HE 314/1993

Hallituksen esitys Eduskunnalle kulttuuriomaisuuden suojelemista aseellisen selkkauksen sattuessa koskevan yleissopimuksen hyväksymisestä ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi Haagissa vuonna 1954 tehdyn yleissopimuksen kulttuuriomaisuuden suojelemisesta aseellisen selkkauksen sattuessa sekä siihen liittyvän pöytäkirjan.

Yleissopimuksen tarkoituksena on suojella kulttuuriomaisuutta aseellisen selkkauksen tai miehityksen sattuessa. Yleissopimus velvoittaa sopimuspuolia ryhtymään eräisiin suojelutoimiin jo rauhan aikana. Pöytäkirja sisältää määräykset miehitetyltä alueelta yleissopimuksen vastaisesti viedyn kulttuuriomaisuuden haltuun ottamisesta ja palauttamisesta.

Yleissopimus ja siihen liittyvä pöytäkirja tulivat kansainvälisesti voimaan vuonna 1956. Suomen osalta yleissopimus ja siihen liittyvä pöytäkirja tulisivat voimaan kolmen kuukauden kuluttua liittymiskirjojen tallettamisesta. Tarkoituksena on, että Suomi liittyisi yleissopimukseen ja pöytäkirjaan mahdollisimman pian.

Esitykseen sisältyy lakiehdotus yleissopimukseen liittyvän pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymisestä ja pöytäkirjan soveltamisesta. Yleissopimukselle pyydetään eduskunnan suostumus yleissopimuksen yleisen merkityksen sekä yleissopimuksen ja pöytäkirjan läheisen yhteyden vuoksi. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti kuin yleissopimus ja siihen liittyvä pöytäkirja.


YLEISPERUSTELUT

1. Nykytila ja asian valmistelu

Kulttuuriomaisuuden suojelemisesta aseellisen selkkauksen sattuessa tehty yleissopimus (jäljempänä yleissopimus) ja siihen liittyvä pöytäkirja avattiin allekirjoittamista varten Haagissa vuonna 1954 ja ne tulivat kansainvälisesti voimaan vuonna 1956. Yleissopimus valmisteltiin Yhdistyneiden Kansakuntien kasvatus- tiede- ja kulttuurijärjestön (Unesco) ensimmäisinä toimintavuosina, jolloin järjestön toiminta pitkälti keskittyi sodan tuhoaman Euroopan jälleenrakentamiseen. Yleissopimukseen liittyvä pöytäkirja on valmisteltu yleissopimuksen yhteydessä, mutta se on erillinen kansainvälisoikeudellinen sopimus. Yleissopimukseen liittyvä valtio voi siten olla liittymättä pöytäkirjaan.

Yleissopimuksen sopimuspuolina on tällä hetkellä 80 valtiota ja pöytäkirjan sopimuspuolina 66 valtiota. Lähes kaikki Euroopan maat ovat yleissopimuksen ja pöytäkirjan sopimuspuolia. Pohjoismaista Norja on liittynyt yleissopimukseen ja pöytäkirjaan vuonna 1961 ja Ruotsi vuonna 1985.

Kulttuuriomaisuuden suojelemiseksi on tehty useita kansainvälisiä sopimuksia, ja Suomi on useimmissa niistä sopimuspuolena. Yleismaailmallisista sopimuksista voidaan mainita vuonna 1972 tehty yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta (SopS 19/1987), jonka tarkoituksena on suojella kiinteää kulttuuriomaisuutta ja luonnonomaisuutta rauhan aikana. Yleissopimusta sovelletaan muun muassa, kun siinä tarkoitettu omaisuus on vaarassa tuhoutua luonnonilmiön tai ihmisen toiminnan vuoksi.

Alueellisista sopimuksista voidaan mainita Euroopan neuvoston piirissä tehdyt vuoden 1954 eurooppalainen kulttuuriyleissopimus (SopS 6/1970) ja Euroopan rakennustaiteellisen perinnön suojelua koskeva vuoden 1985 yleissopimus (SopS 10/1992), joihin molempiin Suomi on liittynyt. Euroopan neuvostossa avattiin lisäksi viime vuonna allekirjoittamista varten muinaisperinnön suojelua koskeva uudistettu yleissopimus, joka ei ole vielä kansainvälisesti voimassa.

Edellä mainitut yleissopimukset eivät sisällä erityisiä määräyksiä kulttuuriomaisuuden suojelusta nimenomaan aseellisen selkkauksen sattuessa. Eräiden aikaisempien kansainvälisten sopimusten määräykset kuitenkin liittyvät läheisesti kulttuuriomaisuuden suojeluun aseellisen selkkauksen aikana. Haagin vuoden 1907 rauhankonferenssin VI yleissopimukseen (SopS 11/24) liittyvässä maasodan lakeja ja tapoja koskevassa ohjesäännössä on vihollisen vahingoittamiskeinoja, piirityksiä ja pommituksia koskevassa luvussa edellytetty ryhdyttävän toimenpiteisiin muun muassa taidetta, tiedettä ja hyväntekeväisyyttä varten tarkoitettujen rakennusten ja historiallisten muistomerkkien säilyttämiseksi sekä tällaisten paikkojen merkitsemiseksi ja niistä tiedottamiseksi.

Yleissopimus liittyy läheisesti myös haavoittuneiden ja sairaiden sotilashenkilöiden aseman parantamista sekä sotavankien ja siviilihenkilöiden suojelua koskevien vuoden 1949 Geneven yleissopimusten (SopS 7―8/1955) vuonna 1977 tehtyihin I ja II lisäpöytäkirjoihin (SopS 81―82/1980), jotka koskevat kansainvälisten ja kansainvälistä luonnetta vailla olevien aseellisten selkkausten uhrien suojelemista. Lisäpöytäkirjoissa on myös määräyksiä, joiden tarkoituksena on suojella ympäristöä sekä sellaisia laitoksia ja rakennelmia, joiden vahingoittamisesta saattaisi aiheutua vaaraa ihmisille. Laajan tulkinnan mukaan sotatoimia ei siten saa kohdistaa esimerkiksi öljykenttiin, kemiallisiin tai muihin vaarallisia aineita tuottaviin tehtaisiin tai laitoksiin.

Edellä selostetut Haagin vuoden 1907 rauhankonferenssin VI yleissopimuksen ohjesääntö, Geneven vuoden 1949 yleissopimus tai sen lisäpöytäkirja eivät kuitenkaan sisällä nimenomaisia kulttuuriomaisuuden suojelua koskevia määräyksiä. Myöskään edellä mainitut muut yleissopimukset eivät yksinään takaa kulttuuriomaisuudelle riittävää suojaa asellisen selkkauksen sattuessa. Vuoden 1954 Haagin yleissopimus siihen liittyvine pöytäkirjoineen onkin tällä alalla tärkein kansainvälinen sopimus.

Aseellisen selkkauksen aikana miehitetyltä alueelta laittomasti viedyn kulttuuriomaisuuden palauttaminen kuuluu myös olennaisena osana kulttuuriomaisuuden suojeluun. Yleissopimukseen liittyvä pöytäkirja koskee juuri näitä seikkoja. Tässä yhteydessä voidaan mainita myös vuonna 1972 Unescon piirissä tehty yleissopimus kulttuuriomaisuuden laittoman kaupan estämiseksi, joka koskee irtaimen omaisuuden suojelua sekä rauhan aikana että aseellisen selkkauksen sattuessa. Suomi ei ole toistaiseksi liittynyt yleissopimukseen. Roomassa sijaitsevan yksityisoikeuden yhdenmukaistamista edistävän kansainvälisen instituutin (Unidroit) piirissä on myös valmisteilla yleissopimus varastetun tai laittomasti maasta viedyn kulttuuriomaisuuden palauttamista.

Yleissopimukseen ja sen pöytäkirjaan liittymistä koskeva hallituksen esitys on laadittu virkatyönä ulkoasiainministeriössä ja opetusministeriössä. Valmistelun aikana on kuultu oikeusministeriötä, sisäasiainministeriötä, puolustusministeriötä, museovirastoa ja Suomen Unesco-toimikuntaa.

