Somalimaan kansallisen miinatoimintakeskuksen yhteistyösopimuksen seurauksena HALO aloitti tilanteen uudelleen kartoituksen vuonna 2008. Kansainvälinen avustus Somalimaahan vuonna 2008 oli 4,4 miljoonaa dollaria. Suomen tuki on ohjattu HALO:n kautta, ja se oli yhteensä 470 000 euroa vuosina 2008 – 2010.

Tshad ei kyennyt saavuttamaan tavoitettaan miinaraivauksessa marraskuun 2009 alussa päättyneeseen määräaikaan mennessä. Se on pyytänyt 14 kuukautta arviointiaikaa ennen uuden määräajan asettamista. Syynä ovat muun muassa odotettua laajempi miinaongelma, aseellinen konflikti sekä miinatoiminnan huono hallinta. Tiedot Itä-Tshadissa olevien miinojen määristä ovat niukat. Maassa toiminnan suurimpiin haasteisiin kuuluivat vaihtelevat turvallisuusongelmat sekä suuret pakolaismäärät sekä maansisäisesti että naapurivaltioista Sudanista ja Keski-Afrikan tasavallasta. Miinatoimintaa rahoitettiin vuonna 2008 kansainvälisesti 2,1 miljoonalla dollarilla ja kansallisesti 2,6 miljoonalla dollarilla. Rahoituksen vähyys rajoitti UNMAS:n toiminnan raivaukseen ja kartoitukseen. Suomen tukea kanavoitiin SPR:n / ICRC:n kautta Tshadiin ensimmäistä kertaa vuonna 2009. Yhteensä Tshadin tukemiseen on myönnetty 400 000 euroa vuosille 2009 – 2010.

2.5 Suomen liittymisvalmistelut

Suomi on vuonna 1983 voimaan tulleen eräitä tavanomaisia aseita koskevan yleissopimuksen ja sen kolmen pöytäkirjan sopimuspuoli. Suomi on hyväksynyt myös sopimuksen IV ja V pöytäkirjan. Näistä I pöytäkirja koskee havaitsemattomia sirpaleita, II pöytäkirja miinojen, ansojen ja muiden taistelulaitteiden käyttöä koskevia kieltoja ja rajoituksia, III pöytäkirja polttoaseiden käyttöä koskevia kieltoja ja rajoituksia, IV pöytäkirja sokeuttavia laseraseita sekä V pöytäkirja sodan räjähtämättömiä jäänteitä. Suomi on myös hyväksynyt mainitun II pöytäkirjan muutokset.

Suomen liittymistä Ottawan sopimukseen on hidastanut jalkaväkimiinojen keskeinen asema osana Suomen alueellista puolustusdoktriinia. Suunniteltu ja hallittu miinoitteiden käyttö on ollut Suomessa suhteellisesti tärkeämmässä asemassa kuin useissa Euroopan maissa. Suomessa ei ole kuitenkaan miinoitettuja alueita. Suomessa ei ole valmistettu jalkaväkimiinoja vuoden 1981 jälkeen eikä Suomesta ole koskaan viety jalkaväkimiinoja ulkomaille.

Suomella ei ole aiemmin katsottu olevan taloudellisia eikä teknisiä edellytyksiä sitoutua Ottawan sopimuksen kieltämien jalkaväkimiinojen hävittämiseen ja jalkaväkimiinojen korvaamiseen muilla menetelmillä sopimuksen edellyttämässä aikataulussa. Jalkaväkimiinoista luopumisen ilman korvaavien järjestelmien hankintaa on katsottu heikentävän olennaisesti Suomen puolustuskykyä.

Suomen hallitus linjasi vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa Suomen liittyvän Ottawan sopimukseen vuonna 2012. Samalla linjattiin, että Suomen jalkaväkimiinavarastot hävitetään sopimuksen velvoitteiden mukaisesti vuoden 2016 loppuun mennessä. Koska hävittämisvelvollisuus kytkeytyy kuitenkin Suomen liittymisaikatauluun, jalkaväkimiinojen hävittämisen lopullinen ajankohta tarkentuu myöhemmin. Selonteossa todettiin lisäksi, että uskottava puolustuskyky ylläpidetään toteuttamalla jalkaväkimiinat korvaavien järjestelmien hankinnat vuosina 2009 - 2016 osoittamalla puolustushallinnon määrärahakehykseen tarvittava lisärahoitus. Liittymistä koskeva linjaus vahvistettiin myös vuoden 2009 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa. Joulukuussa 2009 tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa käsiteltiin Suomen liittymistä Ottawan sopimukseen. Kokouksessa tehtiin linjaus, jonka perusteella Suomi aloitti valmistelut liittyäkseen Ottawan sopimukseen vuoden 2012 alkupuolella.

3 Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

Esityksen tavoitteena on hyväksyä ja saattaa kansallisesti voimaan Ottawan sopimus sekä tehdä sopimuksen määräysten täytäntöön panemiseksi tarvittavat muutokset rikoslakiin ja pakkokeinolakiin. Liittymällä Ottawan sopimukseen Suomi tukisi osaltaan sopimuksen sisältämän jalkaväkimiinojen täyskiellon yleismaailmallistumista.

Ottawan sopimuksen mukaan sopimuspuolten on toteutettava toimet, joilla estetään ja torjutaan yleissopimuksessa kiellettyä toimintaa.

Ottawan sopimuksen määräykset velvoittavat sopimuspuolia tuhoamaan kaikki omistamansa tai hallinnassaan olevat varastoidut jalkaväkimiinat mahdollisimman pian ja joka tapauksessa viimeistään neljän vuoden kuluttua sopimuksen voimaantulosta. Sopimuspuolet sitoutuvat myös tuhoamaan kaikki lainkäyttövaltaansa tai valvontaansa kuuluvilla miinoitetuilla alueilla olevat jalkaväkimiinat mahdollisimman pian tai joka tapauksessa viimeistään kymmenen vuoden kuluttua sopimuksen voimaantulosta. Sopimuspuoli voi pyytää tämän määräajan pidentämistä enintään kymmenellä vuodella. Suomessa ei ole miinoitettuja alueita. Kieltojen tueksi sopimus sisältää raportointi- ja valvontajärjestelmän.

Keskeinen osa sopimusta on sopimuspuolten velvollisuus antaa YK:n pääsihteerille tiedot muun muassa kansallisista täytäntöönpanotoimista, varastoitujen jalkaväkimiinojen kokonaismäärästä, raivaamiskoulutukseen jätettävien miinojen kokonaismäärästä sekä miinojen tuhoamiseen tarkoitettujen ohjelmien edistymisestä 180 päivän kuluessa siitä, kun sopimus tulee voimaan sopimuspuolen osalta. Kun sopimus tulee voimaan siihen myöhemmin liittyneiden valtioiden osalta kuuden kuukauden kuluessa liittymiskirjan tallettamisesta, tarkoittaa tämä käytännössä Suomen osalta sitä, että ensimmäinen ilmoitus on tehtävä noin vuoden kuluessa siitä päivästä, jolloin sopimuksen liittymiskirja on talletettu YK:n pääsihteerin huostaan.

Sopimuksen noudattamisen varmistamiseksi sopimus mahdollistaa menettelyn, jossa yksi tai useampi sopimuspuoli voi esittää YK:n pääsihteerille selvityspyynnön epäillessään, ettei toinen sopimuspuoli noudata sopimuksen velvoitteita. Jos pyyntö ei ole perusteeton, sen perusteella pyydetään sopimuspuolta vastaamaan YK:n pääsihteerin välityksellä määräajassa pyynnön esittäneelle sopimuspuolelle. Asia on mahdollista saattaa myös käsiteltäväksi sopimuspuolten kokouksessa tai asian selvittämistä varten koolle kutsutussa erityiskokouksessa. Jos asiassa tarvitaan lisäselvitystä, sopimuspuolten kokous tai erityiskokous valtuuttaa erityisen selvitysvaltuuskunnan, jolle vahvistetaan toimeksianto. Valtio, jolta selvitystä on pyydetty, voi milloin tahansa kutsua mainitun selvitysvaltuuskunnan alueelleen. Selvityspyynnön vastaanottaneella valtiolla on oikeus edellyttää valtuuskunnalta tarpeellisia järjestelyjä perustuslaillisten oikeuksien suojaamiseksi taikka selvitysvaltuuskunnan jäsenen fyysisen suojelun ja turvallisuuden varmistamiseksi. Selvitysvaltuuskuntaa ei ole vielä koskaan kutsuttu minkään sopimuspuolen alueelle.

Ottawan sopimuksen voimaansaattamislakiin ehdotetaan otettavaksi tarvittavat täytäntöönpanosäännökset selvitysten toteuttamiseksi. Näitä olisivat muun ohella säännökset toimivaltaisesta viranomaisesta, tietojen luovuttamisesta ja selvitysoikeuksista. Lakiehdotuksen mukaan selvitystä ei saa toimittaa pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyissä tiloissa ja selvitykseen tulee aina osallistua ulkoasiainministeriön edustaja.

Ottawan sopimus edellyttää sopimuksen vastaisten tekojen kriminalisointia. Rikoslain (39/1889) 11 luvun nykyisten säännösten nojalla voitaisiin rangaista niistä teoista, jotka tapahtuvat sodan tai aseellisen selkkauksen aikana tai yhteydessä. Ne eivät kuitenkaan ole riittäviä, minkä vuoksi on tarpeen muuttaa rikoslain 11 lukua sisällyttämällä siihen säännös jalkaväkimiinojen kiellon rikkomisesta (uusi 9 b §). Lisäksi on tarpeen muuttaa rikoslain 1 luvun 7 §:n soveltamisesta annettua asetusta (627/1996) lisäämällä asetukseen säännös, jossa sellainen jalkaväkimiinakiellon rikkominen, jota tarkoitetaan jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämisestä ja niiden hävittämisestä tehdyssä sopimuksessa, säädettäisiin kansainväliseksi rikokseksi.

Myös pakkokeinolakia muutettaisiin niin, että jalkaväkimiinakiellon rikkomista koskevassa esitutkinnassa voitaisiin käyttää telekuuntelua ja asuntokuuntelua.

Koska Ottawan yleissopimus tullee Suomessa voimaan ennen uuden pakkokeinolain (x/2011) voimaantuloa, muutokset esitetään tehtäväksi sekä voimassa olevaan että uuteen pakkokeinolakiin.

4 Esityksen vaikutukset
4.1 Sopimuksen vaikutus kansalliseen puolustukseen

Suomen puolustamisessa jalkaväkimiinoilla on ollut erityinen merkitys laajamittaisen hyökkäyksen torjunnassa. Jalkaväkimiinat ovat olleet oleellinen osa alueellisten joukkojen sotavarustusta ja torjuntakykyä. Suomella ei ole miina-aseen ohella muita määrällisesti riittäviä asejärjestelmiä, joilla mekanisoidun hyökkääjän liikettä kyettäisiin hidastamaan ja pysäyttämään yhtä tehokkaasti. Suomen liittyminen Ottawan sopimukseen edellyttäisi Suomessa olevien jalkaväkimiinojen tuhoamista sopimuksessa sallittuja poikkeuksia lukuun ottamatta. Puolustusvoimille ei siten jäisi käyttöön jalkaväkimiinoja, mikä vaikeuttaisi tärkeimmän miinatyypin, panssarimiinan, raivaamisen estämistä. Lisäksi jalkaväkimiinoista luopuminen vaikuttaisi taistelukentän valvontakykyyn erityisesti pimeällä, kykyyn suojata avainkohteita ja ryhmitysalueita sekä panssarimiinojen käyttöperiaatteisiin.

Puolustusvoimien selvitysten mukaan jalkaväkimiinojen käytöstä luopuminen merkitsisi hyökkääjän etenemisnopeuden merkittävää kasvua ja omien tappioiden lisääntymistä. Jalkaväkimiinojen aiheuttamaa psykologista pelotevaikutusta hyökkääjän etenemisen hidastamiseksi ei voida vastaavalla tavalla korvata millään muulla järjestelmällä.

Suomi on jo aiemmin sitoutunut miinoittamaan ja merkitsemään miinoitteensa muutetun II pöytäkirjan määräysten mukaisesti. Näin ollen panssarimiinojen raivaamista hidastavat ja vaikeuttavat jalkaväkimiinat sekä niiden psykologinen pelotevaikutus on kohdistettu pelkästään sotilaallisiin toimijoihin. Myös puolustusvoimien määräysten mukaan mahdolliset miinoitteet on Suomessa aina tullut merkitä selvästi, joten siviileillä ei ole ollut todellista vaaraa eksyä miinoitetulle alueelle.

Jalkaväkimiinojen suorituskyvyn korvaamiseksi on puolustusvoimissa käynnistetty doktriinitarkistus. Pääosa miinojen käyttöperiaatteiden muutoksista on kirjattu puolustusvoimien uusiin toimintaoppaisiin ja käsikirjoihin. Muutosvalmistelut koulutuksen osalta on jo käynnistetty, eikä esimerkiksi maavoimien valmiusyhtymissä enää kouluteta jalkaväkimiinojen käyttöä, paitsi raivaamis- ja johtajakoulutuksen yhteydessä.

Jalkaväkimiinojen suorituskyvyn korvaamisohjelma käynnistettiin puolustusvoimissa vuonna 2004. Jalkaväkimiinojen korvaamisessa peruslähtökohtana on ollut se, ettei korvata jalkaväkimiinoja vaan niiden luopumisen myötä menetettävää suorituskykyä. Hankinnat käynnistyivät vuonna 2009. Ensimmäisenä toteutettiin viuhkapanosten hankinta, pimeätoimintavälineistön hankinnat ja modernien laukaisimien hankinnat panssarimiinoihin. Toisessa vaiheessa jatketaan jo aloitettuja hankintoja ja aloitetaan sensorijärjestelmien hankinta. Valmistelussa ovat yksittäisen taistelijan ja joukon tilannetietoisuutta sekä maalinosoituskykyä lisäävät maalinpaikannus-, minilennokki- ja aluevalvontajärjestelmien hankinnat. Hankinnat päättyvät puolustusvoimien suunnitelmien mukaisesti vuonna 2016. Jalkaväkimiinojen suorituskyvyn korvaamiseen sisältyy myös sotilaallisen kaukovaikuttamisen kehittäminen (raskas raketinheitinjärjestelmä).

