Itä-Suomen HO 31.1.2017 17/103899

Telekuuntelu - Ylimääräisen tiedon käyttäminen
Salassapitorikos
Yllytys salassapitorikokseen
Oikeudenkäyntikulut

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Toisen rikoksen tutkinnan yhteydessä telekuuntelulla saadun niin sanotun ylimääräisen tiedon hyödyntäminen oli ratkaistava pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 1 ja 2 momentista ilmenevillä edellytyksillä eikä 3 momentissa tarkoitetulla tuomioistuimen toimivaltaa koskevalla määräyksellä ollut merkitystä hyödyntämisen sallittavuutta harkittaessa muissa kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa. Ylimääräistä tietoa sisältäneiden tallenteiden esittämistä kirjallisina todisteina ei sallittu, mutta ylimääräistä tietoa sisältänyt esitutkinnan loppulausunto voitiin ottaa oikeudenkäyntiaineistona huomioon, koska siinä oli kysymys asianajaja A:n itsensä ilmoittamista seikoista.

A tuomittiin salassapitorikkomuksesta, koska hän oli ilmaissut päämiehensä C:n vangitsemispäätöksessä salassa pidettäväksi määrättyjä tietoja ulkopuoliselle B:lle. Syyksilukemisen kannalta ei ollut merkitystä, vaikka A oli saanut samat tiedot C:ltä, tutkinnanjohtajalta ja oman päättelynsä perusteella. Syyte B:tä vastaan yllytyksestä A:n rikokseen hylättiin näyttämättömänä.

Valtio velvoitettiin korvaamaan osa A:n oikeudenkäyntikuluista, koska A tuomittiin olennaisesti syyttäjän rangaistusvaatimusta lievemmin ja koska todistelu asiassa oli koskenut merkittävältä osin hylätyksi tulleita seikkoja.

POHJOIS-KARJALAN KÄRÄJÄOIKEUDEN KÄSITTELYRATKAISU 10.1.2014

Kirjallisena todisteena 1.1 olevia telekuuntelutallenteita 1-5 ei voida käyttää todisteina 1.1.2014 voimaan tulleen pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n (1146/2013) perusteella.

Salassapitorikos ei ole sellainen rikos, johon 1.1.2014 voimaan tulleen pakkokeinolain 10 luvun 3 §:n (806/2011) mukaan telekuuntelu voidaan kohdentaa.

Pakkokeinolain 11 luvun 6 §:ssä (806/2011) oleva siirtymäsäännös on sekä säännöstekstin ja siihen liittyvän esityöaineiston perusteella epäselvä. Lain 10 luvun 56 §:ssä oleva ylimääräisen tiedon käyttämistä koskeva säännös on kuitenkin oikeudelliselta luonteeltaan prosessuaalinen säännös, jota sovelletaan sen voimassa ollessa. Myös asiayhteyteen liittyvä perusoikeusmyönteinen laintulkinta johtaa samaan johtopäätökseen.

Kirjallisena todisteena 1.5. olevan esitutkinnan loppulausunnon sivulla 3 oleva lausunnon osa ei ole hyödyntämiskiellon alainen. Oikeudellisesti tämä on verrattavissa A:n esitutkinnassa kirjattuun lausumaan.

Vaaditut hyödyntämiskiellot eivät myöskään voi miltään osin perustua A:n ja B:n väliseen asianajolliseen toimeksiantoon, koska heidän ilmoituksensa mukaan tällaista toimeksiantoa heidän välillään ei ole ollut nyt kysymyksessä olevien tekojen aikana.

POHJOIS-KARJALAN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 24.1.2014

Syyttäjä on vaatinut A:lle ja B:lle rangaistusta seuraavasti

1. Yllytys salassapitorikokseen

19.12.2012 - 03.01.2013 Joensuu

B on tahallaan taivuttanut asianajaja A:n tahalliseen kohdassa 2 mainittuun salassapitorikokseen pyytämällä puhelimessa ja henkilökohtaisilla tapaamisilla ja saamalla A:lta kohdassa 2 mainittuja lain nojalla salassa pidettäviä tietoja.