2. Yleissopimuksen ja siihen liittyvän pöytäkirjan pääasiallinen sisältö

Yleissopimus käsittää varsinaisen sopimuksen sekä sitä täydentävät täytäntöönpanosäännöt. Kulttuuriomaisuudella tarkoitetaan yleissopimuksessa kulttuuriperinnön kannalta merkittävää kiinteää tai irtainta omaisuutta. Myös tämän omaisuuden säilyttämistä ja esillepanoa varten tarkoitetut rakennukset, kuten museot ja arkistot, kuuluvat yleissopimuksen soveltamisalaan.

Yleissopimuksessa on yhtäältä rauhan aikaa koskevia ja toisaalta aseelliseen selkkauksen sattuessa sovellettavia määräyksiä. Sopimuspuolet sitoutuvat rauhan aikana kunnioittamaan sekä omalla että muiden sopimuspuolten alueella olevaa kulttuuriomaisuutta ja niiden on myös jo rauhan aikana ryhdyttävä tarpeellisiksi katsomiinsa toimiin kulttuuriomaisuuden suojelemiseksi. Sopimuspuolten on siten pidättäydyttävä käyttämästä kulttuuriomaisuutta tai sen välitöntä ympäristöä tarkoituksiin, jotka aseellisen selkkauksen sattuessa saattaisivat tämän omaisuuden vahingoittumiselle alttiiksi. Kulttuuriomaisuuden suojeluun on myös kiinnitettävä huomiota puolustusvoimien ohjesäännöissä ja koulutuksessa. Kulttuuriomaisuuden tunnistamisen helpottamiseksi omaisuus voidaan merkitä yleissopimuksessa määritellyllä tunnusmerkillä.

Aseellisen selkkauksen aikana sovellettavat määräykset velvoittavat selkkauksen osapuolia ja eräissä tapauksissa myös selkkaukseen osallistumattomia valtioita. Kansainvälistä luonnetta vailla olevan selkkauksen osapuolten olisi ainakin sovellettava kulttuuriomaisuuden kunnioittamisesta koskevia yleissopimuksen määräyksiä.

Yleissopimus velvoittaa sopimuspuolia aseellisen selkkauksen aikana kunnioittamaan kulttuuriomaisuutta sekä turvaamaan sen säilyminen. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että kulttuuriomaisuuteen ei saa kohdistaa vihamielisiä tekoja. Tästä määräyksestä voidaan poiketa vain pakottavien sotilaallisten syiden niin vaatiessa. Miehitysvaltio sitoutuu suojelemaan kulttuuriomaisuutta miehittämällään alueella.

Rajoitettu määrä irtainta omaisuutta suojaavia säilytyspaikkoja ja tärkeätä kiinteätä kulttuuriomaisuutta voidaan yleissopimuksessa mainituin ehdoin asettaa erityissuojelun alaiseksi. Edellytyksenä on, että omaisuus sijaitsee riittävän kaukana sotilaallisesti tärkeistä kohteista ja että sitä ei käytetä sotilaallisiin tarkoituksiin. Aseellisen selkkauksen aikana sopimuspuoli voi perustaa kulttuuriomaisuutta varten tilapäissuojan, joka myös voidaan asettaa tietyin edellytyksin erityissuojelun alaiseksi. Lisäksi kulttuuriomaisuuden kuljetus voi tapahtua erityissuojelun alaisena.

Erityissuojelun alainen kulttuuriomaisuus merkitään erityiseen luetteloon, jota pitää Unescon pääjohtaja. Yleissopimuksessa on määräykset erityissuojelun alaisen kulttuuriomaisuuden merkitsemisestä erityisellä tunnusmerkillä. Sopimuspuolet sitoutuvat takaamaan tällaisen kulttuuriomaisuuden koskemattomuuden. Suojelumääräyksistä voidaan poiketa vain pakottavien sotilaallisten syiden ehdottomasti niin vaatiessa.

Aseellisen selkkauksen sattuessa selkkauksen osapuolen hyväksi toimiva suojeluvaltio valvoo ja huolehtii muutenkin yleissopimuksen täytäntöönpanosta. Suojeluvaltiot on yleissopimuksessa määritelty valtioiksi, jotka ovat vastuussa selkkauksen osapuolten etujen suojelusta.

Sopimuspuolet voivat nimetä kansainväliseen luetteloon henkilöitä, joiden piiristä valitaan aseellisen selkkauksen osapuolten hyväksymät pääkomissaari ja valtuutetut huolehtimaan aseellisen selkkauksen aikana kulttuuriomaisuuden suojelun kannalta tarpeellisista erityistehtävistä. Pääkomissaari ja valtuutetut suorittavat valtuuksiensa rajoissa tutkimuksia ja muita kulttuuriomaisuuden suojelun kannalta tarpeelliseksi katsottuja toimenpiteitä.

Yleissopimukseen liittyvällä pöytäkirjalla pyritään estämään kulttuuriomaisuuden vieminen pois miehitelyltä alueelta. Pöytäkirjassa on myös määräykset tällaisen omaisuuden haltuunottamisesta ja palauttamisesta miehitettynä olleeseen valtioon. Pöytäkirjan sopimuspuoli on velvollinen vihollisuuksien päättyessä palauttamaan alueellaan olevan, yleissopimuksen vastaisesti maasta viedyn kulttuuriomaisuuden miehitettynä olleen alueen viranomaisille. Kulttuuriomaisuuden viennin estämisestä vastuussa ollut sopimuspuoli on velvollinen suorittamaan vahingonkorvausta sille, jonka hallussa palautettava omaisuus on ollut, jos tämä on ollut vilpittömässä mielessä.

3. Yleissopimuksen ja siihen liittyvän pöytäkirjan merkitys

Yleissopimuksen ja siihen liittyvään pöytäkirjan uudistaminen on ollut esillä viime vuosina, koska niiden ei voida enää katsoa täysin vastaavan nykyajan tarpeita. Sotilaallisen teknologian kehitys ja yleissopimuksen eräiden menettelymääräysten joustamattomuus on todettu tärkeimmiksi syiksi uudistaa yleissopimusta. Ensisijaisena pidetään kuitenkin tällä hetkellä sitä, että yleissopimuksen määräysten käytännön soveltamista tehostettaisiin ja tiedotusta sen määräyksistä lisättäisiin sekä sitä, että mahdollisimman moni valtio liittyisi yleissopimukseen.

Yleissopimus ja siihen liittyvä lisäpöytäkirja ovat osittaisesta vanhentuneisuudestaan huolimatta kuitenkin säilyneet alan keskeisinä kansainvälisinä asiakirjoina. Viime aikoina yleissopimusta ja erityisesti sen määräyksiä Unescolta saatavasta teknisestä avusta on sovellettu useissa selkkauksissa, esimerkiksi Lähi-idässä ja entisessä Jugoslaviassa.

Suomi on perinteisesti pitänyt tärkeänä sekä kulttuuriomaisuuden suojelua että kansainvälistä yhteistyötä sodan ja sen tuhojen estämiseksi. Suomi onkin sopimuspuolena useissa näitä aloja koskevissa yleissopimuksissa. Suomen liittyminen nyt esillä olevaan yleissopimukseen, jonka osapuolina on jo 80 valtiota, on Suomen tässä asiassa omaksuman linjan mukaista.

Yleissopimukseen liittyminen lisäisi suomalaisen kulttuuriomaisuuden kansainvälistä suojaa. Se laajentaisi myös tämän omaisuuden tuntemusta ja kansainvälistä kulttuuriyhteistyötä. Suomen on tarkoitus yleissopimukseen liityttyään toimittaa Unescon pääsihteerille luettelo kulttuuriomaisuudesta, joka tulisi asettaa yleissopimuksessa tarkoitetun erityissuojelun alaiseksi. Luettelon laatiminen käynnistetään lähiaikoina.

4. Kulttuuriomaisuuden suojelun järjestäminen Suomessa

Valmiuslain (1080/1991) 40 §:n mukaan valtion viranomaisten ja liikelaitosten tulee varmistaa tehtäviensä mahdollisimman häiriötön hoitaminen myös poikkeusoloissa. Poikkeusoloihin on varauduttava valmiussuunnitelmin ja etukäteisvalmisteluin. Poikkeusoloihin varautumista johtaa ja valvoo valtioneuvosto ja kukin ministeriö hallinnonalallansa.