Jos Suomi liittyy Ottawan sopimukseen, jalkaväkimiinojen suorituskyvyn korvaaminen edellä kuvatuilla menetelmillä ja välineillä mahdollistaa menetetyn sotilaallisen suorituskyvyn kohtuullisen korvaamisen kansallisessa puolustuksessa. Menetetyn suorituskyvyn korvaaminen vaihtoehtoisilla menetelmillä arvioidaan tulevan jalkaväkimiinoihin perustuvaa ratkaisua kalliimmaksi sekä välineiden hankinnan että ylläpidon osalta. Koska täysimääräistä rahoitusta korvaaviin hankintoihin ei ole mahdollista saada, johtaa tämä puolestaan siihen, että muiden suorituskykyjen kehittämiseen ja ylläpitämiseen jää vähemmän resursseja.

4.2 Jalkaväkimiinojen tuhoaminen ja miinoitetut alueet

Puolustusvoimilla on Ottawan sopimuksen kieltämiä jalkaväkimiinoja yhteensä 1 029 763 kappaletta, joista sakaramiinoja 801 618 kappaletta ja putkimiinoja 228 145 kappaletta. Ottawan sopimukseen liittymisen jälkeen Suomelle ei jää operatiiviseen käyttöön jalkaväkimiinoja. Sopimukseen liittymisestä johtuen Suomessa kielletään Sakaramiina (SM 65–89), Putkimiina (PM 43–59) ja Putkimiina (PM 65–98).

Sakaramiinaa (SM 65–98) on käytetty panssarimiinoitteissa vaikeuttamassa panssarimiinojen raivaamista. Tulevaisuudessa näiden miinojen suorituskykyä pyritään korvaamaan hankkimalla teollisesti valmistettuja käsittelynestolaitteita.

Putkimiinoja (PM 43–95 ja PM 65–98) on käytetty panssarimiinoitteissa vaikeuttamassa panssarimiinojen raivaamista. Tämä suorituskyky pyritään tulevaisuudessa korvaamaan hankkimalla teollisesti valmistettuja käsittelynestolaitteita. Edelleen miinoja on käytetty vastustajan jalkaväkeä vastaan tiestön ulkopuolella ja katvealueilla sekä passiivisesti että aktiivisesti laukaistavina. Tätä suorituskykyä korvataan jatkossa käyttämällä viuhkapanoksia.

Puolustusvoimat suunnittelee tuhoavansa kaikki jalkaväkimiinansa Ottawan sopimuksen 4 artiklassa asetetun neljän vuoden aikana, pois lukien 3 artiklan mukaiset miinanetsintä-, miinanraivaus-, ja miinantuhoamistekniikan kehittämistä ja niihin liittyvää koulutusta varten jätettävät miinat. Jalkaväkimiinojen hävittäminen aloitetaan viimeistään vuonna 2012.

Sakaramiinat (SM 65–98) hävitetään siten, että sytyttimet tuhotaan ja sakaralaukaisimet toimitetaan metallinkierrätykseen. Panososat pakataan uudelleen ja osoitetaan soveltuvin osin tulenkuvauskäyttöön ja räjäytyskoulutukseen. Putkimiinat (PM 43–95 ja PM 68–95) hävitetään räjäyttämällä ne massaräjäytysleireillä. Menettely vastaa nykyistä tuhoamiskäytäntöä, eikä jalkaväkimiinojen hävittämiseen räjäyttämällä näin ollen voida katsoa liittyvän nykyisestä tilanteesta poikkeavia ympäristövaikutuksia.

Suomessa ei ole miinoitettuja alueita eikä alueita, joilla miinoittamista harjoiteltaisiin kovilla välineillä, vaan kaikki miinat pidetään varastossa. On kuitenkin huomattava, että Suomessa on edelleen toisen maailmansodan jäljiltä alueita, joilta voi löytyä miinoja. Kaikki räjähdysvaaralliset alueet on kirjattu Pioneerirykmentin ylläpitämään tietokantaan. Pääosa näistä räjähteistä on kuitenkin muita kuin miinoja.

4.3 Jalkaväkimiinojen säilyttäminen miinanetsintä-, miinanraivaus- ja miinantuhoamistekniikan kehittämiseen

Ottawan sopimuksen 3 artikla sallii jalkaväkimiinojen säilyttämisen miinanetsintä-, miinanraivaus- tai miinantuhoamistekniikan kehittämistä ja koulutusta varten. Sopimuspuolet ovat yleisesti käyttäneet tätä mahdollisuutta ja jättäneet pienehkön määrän jalkaväkimiinoja koulutustarpeita varten. Myös Suomen on välttämätöntä tukeutua 3 artiklan sallimaan poikkeukseen, koska jalkaväkimiinoja jää Suomen liittymisen jälkeen operatiiviseen käyttöön Suomen lähialueelle ja alueille, joissa Suomi toimii kriisinhallintaoperaatioissa. On oletettavaa, että miinojen raivaaminen jatkuu kansainvälisissä operaatioissa vielä kymmenien vuosien ajan. Suomi on suunnitellut jättävänsä Ottawan sopimuksen 2 artiklan määritelmän mukaisia jalkaväkimiinoja miinanetsintä-, miinanraivaus- ja miinantuhoamistekniikan kehittämistä ja niihin liittyvää koulutusta varten. Suomelle jää sakaramiinoja (SM 65–98) 9 000 kappaletta, putkimiinoja (PM 43–95) 3 000 kappaletta ja putkimiinoja (PM 68-98) 4 500 kappaletta. Jäljelle jäävien jalkaväkimiinojen lukumäärä riittää koulutustarpeisiin 20 vuoden ajaksi.

Muita sopimuksen 2 artiklassa mainittuja miinoja, joita ei sopimuksen mukaan edellytetä tuhottavaksi, ovat Telamiina 65–77, Telamiina 62 P3, Pohjamiina 87 sekä Pohjamiina 87 94. Lisäksi käyttöön jää miinoja tai miinanomaisesti käytettäviä räjähteitä, jotka kuitenkaan eivät täytä 2 artiklassa esitettyä miinan määritelmää, kuten Raskas kylkipanos 81, Kevyt kylkipanos 87, Viuhkapanos 84, Viuhkapanos 88, Viuhkapanos 01 ja Viuhkapanos 2010. Nämä panokset ovat tähysteisesti laukaistavia.

4.4 Vaikutus puolustusvoimien muihin lakisääteisiin tehtäviin

Sopimuksen voimaantulo ei heikennä puolustusvoimien kykyä hoitaa virka-aputehtäviä ja kriisinhallintatehtäviä edellyttäen, että liittymisen yhteydessä tehdään sopimuksen 3 artiklan mukainen sallittu poikkeus jalkaväkimiinojen varaamisesta miinanetsintä, -raivaus ja -tuhoamistekniikan kehittämistä ja kouluttamista varten. Ilman tätä poikkeusta puolustusvoimien kyky toteuttaa sotilasräjähteiden etsintä- ja raivaamistehtäviä heikentyy.

Uudet toiminnalliset ja tekniset ratkaisut mahdollistavat korvaavien järjestelmien käytön laajasti puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien toteuttamisessa. Modernia pimeätoimintavälineistöä, tähystysvälineitä, minilennokkeja ja aluevalvontajärjestelmiä voidaan käyttää muiden viranomaisten tukemiseksi ja osallistuttaessa kansainväliseen kriisinhallintaan. Virka-aputehtävissä ja kriisinhallinnassa tarvitaan usein kehittynyttä valvonta- ja tiedustelukykyä. Kriisinhallintatehtävissä voidaan myös käyttää viuhkapanoksia tukikohtien suojaamisessa.

4.5 Taloudelliset vaikutukset

Sopimuksen noudattamisesta aiheutuu suoria kustannuksia, kuten jalkaväkimiinojen hävittämiskustannukset ja sopimuspuolten kokouskustannukset, sekä sopimusvelvoitteisiin nähden epäsuoria kustannuksia, kuten korvaavien järjestelmien hankintakustannukset ja humanitaarisen miinatoiminnan tukemiseen liittyvät kustannukset.

Jalkaväkimiinojen hävittämisen kokonaiskustannukset ovat noin 220 000 euroa, jossa laskentaperusteena on materiaalin hävittämisen bruttokilohinta.

Sopimuspuolten kokouksen tai tarkistuskonferenssin kustannuksista vastaavat sekä sopimuspuolet että näihin kokouksiin ja konferensseihin osallistuvat yleissopimuksen ulkopuoliset valtiot YK:n sovitetun maksuosuusasteikon mukaisesti. Näin ollen Suomi on maksanut kyseisiä kustannuksia jo ennen sopimukseen liittymistään. Sopimuspuolet vastaavat myös mahdollisten selvitysvaltuuskuntien kustannuksista YK:n sovitetun maksuosuusasteikon mukaisesti.

Korvaavien järjestelmien hankintoihin on varattu yhteensä 200 miljoonaa euroa mukaan lukien arvonlisävero ja raskaan raketinheitinjärjestelmän hankintarahoitus.

Suomessa ei ole valmistettu jalkaväkimiinoja vuosiin, joten jalkaväkimiinojen kiellolla ei ole vaikutusta Suomen puolustusvälineteollisuudelle. Jalkaväkimiinojen suorituskyvyn korvaamiseen liittyvällä rahoituksella on hankittu kotimaasta viuhkapanoksia, pimeänäkölaitteita ja pimeätähtäimiä, panssarimiinojen modernisointiin liittyvää laitteistoa sekä merkitsemisvälineitä. Hankintoihin käytetystä noin 163 miljoonasta eurosta kotimaan hankintojen osuus on noin 63 miljoonaa euroa.

Suomi on tukenut humanitaarista miinatoimintaa Ottawan sopimuksen 6 artiklan mukaisesti jo ennen Suomen liittymistä sopimukseen. Tukea on annettu sopimuksen kansainvälisestä voimaantulosta vuodesta 1999 lähtien yhteensä 58,6 miljoonaa euroa. Viime vuosina tuki on ollut noin 5 miljoonaa euroa vuodessa, ja se on rahoitettu maittain kohdentamattomista kehitysyhteistyömäärärahoista. Vuodelle 2011 on sopimuksentekovaltuuksin varattu 5,3 miljoonaa euroa. Tämän jälkeen apua on tarkoitus kasvattaa vähitellen siten, että vuonna 2014 saavutettaisiin 6 miljoonan euron vuositaso.

5 Asian valmistelu
5.1 Ottawan prosessi

Pääosin YK-järjestelmän ulkopuolella toteutunut Ottawan prosessi tähtäsi jalkaväkimiinojen täydelliseen kieltämiseen. Hallitusten ohella kansalaisjärjestöillä oli prosessissa merkittävä rooli. Noin 1 400 järjestöä kattava ICBL oli alusta lähtien avainasemassa. Prosessin tuloksena syntynyt Ottawan sopimus hyväksyttiin Oslossa syyskuussa 1997 pidetyssä diplomaattikonferenssissa, johon Suomi osallistui tarkkailijana. Sopimus avattiin allekirjoitettavaksi Ottawassa joulukuun alussa 1997 ja se tuli kansainvälisesti voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1999. Sopimukseen on sitoutunut tähän mennessä 156 valtiota. Sopimuksen 39 ulkopuolisesta maasta merkittävimpiä ovat Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat.

Ottawan prosessin rinnalla olivat YK:n piirissä käynnissä neuvottelut muutetusta II pöytäkirjasta. Eräitä tavanomaisia aseita koskevan yleissopimuksen II pöytäkirjaa haluttiin uudistaa niin, että maamiinojen käyttöä rajoitettaisiin edelleen. Muutettu II pöytäkirja hyväksyttiin vaikeiden neuvottelujen jälkeen 3 päivänä toukokuuta 1996. Suomi hyväksyi muutetun II pöytäkirjan 31 päivänä lokakuuta 1997.

5.2 Ottawan sopimuksen tarkistuskonferenssit ja sopimuspuolten kokoukset

Ottawan sopimuksen ensimmäinen tarkistuskonferenssi pidettiin loppuvuodesta 2004 Nairobissa, Keniassa. Tarkistuskonferenssiin osallistui 110 sopimuspuolta. Suomi osallistui tarkistuskonferenssiin tarkkailijana 19 muun maan kanssa. Nairobin tarkistuskonferenssin aikoihin oli jo selvää, että Ottawan sopimuksen velvoitteiden noudattaminen on haasteellista erityisesti köyhille maille. Tarkistuskonferenssissa todettiin humanitaarisen miinanraivauksen ja miinauhrien avustamisen olevan seuraavan viisivuotiskauden suurimpia haasteita. Tarkistuskonferenssissa hyväksyttiin toimintasuunnitelma (Nairobi Action Plan 2005–2009) sopimuksen universaalisuuden lisäämiseksi ja sopimuksen velvoitteiden toimeenpanon tukemiseksi. Lisäksi hyväksyttiin julistus (2004 Nairobi Declaration), jossa sopimuspuolet vakuuttavat sitoutumistaan miinavapaan maailman saavuttamiseksi.

Ottawan sopimuksen toinen tarkistuskonferenssi pidettiin loppuvuodesta 2009 Cartagena de Indiasissa, Kolumbiassa. Tarkistuskonferenssiin osallistui 127 sopimuspuolta. Suomi osallistui tarkistuskonferenssiin tarkkailijana 18 muun maan kanssa. Tarkistuskonferenssin pääpaino oli edelleen humanitaarisissa kysymyksissä ja sopimusmääräysten toimeenpanoa koskevissa ongelmissa. Tarkistuskonferenssissa hyväksyttiin toimintasuunnitelma (Cartagena Action Plan 2010–1014) universaalisuuden lisäämiseksi. Lisäksi hyväksyttiin julistus (2009 Cartagena Declaration), jossa kehotetaan jatkamaan työtä jalkaväkimiinojen täyskiellon puolesta ja avustamaan miinauhreja parhaalla mahdollisella tavalla.

Sopimuspuolten kokouksissa vuosina 2008–2010 myönnettiin lykkäystä teknisistä, ympäristöllisistä ja/tai rahoituksellista syistä 25 sopimusvaltiolle. Kaikkiaan 54 sopimuspuolta on aikanaan raportoinut miinoitetuista alueista. Näistä 16 on ilmoittanut raivanneensa kaikki miinoitetut alueensa.

5.3 Asian valmistelu Suomessa

Suomen hallitus linjasi vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa Suomen liittyvän Ottawan sopimukseen vuonna 2012. Samassa yhteydessä Suomi sitoutui hävittämään sopimuksen kattamat miinat vuoden 2016 loppuun mennessä. Nämä sitoumukset vahvistettiin vuoden 2009 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa. Edellä olevan johdosta tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa 9 päivänä joulukuuta 2009 päätettiin aloittaa liittymisvalmistelut. Ulkoasiainministeriö asetti hallituksen esityksen valmistelua varten työryhmän, jonka jäseninä oli puolustusministeriön, pääesikunnan ja ulkoasiainministeriön edustajia.