B on tehnyt rikoksen vakavien rikosten tekemistä varten järjestäytyneen Cannonball MC ryhmän jäsenenä (RL 6:5.2).

2. Salassapitorikos

19.12.2012 - 03.01.2013 Joensuu

Asianajaja A on toimiessaan rikoksesta epäillyn Cannonball MC Joensuu moottoripyöräkerhoa edustaneen C:n määrättynä avustajana/puolustajana Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden pakkokeinoistunnossa 19.12.2012 kello 15.00 alkaen asiassa asianumero PK 12/2036 saanut tietää C:n rikosepäilyyn liittyviä tietoja Pohjois-Karjalan poliisilaitoksen rikoskomisario E:n käräjäoikeudelle jättämästä vangitsemisvaatimuksesta 8480/R/18780/12/VAO/1, mainitussa suullisessa pakkokeinoistunnossa ja Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden päätöksen (12/2371) perusteluosasta.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on määrännyt E:n pyynnöstä mainitun pakkokeinoasian käsiteltäväksi yleisön läsnä olematta oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 16 §:n 2 momentin nojalla.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on myös määrännyt oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 16 §:n 3 momentin ja 24 § 1 momentin 3 kohdan nojalla, että pakkokeinoasian päätöksen perusteet ja muut oikeudenkäyntiasiakirjat on pidettävä salassa syytteen käsittelyyn saakka tai kunnes asia on jätetty sillensä.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on vielä kieltänyt pakkokeinolain 1 luvun 18b nojalla esitutkinnan turvaamiseksi C:n yhteydenpidon muihin henkilöihin kuin avustajaansa A:han.

A on pakkokeinoistunnossa läsnä olevana ollut mainitun Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden salassapitomääräyksen, oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 18 §:n sekä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 23 §:n perusteella velvollinen olemaan vaiti tietoonsa saamistaan ja Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden salaiseksi julistamista edellä mainituista tiedoista sekä myös olemaan hyväksikäyttämättä kenenkään eduksi mainittuja salaiseksi julistettuja seikkoja.

Huolimatta edellisestä A on Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden salassapito- ja yhteydenpitorajoitusmääräyksen sekä edellä mainittujen lainkohtien vastaisesti puhelimessa 19.12.2012 kello 15:58 kertonut Cannonball MC Joensuu moottoripyöräkerhoa edustaneelle B:lle että,

- B:n rikoskumppani C on väkivallalla uhaten saanut kaverilta rahaa ja että
- C on ollut poliisin tarkkailussa.

Edellisen lisäksi A on tavannut 21.12.2012 kello 10:30 B:n ja myöskin Cannonball MC Joensuu moottoripyöräkerhoa edustaneen F:n ja välittänyt tuolloinkin B:lle ja F:lle edellä mainittuja salassa pidettäviä ja yhteydenpitorajoituksen alaisia tietoja.

Vielä A on 1.1.2013 kello 13:49 puhelussa luvannut ilmoittaa B:lle välittömästi tietoja sikäli, kun hän niitä itse saa C:stä ja tämän rikosepäilyyn liittyvistä salaisista ja yhteydenpitorajoituksen alaisista tiedoista, ja puhelussa 3.1.2013 kello 13:01 sopinut B:n kanssa tapaamisen ilmoittaakseen B:lle C:n rikosepäilyyn liittyviä salaisia ja yhteydenpitorajoituksen alaisia tietoja.

A:lla ja B:llä ei ole ollut olemassa minkäänlaista muuta toimeksiantosopimusta edellä mainittujen tapahtumien aikaan.

- - - - - - - - - - -

A ja B ovat kiistäneet syytteet ja vaatineet valtiota korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa.

- - - - - - - - - - -

Johtopäätös näytöstä

- - - - - - - - - - -

A on myöntänyt käyneensä B:n kanssa puhelinkeskustelun jonkin aikaa C:n vangitsemisoikeudenkäynnin päättymisen jälkeen. B:n ja A:n samansisältöisistä kertomuksista ilmenee A:n ilmoittaneen C:n tulleen vangituksi törkeän kiristyksen vuoksi ja samassa yhteydessä on ollut myös puhetta C:n tyttöystävän avustamisesta.