Väestönsuojelulain (438/1958) mukaan väestönsuojelun tarkoituksena on väestön ja omaisuuden turvaaminen sodan ja muiden siihen verrattavien olosuhteiden aiheuttamilta tuhoilta, sekä tällaisten vahinkojen rajoittaminen ja seurausten lieventäminen. Nämä tehtävät perustuvat pääsääntöisesti normaaliolojen hallintotehtäviin ja organisaatioihin. Valtion, kuntien ja kuntainliittojen viranomaiset, muut julkiset yhteisöt sekä valtion liikelaitokset ovat siten velvollisia huolehtimaan toimialaansa kuuluvista väestönsuojelutehtävistä.

Väestönsuojelun ylin johto ja valvonta kuuluu sisäasiainministeriölle. Läänissä väestönsuojelua johtaa ja valvoo lääninhallitus. Paikallisella tasolla väestönsuojelusta vastaavat kunnat. Kulttuuriomaisuuden suojelu yleissopimuksen tarkoittamalla tavalla kuuluu myös opetusministeriölle sekä valmiuslain että väestönsuojelulain mukaisen varautumisvelvollisuuden nojalla. Asia sisällytettäisiin opetusministeriön hallinnonalan valmiussuunnittelua ja väestönsuojelutehtäviä koskeviin ohjeisiin ja määräyksiin.

Kuntien pelastuspalvelusuunnitelmissa on jo luetteloitu kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kohteita erityiskohteiksi, joissa tapahtuviin pelastustoimiin on erityisesti varauduttava. Yleissopimuksen mukainen kohteiden luettelointi ja suojelutoimenpiteiden suunnittelu otettaisiin huomioon myös pelastuspalvelusuunnitelmissa, ja se edistäisi siten kulttuuriomaisuuden turvaamista myös tulipalojen ja muiden normaalioloissa tapahtuvien onnettomuuksien varalta.

Yleissopimuksen täytäntöönpanosta tulisivat huolehtimaan lisäksi museovirasto ja puolustushallinto. Museoviraston tehtävä on museovirastosta annetun asetuksen (119/1992) mukaan muun muassa johtaa ja kehittää maan muinaismuistohallintoa, toimia alan asiantuntijaviranomaisena, hoitaa ja valvoa kulttuuriperintöä sekä suorittaa sen säilyttämiseen liittyvää tutkimusta, neuvontaa ja valistustoimintaa. Museovirastolle tulisi siten lähinnä kuulumaan yleissopimuksessa tarkoitettujen suojeltavien kohteiden määrittely ja asiantuntija-avun antaminen muissa kulttuuriomaisuuteen liittyvissä kysymyksissä.

Puolustushallinnon tehtävänä on arvioida, täyttävätkö erityissuojeluun asetettavat kohteet yleissopimuksen 8 artiklassa tarkoitetut ehdot. Lisäksi se huolehtii sopimuksen 7 artiklassa mainituista tehtävistä. Varusmiehet ja kantahenkilökunta saavat nykyisin humanitaarista koulutusta, jossa käsitellään muun muassa sodan oikeussääntöjä. Yleissopimuksessa tarkoitetut koulutustavoitteet voitaisiin liittää tähän koulutukseen.

5. Esityksen taloudelliset ja organisatoriset vaikutukset

Yleissopimuksella ei ole välittömiä taloudellisia tai organisatorisia vaikutuksia. Yleissopimuksesta rauhan aikana aiheutuvat tehtävät voidaan hoitaa valtion ja kuntien henkilöstöä lisäämättä.

Esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen mukaan Suomen valtio olisi kuitenkin velvollinen maksamaan lakiehdotuksessa mainituissa tapauksissa korvauksen siitä vahingosta, joka miehitetyltä alueelta viedyn kulttuuriomaisuuden takavarikoimisesta sekä palauttamisesta on aiheutunut oikeudenhaltijalle. Eräissä tapauksissa Suomi voisi kuitenkin periä näin maksamansa korvauksen takaisin siltä valtiolta, joka yleissopimukseen liittyvän pöytäkirjan mukaan on asiassa korvausvelvollinen.

Valtion varoista suoritettava yksittäinen korvaus saattaa olla huomattava. Korvattavat tapaukset ovat kuitenkin niin satunnaisia ja harvinaisia, ettei tällä korvausvelvollisuudella voida katsoa olevan valtiontaloudellisia vaikutuksia.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1. Yleissopimuksen ja sitä täydentävien täytäntöönpanosääntöjen sisältö
YLEISSOPIMUS
I LUKU. YLEISET MÄÄRÄYKSETSUOJELUSTA

l artiklan mukaan kulttuuriomaisuudella tarkoitetaan sen alkuperästä tai omistajasta riippumatta:

― irtainta tai kiinteätä omaisuutta, jolla on huomattava merkitys kansojen kulttuuriperinnölle,

― rakennuksia, joiden pääasiallisena tarkoituksena on edellisessä kohdassa määritellyn irtaimen omaisuuden säilyttäminen tai näytteillä pitäminen,

― keskuksia, jotka sisältävät huomattavan määrän edellä mainittua kulttuuriomaisuutta (''muistomerkkikeskuksia'').

Artiklassa luetellaan esimerkkejä yleissopimuksessa tarkoitetusta kulttuuriomaisuudesta.

2 artiklan mukaan yleisopimusta sovellettaessa kulttuuriomaisuuden suojelulla tarkoitetaan sen turvaamista ja kunnioittamista.

3 artikla sisältää kulttuuriomaisuuden turvaamista koskevan perusvelvoitteen. Sopimuspuolten on jo rauhan aikana järjestettävä alueellaan olevan kultuuriomaisuuden suojelu aseellisen selkkauksen varalta. Sopimuspuoli määrittelee itse, mitä toimenpiteitä se pitää tarpeellisena kulttuuriomaisuuden suojelemiseksi.

4 artiklan mukaan kulttuuriomaisuuden kunnioittaminen tarkoittaa sitä, että sopimuspuolet pidättäytyvät käyttämästä omalla tai toisen sopimuspuolen alueella olevaa omaisuutta ja sen välitöntä ympäristöä tarkoituksiin, jotka voivat aseellisen selkkauksen sattuessa saattaa tämän omaisuuden hävitykselle tai vahingoittumiselle alttiiksi. Sopimuspuolten on myös pidättäydyttävä tällaiseen omaisuuteen kohdistuvista vihamielisyyksistä. Artikla koskee myös tapauksia, joissa sopimuspuoli on miehittänyt toisen sopimuspuolen alueen. Näistä velvoitteista voidaan poiketa vain pakottavan sotilaallisen syyn ehdottomasti niin vaatiessa.

Lisäksi sopimuspuolet sitoutuvat kieltämään, ehkäisemään ja tarvittaessa lopettamaan kultuuriomaisuuteen kohdistuvat hävitystoimet. Ne sitoutuvat olemaan takavarikoimatta toisen sopimuspuolen alueella olevaa irtainta kulttuuriomaisuutta ja pidättäytyvät kaikista kulttuuriomaisuuteen kohdistuvista kostotoimista.

Sopimuspuoli ei vapaudu artiklan velvoitteista sillä perusteella, että toinen sopimuspuoli ei ole ryhtynyt 3 artiklassa edellytettyihin turvaamistoimiin.

5 artiklassa määritellään ne kulttuuriomaisuuden suojelemiseen liittyvät toimenpiteet, joihin sopimuspuolen on ryhdyttävä, jos se on kokonaan tai osittain miehittänyt toisen sopimuspuolen alueen.

6 artiklan mukaan kulttuuriomaisuuden tunnistamisen helpottamiseksi omaisuus voidaan varustaa tunnusmerkillä, josta tarkemmat määräykset ovat 16 artiklassa ja täytäntöönpanoa koskevien sääntöjen 17 artiklassa. Suomessa merkitsemisestä päätettäisiin kulttuuriomaisuuden suojelusta vastaavien viranomaisten kesken.