Työryhmän valmistelema luonnos hallituksen esitykseksi lähetettiin lausunnolle oikeusministeriölle, puolustusministeriölle, sisäasiainministeriölle, työ- ja elinkeinoministeriölle, valtiovarainministeriölle, ympäristöministeriölle, Kirkon ulkomaanavulle, Maanpuolustuskoulutusyhdistykselle, SPR:lle ja Suomen YK-liitolle. Erityisesti oikeusministeriön ja SPR:n lausunnot sisälsivät konkreettisia muutosehdotuksia luonnokseen. Oikeusministeriön lausunnossa kiinnitettiin huomiota täysivaltaisuutta koskeviin kysymyksiin ja tietosuojaan. SPR:n lausunnossa nostettiin esille Ottawan sopimuksen hyväksymiseen liittyviä humanitaarisia näkökulmia. Kaikki lausunnon antajat puolsivat Suomen liittymistä Ottawan sopimukseen. Annetut lausunnot on otettu huomioon esitystä viimeisteltäessä.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1 Sopimuksen sisältö ja sen suhde Suomen lainsäädäntöön

Johdanto. Sopimuksen johdannossa mainitaan muutettu II pöytäkirja ja kehotetaan kaikkia valtioita, jotka eivät vielä ole pöytäkirjaa ratifioineet, tekemään se mahdollisimman pian. Johdannossa viitataan myös YK:n 10 päivänä joulukuuta 1996 antamaan päätöslauselmaan 51/45 S, jossa kaikkia valtioita kehotetaan toimimaan tarmokkaasti, jotta saataisiin aikaan tehokas ja oikeudellisesti sitova kansainvälinen sopimus jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämisestä. Lisäksi johdannossa viitataan 5 päivänä lokakuuta 1996 annettuun Ottawan julistukseen ja 27 päivänä kesäkuuta 1997 annettuun Brysselin julistukseen, joissa kehotetaan kansainvälistä yhteisöä neuvottelemaan sitovan sopimuksen aikaansaamiseksi jalkaväkimiinojen kieltämiseksi.

1 artikla.Yleiset velvoitteet. Artiklassa määrätään sopimuspuolten yleisistä velvoitteista. Artiklan 1 kappaleessa sopimuspuolet sitoutuvat siihen, etteivät ne missään oloissa käytä, kehitä, tuota, hanki, pidä hallussaan, varastoi tai siirrä jalkaväkimiinoja taikka tue sopimuksen vastaista toimintaa.

Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolet sitoutuvat tuhoamaan kaikki jalkaväkimiinat tai varmistamaan, että ne tuhotaan sopimuksen mukaisesti.

Puolustusvoimien käytössä olevaa asevalikoimaa ja käyttötapoja ei ole Suomessa säännelty laissa. Osa kansainvälisistä sopimuksista, jotka rajoittavat käytettäviä aseita ja niiden käyttötapoja on saatettu Suomessa voimaan lailla. Tällainen on esimerkiksi kemiallisten aseiden kieltosopimus. Eräitä tavanomaisia aseita koskeva yleissopimus ja sen alkuperäiset kolme pöytäkirjaa samoin kuin muutettu II pöytäkirja on puolestaan saatettu voimaan asetuksella. Tämä on kuitenkin tapahtunut ennen uutta perustuslakia. Sopimuksen 1 artikla sisältää ehdottoman kiellon käyttää, kehittää, tuottaa, hankkia, siirtää tai varastoida jalkaväkimiinoja. Määräys tosiasiallisesti rajoittaa Suomen mahdollisuuksia päättää asevalikoimastaan ja sen käytöstä.

2 artikla.Määritelmät. Artikla sisältää sopimuksen keskeiset määritelmät. Artiklan 1 kappale määrittelee käsitteen jalkaväkimiina. Sopimuksen mukaan jalkaväkimiina tarkoittaa miinaa, joka on suunniteltu räjähtämään henkilön läsnäolosta, läheisyydestä tai kosketuksesta ja joka tekee taistelukyvyttömäksi, haavoittaa tai tappaa yhden tai useampia henkilöitä. Miinoja, jotka on suunniteltu räjähtämään ajoneuvon mutta ei henkilön läsnäolosta, läheisyydestä tai kosketuksesta ja joissa on käsittelynestolaite, ei tämän laitteen vuoksi katsota jalkaväkimiinoiksi.

Artiklan 2 kappale määrittelee käsitteen miina. Sopimuksen mukaan miina tarkoittaa ampumatarviketta, joka on suunniteltu sijoitettavaksi maan tai muun pintakerroksen alle, pinnalle tai lähelle ja räjähtämään henkilön tai ajoneuvon läsnäolosta, läheisyydestä tai kosketuksesta.

Artiklan 3 kappaleen mukaan käsittelynestolaite tarkoittaa laitetta, jonka tarkoituksena on suojata miinaa ja joka on osa miinaa tai yhdistetty tai liitetty miinaan tai sijoitettu sen alle ja joka aktivoituu, kun miinaa yritetään käsitellä tai sen toimintaa yritetään muutoin tahallisesti häiritä.

Artiklan 4 kappaleen mukaan siirto tarkoittaa paitsi jalkaväkimiinojen konkreettista siirtämistä jonkin valtion alueelle tai pois sieltä, myös miinojen omistusoikeuden ja hallinnan siirtämistä, ei kuitenkaan sellaisen alueen luovuttamista, jolle on asennettu jalkaväkimiinoja.

Artiklan 5 kappaleen mukaan miinoitettu alue tarkoittaa aluetta, joka on vaarallinen sen vuoksi, että siellä on tai epäillään olevan miinoja.

Miinat on mainittu puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun asetuksen (108/1997) täytäntöönpanosta annetussa puolustusministeriön päätöksessä (192/1997) luokassa 1.3.1. Puolustustarvikkeiden maastavientiä ja kauttakuljetusta koskevien yleisten suuntaviivojen (Vnp 1000/2002) liitteessä 2.1.1 on mainittu luparatkaisussa noudatettavat kansainväliset sopimukset, joihin kuuluu myös Ottawan sopimus.

Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain (390/2005, jäljempänä kemikaaliturvallisuuslaki) 6 §:ssä määritellään räjähteeksi räjähdysaine ja räjähdysainetta sisältävä esine tai väline sekä muu aine, esine tai väline, joka on valmistettu tuottamaan räjähdyksen tai pyroteknisen ilmiön. Lain 3 § sisältää säännöksen lain soveltamisesta puolustusvoimien toimintaan. Säännöksen mukaan lakia sovelletaan puolustusvoimien toimintaan, jollei laissa erikseen muuta säädetä. Lain nojalla annetut valtioneuvoston asetukset eivät kuitenkaan koske puolustusvoimien sotilaalliseen toimintaan tarkoitettuja räjähteitä eivätkä myöskään valtakunnan turvallisuuden kannalta salassa pidettävissä kohteissa sekä sotilaallisissa harjoituksissa, harjoitusalueilla ja kriisinhallintaoperaatioissa tapahtuvaa vaarallisten kemikaalien varastointia ja teollista käsittelyä.

Sotilasräjähteistä annetussa puolustusministeriön asetuksessa (772/2009) säädetään puolestaan tarkemmin puolustusvoimien sotilaalliseen toimintaan tarkoitetuista räjähteistä.

3 artikla.Poikkeukset. Artiklassa määritellään sopimuksen sallimat poikkeukset. Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolen on sallittua pitää hallussaan tai siirtää tietty määrä jalkaväkimiinoja miinanetsintä-, miinanraivaus- tai miinantuhoamistekniikan kehittämistä tai niihin liittyvää koulutusta varten. Miinoja saa olla enintään se vähimmäismäärä, joka on ehdottoman välttämätön edellä mainittuihin tarkoituksiin.

Artiklan 2 kappaleessa määrätään, että jalkaväkimiinojen siirto tuhoamista varten on sallittua.

4 artikla.Varastoitujen jalkaväkimiinojen tuhoaminen. Artiklan mukaan sopimuspuolet sitoutuvat tuhoamaan kaikki omistamansa tai hallinnassaan olevat tai lainkäyttövaltaansa tai valvontaansa kuuluvat varastoidut jalkaväkimiinat tai varmistamaan niiden tuhoamisen muissa kuin 3 artiklassa määrätyissä tapauksissa mahdollisimman pian ja joka tapauksessa viimeistään neljän vuoden kuluttua siitä, kun tämä yleissopimus on tullut voimaan kyseisen sopimuspuolen osalta.

Puolustusministeriön edellä mainitun asetuksen mukaan pääesikunta asettaa sotilasräjähteen testauksesta, kokeilusta, hankinnasta, valmistuksesta, käytöstä, varastoinnista, hyväksymisestä ja hävittämisestä turvallisuusvaatimukset, joissa on otettu huomioon räjähteitä koskevat kansalliset menettelyt ja sotilasräjähteitä koskevat kansainväliset standardit.

5 artikla.Miinoitetuilla alueilla olevien jalkaväkimiinojen tuhoaminen. Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolet sitoutuvat tuhoamaan kaikki lainkäyttövaltaansa tai valvontaansa kuuluvilla miinoitetuilla alueilla olevat jalkaväkimiinat tai varmistamaan niiden tuhoamisen mahdollisimman pian ja joka tapauksessa viimeistään kymmenen vuoden kuluttua siitä, kun sopimus on tullut voimaan.

Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolet sitoutuvat määrittelemään kaikki lainkäyttövaltaansa tai valvontaansa kuuluvat alueet, joilla tiedetään tai epäillään olevan asennettuja jalkaväkimiinoja, ja varmistamaan, ettei alueelle pääse siviilihenkilöitä, kunnes kaikki alueella olevat jalkaväkimiinat on tuhottu. Suomessa ei ole miinoitettuja alueita.

Artiklan 3 kappaleen mukaan jos sopimuspuoli katsoo, ettei se pysty tuhoamaan kaikkia 1 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettuja jalkaväkimiinoja tai varmistamaan niiden tuhoamista vaaditussa ajassa, se voi pyytää sopimuspuolten kokoukselta tai tarkistuskonferenssilta jalkaväkimiinojen tuhoamisen määräajan pidentämistä enintään kymmenellä vuodella.

Artiklan 4 kappaleessa määrätään, mitä tietoja tällaisessa pyynnössä tulee mainita.

Artiklan 5 kappaleessa todetaan, että sopimuspuolten kokous arvioi pyynnön ja tekee päätöksen pyyntöön suostumisesta.

Artiklan 6 kappaleessa todetaan, että määräajan pidennystä voidaan jatkaa esitetystä uudesta pyynnöstä. Pyytäessään määräajan pidennyksen jatkamista sopimuspuoli toimittaa lisätiedot siitä, mitä toimia se on edellisen pidennyksen määräajan kuluessa toteuttanut.

6 artikla.Kansainvälinen yhteistyö ja apu. Artiklan 1 kappaleessa määrätään, että sopimuspuolilla on oikeus pyytää ja saada apua muilta sopimuspuolilta sopimuksen velvoitteiden täytäntöön panemiseksi.

Artiklan 2 kappaleessa sopimuspuolet sitoutuvat edistämään sopimuksen täytäntöönpanoon liittyvää laitteiden, aineiston ja tieteellisen ja teknisten tietojen vaihtoa mahdollisimman laajalti ja lisäksi sitoutuvat tarvittaessa toimittamaan humanitaariseen tarkoitukseen miinanraivauslaitteita ja niihin liittyviä teknisiä tietoja.

Artiklan 3 kappaleessa sopimuspuolet sitoutuvat mahdollisuuksien mukaan antamaan apua miinojen uhrien hoitamiseen ja kuntouttamiseen, uhrien sosiaalisen ja taloudellisen tilanteen palauttamiseen ennalleen ja miinoja koskeviin valistusohjelmiin. Apu voidaan kanavoida YK-järjestelmän tai kansainvälisten, alueellisten tai kansallisten järjestöjen taikka elinten, kuten Punaisen Ristin, kautta. Apu voi olla myös kahdenvälistä.

Artiklan 4 kappaleen mukaan sopimuspuolet sitoutuvat mahdollisuuksien mukaan antamaan apua miinanraivaukseen ja siihen liittyvään toimintaan. Myös tämä apu voidaan kanavoida 3 kappaleessa kuvatulla tavalla taikka tukemalla YK:n vapaaehtoista miinanraivausrahastoa tai muita alueellisia miinanraivausrahastoja.

Artiklan 5 kappaleen mukaan sopimuspuolet antavat mahdollisuuksiensa mukaan apua varastoitujen jalkaväkimiinojen tuhoamisessa.

Artiklan 6 kappaleen mukaan sopimuspuolet sitoutuvat antamaan tietoja YK:n järjestelmän yhteyteen perustettuun miinanraivaustiedostoon erityisesti miinanraivauksessa käytettävistä menetelmistä ja teknologiasta sekä miinanraivaukseen liittyvien asiantuntijoiden ja tahojen yhteystietoja. Asiakirjojen julkisuudesta on säädetty laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999, jäljempänä julkisuuslaki). Tietojenvaihto voi sisältää tietoja, jotka julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 10 kohdan nojalla on säädetty sotilaallista maanpuolustusta koskevina salassa pidettäviksi.

Artiklan 7 kappaleen mukaan sopimuspuolet voivat pyytää YK:ta, alueellisia järjestöjä, muita sopimuspuolia, muita hallitustenvälisiä tai valtiosta riippumattomia tahoja avustamaan viranomaisiaan määrittääkseen jalkaväkimiinaongelman suuruuden ja laajuuden (a kohta), tarvittavat taloudelliset, tekniset ja henkilövoimavarat, joita tarvitaan miinanraivausohjelman täytäntöönpanoon (b kohta), ajan (vuosissa), jota tarvitaan jalkaväkimiinojen tuhoamiseen sopimusvaltion miinoitetuilla alueilla (c kohta), valistustoimet, joilla vähennetään miinojen aiheuttamia vammoja ja kuolemantapauksia (d kohta), miinojen uhreille annettavan avun tarpeen (e kohta) sekä suhteen kyseisen sopimuspuolen hallituksen ja ohjelmaa toteuttavien tahojen välillä (f kohta).

Artiklan 8 kappale korostaa apua antavien ja saavien maiden velvollisuutta toimia yhteistyössä varmistaakseen, että sovittuja avustusohjelmia toteutetaan täysimääräisesti ja nopeasti.