A on avustajansa asianajaja H:n laatimassa esitutkinnan loppulausunnossa (kirjallinen todiste 1.5 s. 3) myöntänyt kertoneensa B:lle, että C olisi väkivallan uhalla saanut rahaa ja että poliisi oli vissiin jollain tavalla seurannut sitä asiaa.

Vangitsemisvaatimuksessa (kirjallinen todiste 1.2 ja 2.1) on kohdassa Yleiset edellytykset mainittu poliisin suorittaneen C:n tarkkailua, rikoksen kohteen aseellisesta uhkaamisesta ja C:n saaneen rikoksen kohteelta rahaa.

Vaikka B ja A ovatkin kertominsa tavoin tavanneet 21.12.2012 ja olleet puhelinyhteydessä 20.12.2012 ja tammikuun alussa 2013, ei näiltä osin ole esitetty mitään selvitystä siitä, että A olisi näissä yhteydenpidoissa luovuttanut B:lle C:n vangitsemiseen liittyneitä salaisia tietoja.

Näin ollen ratkaisevaksi jää se, onko A puhelinkeskustelussa 19.12.2012 kertoessaan B:lle C:n saaneen väkivallan uhalla rahaa ja että poliisi oli vissiin jollain tavalla seurannut sitä asiaa syyllistynyt rikoslain 38 luvun 1 §:n mukaiseen salassapitorikokseen.

Varmaa on, että A on saadessaan tutkinnanjohtajalta ilmoituksen C:n avustamistehtävästä vangitsemiskäsittelyssä myös saanut tältä tiedon vangitsemisvaatimuksen perusteena olevasta törkeästä kiristyksestä. Ainakin todennäköistä on, että A on jo ennen vangitsemisoikeudenkäyntiä C:n kanssa käymässään neuvottelussa saanut tältä tietää tämän kiinni jäämisestä, tältä löytyneistä rahoista ja poliisin järjestämästä ansasta.

Lain oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa 16 §:n mukaan käsittely voidaan toimittaa yleisön läsnä olematta ja oikeudenkäyntiasiakirjat määrätä salassa pidettäviksi tutkinnallista syistä. Säännöksen tarkoituksena on toisaalta suojata epäiltyä ja toisaalta turvata esitutkinnan toteuttaminen.

A:n B:lle kertomat seikat ovat vangitsemisen perusteena olevan törkeän kirityksen tekotapaa kuvaavia, mitkä A on itsekin vangitsemisperusteena olleesta julkisesta rikosnimikkeestä pystynyt päättelemään ja mitkä tiedot A on joka tapauksessa saanut C:ltä itseltään jo ennen vangitsemisoikeudenkäyntiä. A:n B:lle kertomat asiat eivät myöskään ole sellaisia, että ne osoittaisivat A:n tahallaan pyrkineen vaikuttamaan esitutkinnan toteuttamiseen taikka että ne olisivat vaikeuttaneet esitutkinnan toteuttamista.

Syyksilukeminen

A ei ole syyllistynyt salassapitorikokseen eikä B sen yllytykseen.

- - - - - - - - - - -

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 28.11.2016

Asian aikaisemmat vaiheet

Syyttäjä on valittanut Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden 24.1.2014 antamasta tuomiosta nro 102908 hovioikeuteen ja toistanut B:tä ja A:ta vastaan ajamansa käräjäoikeuden tuomiossa selostetun syytteen B:n osalta yllytyksestä salassapitorikokseen ja A:n osalta salassapitorikoksesta. Syyttäjä on lisäksi vaatinut, että käräjäoikeuden pääkäsittelyssä 10.1.2014 tekemä käsittelyratkaisu telekuuntelutallenteiden 1-5 hyödyntämiskiellosta todisteina kumotaan ja syyttäjän sallitaan käyttää mainittuja tallenteita todisteina asiassa. A on vastavalituksessaan vaatinut, että käräjäoikeuden 10.1.2014 antama käsittelyratkaisu kumotaan siltä osin kuin syyttäjän on sallittu käyttää todisteena A:n esitutkinnan loppulausuntoa ja että hovioikeus määrää, ettei loppulausunnosta ilmeneviä seikkoja voida käyttää todisteena häntä vastaan.