7 artikla koskee niitä toimenpiteitä, joihin sopimuspuolen on ryhdyttävä rauhan aikana sotaväen piirissä yleissopimuksen noudattamisen turvaamiseksi. Artiklan 1 kappaleen mukaan sotaväen ohjesääntöihin on sisällytettävä sellaisia määräyksiä, joilla voidaan edistää yleissopimuksen noudattamista. Kappaleeseen sisältyy lisäksi yleisluonteinen velvoite siitä, että sopimuspuolet sitoutuvat edistämään puolustusvoimissssaan kaikkien kansojen kulttuurin ja kulttuuriomaisuuden kunnioittamisen henkeä.

Artiklan 2 kappaleessa edellytetään, että puolustusvoimia varten suunnitellaan tai perustetaan oma organisaatio tai erityisesti koulutettuja henkilöitä, jotka varmistavat kulttuuriomaisuuden kunnioittamisen ja ovat yhteistyössä kulttuuriomaisuuden turvaamisesta vastuussa olevien siviiliviranomaisten kanssa.

Tähän artiklaan liittyvät velvoitteet toteuttaa Suomessa puolustushallinto. Ohjeistus ja koulutus voidaan liittää puolustusvoimien voimassa oleviin sodan oikeussääntöjä käsitteleviin ohjesääntöihin ja koulutusohjelmaan.

II LUKU. ERITYISSUOJELU

8 artiklassa määritellään, mikä kulttuuriomaisuus voidaan asettaa erityissuojeluun, sekä tämän suojelun myöntämisen edellytykset.

Erityissuojeluun voidaan asettaa rajoitettu määrä suojia, joiden tarkoituksena on suojata irtainta kulttuuriomaisuutta aseellisen selkkauksen varalta, muistomerkkikeskuksia ja muuta erittäin tärkeätä kiinteätä kulttuuriomaisuutta.

Erityissuojelun myöntäminen edellyttää, että

― suojeltava omaisuus sijaitsee riittävän kaukana suurista teollisuuskeskuksista tai tärkeästä sotilaallisesti arasta kohteesta (esimerkiksi lentokenttä, radioasema, rautatieasema);

― suojeltavaa omaisuutta ei käytetä sotilaallisiin tarkoituksiin. Artiklassa on määritelty tarkemmin se, mitä pidetään käyttönä sotilaallisiin tarkoituksiin. Kulttuuriomaisuus voidaan asettaa erityissuojeluun, vaikka se sijaitsee lähellä sotilaallisesti tärkeätä kohdetta, jos suojelua pyytävä sopimuspuoli sitoutuu olemaan käyttämättä tätä kohdetta sotilaallisiin tarkoituksiin, ja erityisesti milloin kohteena on tärkeä liikennekeskus, ohjaamaan liikenteen muualle. Irtaimen omaisuuden suoja voidaan asettaa erityissuojeluun sen sijaintiin katsomatta, jos sen rakenne todennäköisesti kestää pommituksen.

Erityissuojelu myönnetään siten, että kulttuuriomaisuus merkitään erityiseen kansainväliseen rekisteriin. Tarkemmat määräykset myöntämismenettelystä ja rekisteristä ovat yleissopimuksen täytäntöönpanosäännöissä.

Yleissopimuksen tultua voimaan on puolustushallinnon ja kulttuuriomaisuuden suojelusta vastaavien viranomaisten kesken tarkoitus pohtia, mitä omaisuutta Suomen osalta tulisi asettaa erityissuojeluun.

9 artiklan mukaan sopimuspuolet sitoutuvat takaamaan erityissuojelussa olevan kulttuuriomaisuuden koskemattomuuden.

10 artiklan mukaan erityissuojelussa oleva omaisuus on aseellisen selkkauksen aikana varustettava selvästi erottuvalla tunnusmerkillä, joka määritellään 16 artiklassa. Tämä omaisuus on myös kansainvälisen valvonnan alainen täytäntöönpanosääntöjen mukaisesti.

11 artiklan mukaan erityissuojelussa olevan kulttuuriomaisuuden 9 artiklan mukainen koskemattomuus voidaan kumota vain väistämättömän sotilaallisen pakon sanelemissa poikkeustapauksissa ja ainostaan niin pitkäksi aikaa kuin tämä pakkotila kestää. Jos sopimuspuoli rikkoo 9 artiklassa tarkoitetun velvoitteensa, ei vastapuolikaan ole velvollinen takaamaan koskemattomuutta rikkomuksen kestässä. Artikla sisältää myös määräyksiä pakkotilan toteamisesta sekä koskemattomuuden kumoamisesta tehtävistä ilmoituksista.

III LUKU. KULTTUURIOMAISUUDEN KULJETUS

12 artiklan mukaan yksinomaan kulttuuriomaisuuden siirtoon tarkoitettu kuljetus ― valtion alueella tai toisen valtion alueelle ― voi olla erityissuojelun alainen. Artiklassa määrätään tällaisen kuljetuksen edellytykset. Sopimuspuolet pidättäytyvät kaikista erityissuojelussa olevaan kuljetukseen kohdistuvista vihamielisestä teoista.

13 artiklassa määrätään, että jos 12 artiklassa tarkoitettua menettelyä ei voida tilanteen kiireellisyyden vuoksi noudattaa, voidaan kuljetus kuitenkin toimeenpanna tässä artiklassa määrätyin edellytyksin.

14 artiklan mukaan yleissopimuksen 12 tai 13 artiklassa tarkoitetussa suojeluksessa oleva kulttuuriomaisuus ja yksinomaan tämän omaisuuden siirtoon käytetyt kuljetusvälineet nauttivat koskemattomuutta takavarikoimiselta, valtaukselta ja haltuunotolta. Artikla ei kuitenkaan rajoita oikeutta tarkastukseen tai valvontaan.

IV LUKU. HENKILÖSTÖ

15 artikla sisältää velvoitteen kunnioittaa myös niitä henkilöitä, joiden tehtävänä on suojella kulttuuriomaisuutta.

V LUKU. TUNNUSMERKKI

16 artiklassa määritellään yleissopimuksen mukainen tunnusmerkki käytettäväksi 17 artiklassa mainittuihin tarkoituksiin.

17 artiklasta ilmenee, mihin tarkoitukseen tunnusmerkkiä voidaan käyttää. Merkkiä käytetään tapauksesta riippuen joko sellaisenaan tai kolmasti toistettuna. Aseellisen selkkauksen aikana tunnusmerkkiä saa käyttää vain artiklassa mainituissa tapauksissa.

VI LUKU. YLEISSOPIMUKSEN SOVELTAMISALA

18 artiklassa määritellään, mistä ajankohdasta yleissopimusta sovelletaan. Niitä määräyksiä lukuunottamatta, joita sovelletaan rauhana aikana (esim. 3 ja 7 artikla), yleissopimusta sovelletaan, kun sota on julistettu tai muu aseellinen selkkaus on syttynyt kahden tai useamman sopimuspuolen välille. Asiaan ei vaikuta se, tunnustaako yksi tai useampi näistä sopimuspuolista sotatilan vallitsevan. Yleissopimusta sovelletaan myös, kun sopimuspuolen koko alue tai osa siitä on miehitetty, vaikka miehitys ei kohtaa aseellista vastarintaa.

Jos jokin selkkaukseen osallinen valtio ei ole sopimuksen osapuoli, sitoo yleissopimus kuitenkin sopimuspuolia niiden keskinäisissä suhteissa. Lisäksi yleissopimus sitoo sen osapuolia suhteessa siihen valtioon, joka ei ole sopimuspuoli, jos tämä on julistanut hyväksyvänsä sen määräykset.

19 artikla koskee sellaisia kansallisia selkkauksia, jotka puhkeavat jonkin sopimuspuolen alueella. Tällaisten selkkausten osapuolten on sovellettava ainakin kulttuuriomaisuuden kunnioittamista koskevia yleissopimuksen määräyksiä. Selkkauksen osapuolten tulee lisäksi pyrkiä saattamaan erityissopimuksilla voimaan muut yleissopimuksen määräykset kokonaan tai osittain. Unesco voi myös tarjota palveluksiaan selkkauksen osapuolille.