7 artikla.Toimet avoimuuden lisäämiseksi. Artiklan 1 kappaleen mukaan viimeistään 180 päivän kuluttua sopimuksen voimaantulosta sopimuspuolen tulee antaa YK:n pääsihteerille tiedot muun muassa kansallisista täytäntöönpanotoimista, varastoitujen jalkaväkimiinojen kokonaismäärästä, 3 artiklan mukaiseen raivaamiskoulutukseen jätettävien miinojen määrästä sekä miinojen tuhoamiseen tarkoitettujen ohjelmien edistymisestä. Sopimuspuolten luovuttamat tiedot luokitellaan YK:ssa turvallisuusluokkaan ”UN restricted” (YK käyttörajoitettu) luokkaan. Artiklan nojalla Suomesta luovutettavat tiedot arvioidaan lähtökohtaisesti olevan julkisuuslain mukaan julkisia. Mahdollista on kuitenkin, että määräyksen nojalla Suomi luovuttaisi tietoja, jotka esimerkiksi julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 10 kohdan perusteella olisivat säädetty sotilaallista maanpuolustusta koskevina tietoina salassa pidettäviksi.

Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolet päivittävät toimitetut tiedot vuosittain siten, että ne kattavat viimeisimmän kalenterivuoden. Päivitetyt tiedot toimitetaan viimeistään kunkin vuoden huhtikuun 30 päivänä.

Artiklan 3 kappaleen mukaan YK:n pääsihteeri toimittaa kaikki saamansa tiedot sopimuspuolille.

8 artikla.Yleissopimuksen noudattamisen helpottaminen ja sen noudattamista koskevat selvitykset. Artikla sisältää määräykset, joilla sopimuksen velvoitteiden noudattamista voidaan selvittää. Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolet pyrkivät yhteistyössä selvittämään kysymykset, jotka liittyvät sopimuksen noudattamiseen, ja edesauttamaan sopimuksen velvoitteiden toimeenpanoa.

Jos joku sopimuspuoli haluaa selvittää, miten toinen sopimuspuoli noudattaa sopimuksen velvoitteita, artiklan 2 kappale mahdollistaa selvityspyynnön esittämisen. Selvityspyyntö on esitettävä YK:n pääsihteerille ja se tulee sisältää kaikki tarvittavat tiedot. Lisäksi todetaan, että sopimuspuolten on pidättäydyttävä perusteettomista selvityspyynnöistä. Sopimuspuolen, joka vastaanottaa selvityspyynnön, on vastattava 28 päivän kuluessa YK:n pääsihteerin välityksellä pyynnön esittäneelle sopimuspuolelle.

Jos pyynnön esittänyt sopimuspuoli ei saa vastausta YK:n pääsihteerin välityksellä mainitussa ajassa tai vastaus ei ole tyydyttävä, sopimuspuoli voi artiklan 3 kappaleen mukaan esittää YK:n pääsihteerin välityksellä asiaa käsiteltäväksi seuraavassa sopimuspuolten kokouksessa. Kaikki esitykseen ja selvityspyyntöön liittyvät tiedot jaetaan kaikille sopimuspuolille.

Artiklan 4 kappaleen mukaan ennen sopimuspuolten kokouksen koolle kutsumista mikä tahansa asiaan liittyvistä sopimuspuolista voi pyytää YK:n pääsihteeriltä hyviä palveluksia selvityksen helpottamiseksi.

Artiklan 5 kappaleen mukaan pyynnön esittänyt sopimuspuoli voi ehdottaa YK:n pääsihteerin välityksellä sopimuspuolten erityiskokouksen koolle kutsumista. Edellytyksenä sopimuspuolten erityiskokouksen koolle kutsumiseen on, että 14 päivän kuluessa tiedoksiannosta vähintään kolmasosa sopimuspuolista on ilmoittanut kannattavansa sopimuspuolten erityiskokousta.

Artiklan 6 ja 7 kappale sisältää menettelymääräykset sopimuspuolten kokoukselle tai erityiskokoukselle. Kokous ratkaisee ensin, käsitelläänkö asiaa. Päätös pyritään saavuttamaan yksimielisesti. Jos yksimielistä päätöstä ei kuitenkaan saavuteta, päätös tehdään läsnä olevien ja äänestävien sopimuspuolten äänten enemmistöllä. Kaikki sopimuspuolet toimivat yhteistyössä kokouksen kanssa asian käsittelemiseksi.

Artiklan 8 kappale koskee menettelyä tapauksessa, jossa tarvitaan lisäselvitystä. Näissä tapauksissa sopimuspuolten kokous tai sopimuspuolten erityiskokous valtuuttaa erityisen selvitysvaltuuskunnan, jolle se vahvistaa toimeksiannon läsnä olevien ja äänestävien sopimuspuolten enemmistöllä. Sopimuspuoli, jolta selvitystä on pyydetty, voi milloin tahansa kutsua selvitysvaltuuskunnan alueelleen, eikä valtuuskunnan vierailu edellytä tällöin sopimuspuolten kokouksen tai erityiskokouksen päätöstä. Selvitysvaltuuskunta koostuu enintään yhdeksästä asiantuntijasta. Sen tehtävänä on koota lisätietoja vierailukohteessa tai muissa selvityspyynnön vastaanottaneen sopimuspuolen lainkäyttövaltaan tai valvontaan kuuluvissa paikoissa, jotka liittyvät välittömästi selvityksen kohteena olevaan yleissopimuksen noudattamiseen.

Artiklan 9 kappaleen mukaan YK:n pääsihteeri laatii ja päivittää sopimuspuolten toimittamista asiantuntijoiden nimistä ja kansallisuuksista sekä muista heitä koskevista olennaisista tiedoista luettelon ja antaa sen tiedoksi kaikille sopimuspuolille. Luetteloon nimetty asiantuntija katsotaan nimetyksi mihin tahansa selvitysvaltuuskuntaan, ellei joku sopimuspuoli kirjallisesti vastusta tätä. Asiantuntija, jonka nimeämistä sopimuspuoli on vastustanut, ei osallistu selvitysvaltuuskunnan toimintaan vastustaneen sopimuspuolen lainkäyttövaltaan tai valvontaan kuuluvalla alueella, jos vastustuksesta on ilmoitettu ennen asiantuntijan nimeämistä tehtävään.

Artiklan 10 kappaleen mukaan YK:n pääsihteeri nimeää selvitysvaltuuskunnan jäsenet ja puheenjohtajan neuvoteltuaan asiasta selvityspyynnön vastaanottaneen valtion kanssa. Valtuuskuntaan ei nimitetä valtuuskunnan nimeämistä pyytäneiden sopimuspuolten kansalaisia tai henkilöitä, joita selvitys suoraan koskee. Selvitysvaltuuskunnan jäsenillä on vuonna 1946 tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien erioikeuksia ja vapauksia koskevan yleissopimuksen (SopS 23 ja 24/1958, YK:n erioikeuksia ja vapauksia koskeva yleissopimus) VI artiklan mukaiset erioikeudet ja vapaudet.

Suomi on hyväksynyt YK:n erioikeuksia ja vapauksia koskevan yleissopimuksen 14 päivänä kesäkuuta 1958. Sopimuksen VI artikla koskee asiantuntijoille myönnettäviä erioikeuksia ja vapauksia. Sen mukaan asiantuntijat nauttivat sellaisia erioikeuksia ja vapauksia, jotka ovat heille tarpeen voidakseen riippumattomasti suorittaa YK:n toimeksiannosta tehtäväänsä. Erioikeudet ja vapaudet koskevat koko tehtävän suorittamiseen vaadittavaa aikaa matkustamiseen kuluva aika mukaan luettuna. Heille myönnetään erityisesti vapautus vangitsemisesta tai pidättämisestä ja henkilökohtaisten matkatavaroittensa takavarikoimisesta, lainkäyttövapautus tehtävänsä aikana suorittamiinsa toimenpiteisiin nähden (suulliset ja kirjalliset lausunnot mukaan luettuina, vapautus on jatkuvasti voimassa senkin jälkeen kun nämä henkilöt eivät enää suorita tehtäviä YK:n toimeksiannosta), loukkaamattomuus kaikkiin kirjelmiin ja asiakirjoihin nähden, oikeus käyttää salakirjoitusta sekä vastaanottaa asiakirjoja ja kirjeenvaihtoa kuriirin välityksellä tai sinetöidyissä säkeissä yhteydenpidossaan YK:iin, samat helpotukset valuutan säännöstelyyn tai vaihtomääräyksiin nähden kuin tilapäisissä virallisissa tehtävissä oleville vieraiden hallituksien edustajille myönnetään sekä samat vapaudet ja helpotukset henkilökohtaisiin matkatavaroihinsa nähden kuin diplomaattisille edustajille myönnetään.

Artiklan 11–13 kappaleessa määrätään selvitysvaltuuskunnan saapumisesta selvityspyynnön vastaanottaneen sopimuspuolen alueelle. Selvitysvaltuuskunnan jäsenten tulee saapua pyynnön vastaanottaneen sopimuspuolen alueelle mahdollisimman pian, kuitenkin vähintään 72 tunnin varoitusajalla. Selvitysvaltuuskunta voi tuoda mukanaan tarvittavat laitteet, joita käytetään ainoastaan koottaessa tietoja sopimuksen noudattamista koskevasta asiasta. Selvityspyynnön vastaanottaneen sopimuspuolen tulee pyrkiä kaikin keinoin varmistamaan, että selvitysvaltuuskunta pystyy keskustelemaan kaikkien relevanttien henkilöiden kanssa tietoja koottaessa.

Sopimuspuoli, joka on vastaanottanut selvityspyynnön, myöntää artiklan 14 kappaleen mukaan selvitysvaltuuskunnalle pääsyn kaikille valvonnassaan oleville alueille ja kaikkiin valvonnassa oleviin laitoksiin, joita tai joista sopimuksen noudattamista koskevaan asiaan liittyviä tietoja on koottavissa. Pääsyn edellytyksenä on noudattaa järjestelyjä, jotka selvityspyynnön vastaanottanut sopimuspuoli katsoo tarpeellisiksi silloin, kun kyseessä on arkaluonteisten laitteiden, tietojen tai alueiden suojaaminen, sellaisten kyseisen sopimuspuolen perustuslaillisten velvoitteiden suojaaminen, jotka koskevat omistusoikeuksia, etsintää ja takavarikkoa tai muita perustuslaillisia oikeuksia, tai kun kyse on selvitysvaltuuskunnan jäsenen fyysisen suojelun ja turvallisuuden varmistamisesta. Selvityspyynnön vastaanottaneen sopimuspuolen, joka toteuttaa edellä mainittuja järjestelyjä, on kuitenkin pyrittävä osoittamaan muilla kohtuullisilla keinoin noudattavansa yleissopimuksen määräyksiä.

Artiklan 14 kappaleen määräys oikeuttaa selvitysvaltuuskunnan käyttämään Suomen alueella julkista valvontavaltaa itsenäisesti ilman Suomen viranomaisen lopullista ratkaisu- tai valvontavaltaa. Määräystä rajoittaa kuitenkin se, että Suomella on mahdollisuus edellyttää selvitysvaltuuskunnalta järjestelyjä, jotka ovat tarpeen edellä selostetulla tavalla muun muassa arkaluonteisten tietojen suojaamiseksi tai jotka koskevat omistusoikeuksia, etsintää ja takavarikkoa. Julkisuuslain 23 §:n 2 momentissa on säädetty vaitiolovelvollisuudesta ja hyväksikäyttökiellosta. Lain 24 §:n 1 momentin 10 kohdassa on puolestaan säädetty sotilastiedustelusta, puolustusvoimien varustamista, kokoonpanoa, sijoitusta tai käyttöä taikka muuta sotilaallista maanpuolustusta taikka maanpuolustusta palvelevia keksintöjä, rakenteita, laitteita tai järjestelmiä taikka maanpuolustuksen kannalta muutoin merkityksellisiä kohteita taikka puolustusvalmiuteen varautumista koskevat asiakirjat salassa pidettäviksi, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vahingoita tai vaaranna maanpuolustuksen etua. Takavarikosta ja etsinnästä on Suomessa säädetty lailla (pakkokeinolain 4 ja 5 luku (450/1987)). Lisäksi sopimuksen voimaansaattamislakiin on tarkoitus sisällyttää säännös, jolla kielletään selvitystoiminta tiloissa, joita käytetään pysyväisluonteiseen asumiseen.

Selvitysvaltuuskunnan vierailu sopimuspuolen alueelle saa artiklan 15 kappaleen mukaan kestää korkeintaan 14 päivää ja yksittäiseen paikkaan korkeintaan 7 päivää, jollei toisin ole sovittu.

Artiklan 16 kappaleen mukaan kaikki selvitykseen liittyvät salassa pidettävinä toimitetut tiedot, jotka eivät liity selvitysvaltuuskunnan selvitettävänä olevaan asiaan, käsitellään salassa pidettävinä. Käytännössä tämä tarkoittanee asiakirjoja, joita ei tarvita sopimuksen noudattamisen valvontaa koskevassa valvontatyössä. Suomessa asiakirjat ovat perustuslain 12 §:n 2 momentissa säädetyn pääsäännön mukaan julkisia. Julkisuuden rajoittaminen on mahdollista välttämättömistä syistä lailla. Julkisuuslain 24 § sisältää poikkeukset asiakirjajulkisuudesta. On mahdollista, että Suomi toimittaisi selvityksen yhteydessä selvitysvaltuuskunnalle tietoa, joka ei liittyisi valvontatyöhön, mutta olisi salassa pidettävää julkisuuslain 24 §:n säännösten perusteella. Koska Suomen viranomaiset voivat joutua luovuttamaan tietoja, jotka Suomessa olisi edellä kuvatuin tavoin salassa pidettäviä, sopimuksen voimaansaattamislakiin ehdotetaan otettavaksi säännös oikeudesta luovuttaa velvoitteiden toteuttamiseksi tarpeellisia tietoja julkisuuslain säännöksistä riippumatta.

Artiklan 17 kappaleen mukaan selvitysvaltuuskunta antaa selvityksensä tuloksista kertomuksen sopimuspuolten kokoukselle tai erityiskokoukselle YK:n pääsihteerin välityksellä.

Artiklan 18–20 kappaleessa määrätään, että sopimuspuolten kokous tai erityiskokous käsittelee kaikki asiaan liittyvät tiedot ja voi tarvittaessa pyytää selvityspyynnön vastaanottanutta sopimuspuolta toteuttamaan määräajassa toimet sopimuksen velvoitteiden noudattamiseksi. Sopimuspuolten kokous tai erityiskokous voi myös ehdottaa asiaan liittyville sopimuspuolille keinoja ja menetelmiä käsiteltävän asian selvittämiseksi edelleen tai sen ratkaisemiseksi, mukaan lukien asianmukaisten kansainvälisen oikeuden mukaisten menettelyjen käynnistäminen. Sopimuspuolten kokous pyrkii tekemään yksimieliseen päätöksen asiassa, joka koskee artiklan 18 ja 19 kappaletta. Jos tämä ei ole mahdollista, päätös tehdään kahden kolmasosan ääntenenemmistöllä.