Itä-Suomen hovioikeus ei ole päätöksellään 5.6.2014 nro 14/123704 myöntänyt syyttäjälle jatkokäsittelylupaa, jolloin myös A:n vastavalitus on rauennut. Syyttäjä on valittanut päätöksestä korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus on 14.3.2016 antamallaan päätöksellä nro 0589 myöntänyt syyttäjälle jatkokäsittelyluvan käräjäoikeuden käsittelyratkaisun osalta ja palauttanut asian hovioikeuteen.

Korkein oikeus on palauttamispäätöksessään todennut, että jatkokäsittelyluvan seurauksena ratkaistavaksi tulee, onko telekuuntelussa saatu ylimääräinen tieto jätettävä kokonaan käyttämättä vai voidaanko sitä joltakin osin käyttää todisteena oikeudenkäynnissä. Tämän ohella on ratkaistava A:n vastavalituksessaan esittämä vaatimus siitä, että myös telekuuntelutallenteisiin liittyvä lausuma esitutkinta-asiakirjoissa on jätettävä käyttämättä todisteena.

Hovioikeus on 29.8.2016 myöntänyt syyttäjälle jatkokäsittelyluvan pääasian osalta ja A:lle vastavalituksen osalta.

Käsittely hovioikeudessa

Syyttäjä on valittaessaan edellä todetulla tavalla pääasiasta vaatinut, että käräjäoikeuden pääkäsittelyssä 10.1.2014 tekemä käsittelyratkaisu telekuuntelutallenteiden 1-5 hyödyntämiskiellosta todisteina kumotaan ja syyttäjän sallitaan käyttää mainittuja tallenteita todisteina asiassa.

A on vastavalituksessaan vaatinut hovioikeutta määräämään, ettei syyttäjän kirjallisena todisteena esittämää esitutkinnan loppulausuntoa voida käyttää todisteena häntä vastaan. Loppulausunnon salliminen todisteena johtaisi siihen, ettei telekuuntelutallenteita koskevalla hyödyntämiskiellolla olisi merkitystä.

A ja B ovat vastustaneet syyttäjän telekuuntelutallenteita koskevaa muutosvaatimusta perusteettomana.

Syyttäjä on vastustanut A:n esitutkinnan loppulausuntoa koskevaa muutosvaatimusta.

Hovioikeuden ratkaisu

Telekuuntelutallenteet

Kysymyksenasettelu

Asiassa on ratkaistava, onko telekuuntelussa saatu ylimääräinen tieto jätettävä kokonaan käyttämättä vai voidaanko sitä joiltain osin käyttää todisteena pääasian oikeudenkäynnissä. Lisäksi asiassa on ratkaistava, onko A:n vastavalituksessa esittämä vaatimus siitä, että myös telekuuntelutallenteisiin liittyvä lausuma esitutkinta-asiakirjoissa jätettävä käyttämättä todisteena häntä vastaan.

Sovellettavat säännökset

Korkein oikeus on edellä mainitussa päätöksessään katsonut, että televalvonnalla hankitussa tiedossa on kysymys niin sanotusta ylimääräisestä tiedosta ja että sen käyttämistä todisteena oikeudenkäynnissä on arvioitava voimassa olevan pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n nojalla (kohdat 9, 13 ja 14).

Pakkokeinolain 10 luvun 55 §:n mukaan ylimääräisellä tiedolla tarkoitetaan telekuuntelulla, televalvonnalla, tukiasematietojen hankkimisella ja teknisellä tarkkailulla saatua tietoa, joka ei liity rikokseen tai joka koskee muuta rikosta kuin sitä, jonka tutkintaa varten lupa tai päätös on annettu.