VII LUKU. YLEISSOPIMUKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO

20 artiklan mukaan yleissopimusta sovellettaessa noudatettavasta menettelystä määrätään yleissopimuksen täytäntöönpanosäännöissä. Täytäntöönpanosäännöt ovat yleissopimuksen erillinen, mutta erottamaton osa. Täytäntöönpanosäännöissä määrätään muun muassa yleissopimuksen valvonnasta, kulttuuriomaisuuden asettamisesta erityissuojeluun, kulttuuriomaisuuden kuljetuksesta sekä tunnusmerkistä.

21 artiklan mukaan yleissopimuksen täytäntöönpanoon osallistuvat myös suojeluvaltiot, joiden tehtävänä on suojella selkkauksen osapuolten etuja.

22 artiklan mukaan suojeluvaltioiden tulee tarjota palveluksiaan aina, kun ne pitävät sitä tarpeellisena kulttuuriomaisuuden suojelemiseksi. Näin on meneteltävä erityisesti silloin, kun selkkauksen osapuolten kesken on erimielisyyttä yleissopimuksen tai täytäntöönpanosääntöjen soveltamisesta tai tulkitsemisesta. Tarkoituksena on saada selkkauksen osapuolet neuvottelemaan keskenään erimielisyyden ratkaisemiseksi.

23 artiklan mukaan Unesco voi antaa sopimuspuolille teknistä apua yleissopimuksen tai sen täytäntöönpanosääntöjen soveltamiseen liittyvissä ongelmissa ohjelmansa ja voimavarojensa asettamissa rajoissa.

24 artiklan mukaan sopimuspuolet voivat tehdä erityissopimuksia kaikista niistä asioista, joista ne pitävät erityismääräyksiä tarpeellisina, kulttuuriomaisuuden tai sitä suojelevan henkilöstön suojaa kuitenkaan vähentämättä.

25 artiklan mukaan tarkoitus on, että yleissopimuksen periaatteet tulisivat laajalti tunnetuiksi. Sopimuspuolet sitoutuvatkin artiklan mukaan saattamaan yleissopimuksen sisällön tunnetuksi mahdollisimman laajassa mitassa sekä rauhan että aseellisen selkkauksen aikana. Sopimuspuolet ovat erityisesti velvollisia saattamaan sopimuksen sisällön opiskelun sotilaskoulutusohjelmaansa ja mahdollisuuksien mukaan myös osaksi siviiliopetusohjelmaansa.

26 artiklan mukaan sopimuspuolten on toimitettava toisilleen yleissopimuksen ja sen täytäntöönpanosääntöjen viralliset käännökset. Sopimuspuolet ovat velvollisia toimittamaan vähintään joka neljäs vuosi Unescon pääjohtajalle selvityksen niistä toimenpiteistä, joihin on ryhdytty sopimuksen täytäntöönpanemiseksi.

27 artiklan mukaan Unescon pääjohtaja voi kutsua koolle sopimuspuolien edustajia tutkimaan yleissopimuksen ja sen täytäntöönpanosääntöjen soveltamiseen liittyviä kysymyksiä ja laatimaan niihin liittyviä suosituksia. Tällainen kokous voi lisäksi tarkistaa yleissopimusta ja sen täytäntöönpanosääntöjä 39 artiklan määräysten mukaisesti, jos sopimuspuolten enemmistö on edustettuna.

28 artiklassa edellytetään, että yleissopimuksen määräysten rikkominen ja käskyn antaminen siihen tulee rangaistavaksi rikosoikeudellisten tai kurinpidollisten säännösten mukaisesti. Suomessa nämä rikokset tulisivat rangaistaviksi joko sotarikoksia koskevien rangaistussäännösten (RL 13 luvun 1 ja 3 §) tai muiden rangaistussäännösten mukaan (RL 13 luvun 2 §, 35 luvun 2 §, 34 luvun 2 ja 5 § sekä 45 luvun 2 §).

LOPPUMÄÄRÄYKSET

29―40 artiklaan sisältyvät tavanomaiset loppumääräykset, joissa määrätään yleissopimuksen allekirjoittamisesta, ratifioinnista, voimaantulosta, muuttamisesta ja irtisanomisesta sekä yleissopimusta koskevista ilmoituksista. Yleissopimus tulee voimaan siihen liittyneen valtion osalta kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun liittymiskirja on talletettu.

YLEISSOPIMUKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANOA KOSKEVAT SÄÄNNÖT
I LUKU. VALVONTA

1 artiklan mukaan Unescon pääjohtaja ylläpitää luetteloa niistä henkilöistä, jotka sopimuspuolet ovat nimenneet päteviksi hoitamaan kulttuuriomaisuuden pääkomissaarin tehtäviä.

2 artiklassa määrätään valvonnan järjestämisestä. Sopimuspuolen joutuessa aseelliseen selkkaukseen:

― nimeää selkkaukseen osallistuva valtio edustajan alueellaan sijaitsevaa kulttuuriomaisuutta varten,

― toisen valtion alueen miehittänyt sopimuspuoli nimeää miehitetyllä alueella sijaitsevaa kulttuuriomaisuutta varten erityisedustajan,

― suojeluvaltio, joita on kutakin selkkauksen osapuolta varten, nimeää 3 artiklan mukaisesti valtuutetun sitä selkkauksessa olevaa osapuolta varten, jonka hyväksi se toimii,

― tällaiselle sopimuspuolelle nimetään kulttuuriomaisuuden pääkomissaari 4 artiklan mukaisesti.

3 artiklan mukaan suojeluvaltiot nimeävät selkkauksen osapuolen alueella toimivan valtuutettunsa diplomaatti- tai konsuliedustustonsa virkamiehistä tai muista henkilöistä. Nimeäminen edellyttää asemamaan suostumusta.

4 artiklan mukaan pääkomissaari valitaan kansainvälisestä henkilöluettelosta asemamaan ja vastapuolen hyväksi toimivien suojeluvaltioiden keskenään tekemän sopimuksen mukaisesti. Jos nämä eivät pysty sopimaan asiasta, nimeää pääkomissaarin Kansainvälisen tuomioistuimen puheenjohtaja. Pääkomissaari ei tällöin saa kuitenkaan ryhtyä hoitamaan tehtäväänsä ennen kuin asemamaa on hyväksynyt nimeämisen.

5 artiklassa määrätään valtuutettujen tehtävistä. Heidän tehtävänään on todeta yleissopimuksen rikkomiset ja asemamaan suostumuksella tutkia niitä sekä tehdä esityksiä varmistaakseen rikkomusten keskeyttämisen. Valtuutettujen tulee olla yhteydessä pääkomissaariin.

6 artiklassa määrätään pääkomissaarin tehtävistä. Pääkomissaarilla on keskeinen merkitys asemamaansa kulttuuriomaisuuden suojelemisessa aseellisen selkkauksen aikana. Hän käsittelee kaikki ne asiat, jotka hänelle on osoitettu sopimuksen soveltamisen yhteydessä, yhdessä asemamaansa ja asianomaisten valtuutettujen kanssa. Pääkomissaari voi asemamaansa suostumuksella esimerkiksi määrätä toimitettavaksi tutkimuksen tai itse johtaa sitä, tehdä selkkauksen osapuolille tai suojeluvaltioille tarpeellisiksi katsomiaan esityksiä ja selvityksiä.

7 artiklan mukaan pääkomisaaari voi nimetä avukseen tarkastajia ja asiantuntijoita, joiden asettaminen on saatettava asemamaan hyväksyttäväksi.

8 artiklassa asetetaan erinäisiä vaatimuksia pääkomissaarin, valtuutettujen tarkastajien ja asiantuntijoiden toiminnalle. He eivät saa missään oloissa ylittää toimivaltuuksiaan. Heidän on erityisesti otettava huomioon asemamaansa turvallisuustarpeet ja toimittava tämän sopimuspuolen heille osoittaman sotilaallisen tilanteen vaatimusten mukaisesti.

9 artiklassa määrätään sijaantulevista suojeluvaltioista ja niiden tehtävistä, kun selkkauksen osapuoli ei saa tai on lakannut saamasta hyötyä suojeluvaltion toimista.

10 artiklan mukaan pääkomissaarin, tarkastajien ja asiantuntijoiden palkkioista ja kuluista huolehtii asemamaa. Suojeluvaltioiden valtuutettujen palkkioista ja kuluista sopivat suojeluvaltiot ja ne valtiot, joiden hyväksi suojeluvaltiot toimivat.