9 artikla.Kansalliset täytäntöönpanotoimet. Artiklassa edellytetään, että sopimuspuolet toteuttavat kaikki tarvittavat lainsäädännölliset, hallinnolliset ja muut toimet, joilla estetään ja torjutaan yleissopimuksessa kiellettyä toimintaa ja joihin syyllistyvät sopimuspuolen lainkäyttövaltaan tai valvontaan kuuluvat henkilöt tai joihin syyllistytään sen lainkäyttövaltaan tai valvontaan kuuluvilla alueilla. Toimiin luetaan myös rikosoikeudellisten seuraamusten säätäminen.

Sopimuksen 9 artikla edellyttää sopimuspuolten varmistavan, että sopimuksenvastaiseen toimintaan syylliseksi epäillyt saatetaan oikeuden eteen tuomittaviksi. Tämä koskee sopimuspuolen lainkäyttövallan alaisia henkilöitä ja lainkäyttövallan alaista aluetta. Rikoslain 1 luvun 7 §:n mukaan Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, jonka rankaiseminen tekopaikan laista riippumatta perustuu Suomea velvoittavaan kansainväliseen sopimukseen tai muuhun Suomea kansainvälisesti velvoittavaan säädökseen tai määräykseen (kansainvälinen rikos), sovelletaan Suomen lakia. Tarkemmat säännökset 7 §:n soveltamisesta annetaan asetuksella. Tarkoituksena on tämän vuoksi, että rikoslain 1 luvun 7 §:n soveltamisesta annettuun asetukseen lisättäisiin uusi 13 b kohta, jonka mukaan rikoslain 1 luvun 7 §:ää sovellettaisiin sellaiseen jalkaväkimiinakiellon rikkomiseen, jota tarkoitetaan jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämisestä ja niiden hävittämisestä tehdyssä yleissopimuksessa. Sopimuksen 1 artiklassa kielletään jalkaväkimiinojen käyttö, varastointi, tuotanto ja siirto ja määrätään miinojen hävittämisestä. Suomen rikoslaki ei tällä hetkellä sisällä rangaistussäännöstä, jonka mukaan sopimuksen 1 artiklassa tarkoitetuista teoista voitaisiin kaikissa oloissa rangaista. Rikoslaki mahdollistaa rangaistuksen tuomitsemisen teoista, jotka tapahtuvat sodan tai aseellisen selkkauksen yhteydessä. Koska ne eivät kuitenkaan ole riittäviä Ottawan sopimuksen velvoitteiden näkökulmasta, ehdotetaan, että rikoslain 11 lukuun lisättäisiin uusi 9 b §, jossa jalkaväkimiinojen kiellon rikkominen säädettäisiin kansainväliseksi rikokseksi. Lisäksi pakkokeinolakia ehdotetaan muutettavaksi niin, että mainitun rikoksen selvittämisessä voitaisiin käyttää telekuuntelua ja asuntokuuntelua. Sanotut muutokset on tarkoitus tehdä tässä yhteydessä myös uuteen pakkokeinolakiin.

Jalkaväkimiinakiellon rikkomisen säätämisestä rangaistavaksi seuraa, että jos käsillä on riittävä rikosepäily, poliisi ja eräät muutkin esitutkintaviranomaiset voivat toimivaltansa rajoissa toimittaa esitutkinnan. Tällöin viranomaisella on käytettävissä ne keinot, joista säädetään esitutkinta- ja pakkokeinolaeissa sekä eräissä muissa laeissa. Lisäksi mainituille viranomaisille tulee kriminalisoinnin myötä mahdollisuus käyttää rikoksen estämiseksi laissa säädettyjä keinoja.

10 artikla.Riitojen ratkaiseminen. Artikla sisältää määräykset riitojen ratkaisemisesta sopimuspuolten välillä. Riidat pyritään 1 kappaleen mukaan ratkaisemaan neuvotteluteitse ja toimien yhteistyössä. Riita voidaan saattaa myös sopimuspuolten kokouksen käsiteltäväksi.

Kappaleen 2 mukaan sopimuspuolten kokous voi edistää riidan ratkaisemista sopivalla tavalla, kuten tarjoamalla hyviä palveluksia, kehottamalla riidan osapuolina olevia valtioita aloittamaan valitsemansa riitojenratkaisumenettelyn ja suosittamalla sovitulle menettelylle määräaikaa.

Artiklan 3 kappaleen mukaan määräyksellä ei rajoiteta niiden yleissopimuksen määräysten soveltamista, jotka koskevat yleissopimuksen noudattamisen helpottamista ja sen noudattamista koskevia selvityksiä. Kyse ei ole sitovasta ja pakollisesta riitojen ratkaisusta.

11 artikla.Sopimuspuolten kokoukset. Artiklassa määrätään sopimukseen liittyvien kokouksen järjestämisestä. Artiklan 1 kappaleessa määrätään sopimuspuolten kokouksen tehtävistä. Sopimuspuolten kokouksen on käsiteltävä säännöllisesti yleissopimuksen soveltamiseen ja täytäntöönpanoon liittyviä asioita, kuten sopimuksen toimivuutta, sopimusmääräysten mukaisesti toimitettuja kertomuksia, sopimuksen 6 artiklassa tarkoitettua kansainvälistä yhteistyötä ja apua, jalkaväkimiinojen raivaustekniikan kehittämistä, sopimusmääräysten noudattamista koskevia 8 artiklassa määrättyjä sopimuspuolten pyyntöjä ja sopimuspuolten pyyntöjä pidentää jalkaväkimiinojen tuhoamismääräaikaa enintään kymmenellä vuodella.

Artiklan 2 kappaleen mukaan ensimmäinen sopimuspuolten kokous pidetään vuoden kuluessa sopimuksen voimaantulosta. Tämän jälkeen kokoukset järjestetään YK:n pääsihteerin kutsusta kerran vuodessa ensimmäiseen tarkistuskonferenssiin saakka.

Artiklan 3 kappaleen mukaan YK:n pääsihteerin kutsuu koolle myös sopimuspuolten erityiskokoukset, joita järjestetään sopimuksen 8 artiklassa määrätyssä tarkoituksessa silloin, kun sopimuspuolen aloitteesta kokous on tarpeen järjestää sen selvittämiseksi, miten toinen sopimuspuoli noudattaa sopimuksen määräyksiä, eikä aloitteen tehnyt sopimuspuoli ole saanut tyydyttävää vastausta selvityspyyntöönsä suoraan toiselta sopimuspuolelta.

Artiklan 4 kappale mahdollistaa tarkkailijoiden kutsumisen sopimuspuolten kokouksiin työjärjestyksen mukaisesti. Tällaisia olisivat esimerkiksi YK, muut asiaan liittyvät kansainväliset järjestöt tai elimet, ICRC ja asiaan liittyvät kansalaisjärjestöt.

12 artikla.Tarkistuskonferenssit. Artiklan 1 kappaleessa määrätään, että YK:n pääsihteeri kutsuu koolle tarkistuskonferenssin viiden vuoden kuluttua sopimuksen voimaantulosta. Myöhemmät tarkistuskonferenssit YK:n pääsihteeri kutsuu koolle, jos yksi tai useampi sopimuspuoli sitä pyytää, edellyttäen kuitenkin, että tarkistuskonferenssien välinen aika on vähintään viisi vuotta. Kaikki sopimuspuolet kutsutaan kuhunkin tarkistuskonferenssiin.

Artiklan 2 kappaleessa todetaan, että tarkistuskonferenssin tarkoitus on tarkastella sopimuksen toimivuutta ja pohtia, kuinka hyvin sopimuspuolten kokoukset ovat toimineet ja kuinka usein niitä tulisi järjestää. Tarkistuskonferenssi mahdollistaa myös sopimuksen toimeenpanoon liittyvien päätösten tekemisen siltä osin, kun sopimus sallii esimerkiksi määräajan pidentämisen. Tarkistuskonferenssin päätösasiakirjassa on mahdollista esittää tilannekatsaus sopimuksen toimeenpanosta.

Artiklan 3 kappaleen mukaan tarkistuskonferenssiin voidaan kutsua osallistumaan myös valtioita, järjestöjä tai elimiä, jotka eivät ole sopimuspuolia.

13 artikla.Muutokset. Artikla sisältää määräykset sopimuksen muuttamisesta ja muutoskonferenssin järjestämisestä. Sopimuspuolella on oikeus artiklan 1 kappaleen mukaan milloin tahansa sopimuksen voimaantulon jälkeen ehdottaa sen muuttamista. Muutosehdotus toimitetaan tallettajan välittämänä kaikille sopimuspuolille sen selvittämiseksi, olisiko muutoskonferenssi tarpeen kutsua koolle ehdotusta käsittelemään. Tallettaja kutsuu muutoskonferenssin koolle, jos sopimuspuolten enemmistö 30 päivän kuluessa ehdotuksen toimittamisesta ilmoittaa kannattavansa sen käsittelyä.

Muutoskonferenssiin voidaan artiklan 2 kappaleen mukaan kutsua tarkkailijoita työjärjestyksen mukaisesti.

Artiklan 3 kappaleen mukaan muutoskonferenssi pidetään välittömästi sopimuspuolten kokouksen tai tarkistuskonferenssin jälkeen, jollei sopimuspuolten enemmistö päätä sen pitämisestä jonakin aikaisempana ajankohtana. Ottawan sopimuksen muutoskonferensseja ei ole pidetty.

Yleissopimuksen muutokset hyväksytään artiklan 4 kappaleen mukaan muutoskonferenssissa läsnä olevien ja äänestävien sopimuspuolten kahden kolmasosan ääntenenemmistöllä. Tallettaja antaa hyväksytyt muutokset tiedoksi sopimuspuolille.

Muutokset tulevat voimaan artiklan 5 kappaleen mukaan sen hyväksyneiden sopimuspuolten osalta, kun sopimuspuolten enemmistö on tallettanut hyväksymiskirjansa tallettajan huostaan. Sen jälkeen muutos tulee voimaan muiden sopimuspuolten osalta päivänä, jona ne tallettavat hyväksymiskirjansa.

14 artikla.Kustannukset. Artiklan 1 kappaleen mukaan kokous- ja konferenssikustannukset jaetaan niihin osallistuneiden valtioiden kesken YK:n maksuosuusasteikon mukaisesti.

Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolet vastaavat YK:n pääsihteerille 7 ja 8 artiklan perusteella syntyneistä kustannuksista ja selvitysvaltuuskuntien kustannuksista YK:n maksuosuusasteikon mukaisesti.

15 artikla.Allekirjoittaminen. Sopimus on allekirjoitettu Oslossa 18 päivänä syyskuuta 1997 ja on ollut allekirjoittamista varten avoinna Ottawassa kaikille valtioille 3 päivästä joulukuuta 1997 lukien 4 päivään joulukuuta 1997 saakka ja tämän jälkeen YK:n päämajassa New Yorkissa 5 päivästä joulukuuta 1997 lukien kansainväliseen voimaantuloonsa 1 päivään maaliskuuta 1999 saakka.

16 artikla.Ratifioiminen, hyväksyminen ja liittyminen. Yleissopimuksen allekirjoittaneet valtiot sitoutuvat siihen ratifioimalla tai hyväksymällä. Valtio, joka ei ole allekirjoittanut sopimusta, voi liittyä siihen. Sitoutumiskirjat talletetaan YK:n pääsihteerin huostaan. Koska Suomi ei allekirjoittanut yleissopimusta allekirjoittamiselle varattuna aikana, Suomi sitoutuu sopimukseen tallettamalla liittymiskirjan.

17 artikla.Voimaantulo. Yleissopimus tulee voimaan kuudennen kuukauden ensimmäisenä päivänä sen kuukauden jälkeen, kun neljäskymmenes sitoutumiskirja on talletettu. Sopimus on tullut kansainvälisesti voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1999. Sellaisen valtion osalta, joka tallettaa sitoutumiskirjansa neljännenkymmenennen sitoutumiskirjan tallettamisen jälkeen, yleissopimus tulee voimaan tallettamiskuukautta seuraavan kuudennen kuukauden ensimmäisenä päivänä.

18 artikla.Väliaikainen soveltaminen. Valtio voi sitoutumiskirjaansa tallettaessaan antaa selityksen, jonka mukaan se soveltaa yleissopimuksen 1 artiklan 1 kappaletta (jalkaväkimiinojen kielto) väliaikaisesti ennen yleissopimuksen voimaantuloa.

19 artikla.Varaumat. Yleissopimukseen ei ole mahdollista tehdä varaumia.

20 artikla.Voimassaolo ja irtisanominen. Yleissopimus on voimassa toistaiseksi. Sopimuspuolella on oikeus irtisanoa sopimus ilmoittamalla siitä kirjallisesti kaikille sopimuspuolille, tallettajalle ja YK:n turvallisuusneuvostolle. Irtisanomiskirjaan on sisällytettävä tyhjentävä selvitys irtisanomisen syistä. Irtisanominen tulee voimaan kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun tallettaja on vastaanottanut irtisanomiskirjan. Jos kuitenkin sopimuksen irtisanonut sopimuspuoli on kyseisen kuuden kuukauden ajanjakson päättyessä osallisena aseellisessa selkkauksessa, irtisanominen tulee voimaan vasta aseellisen selkkauksen päätyttyä. Irtisanominen ei vaikuta millään tavoin valtioiden velvollisuuteen täyttää edelleen asiaan liittyvien kansainvälisen oikeuden sääntöjen mukaiset velvoitteet.

21 artikla. Tallettaja. Yleissopimuksen tallettaja on YK:n pääsihteeri.

22 artikla.Todistusvoimaiset tekstit. Sopimuksen todistusvoimaisia tekstejä ovat arabian-, englannin-, espanjan-, kiinan-, ranskan- ja venäjänkieliset tekstit. Ne ovat kaikki yhtä todistusvoimaisia.

2 Lakiehdotusten perustelut
2.1 Laki jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämisestä ja niiden hävittämisestä tehdyn yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta

1 §.Sopimuksen voimaansaattaminen. Pykälä sisältää tavanomaisen blankettilain säännöksen, jolla saatetaan voimaan lailla ne sopimusmääräykset, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä on selostettu tarkemmin sopimuksen yksityiskohtaisissa perusteluissa sekä jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa jaksossa.