Saman luvun 56 §:n 1 momentin mukaan ylimääräistä tietoa saa käyttää rikoksen selvittämisessä, jos tieto koskee sellaista rikosta, jonka tutkinnassa olisi saatu käyttää sitä pakkokeinoa, jolla tieto on saatu. Pykälän 2 momentin mukaan ylimääräistä tietoa saa käyttää myös, jos ylimääräisen tiedon käyttämisellä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle ja rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kolme vuotta vankeutta tai kyse on jostakin momentissa erikseen luetellusta rikoksesta. Ylimääräisen tiedon käyttämisestä näyttönä päättää 3 momentin mukaan tuomioistuin pääasian käsittelyn yhteydessä.

Johtopäätökset

Väitettyjä yllytystä salassapitorikokseen ja salassapitorikosta koskeva tieto on saatu B:n epäillyn rikoksen selvittämisen yhteydessä suoritetun telekuuntelun yhteydessä. Kysymys on siten korkeimman oikeuden toteamin tavoin pakkokeinolain 10 luvun 55 §:ssä tarkoitetusta ylimääräisestä tiedosta. B:tä syytetään yllytyksestä salassapitorikokseen ja A:ta salassapitorikoksesta, josta on säädetty rangaistukseksi sakkoa tai enintään yksi vuosi vankeutta. Kysymys on rikoksista, joiden selvittämiseksi ylimääräisen tiedon käyttäminen pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 1 momentin nojalla ei olisi sallittua. Salassapitorikos ei ole myöskään sellainen pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 2 momentissa erikseen lueteltu rikos, jonka selvittämiseksi saa käyttää ylimääräistä tietoa. Lain sanamuotoon perustuvan tulkinnan mukaan kysymyksessä olevia tallenteita ei saisi käyttää todisteena tässä asiassa.

Koska pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 1 ja 2 momenttien kriteerit ylimääräisen tiedon käyttämiselle jäävät tässä tapauksessa täyttymättä, asiassa jää harkittavaksi, voiko tuomioistuin sallia ylimääräisen tiedon käyttämisen todisteena muissakin kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa pykälän 3 momentin perusteella, jonka mukaan ylimääräisen tiedon käyttämisestä näyttönä päättää tuomioistuin pääasian käsittelyn yhteydessä. Korkein oikeus on palauttamispäätöksessään todennut, että jäljempänä selostetut esityölausumat viittaavat siihen, että säännöksen 1 ja 2 momentissa säädetyt esitutkinnan edellytykset soveltuvat myös, kun tuomioistuin päättää ylimääräisen tiedon käyttämisestä näyttönä.

Voimassa olevan pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan tuomioistuimen suorittama arviointi ylimääräisen tiedon käyttämisestä näyttönä koskisi ensinnäkin niitä edellytyksiä, joita säännöksessä asetetaan ylimääräisen tiedon käytölle rikoksen selvittämisessä mukaan lukien erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. Kysymys ei olisi kuitenkaan pelkästään näiden edellytysten tarkastelusta. Arvioinnissa korostuvat toisaalta ne etuudet ja arvot (esimerkiksi perusoikeuksina suojattavat yksityiselämän suoja ja luottamuksellisen viestin suoja), joihin sillä pakkokeinolla on puututtu, jonka käytöllä ylimääräinen tieto on saatu, sekä toisaalta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset. Tässä yhteydessä huomioitavaksi tulevat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ja korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2007:58 ilmenevät näkökohdat. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti merkitystä on rikoksen vakavuudella (HE 14/2013 vp, s. 46).

Pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 3 momentissa ei ole erikseen todettu, minkä perusteiden nojalla tuomioistuimen on arvioitava sitä, voidaanko ylimääräistä tietoa käyttää näyttönä tuomioistuimessa. Tuomioistuimen päätöksenteko ylimääräisen tiedon käyttämisestä ei alunperin sisältynyt pakkokeinolain uudistamista tarkoittaneeseen hallituksen esitykseen (HE 222/2010 vp), vaan se lisättiin perustuslakivaliokunnan esitettyä asiasta muutosesityksen (PeVL 66/2010 vp, s. 10 ja LaVM 44/2010 vp, s. 31).