II LUKU. ERITYISSUOJELU

11 artiklan mukaan sopimuspuolen ennalta arvaamattomien olosuhteiden vuoksi perustama tilapäissuoja voidaan asettaa erityissuojeluun artiklassa mainituin edellytyksin. Edellytysten täytyttyä pääkomissaari voi pyytää Unescon pääjohtajaa merkitsemään tilapäissuojan 12 artiklassa tarkoitettuun rekisteriin.

12 artikla sisältää perusmääräykset yleissopimuksen 8 artiklassa tarkoitetusta rekisteristä. Rekisteriä pitää Unescon pääjohtaja. Artiklassa määritellään myös rekisterin rakenne.

13 artiklan mukaan pyyntö kulttuuriomaisuuden merkitsemisestä rekisteriin tehdään Unescon pääjohtajalle. Artiklassa on määräykset hakemuksen sisällöstä. Miehityksen sattuessa myös miehittäjävaltiolla on oikeus tehdä tällainen hakemus.

14 artiklan mukaan sopimuspuoli voi esittää vastalauseen rekisteröintiä koskevan pyynnön johdosta. Rekisteröintiä voidaan vastustaa kahdella perusteella: omaisuus ei ole kulttuuriomaisuutta tai omaisuus ei ole yleissopimuksen 8 artiklassa mainittujen ehtojen mukainen. Kulttuuriomaisuus voidaan merkitä rekisteriin myös väliaikaisesti, mikäli rekisteröintiä pyytänyt sopimuspuoli joutuu aseelliseen selkkaukseen pyynnön esittämisen jälkeen.

Rekisteröintiä koskeva riita voidaan ratkaista välimiesmenettelyssä. Rekisteröintiä koskevan riidan osapuoli voi antaa selityksen, että se ei halua käyttää välimiesmenettelyä. Tällöin Unescon pääjohtajan tulee toimittaa vastalause sopimuspuolille, jotka voivat kahden kolmasosan määräenemmistöllä vahvistaa vastalauseen.

15 artiklassa on yksityiskohtaisia määräyksiä rekisterin ylläpitämisestä.

16 artiklassa määrätään rekisteröinnin tai 14 artiklassa tarkoitetun väliaikaisen rekisteröinnin peruuttamisesta.

III LUKU. KULTTUURIOMAISUUDEN KULJETUS

17 artiklassa määrätään menettelystä kulttuuriomaisuuden kuljetuksen koskemattomuuden saavuttamiseksi. Pyyntö kulttuuriomaisuuden siirtämisestä erityissuojelun alaisena osoitetaan kulttuuriomaisuuden pääkomissaarille. Pyynnöstä tulee käydä ilmi artiklassa mainitut seikat. Pääkomissaarin on neuvoteltava suojeluvaltioiden edustajien kanssa ehdotetuista toimenpiteistä ja ilmoitettava selkkauksen osapuolille siirrosta. Pääkomissaari nimeää yhden tai useamman tarkastajan varmistamaan, että siirto tapahtuu yleissopimuksen mukaisesti.

18 artiklassa on määräykset kulttuuriomaisuuden kuljettamisesta toisen valtion eli tallettajavaltion alueelle. Tallettajavaltion on huolehdittava sen alueelle siirretystä kulttuuriomaisuudesta ja palautettava omaisuus kuuden kuukauden kuluessa palauttamista koskevan pyynnön esittämisestä. Tallettajavaltio voi erityistapauksissa siirtää omaisuuden kolmanteen valtioon tallettavan valtion suostumuksella.

19 artiklan mukaan sopimuspuoli, joka miehittää toisen sopimuspuolen alueen, voi siirtää kulttuuriomaisuutta samalla alueella sijaitsevaan suojaan, vaikka se ei voisikaan noudattaa 17 artiklan mukaista manettelyä. Siirtoa ei pidetä yleissopimuksen vastaisena, jos pääkomissaari toteaa siirron välttämättömäksi.

IV LUKU. TUNNUSMERKKI

20 artiklassa määrätään siitä, miten tunnusmerkkiä on käytettävä.

21 artiklan mukaan kulttuuriomaisuuden suojelusta ja täytäntöönpanosääntöjen mukaisesta valvonnasta vastaava henkilöstö saa pitää erityistä käsivarsinauhaa. Heillä tulee olla myös henkilökortti, jonka kukin sopimuspuoli valmistaa sääntöihin liitettyä mallia hyväksi käyttäen.

2. Pöytäkirjan sisältö
I luku

1 kappaleen mukaan sopimuspuoli sitoutuu estämään kulttuuriomaisuuden viennin valtaamaltaan alueelta.

2 kappaleen mukaan sopimuspuoli sitoutuu ottamaan haltuunsa kulttuuriomaisuuden, joka on tuotu sen alueelle miehitetyltä alueelta.

3 kappaleen mukaan sopimuspuoli sitoutuu palauttamaan vihollisuuksien päätyttyä 1 kohdan periaatteiden vastaisesti viedyn kulttuuriomaisuuden. Tällaista omaisuutta ei saa pidättää sotakorvauksena.

4 kappaleen mukaan sen sopimuspuolen, jonka velvollisuutena oli estää kulttuuriomaisuuden vienti miehittämältään alueelta, on maksettava korvaus sille, joka pitää vilpittömässä mielessä hallussaan edellisessä kappaleessa tarkoitettua palautettavaa omaisuutta.

II luku

5 kappaleen mukaan sopimuspuolen on palautettava vihollisuuksien päätyttyä kulttuuriomaisuus, jonka toinen sopimuspuoli on tallettanut ensiksi mainitun sopimuspuolen alueelle suojellakseen sitä aseelliselta selkkaukselta.

6―15 kappaleeseen sisältyvät loppumääräykset pöytäkirjaan liittyvistä ilmoituksista ja selityksistä sekä pöytäkirjan allekirjoittamisesta, ratifioinnista, voimaantulosta ja irtisanomisesta. Valtio voi allekirjoittamisen, ratifioinnin tai liittymisen yhteydessä selittää, etteivät I tai II luvun määräykset sido sitä.

3. Laki kulttuuriomaisuuden suojelemista aseellisen selkkauksen sattuessa koskevan pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä ja pöytäkirjan soveltamisesta

Lakiehdotus koskee sellaista yleissopimuksen 1 artiklan a kohdassa tarkoitettua irtainta omaisuutta, jolla on huomattava merkitys kansojen kulttuuriperinnölle. Esimerkkinä sellaisesta omaisuudesta mainitaan taideteokset, käsikirjoitukset, kirjat ja muut esineet, joilla on taiteellista, historiallista tai muinaistieteellistä merkitystä sekä tieteelliset kokoelmat ja merkittävät kirja- tai arkistokokoelmat tai kokoelmat, jotka sisältävät edellä mainitusta omaisuudesta tehtyjä jäljennöksiä.

1 §. Pykälä sisältää tavanomaisen blankettisäännöksen pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymisestä.

2 §. Pöytäkirjan 2 kappale asettaa sopimuspuolelle ehdottoman velvollisuuden ottaa haltuunsa miehitetyltä alueelta sen alueelle tuotu pöytäkirjan 1 kappaleessa tarkoitettu kulttuuriomaisuus. Tätä sopimusvelvoitetta vastaavasti pykälässä säädettäisiin, että Suomeen tuotu kulttuuriomaisuus olisi oikeusministeriön vaatimuksesta takavarikoitava (2 § 1 mom). Takavarikon toimittamisessa noudatettaisiin soveltuvin osin esitutkinnassa sovellettavia pakkokeinolain (450/87) säännöksiä. Takavarikoimisesta päättäisi oikeusministeriön määräyksestä pidättämiseen oikeutettu virkamies. Poliisimies tai tullimies saisi kiiretapauksessa ilman pidättämiseen oikeutetun virkamiehen määräystäkin ottaa esineen haltuunsa. Esineen löytämiseksi voitaisiin niinikään toimittaa pakkokeinolain 5 luvussa tarkoitettu etsintä. Kotietsintä voitaisiin siten toimittaa, jos erittäin pätevin perustein voidaan olettaa, että etsinnällä saatetaan löytää takavarikoitava esine (PKL 5 luku 2 § 2 mom).