2 §.Viranomaiset. Yleissopimuksen päävastuullinen täytäntöönpanoviranomainen Suomessa olisi ulkoasiainministeriö. Ulkoasiainministeriö toimisi siten yhteydenpitoyksikkönä esimerkiksi suhteessa sopimuksen 8 artiklan 14 kappaleessa tarkoitettuun selvitysvaltuuskuntaan ja sillä olisi vastuu yleissopimuksen täytäntöönpanosta Suomessa. Ulkoasiainministeriö vastaisi myös sopimuksen 7 artiklassa edellytetystä raportoinnista ja tietojen toimittamisesta vuosittain YK:n pääsihteerille. Ulkoasiainministeriö olisi läsnä sopimuksen mukaisissa selvityksissä, avustaisi tarvittaessa niiden tekemisessä ja tekisi myös ne päätökset, joita selvitysten suorittaminen Suomessa vaatii. Sopimuksessa määrättyjen tehtävien lisäksi ulkoasiainministeriö vastaa kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta annetun lain (562/1996) nojalla kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta. Puolustusministeriö vastaa puolestaan puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetun lain (242/1990) mukaisista viranomaistehtävistä.

3 §.Tietojen luovuttaminen. Pykälän nojalla Suomen viranomaiset voisivat luovuttaa saamiaan yleissopimuksen edellyttämiä ja mahdollisesti salassapitovelvollisuuden alaisia tietoja yleissopimuksen 8 artiklan 14 kappaleessa tarkoitetulle selvitysvaltuuskunnalle ja muiden maiden yleissopimuksen 6 artiklan mukaisesti määrätyille viranomaisille julkisuuslain säännöksistä riippumatta. Yleissopimuksen 6 artiklassa asetetaan velvoite toimia yhteistyössä muiden sopimuspuolien kanssa ja tässä tarkoituksessa pyytää ja vastaanottaa toteutettavissa olevaa apua muilta sopimuspuolilta mahdollisuuksien mukaan. Sopimuspuolet sitoutuvat myös edistämään yleissopimuksen täytäntöönpanoon liittyvää laitteiden, aineiston ja tieteellisten ja teknisten tietojen vaihtoa mahdollisimman laajalti ja niillä on samalla oikeus osallistua tällaiseen vaihtoon.

Yleissopimuksen 8 artiklan 14 kappaleen määräysten täytäntöön paneminen edellyttää, että selvitysvaltuuskunta saa tehtävänsä toteuttamiseksi tietoja mahdollisesti Suomessa salassa pidettäviksi säädetyistä asiakirjoista. Yleissopimuksen 8 artiklan 16 kappaleessa taas määrätään, että kaikki selvitykseen liittyvät salassa pidettävinä toimitetut tiedot, jotka eivät liity selvitysvaltuuskunnan selvitettävänä olevaan asiaan, käsitellään salassa pidettävinä.

Julkisuuslain 23 §:n 2 momentissa on säädetty vaitiolovelvollisuudesta ja hyväksikäyttökiellosta. Lain 24 §:n 1 momentin 10 kohdassa on säädetty sotilastiedustelusta, puolustusvoimien varustamista, kokoonpanoa, sijoitusta tai käyttöä taikka muuta sotilaallista maanpuolustusta taikka maanpuolustusta palvelevia keksintöjä, rakenteita, laitteita tai järjestelmiä taikka maanpuolustuksen kannalta muutoin merkityksellisiä kohteita taikka puolustusvalmiuteen varautumista koskevat asiakirjat salassa pidettäviksi, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vahingoita tai vaaranna maanpuolustuksen etua. Edellä mainitut sopimusmääräykset huomioon ottaen säännös, joka mahdollistaa poikkeuksen julkisuuslain salassapitosäännöksistä, on tarpeen. On mahdollista, että Suomi luovuttaisi sopimuksen 8 artiklan nojalla selvitysvaltuuskunnalle salassa pidettävää tietoa, joka ei liittyisi valvontatyöhön, mutta olisi salassa pidettävää julkisuuslain 24 §:n säännösten perusteella. Mahdollista olisi myös, että Suomi luovuttaisi sopimuksen 6 artiklan 6 kappaleen nojalla YK:n järjestelmän yhteyteen perustettuun miinanraivaustiedostoon tietoa erityisesti miinanraivauksessa käytettävistä menetelmistä ja teknologiasta, joka ei olisi julkista. Vastaavasti Suomi voisi luovuttaa sopimuksen 7 artiklan 1 kappaleen nojalla YK:n pääsihteerille ja toisille sopimuspuolille sellaista yksityiskohtaista tietoa kansallisista täytäntöönpanotoimista, joka ei kaikilta osin olisi julkista. Sopimuksen 6 ja 7 artiklan nojalla luovutettavat tiedot luokitellaan YK:ssa turvallisuusluokkaan ”UN restricted” (YK käyttörajoitettu) ja käsitellään kyseisen luokituksen edellyttämällä tavalla.

4 §.Selvitysoikeudet. Sopimuksen 8 artiklassa määrätään menettelystä, jossa yksi tai useampi sopimuspuoli voi esittää YK:n pääsihteerille selvityspyynnön epäillessään, ettei toinen sopimuspuoli noudata sopimuksen velvoitteita. Jos pyyntö ei ole perusteeton, sen perusteella pyydetään sopimuspuolta vastaamaan YK:n pääsihteerin välityksellä määräajassa pyynnön esittäneelle sopimuspuolelle. Jos vastaus ei ole tyydyttävä, asia on mahdollista saattaa käsiteltäväksi sopimuspuolten kokouksessa tai asian selvittämistä varten koolle kutsutussa erityiskokouksessa. Jos asiassa tarvitaan lisäselvitystä, sopimuspuolten kokous tai erityiskokous valtuuttaa erityisen selvitysvaltuuskunnan, jolle vahvistetaan toimeksianto. Valtio, jolta selvitystä on pyydetty, voi milloin tahansa kutsua mainitun selvitysvaltuuskunnan alueelleen. Käytännössä 8 artiklassa tarkoitettua selvitysvaltuuskuntaa ei ole asetettu vielä kertaakaan, eikä siten kutsuttu minkään valtion alueelle.

Selvitysvaltuuskunta voi tuoda mukanaan tarvittavat laitteet tietojen keräämistä varten. Selvityspyynnön vastaanottanut valtio pyrkii varmistamaan, että valtuuskunta voi keskustella kaikkien selvityksen kannalta relevanttien henkilöiden kanssa sekä myöntää valtuuskunnalle pääsyn kaikille valvonnassaan oleviin laitoksiin, joista sopimuksen noudattamista koskevaan asiaan liittyviä tietoja on koottavissa. Selvityspyynnön vastaanottaneella valtiolla on oikeus sopimuksen 8 artiklan 14 kappaleen mukaan edellyttää valtuuskunnalta järjestelyjä, jotka valtio katsoo tarpeelliseksi silloin, kun kyseessä on arkaluonteisten laitteiden, tietojen tai alueiden suojaaminen tai omistusoikeuksia, etsintää, takavarikkoa tai muiden perustuslaillisten oikeuksien suojaaminen taikka selvitysvaltuuskunnan jäsenen fyysisen suojelun ja turvallisuuden varmistaminen.

Pykälä sisältää tarvittavat säännökset yleissopimuksen 8 artiklassa tarkoitetun selvitysvaltuuskunnan selvityksen mahdollistamiseksi. Pykälän sisältämien selvitysoikeuksien käyttäminen selvitysten yhteydessä tapahtuisi aina yleissopimuksen määräysten mukaisesti ottaen huomioon myös yleissopimuksen sisältämät määräykset muun muassa luottamuksellisen tiedon suojaamisesta. Yleissopimuksen mukaisesti edellytettävien selvitysvaltuuksien laajuuden vuoksi pykälään ehdotetaan sisällytettäväksi myös 8 artiklan mahdollistamia rajoituksia, joilla pyritään vähentämään selvityksistä aiheutuvaa haittaa ja osoittamaan selvitysvaltuuksien ehdottomia rajoja. Tämän vuoksi ehdotetaan myös, että selvityksessä olisi selvitysvaltuuskunnan lisäksi läsnä ulkoasiainministeriön edustaja.

Pykälän 1 momentin 1 kohdan nojalla valtuuskunta oikeutettaisiin pääsemään sellaiselle alueelle tai rakennukseen, tehtaaseen tai muuhun laitokseen, josta sopimukseen noudattamiseen liittyviä tietoja on oletettavasti koottavissa. Sopimuksen 8 artiklan 16 kappaleen mukaan selvitysvaltuuskunnan on pidettävä salassa kaikki sille salassa pidettävinä toimitetut tiedot, jotka eivät liity selvitettävänä olevaan asiaan.

Pykälän 1 momentin 2 kohdan nojalla mahdollistettaisiin tarvittavien mittalaitteiden tai muiden teknisten laitteiden käyttö selvitysten yhteydessä. Selvitysvaltuuskunta voi yleissopimuksen 8 artiklan 12 kohdan mukaan käyttää mukanaan tuomiaan laitteita. Laitteita saa kuitenkin käyttää vain valtuuskunnan kootessa tietoja väitetystä sopimuksen noudattamista koskevasta asiasta, eikä laitteiden tuonti valtion alueelle rajoita kohdevaltion suvereniteettia. Ennen saapumistaan valtuuskunta ilmoittaa myös selvityspyynnön vastaanottaneelle sopimuspuolelle, mitä laitteita se aikoo käyttää työskentelynsä aikana.

Selvityksen kohteena olevaa toiminnanharjoittajaa pyrittäisiin pykälän 2 momentin mukaisesti kuulemaan ennen selvityksen suorittamista. Yleissopimuksen 8 artiklassa säädetään aikarajat selvityksen suorittamiseksi siten, että valtuuskunta voi viipyä sopimuspuolen alueella enintään 14 päivää ja yksittäisessä paikassa enintään seitsemän päivää, ellei toisin sovita. Tämän johdosta momenttiin on ehdotettu otettavaksi säännös, jonka mukaan kuulemista ei tarvitsisi suorittaa, jos kuuleminen vaarantaisi selvityksen suorittamisen tai rikkoisi yleissopimuksen mukaisia selvitysvelvoitteita. Kyseinen säännös perustuu hyvän hallinnon periaatteisiin ja pykälä on samansuuntainen kuin hallintolain 39 §, mikä koskee tarkastuksissa kuulemista.

Pykälän 3 momentin mukaan selvitystä ei saa toimittaa pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyissä tiloissa. Kuten jäljempänä käsittelyjärjestystä koskevassa jaksossa selvitetään, säännös on tarpeen perustuslain 10 §:n 1 momentissa säädetyn kotirauhan suojan vuoksi.

5 §.Ulkoasiainministeriölle annettava virka-apu. Viranomaisen olisi annettava ulkoasiainministeriölle tämän lain mukaan kuuluvien tehtävien suorittamiseksi sellaista tarpeellista virka-apua, jonka antamiseen asianomainen viranomainen on toimivaltainen. Virka-avun tarve liittyy erityisesti lain tarkoittamiin selvitystehtäviin. Niiden osalta virka-apua antavina viranomaisina tulisivat toimimaan erityisesti poliisi, tullilaitos, puolustusvoimat ja rajavartiolaitos. Virka-avun pyytämisestä päättäisi asianomainen ulkoasiainministeriön osasto ministeriön työjärjestyksen mukaisesti.

6 §.Voimaantulo. Pykälä sisältää kansainvälisten sopimusten voimaansaattamislaeissa tavanomaisen voimaantulosäännöksen, jonka mukaan lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

2.2 Rikoslaki

11 luku Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan

9 b §.Jalkaväkimiinakiellon rikkominen.

Yleissopimuksen 1 artiklassa säädetyt kiellot ja 9 artiklassa määrätty velvoite säätää kieltojen rikkominen rangaistavaksi huomioon ottaen rikoslain sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan koskevaan 11 lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi 9 b §, jossa säädettäisiin rangaistus yleissopimuksen vastaisesta menettelystä. Pykälän 1 kohdassa säädettäisiin rangaistavaksi jalkaväkimiinojen luvaton käyttö yleissopimuksen 1 artiklan 1 kappaleen a kohdan mukaisesti. Kohta tulisi sovellettavaksi vain, jos käyttöön ei soveltuisi luvun sotarikoksia koskevat 5–7 §.

Pykälän 2 kohdassa kriminalisoitaisiin yleissopimuksen 1 artiklan 1 kappaleen b kohdan kieltojen vastaiset teot. Näitä olisivat miinojen kehittäminen, tuottaminen, muu hankkiminen, varastointi sekä hallussa pitäminen. Lisäksi kiellettyä olisi miinojen luovuttaminen, joka kattaisi yleissopimuksen 1 artiklan 1 kappaleen b kohdassa tarkoitetun siirtämisen suoraan tai välillisesti. Luovuttamisen on katsottava kattavan sopimuksen 2 artiklan 4 kappaleeseen sisältyvän siirron määritelmään kuuluvan miinojen omistusoikeuden ja hallinnan siirtämisen, ei kuitenkaan sellaisen alueen luovuttamista, jolle on asennettu jalkaväkimiinoja. Siltä osin, kun on kyse sopimuksen 1 artiklan 1 kappaleen b kohdassa tarkoitetusta jalkaväkimiinojen konkreettisesta siirtämistä Suomen alueelle tai pois sieltä, nämä teot tulisivat rangaistavaksi maahan tuonnin ja maasta viennin kiellon perusteella. Sen sijaan valtion rajojen sisäpuolinen kuljettaminen tulisi arvioitavaksi jalkaväkimiinojen hallussa pitämisenä.

Yleissopimuksen 1artiklan 1 kappaleen c kohdan kiellot tulisivat katetuiksi rikoslain osallisuutta koskevilla säännöksillä. Vastaavasti on menetelty esimerkiksi kemiallisten aseiden kieltosopimuksen sekä bakteriologisten (biologisten) ja toksiiniaseiden kehittämisen, tuottamisen ja varastoimisen kieltämistä ja niiden hävittämistä koskevan yleissopimuksen (SopS 15/1975) osalta.

Teon rangaistusasteikoksi esitetään vankeutta vähintään neljä kuukautta ja korkeintaan kuusi vuotta. Miinojen käyttämisessä on lähtökohtaisesti kyse sotarikoksesta rikoslain 11 luvun 5 §:n 1 momentin 14 kohdan mukaisesti. Sotarikoksesta säädetyt rangaistusasteikot vaihtelevat yhdestä vuodesta elinkautiseen siten, että törkeästä rikoksesta asteikko on kahdeksasta vuodesta elinkautiseen ja lievä sakkorangaistuksesta kahteen vuoteen. Lievää sotarikosta koskevan säännöksen rangaistusasteikko olisi lievempi kuin jalkaväkimiinakiellon rikkomisen rangaistusasteikko. Jalkaväkimiinan käyttämistä sotarikoksen tekomuotona on kuitenkin pidettävä niin vakavana rikoksena, ettei lievää sotarikosta koskevaa rangaistussäännöstä voida sellaiseen tekoon soveltaa.