Oikeuskirjallisuudessa Pölönen on todennut, että pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n sanamuoto on selvä, kun säännöksen mukaan ylimääräistä tietoa saa käyttää rikoksen selvittämisessä pykälässä mainituilla ehdoilla. Sanamuodonmukaisesti tulkittuna säännöksen vastakohtapäätelmä on vastaavasti selvä: käyttö ei ole sallittua muissa kuin mainituissa tilanteissa. Pykälän 1 ja 2 momentit asettavat toisin sanoen todistamis- ja hyödyntämiskiellon niiden soveltamisalan ulkopuolelle jäävissä tilanteissa. Pölösen mukaan pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n sanamuodollinen selkeys hämärtyy lain esitöissä. Hallituksen esityksessä tuodaan esille ylimääräisen tiedon käyttämisen harkinnassa sovellettava suhteellisuusperiaate ja sen mukainen punninta sikäli epäselvästi, että herää kysymys, voidaanko punnintaa tehdä vain käyttöä rajoittavaan suuntaan, siis lisäehtona pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 1 ja 2 momenttien lisäksi, vai käyttöä laajentavaan suuntaan niin, että käyttö olisi sallittua myös 1 ja 2 momentin kriteereiden jäätyä täyttymättä. Toisaalta esitöissä keskustelua ylimääräisen tiedon käyttämisen rajoista käydään nimenomaan lain säätämisjärjestyskysymyksenä eli perustuslainmukaisuuden kysymyksenä. Pölösen mukaan tämä sekä lain sanamuodon mukainen tulkinta puhuvat vahvasti sen puolesta, että ylimääräisen tiedon käyttämisen rajat pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 1 ja 2 momenteissa tarkoittavat samalla todistamis- ja hyödyntämiskieltoa eli sallittavan esitutkinta- ja oikeudenkäyntiaineiston rajoja (Pölönen ym.: Todistelu oikeudenkäynnissä 2015, s. 275 ja 276).

Korkein oikeus on palauttamispäätöksessään todennut, että aikaisemmasta vapaan todistelun periaatteeseen pohjautuvasta lähtökohtaisesti sallivasta suhtautumisesta on pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n säännöksen myötä tarkoitettu siirryttävän tilanteeseen, jossa ylimääräisen tiedon käyttämiseen näyttönä suhtaudutaan entistä rajoitetummin (kohta 19).

Oikeuskirjallisuudessa Viljanen on edelleen todennut, että perustuslakivaliokunnan esittämän yleisen luonnehdinnan mukaan perusoikeuksien rajoitusten on oltava tarkkarajaisia ja riittävän täsmällisesti määriteltyjä. Niiden olennaisen sisällön tulee ilmetä laista. Rajoituksen keskeisen sisällön on ilmettävä itse laista, eikä se saa jäädä alemmanasteisen normin antajan tai lain soveltajan harkintaan (Viljanen: Perusoikeuksien rajoittaminen teoksessa Hallberg ym., Perusoikeudet, 2011, s. 152).

Kysymyksessä on uusi säännös, jonka sanamuoto on selvä. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon edellä todetut perusoikeuksia korostavat kannanotot hovioikeus katsoo, ettei kysymyksessä olevaa säännöstä ole perusteltua tulkita ainakaan laajentavasti siten, että ylimääräistä tietoa voitaisiin käyttää todisteena muissakin kuin pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa.

Siinä tapauksessa, että tuomioistuimella katsottaisiin olevan pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 3 momentin perusteella harkintavaltaa ylimääräisen tiedon käyttämisestä todisteena muissakin kuin 1 ja 2 momenteissa tarkoitetuissa tapauksissa, arvioinnissa on otettava huomioon edellä kerrotussa hallituksen esityksessä selostetut näkökohdat. Arvioidessaan tämän huomioon ottaen tallenteiden käyttämisen sallittavuutta todisteena hovioikeus punnitsee telekuuntelun sisältämän perusoikeuksien loukkauksen vakavuutta ja toisaalta salassapitorikoksen selvittämisen tärkeyttä. Suhteellisuusperiaate huomioon ottaen hovioikeus päätyy siihen, että yksityiselämän ja luottamuksellisen viestinnän turvaaminen on tässä tapauksessa tärkeämpää kuin puheena olevien rikosten selvittämisintressi.