3 §. Pykälän 1 momentin mukaan takavarikoimista koskeva päätös on saatettava kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä tuomioistuimen vahvistettavaksi. Asia käsiteltäisiin Helsingin käräjäoikeudessa tai sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä takavarikko on toimitettu.

Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuin päättäisi takavarikon vahvistaessaan takavarikon voimassaolosta. Tuomioistuin voisi asettaa voimassaololle tietyn määräajan tai määrätä, että takavarikko on voimassa toistaiseksi, esimerkiksi kun takavarikon kohteena olevaa omaisuutta ei voida palauttaa aseellisen selkkauksen jatkuessa. Takavarikon voimassaoloa voidaan pidättämiseen oikeutetun virkamiehen tekemästä pyynnöstä jatkaa edellyttäen, että pyyntö on tehty ennen määräajan päättymistä.

Pykälän 3 momentin mukaan takavarikon kumoamisesta, muutoksenhausta ja takavarikoidun esineen palauttamisesta on soveltuvin osin voimassa, mitä pakkokeinolain 4 luvun 11 §:n 1 momentissa sekä 16 ja 17 §:ssä säädetään. Takavarikko on siten kumottava niin pian kuin se ei ole enää tarpeen (PKL 4 luku 11 § 1). Tuomioistuimen takavarikkoa koskevasta päätöksestä saa erikseen valittaa, mutta muutoksenhaku ei estä esineen takavarikoimista (PKL 4 luku 16 § 1 mom). Takavarikon voimassaolon pidentämistä koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta (16 § 2 mom). Pakkokeinolain 4 luvun 17 §:ssä säädetään takavarikoidun esineen palauttamisesta, kun takavarikko on kumottu.

4 §. Oikeusministeriö päättää vieraan valtion pyynnöstä takavarikoidun omaisuuden palauttamisesta vieraan valtion toimivaltaiselle viranomaiselle (1 mom).

Ennen kuin oikeusministeriö tekee asiassa päätöksen, sen on annettava vieraan valtion pyyntö ja sen perusteet tiedoksi esineen omistajalle ja muulle oikeuden haltijalle paitsi jos oikeusministeriö katsoo, että Suomella ei ole pöytäkirjan mukaista palautusvelvollisuutta. Oikeudenhaltijaa on samalla kehotettava asetetussa määräajassa ilmoittamaan oikeusministeriölle, vastustaako hän esineen palauttamista sekä ilmoittamaan korvausvaatimuksensa. Jos oikeudenhaltija ei määräajassa ilmoita vastustavansa palauttamista tai vaativansa korvausta, oikeusministeriö voi päättää esineen palauttamisesta.

5 §. Jos oikeuden haltija sitä vastoin ilmoittaa vastustavansa esineen palauttamista tai vaativansa korvausta, oikeusministeriön on saatettava asia takavarikosta päättäneen tuomioistuimen ratkaistavaksi. Korvauksen määrästä voidaan sopia ilman oikeudenkäyntiäkin. Jos tuomioistuin katsoo, ettei luovuttamiseen ole laillisia edellytyksiä, pyyntöön omaisuuden palauttamisesta ei voida suostua ehdotetun lain nojalla. Tuomioistuin tutkii myös, onko oikeuden haltijalla 6 §:n perusteella oikeus korvaukseen sekä päättää korvauksen määrästä. Tuomioistuimen päätökseen saisi hakea muutosta.

6 §. Omaisuuden palauttaminen aiemmin miehitettynä olleelle sopimuspuolelle on eräänlaista kansainvälistä virka-apua, jolla tilanne palautetaan sellaiseksi kuin se todennäköisesti olisi ollut ilman aseellista selkkausta. Kun omaisuus palautetaan, ei tämä sisällä vieraan valtion viranomaista sitovaa kannanottoa omaisuuteen kohdistuvasta omistusoikeudesta tai muusta oikeudesta, vaan nämä määräytyvät lähtökohtaisesti sen valtion lainsäädännön mukaan, johon omaisuus palautetaan.

Sopimuspuolella on velvollisuus ottaa haltuunsa ja palauttaa pöytäkirjassa tarkoitetuissa tapauksissa sen alueelle tuotu kulttuuriomaisuus riippumatta siitä, onko oikeuden haltija omistusoikeuden tai muun oikeuden saadessaan tai maahantuonnin yhteydessä ollut tietoinen siitä, että omaisuus on viety aseellisen selkkauksen aikana miehitetyltä alueelta. Pöytäkirjan 4 kappaleen mukaan sen sopimuspuolen, jonka velvollisuutena oli estää kulttuuriomaisuuden vienti miehittämältään alueelta, tulee maksaa korvaus vilpittömässä mielessä olevalle palautettavan omaisuuden haltijalle. Omaisuuden palauttavalla sopimuspuolella ei pöytäkirjan mukaan ole korvausvelvollisuutta vilpittömässä mielessä olevaan oikeuden haltijaan nähden.

Periaatteellista ja käytännön syistä kuitenkin ehdotetaan, että korvaus vilpittömässä mielessä olevalle oikeuden haltijalle maksettaisiin ensisijaisesti Suomen valtion varoista. Tämä korvaus voitaisiin vaatia diplomaattista tietä takaisin pöytäkirjan 4 kappaleessa tarkoitetulta valtiolta. Korvauksen suorittamisesta päättäisi oikeusministeriö siltä osin kuin asiaa ei ole saatettu tuomioistuimen ratkaistavaksi. Oikeuden haltija olisi oikeutettu saamaan hänelle esineen takavarikoinnista tai palauttamisesta aiheutuneesta vahingosta täyden korvauksen. Korvauksen suuruuden määrittämisessä olisi sovellettava yleisiä korvausoikeudellisia periaatteita.

Sellaisia tapauksia saattaa esiintyä, joissa korvauksen maksaminen on perusteltua, vaikka oikeuden haltija ei olisi edellä kerrotulla tavalla vilpittömässä mielessä. Näin voisi olla esimerkiksi silloin, kun oikeuden haltija on tosin tiennyt, että kysymyksessä oli miehitetyltä alueelta viety suojelun alainen omaisuus, mutta esineen poisviemisen tarkoituksena on ollut estää esineen tuhoutuminen taikka kun kysymyksessä on oikeuden haltijan hallinnassa alunperinkin ollut, maastapaon vuoksi mukaan otettu omaisuus, jonka palauttaminen aiheuttaisi todennäköisesti omistusoikeuden menetyksen ilman lunastusta tai muuta vastaavaa korvausta siltä valtiolta, jonne esine palautetaan. Pykälän mukaan oikeuden haltijalla olisikin oikeus korvaukseen, kun se maksamista voidaan muuten pitää perusteltuna.

7 §. Lakiehdotuksessa tarkoitetun omaisuuden säilyttämisestä Suomessa sekä sen palauttamisesta toiseen valtioon huolehtisi museovirasto. Museovirasto voi sopia omaisuuden väliaikaisesta sijoittamisesta valtion taidemuseoon tai muuhun asianomaiseen laitokseen. Museoviraston tehtävänä olisi lisäksi antaa erityisesti tuomioistuimelle ja oikeusministeriölle lausuntoja siitä, onko esinettä pidettävä pöytäkirjan 2 kappaleessa tarkoitettuna kulttuuriomaisuutena sekä muista erityistä asiantuntemusta edellyttävistä seikoista.

8 §. Pykälä sisältää asetuksenantovaltuussäännöksen. Tarkempia säännöksiä voi olla tarpeen antaa lähinnä viranomaisten välisestä yhteydenpidosta.

9 §. Ehdotettu laki tulisi voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana. Lakia sovellettaisiin vain niissä tapauksissa, joissa omaisuus on tuotu Suomeen lain voimaantulon jälkeen.

4. Voimaantulo

Yleissopimus ja pöytäkirja tulevat voimaan kolmen kuukauden kuluttua niitä koskevien liittymiskirjojen tallettamisesta. Esitykseen sisältyvä laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti yleissopimuksen ja pöytäkirjan kanssa.

5. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja säätämisjärjestys

Pöytäkirjan I luvun mukaan sopimuspuoli sitoutuu ottamaan haltuunsa ja palauttamaan sen alueelle miehitetyltä alueelta tuodun kulttuuriomaisuuden riippumatta siitä, kenen hallussa omaisuus sillä hetkellä on ja riippumatta siitä, onko omaisuus saatu vilpittömässä mielessä. Hallitusmuodon 6 §:n mukaan Suomen kansalaisen omaisuus on turvattu lain mukaan, joten määräys kuuluu tästä syystä lainsäädännön alaan.

Esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen mukaan pöytäkirjassa tarkoitettu kulttuuriomaisuus on Suomessa takavarikoitava ja vihollisuuksien päätyttyä palautettava pöytäkirjassa määrätyllä tavalla. Tämä voi rajoittaa omistajalle tai muulle oikeuden haltijalle Suomen lain mukaan kuuluvaa oikeutta määrätä omaisuudesta tai käyttää sitä.

Ehdotetun lain mukaan oikeuden haltijalla on kuitenkin oikeus saada valtion varoista täysi korvaus takavarikoinnista tai palauttamisesta aiheutuneesta vahingosta, jos hän on ollut omaisuuden saadessaan vilpittömässä mielessä tai jos korvauksen myöntämistä muuten voidaan pitää kohtuullisena. Tähän nähden ja ottaen huomioon esityksen tavoitteet, lakiehdotus voidaan käsitellä noudattamatta niin sanottua supistettua perustuslainsäätämisjärjestystä. Ehdotetulla lailla ei olisi taannehtivaa vaikutusta.

Pöytäkirjan edellä mainitun määräyksen toteuttamiseksi olisi lisäksi annettava muita laintasoisia säännöksiä, jotka koskisivat kyseisen omaisuuden takavarikkoa ja palauttamista sekä siihen liittyviä korvauksia. Esitykseen liittyvään lakiehdotukseen sisältyvät siten säännökset yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista sekä viranomaisten toimivallasta.

Itse yleissopimus ei sisällä lainsäädännön alaan kuuluvia tai muuten eduskunnan suostumusta vaativia määräyksiä. Yleissopimukselle pyydetään kuitenkin eduskunnan suostumus yleissopimuksen yleisen merkityksen sekä yleissopimuksen ja pöytäkirjan läheisen yhteyden vuoksi.

Edellä olevan perusteella ja hallitusmuodon 33 §:n ja valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n 2 momentin mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Haagissa 14 päivänä toukokuuta 1954 kulttuuriomaisuuden suojelemista aseellisen selkkauksen sattuessa koskevan yleissopimuksen, sekä siihen liittyvän, niin ikään Haagissa 14 päivänä toukokuuta 1954 tehdyn pöytäkirjan ne määräykset, jotka vaativat Eduskunnan suostumuksen.

Koska pöytäkirja sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Laki kulttuuriomaisuuden suojelemista aseellisen selkkauksen sattuessa koskevan pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä ja pöytäkirjan soveltamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Haagissa 14 päivänä toukokuuta 1954 tehtyyn kulttuuriomaisuuden suojelemista aseellisen selkkauksen sattuessa koskevaan yleissopimukseen liittyvän, niin ikään Haagissa 14 päivänä toukokuuta 1954 tehdyn pöytäkirjan määräykset ovat, mikäli ne kuuluvat lainsäädännön alaan, voimassa niin kuin siitä on sovittu.

2 §

Suomeen tuotu esine, jota on perusteltua aihetta pitää 1 §:ssä mainitun yleissopimuksen 1 artiklan a kohdassa ja pöytäkirjan 2 kappaleessa tarkoitettuna kulttuuriomaisuutena, on esineen suojelemiseksi ja sen palauttamisen turvaamiseksi määrättävä takavarikkoon.

Takavarikoimisesta päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies oikeusministeriön määräyksestä. Takavarikon toimittamisessa, takavarikoitavan esineen haltuunottamisessa takavarikoimista varten ja etsinnän toimittamisessa takavarikoitavan esineen löytämiseksi on soveltuvin osin noudatettava, mitä pakkokeinolaissa (450/87) säädetään.

3 §

Takavarikosta päättäneen virkamiehen on kuukauden kuluessa saatettava takavarikoimista koskeva päätös Helsingin käräjäoikeuden tai sen paikkakunnan tuomioistuimen vahvistettavaksi, missä takavarikointi on toimitettu.

Päättäessään vahvistaa takavarikon on tuomioistuimen samalla asetettava määräaika, jonka takavarikko on voimassa, taikka määrättävä, että takavarikko on voimassa toistaiseksi. Tuomioistuin voi pidättämiseen oikeutetun virkamiehen ennen määräajan päättymistä tekemästä pyynnöstä pidentää määräaikaa.

Takavarikon kumoamisesta, muutoksenhausta ja takavarikoidun esineen palauttamisesta on soveltuvin osin voimassa, mitä pakkokeinolain 4 luvun 11 §:n 1 momentissa sekä 16 ja 17 §:ssä säädetään.

4 §

Oikeusministeriö päättää takavarikoidun esineen palauttamisesta pöytäkirjan 3 kappaleen mukaisesti sen sopimuspuolen toimivaltaiselle viranomaiselle, josta esine on viety.

Vieraan valtion esittämä esineen palauttamista koskeva pyyntö ja sen perusteet on annettava tiedoksi esineen omistajalle ja muun oikeuden haltijalle noudattaen mitä tiedoksiannosta hallintoasioissa on säädetty. Samalla omistajaa ja muuta oikeuden haltijaa on kehotettava asetetussa määräajassa puhevallan menettämisen uhalla ilmoittamaan, vastustaako hän palauttamista sekä ilmoittamaan ne korvausvaatimukset tai muut vaatimukset, joita hän mahdollisesti haluaa asiassa esittää. Mitä edellä tässä momentissa säädetään, ei kuitenkaan sovelleta, jos oikeusministeriö katsoo, että pyyntö ei anna aihetta toimenpiteisiin.

5 §

Jos esineen omistaja tai muun oikeuden haltija on määräajassa kirjallisesti ilmoittanut oikeusministeriölle, että hän vastustaa palauttamista taikka haluaa esittää asiassa muita vaatimuksia, oikeusministeriön on saatettava palauttamista koskeva asia tai korvausta koskeva vaatimus, siltä osin kuin siihen ei suostuta, takavarikosta päättäneen tuomioistuimen ratkaistavaksi. Asia pannaan vireille kirjallisella hakemuksella. Omistajalle ja muulle oikeuden haltijalle on varattava asiassa tilaisuus tulla kuulluksi.

6 §

Sillä, joka on ennen takavarikkoa saanut esineeseen omistusoikeuden tai muun oikeuden, on oikeus saada valtiolta korvaus siitä vahingosta, joka hänelle on aiheutunut tämän lain mukaan toimitetusta takavarikosta taikka esineen palauttamisesta vieraaseen valtioon, jos hän oikeuden saadessaan ei tiennyt eikä hänen pitänyt tietää, että kysymyksessä oli 2 §:ssä tarkoitettu kulttuuriomaisuus, taikka jos korvauksen maksamista muutoin voidaan pitää perusteltuna.

Korvauksesta päättää oikeusministeriö siltä osin kuin asiaa ei ole saatettu tuomioistuimen ratkaistavaksi.

7 §

Tämän lain nojalla takavarikoidun esineen säilyttämisestä Suomessa sekä esineen palauttamisesta huolehtii museovirasto.

Museoviraston tehtävänä on lisäksi antaa tuomioistuimille ja muille viranomaisille lausuntoja siitä, onko kysymyksessä 2 §:ssä tarkoitettu kulttuuriomaisuus, sekä muista sellaisista erityistä asiantuntemusta edellyttävistä seikoista, joilla on merkitystä asian käsittelyssä.

8 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain soveltamisesta ja täytäntöönpanosta annetaan tarvittaessa asetuksella.

9 §

Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana.

Tätä lakia ei sovelleta esineeseen, joka on tuotu Suomeen ennen tämän lain voimaantuloa.


Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1993

Tasavallan Presidentti
MAUNO KOIVISTO

Ulkoasiainministeri
Heikki Haavisto

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.