Rangaistusasteikon valintaan on päädytty yhdenmukaisesti kemiallisten aseiden kiellon (rikoslain 11 luvun 8 §) ja biologisten aseiden kiellon (rikoslain 11 luvun 9 §) rikkomisesta säädetyn asteikon kanssa, joiden osalta enimmäisrangaistukseksi on myös säädetty kuusi vuotta vankeutta. Lisäksi on huomattava, että esimerkiksi miinojen virheellinen valmistaminen ja kuljettaminen voivat aiheuttaa vakavaa hengen tai terveyden vaaraa laajalle ihmisjoukolle, mikä myös puoltaa enimmäisrangaistuksen säätämistä kuudeksi vuodeksi.

Jalkaväkimiinojen käytön kriminalisointi edellyttää samalla myös, että rikoslain 1 luvun 7 §:n soveltamisesta annetun asetuksen 1 §:ää muutetaan siten, että Ottawan sopimuksessa määrätyn jalkaväkimiinojen kiellon rikkominen lisätään 1 §:ssä säädettyjen kansainvälisten rikosten joukkoon. Tämä toteutettaisiin lisäämällä asetukseen uusi 13 b kohta.

2.3 Pakkokeinolaki

5 a luku Telekuuntelu, televalvonta ja tekninen tarkkailu

2 §.Telekuuntelun edellytykset. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan telekuuntelua voidaan käyttää muun muassa sotarikosta, törkeää sotarikosta, kemiallisen aseen kiellon rikkomista ja biologisen aseen kiellon rikkomista koskevassa esitutkinnassa.

Edellä 2. lakiehdotuksen mukaan jalkaväkimiinakiellon rikkominen olisi rangaistavaa joko sotarikoksena tai omana tekotyyppinään, jolloin teosta voitaisiin tuomita vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta vankeutta. Sääntely vastaisi rangaistusasteikon osalta ja muutenkin pitkälti sitä, mitä kemiallisen tai biologisen aseen kiellon rikkomisesta on rikoslain 11 luvussa säädetty.

Ottaen huomioon teon luonne ja sääntelyn johdonmukaisuus pykälää esitetään muutettavaksi niin, että myös jalkaväkimiinakiellon rikkomista selvitettäessä voitaisiin käyttää telekuuntelua.

4 §.Teknisen kuuntelun edellytykset. Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan asuntokuuntelua voidaan käyttää muun muassa sotarikosta, törkeää sotarikosta, kemiallisen aseen kiellon rikkomista ja biologisen aseen kiellon rikkomista koskevassa esitutkinnassa.

Edellä 2 §:n perusteluissa esitetyillä syillä pykälää esitetään muutettavaksi niin, että asuntokuuntelu olisi mahdollista jalkaväkimiinakiellon rikkomista koskevassa esitutkinnassa.

2.4 Uusi pakkokeinolaki

10 luku Salaiset pakkokeinot

3 §.Telekuuntelu ja sen edellytykset.Voimassa olevan pakkokeinolain tele-kuuntelua, televalvontaa ja teknistä tarkkailua koskeva 5 a luku kumotaan uudella pakkokeinolailla, joka tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2014. Luku korvautuu salaisia pakkokeinoja koskevalla 10 luvulla. Uudessa laissa telekuuntelun edellytyksiä koskevat säännökset on sisällytetty 10 luvun 3 §:ään. Mainitun pykälän 2 momenttiin tehtäisiin vastaava muutos kuin edellä jaksossa 2.3 esitetään tehtäväksi voimassa olevan pakkokeinolain 5 a luvun 2 §:n 1 momenttin 1 kohtaan.

17 §.Asuntokuuntelu ja sen edellytykset.Uusi pakkokeinolaki tulee sisältämään voimassaolevasta pakkokeinolaista poiketen oman säännöksen asuntokuuntelusta (10 luvun 17 §). Jalkaväkimiinakiellon rikkominen on tarpeen lisätä pykälän 1 momentin 1 kohtaan, jotta esitutkintaviranomaiselle voitaisiin myöntää lupa asuntokuunteluun tapauksissa, joissa henkilöä epäillään sanotusta rikoksesta.

3 Voimaantulo

Ottawan sopimus tuli kansainvälisesti voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1999 neljännenkymmenennen valtion talletettua sitoutumiskirjan yleissopimuksen tallettajana toimivan YK:n pääsihteerin huostaan.

Kunkin sellaisen valtion osalta, joka ratifioi tai hyväksyy yleissopimuksen taikka liittyy siihen sen jälkeen, kun neljäskymmenes ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirja on talletettu, yleissopimus tulee voimaan tallettamiskuukautta seuraavan kuudennen kuukauden ensimmäisenä päivänä.

Ottawan sopimuksen voimaansaattamista koskevan ehdotetun lain voimaantulosta säädettäisiin tasavallan presidentin asetuksella. Laki on tarkoitus säätää tulemaan voimaan samanaikaisesti, kun yleissopimus tulee voimaan Suomen osalta.

Sekä rikoslain että pakkokeinolain muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin yleissopimus tulee Suomen osalta voimaan. Koska uusi pakkokeinolaki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2014 ja kumoaa voimaantullessaan vanhan pakkokeino-lain, tässä yhteydessä esitetään tehtäväksi vastaavat muutokset myös uuteen pakkokeinolakiin siten, että ne tulisivat voimaan 1 päivänä tammikuuta 2014.

4 Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys
4.1 Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan määräys on luettava lainsäädännön alaan kuuluvaksi, jos se koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita, jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla tai jos määräyksessä tarkoitetusta asiasta on jo voimassa lain säännöksiä taikka siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunnan mukaan kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (esimerkiksi PeVL 11/2000 vp ja PeVL 12/2000 vp).

Puolustusvoimien käytössä olevaa asevalikoimaa ja käyttötapoja ei ole Suomessa säännelty laissa. Osa kansainvälisistä sopimuksista, jotka rajoittavat käytettäviä aseita ja niiden käyttötapoja on kuitenkin saatettu voimaan lailla. Eräitä tavanomaisia aseita koskeva yleissopimus ja sen alkuperäiset pöytäkirjat on saatettu voimaan asetuksella. Muutetun II pöytäkirjan on katsottu edellyttävän eduskunnan suostumusta sen vuoksi, että se on periaatteellisesti merkittävä kansainvälinen sopimus, jolla on suurta merkitystä Suomen puolustuksessa käytettävien välineiden valinnan ja käytön kannalta. Ottawan sopimusta on samoista syistä pidettävä perustuslain 94 §:n 1 momentissa tarkoitettuna merkitykseltään huomattavana kansainvälisenä velvoitteena. Tämän vuoksi ja siksi, että sopimus sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, on tarpeen hankkia eduskunnan suostumus.

Suomessa ei ole säädetty lain tasolla jalkaväkimiinojen käsittelystä taikka muusta niihin liittyvästä menettelystä. Menettelytavoista on määrätty puolustushallinnon sisäisissä määräyksissä, ohjeissa ja ohjesäännöissä. Sopimuksen 1 artiklan 1 kappale sisältää kiellon käyttää, kehittää, tuottaa, hankkia tai varastoida jalkaväkimiinoja taikka tukea tällaista toimintaa. Sopimuspuolten edellytetään tuhoavan kaikki jalkaväkimiinat tai varmistamaan niiden tuhoaminen sopimuksen määräysten mukaisesti. Koska sopimusmääräys tosiasiallisesti rajoittaa Suomen mahdollisuuksia päättää asevalikoimastaan ja sen käytöstä, määräystä on pidettävä perustuslain 94 §:n 1 momentissa tarkoitetussa mielessä merkitykseltään huomattavana ja katsottava sen vuoksi edellyttävän eduskunnan suostumusta.

Sopimuksen 1 artiklan 1 kappaleen on katsottava edellyttävän eduskunnan suostumusta myös siksi, että se kuuluu lainsäädännön alaan. Kappaleessa velvoitetaan lainsäätäjä kieltämään siinä mainitut teot ja 9 artiklassa puolestaan velvoitetaan lainsäätäjä toteuttamaan tarvittavat lainsäädännölliset, hallinnolliset ja muut toimet mukaan lukien rikosoikeudellisten seuraamusten säätäminen estääkseen ja torjuakseen toimintaa, joka on sopimuksen mukaan kielletty. Sen sijaan 1 artiklan 2 kappaleen ei ole katsottava kuuluvan lainsäädännön alaan. Kappale liittyy sopimuksen 4 ja 5 artiklan määräyksiin, jotka sisältävät tarkemmat määräykset varastoitujen ja miinoitetuilla alueilla olevien jalkaväkimiinojen tuhoamisesta. Koska Suomessa vain valtiolla on jalkaväkimiinoja, mainittu 2 kappale sekä 4 ja 5 artikla koskisivat vain valtiota ja sen omistamia jalkaväkimiinoja, eivätkä sen vuoksi ole katsottava kuuluvan lainsäädännön alaan ja edellyttävän eduskunnan suostumusta.

Sopimuksen 2 artiklassa määritellään sopimuksen keskeiset käsitteet. Näitä ovat jalkaväkimiina, miina, käsittelynestolaite, siirto ja miinoitettu alue. Jos sopimuksessa määritellyt käsitteet koskevat lainsäädännön alaan kuuluvia asioita, määritelmät vaikuttavat välillisesti näiden lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten määräysten sisältöön ja soveltamiseen ja kuuluvat siksi itsekin lainsäädännön alaan (PeVL 6/2001 vp ja PeVL 24/2001vp). Määritelmät vaikuttavat ehdotetun jalkaväkimiinakiellon rikkomisen kriminalisointia koskevan rikoslain 11 luvun 9 b §:n soveltamiseen, joten niiden on katsottava kuuluvan lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 3 artiklassa sallitaan sopimuspuolen pitää hallussa tai siirtää 1 artiklassa määrätyistä kielloista huolimatta tietty määrä jalkaväkimiinoja miinanetsintä-, miinanraivaus- tai miinantuhoamistekniikan kehittämistä tai niihin liittyvää koulutusta varten. Artiklassa rajataan siten sopimuksen 9 artiklassa määrättyä kriminalisointivelvoitetta 1 artiklassa määrättyjen kieltojen osalta. Määräyksen on katsottava kuuluvan lainsäädännön alaan, koska Suomen rikosoikeuden soveltamisalasta on säädettävä lailla.

Sopimuksen 6 artiklan 6 kappaleessa ja 7 artiklassa määrätään sellaisten tietojen vaihdosta, jotka koskevat sotilaallista maanpuolustusta. Tällaisista tiedoista osa voi olla salassa pidettäviä julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 10 kohdan nojalla. Tällaisia tietoja koskevat sopimusmääräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 8 artiklassa on määrätty selvitysvaltuuskunnasta, jonka sopimusvaltio voi pyytää alueelleen selvittämään yleissopimuksen määräysten noudattamista. Selvitysvaltuuskunnan jäsenillä on YK:n erioikeuksia ja vapauksia koskevan yleissopimuksen VI artiklan mukaiset erioikeudet ja vapaudet. YK:n erioikeuksia ja vapauksia koskeva yleissopimus on voimassa Suomessa. Sopimuksen VI artikla koskee asiantuntijoille myönnettäviä erioikeuksia ja vapauksia, ja sen sisältöä on selostettu tarkemmin sopimuksen yksityiskohtaisten perustelujen yhteydessä. Erioikeuksista ja vapauksista on Suomessa säädettävä lailla (PeVL 38/2000 vp), joten YK:n erioikeuksia ja vapauksia koskevan yleissopimuksen VI artiklassa määrättyjen helpotusten ja lainkäyttövapautusten laajentaminen koskemaan myös selvitysvaltuuskunnan jäseniä edellyttää eduskunnan suostumusta.

Edelleen sopimuksen 8 artiklan 14 kappaleessa määrätään selvitysvaltuuskunnan oikeudesta päästä kaikkiin valtuuskunnan vastaanottavan sopimuspuolen valvonnassa oleville alueille ja kaikkiin valvonnassa oleviin laitoksiin, joilta tai joista sopimuksen noudattamista koskevaan asiaan liittyviä tietoja on koottavissa. Pääsyn edellytyksenä on noudattaa järjestelyjä, jotka selvityspyynnön vastaanottanut sopimuspuoli katsoo tarpeellisiksi silloin, kun kyseessä on arkaluonteisten laitteiden, tietojen tai alueiden suojaaminen, sellaisten kyseisen sopimuspuolen perustuslaillisten oikeuksien suojaaminen, jotka koskevat omistusoikeuksia, etsintää ja takavarikkoa tai muita perustuslaillisia oikeuksia, tai kun kyse on selvitysvaltuuskunnan jäsenen fyysisen suojelun ja turvallisuuden varmistamisesta. Selvityspyynnön vastaanottaneen sopimuspuolen, joka toteuttaa edellä mainittuja järjestelyjä, on kuitenkin pyrittävä osoittamaan muilla kohtuullisilla keinoin noudattavansa yleissopimuksen määräyksiä. Koska etsinnästä ja takavarikosta on Suomessa säädettävä lailla, määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Samaisen artiklan 16 kappaleen mukaan kaikki selvitykseen liittyvät salassa pidettävinä toimitetut tiedot, jotka eivät liity selvitysvaltuuskunnan selvitettävänä olevaan asiaan, käsitellään salassa pidettävinä. Käytännössä tämä tarkoittanee asiakirjoja, joita ei tarvita sopimuksen noudattamisen valvontaa koskevassa valvontatyössä. Suomessa asiakirjat ovat perustuslain 12 §:n 2 momentissa säädetyn pääsäännön mukaan julkisia. Julkisuuden rajoittaminen on mahdollista välttämättömistä syistä lailla. Asiakirjan julkisuudesta on säädetty julkisuuslaissa. Sen 24 § sisältää poikkeukset asiakirjajulkisuudesta. On mahdollista, että Suomi toimittaisi tutkinnan yhteydessä selvityslautakunnalle tietoa, joka ei liittyisi valvontatyöhön, mutta olisi salassa pidettävää julkisuuslain 24 §:n säännösten perusteella. Artiklaan sisältyvät määräykset kuuluvat edellä olevin perustein lainsäädännön alaan. Koska Suomen viranomaiset voivat joutua luovuttamaan tietoja, jotka Suomessa olisi edellä kuvatuin tavoin salassa pidettävä, sopimuksen voimaansaattamislain 3 §:ään ehdotetaan sisällytettäväksi säännös oikeudesta luovuttaa velvoitteiden toteuttamiseksi tarpeellisia tietoja julkisuuslain säännöksistä riippumatta.

4.2 Käsittelyjärjestys

Yleissopimuksen 8 artikla sisältää määräykset yleissopimuksen noudattamisen valvonnasta. Artiklan mukaan sopimuspuoli voi esittää YK:n pääsihteerille selvityspyynnön epäillessään, ettei toinen sopimuspuoli noudata sopimusvelvoitteitaan. Jos pyyntö ei ole perusteeton, sopimuspuolta pyydetään vastaamaan YK:n pääsihteerin välityksellä määräajassa pyynnön esittäneelle sopimuspuolelle. Pyynnön esittänyt sopimuspuoli voi saattaa asian käsiteltäväksi sopimuspuolten kokouksessa tai asian selvittämistä varten koolle kutsutussa erityiskokouksessa, jos toinen sopimuspuoli ei ole vastannut määräajassa tai jos vastaus ei ole tyydyttänyt pyynnön esittänyttä sopimuspuolta. Jos asiassa tarvitaan lisäselvitystä, sopimuspuolten kokous tai erityiskokous valtuuttaa erityisen selvitysvaltuuskunnan, jolle vahvistetaan toimeksianto. Valtio, jolta selvitystä on pyydetty, voi milloin tahansa kutsua mainitun selvitysvaltuuskunnan alueelleen.

Selvitysvaltuuskunta voi koota lisätietoja vierailukohteessa tai muissa selvityspyynnön vastaanottaneen sopimuspuolen lainkäyttövaltaan tai valvontaan kuuluvissa paikoissa, jotka liittyvät välittömästi väitettyyn yleissopimuksen noudattamista koskevaan asiaan. Selvityspyynnön vastaanottanut valtio pyrkii varmistamaan, että valtuuskunta voi keskustella kaikkien selvityksen kannalta relevanttien henkilöiden kanssa sekä myöntää valtuuskunnalle pääsyn kaikille valvonnassaan oleville alueille ja kaikkiin valvonnassaan oleviin laitoksiin, joilta tai joista sopimuksen noudattamista koskevaan asiaan liittyviä tietoja on oletettavasti koottavissa.

Selvitysvaltuuskunnan selvitystoiminnassa on katsottava olevan kyse julkisen vallan käyttämisestä Suomen alueella. Selvitysvaltuuskunnan oikeutta päästä Suomen valvonnassa oleville alueille ja laitoksiin on siten arvioitava valtion täysivaltaisuutta koskevien perustuslain säännösten kannalta.

Perustuslain 1 §:n 1 momentin mukaan Suomi on täysivaltainen tasavalta. Ennen uutta perustuslakia kansainvälisten sopimusten voimaansaattamisen katsottiin varsin usein edellyttävän niin sanotun supistetun perustuslainsäätämisjärjestyksen käyttämistä sen vuoksi, että sopimuksilla rajoitettiin Suomen täysivaltaisuutta. Kyse oli tällöin usein siitä, että sopimukset sisälsivät määräyksiä, joiden mukaan vieraan valtion viranomaiselle tai kansainväliselle toimielimelle annettiin toimivaltaa Suomen alueella. Perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota toimivallan laatuun ja toimivaltamahdollisuuksien itsenäiseen käyttöön. Esimerkiksi itsenäisten tiedonsaanti- tai tarkastusoikeuksien antamisen muille kuin Suomen viranomaisille katsottiin merkitsevän poikkeusta silloisen hallitusmuodon 1 ja 2 §:n säännöksistä (PeVL 15/1992 vp, HE 1/1998 vp).

Perustuslain 1 §:n 3 momenttiin sisällytettiin säännös, jonka mukaan Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Perustuslain esitöiden mukaan tällä säännöksellä on tulkinnallista merkitystä arvioitaessa, milloin kansainvälinen velvoite on ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuussäännösten kanssa (HE 1/1998 vp). Perustuslakivaliokunta on perustuslain esitöiden pohjalta katsonut perustelluksi lähteä siitä, että sellaiset kansainväliset velvoitteet, jotka ovat tavanomaisia nykyaikaisessa yhteiskunnassa ja jotka vain vähäisessä määrin vaikuttavat valtion täysivaltaisuuteen, eivät sellaisenaan ole ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuussäännösten kanssa (PeVL 11/2000 vp, PeVL 12/2000 vp ja PeVL 19/2010 vp).

Yleissopimuksen tarkoituksena on kieltää maailmanlaajuisesti jalkaväkimiinojen käyttö, kehitys, tuotanto, hankinta, varastointi ja kuljetus. Sopimuksen mukaista kansainvälistä selvitysjärjestelmää on pidettävä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi välttämättömänä.

Yleissopimuksessa määrätyn selvitysvaltuuskunnan pääsy sopimusvaltion alueelle edellyttää, että sopimuspuoli on itse pyytänyt valtuuskuntaa alueelleen. Edelleen valtuuskunnan pääsyn edellytyksenä on, että se sitoutuu noudattamaan järjestelyjä, jotka selvityspyynnön vastaanottanut sopimuspuoli katsoo tarpeelliseksi muun muassa sellaisten perustuslaillisten velvoitteiden suojaamiseksi, jotka koskevat omistusoikeuksia, etsintää, tai muita perustuslaillisia oikeuksia. Yleissopimus ei sisällä määräyksiä valtuuskunnan jäsenten itsenäisistä voimankäyttövaltuuksista tai määräyksiä, joiden mukaan sopimusvaltion edustaja ei saisi osallistua selvitykseen. Selvitys on toteutettava aina yleissopimuksen määräysten mukaisesti ottaen huomioon myös sopimuksen määräykset salassa pidettävän tiedon suojasta.

Yleissopimuksen 8 artiklan määräykset selvitysjärjestelmästä vaikuttavat kokonaisarvion perusteella vain vähäisessä määrin valtion täysivaltaisuuteen. Määräykset eivät näin ollen ole ristiriidassa Suomen täysivaltaisuutta koskevien perustuslain säännösten kanssa.

Yleissopimuksen voimaansaattamista ja soveltamista koskeva 1. lakiehdotus sisältää muun ohella säännökset toimivaltaisesta viranomaisesta sekä tietojen luovuttamisesta ja selvitysoikeuksista.

Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen kotirauha on turvattu. Perustuslakivaliokunta on tulkintakäytännössään katsonut, että kotirauhan piiri kattaa lähtökohtaisesti kaikenlaiset pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyt tilat (PeVL 40/2010 vp ja PeVL 8/2006 vp). Perustuslain 10 §:n 3 momentin mukaan lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä.

Yleissopimus ei aseta ehdotonta velvoitetta ulottaa selvitysoikeutta pysyväisluonteiseen asumiseen käytettyihin tiloihin eikä tällainen selvitysoikeus ole välttämätön perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi. Esityksen 1. lakiehdotuksessa ehdotetaan sen vuoksi säädettäväksi, ettei selvitystä saa toimittaa pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyissä tiloissa.

Edellä esitetyn perusteella yleissopimus voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus sen voimaansaattamislaiksi voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Ehdotetut lait rikoslain ja voimassa olevan pakkokeinolain muuttamisesta ovat tarkoitetut tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana. Lailla voidaan perustuslain 79 §:n 3 momentin mukaan erityisestä syystä säätää, että sen voimaantuloajankohdasta säädetään asetuksella. Koska esitetyt rikoslain ja pakkokeinolain muutokset kytkeytyvät suoraan sopimuksesta aiheutuviin jalkaväkimiinakieltoa koskeviin velvoitteisiin, nämä seikat muodostavat hallituksen mielestä perustuslain 79 §:n 3 momentissa tarkoitetun erityisen syyn. Lakiehdotukset voidaan näin ollen hallituksen käsityksen mukaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että

Eduskunta hyväksyisi Oslossa 18 päivänä syyskuuta 1997 jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämisestä ja niiden hävittämisestä tehdyn yleissopimuksen.

Edellä olevan perusteella ja koska yleissopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset

1.

Laki jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämisestä ja niiden hävittämisestä tehdyn yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §
Sopimuksen voimaansaattaminen

Jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämisestä ja niiden hävittämisestä Oslossa 18 päivänä syyskuuta 1997 tehdyn yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §
Viranomaiset

Yleissopimuksen päävastuullinen täytäntöönpanoviranomainen on Suomessa ulkoasiainministeriö.

3 §
Tietojen luovuttaminen

Suomen viranomainen voi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa 1 §:ssä tarkoitetun yleissopimuksen mukaisten velvoitteiden toteuttamiseksi tarpeellisia asiakirjoja ja tietoja.

4 §
Selvitysmenettely

Yleissopimuksen 8 artiklan mukaisten selvitysmenettelyn toteuttamiseksi ulkoasiainministeriön edustajalla ja yleissopimuksen 8 artiklan 14 kappaleessa tarkoitetulla selvitysvaltuuskunnalla on oikeus yleissopimuksen mukaisesti:

1) päästä sellaiselle Suomen valvonnassa olevalle alueelle tai valvonnassa olevaan laitokseen, joka yleissopimuksen 8 artiklan 14 kappaleen mukaisesti voi olla selvityksen kohteena; ja

2) tuoda selvitettävään kohteeseen mittauslaitteita tai muita teknisiä laitteita, jotka ovat tarpeen tietojen hankkimiseen tai rekisteröimiseen, sekä käyttää siellä olevia tällaisia laitteita.

Ennen selvityksen toimittamista selvityksen kohteena olevalle toiminnanharjoittajalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi, jos se on mahdollista vaarantamatta selvityksen tavoitteita tai rikkomatta yleissopimuksen mukaisia selvitysvelvoitteita.

Selvitystä ei saa kuitenkaan kohdistaa pysyväisluonteiseen asumiseen tarkoitettuihin tiloihin.

5 §
Virka-apu

Viranomaisen on annettava ulkoasiainministeriölle tämän lain noudattamiseksi ja täytäntöön panemiseksi sellaista tarpeellista virka-apua, jonka antamiseen asianomainen viranomainen on toimivaltainen. Virka-avun pyytämisestä päättää ulkoasiainministeriö.

6 §
Voimaantulo

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.


2.

Laki rikoslain 11 luvun muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään rikoslain (39/1889) 11 lukuun uusi 9 b § seuraavasti:

11 luku

Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan

9 b §
Jalkaväkimiinakiellon rikkominen

Joka jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämisestä ja niiden hävittämisestä tehdyn yleissopimuksen (SopS /20 ) vastaisesti

1) muuten kuin 5–7 §:ssä tarkoitetulla tavalla käyttää jalkaväkimiinoja tai

2) kehittää, tuottaa, muutoin hankkii, varastoi, pitää hallussaan, luovuttaa taikka vie maasta tai tuo maahan jalkaväkimiinoja, on tuomittava jalkaväkimiinakiellon rikkomisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.


Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.


3.

Laki pakkokeinolain 5 a luvun 2 ja 4 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan pakkokeinolain (450/1987) 5 a luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohta ja 4 §:n 3 momentin 1 kohta, sellaisina kuin ne ovat laissa 991/2009, seuraavasti:

5 a luku

Telekuuntelu, televalvonta ja tekninen tarkkailu

2 §
Telekuuntelun edellytykset

Kun on syytä epäillä jotakuta

1) joukkotuhonnasta, joukkotuhonnan valmistelusta, rikoksesta ihmisyyttä vastaan, törkeästä rikoksesta ihmisyyttä vastaan, sotarikoksesta, törkeästä sotarikoksesta, kidutuksesta, kemiallisen aseen kiellon rikkomisesta, biologisen aseen kiellon rikkomisesta, jalkaväkimiinakiellon rikkomisesta,


rikoksen esitutkintaa toimittavalle viranomaiselle voidaan antaa lupa kuunnella ja tallentaa televiestejä, joita epäilty lähettää hallussaan olevasta tai oletettavasti muuten käyttämästään teleliittymästä, teleosoitteesta tai telepäätelaitteesta, taikka tällaiseen teleliittymään, teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen tulevia hänelle tarkoitettuja viestejä, jos saatavilla tiedoilla voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle.


4 §
Teknisen kuuntelun edellytykset

Kun on syytä epäillä jotakuta

1) joukkotuhonnasta, joukkotuhonnan valmistelusta, rikoksesta ihmisyyttä vastaan, törkeästä rikoksesta ihmisyyttä vastaan, sotarikoksesta, törkeästä sotarikoksesta, kidutuksesta, kemiallisen aseen kiellon rikkomisesta, biologisen aseen kiellon rikkomisesta, jalkaväkimiinakiellon rikkomisesta,


rikoksen esitutkintaa toimittavalle viranomaiselle voidaan antaa lupa kohdistaa teknistä kuuntelua myös sellaiseen vakituiseen asumiseen tarkoitettuun tilaan, jossa epäilty todennäköisesti oleskelee, jos rikoksen selvittäminen olisi olennaisesti vaikeampaa tai mahdotonta käyttämällä rikoksesta epäillyn tai muiden oikeuksiin vähemmän puuttuvia pakkokeinoja.



Tämä laki tulee voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana.


4.

Laki pakkokeinolain 10 luvun 3 ja 17 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan pakkokeinolain (806/2011) 10 luvun 3 §:n 2 momentin 1 kohta ja 17 §:n 1 momentin 1 kohta seuraavasti:

10 luku

Salaiset pakkokeinot

3 §
Telekuuntelu ja sen edellytykset

Esitutkintaviranomaiselle voidaan antaa lupa rikoksesta epäillyn hallussa olevan tai hänen muuten oletettavasti käyttämän teleosoitteen tai telepäätelaitteen telekuunteluun, kun häntä on syytä epäillä:

1) joukkotuhonnasta, joukkotuhonnan valmistelusta, rikoksesta ihmisyyttä vastaan, törkeästä rikoksesta ihmisyyttä vastaan, sotarikoksesta, törkeästä sotarikoksesta, kidutuksesta, kemiallisen aseen kiellon rikkomisesta, biologisen aseen kiellon rikkomisesta, jalkaväkimiinakiellon rikkomisesta,


17 §
Asuntokuuntelu ja sen edellytykset

Esitutkintaviranomaiselle voidaan myöntää lupa kohdistaa teknistä kuuntelua vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan, jossa rikoksesta epäilty todennäköisesti oleskelee (asuntokuuntelu). Edellytyksenä on lisäksi, että häntä on syytä epäillä:

1) joukkotuhonnasta, joukkotuhonnan valmistelusta, rikoksesta ihmisyyttä vastaan, törkeästä rikoksesta ihmisyyttä vastaan, sotarikoksesta, törkeästä sotarikoksesta, kidutuksesta, kemiallisen aseen kiellon rikkomisesta, biologisen aseen kiellon rikkomisesta, jalkaväkimiinakiellon rikkomisesta,



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2014.


Naantalissa 12 päivänä elokuuta 2011

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ulkoasiainministeri
Erkki Tuomioja

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.