Hovioikeus ei näin ollen salli telekuuntelutallenteiden 1-5 esittämistä kirjallisina todisteina.

Vastavalitus

Käräjäoikeus on edellä mainitussa käsittelyratkaisussaan katsonut, että esitutkinnan loppulausunnon sivulla 3 oleva lausunnon osa ei ole hyödyntämiskiellon alainen vaan oikeudellisesti verrattavissa A:n esitutkinnassa kirjattuun lausumaan.

A:n esitutkinnan loppulausunnossa olevassa hänen ja B:n välistä keskustelua koskevassa tiedossa ei ole kysymys telekuuntelulla saadusta tiedosta, vaan A:n itsensä esitutkinnassa ilmoittamasta seikasta.

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut ja lopputuloksen esitutkinnan loppulausunnon osalta ja sallii siihen vetoamisen oikeudenkäyntiaineistona.

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 31.1.2017

- - - - - - - - - -

Vaatimukset hovioikeudessa

Valitus

Syyttäjä on vaatinut, että B tuomitaan käräjäoikeuden tuomiossa selostetun syytteen 1 kohdan mukaisesti rangaistukseen yllytyksestä salassapitorikokseen ja A 2 kohdan mukaisesti rangaistukseen salassapitorikoksesta. Lisäksi syyttäjä on vaatinut, että rangaistusta B:lle määrättäessä otetaan koventamisperusteena huomioon rikosten tekeminen vakavien rikosten tekemistä varten järjestäytyneen ryhmän jäsenenä. Vielä syyttäjä on vaatinut, että A ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan valtiolle sen varoista käräjäoikeudessa syyttäjän nimeämille todistajille maksettavaksi määrätyt todistelukustannukset sekä että valtio vapautetaan velvollisuudesta korvata A:n oikeudenkäyntikulut 6.472,80 euroa ja B:n käräjäoikeuden asianosaiskulut 48 euroa. Lopuksi syyttäjä on vaatinut, että B ja A velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan valtiolle sen varoista hovioikeuden pääkäsittelyssä maksettavaksi määrättävät todistelukustannukset.

Valituksensa perusteina syyttäjä on lausunut, että B on taivuttanut asianajaja A:n kertomaan hänelle puhelimessa 19.12.2012 käräjäoikeuden salassapito- ja yhteydenpitomääräyksestä huolimatta tietoja, jotka A on saanut tietoonsa toimiessaan B:n kanssa samaan moottoripyöräkerhoon kuuluvan C:n määrättynä avustajana pakkokeinoistunnossa 19.12.2012. Salassapidettäviä ja yhteydenpitorajoituksen alaisia tietoja on välitetty tai sovittu ilmoitettavaksi myös A:n ja B:n tapaamisessa 21.12.2012 ja myöhemmin puhelimessa 1.1.2013 ja 3.1.2013. A on vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen ilmoittanut 19.12.2012 B:lle, että C on väkivallalla uhaten saanut kaverilta rahaa ja että C on ollut poliisin tarkkailussa. Menettelyssä on ollut kysymys tuomioistuimen salaiseksi määräämän tiedon ilmoittamisesta C:n rikoskumppanille B:lle. B:n on kysyessään A:lta tietoja C:stä täytynyt ymmärtää, että hän yllyttää A:ta syyllistymään salassapitorikokseen.

Vastaukset

A on vastustanut syyttäjän vaatimusta. A on lisäksi vaatinut, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkeimmassa oikeudessa 1.116 eurolla ja hovioikeudessa 6.778,46 eurolla, molemmat määrät laillisine korkoineen.

Vastustamisensa perusteina A on viitannut käräjäoikeuden tuomion sivuille 4-6 kirjattuihin kiistämisperusteisiin. A ei ollut kertonut B:lle mitään salassapidettäviä tietoja. Poliisi on kertonut C:lle, mistä rikoksesta epäiltynä hänet on otettu kiinni ja C on ennen tapaamistaan A:n kanssa tullut myös tietämään poliisin löytämien rahojen takavarikoimisesta. A:n B:lle mainitsemat seikat perustuvat oikeudenkäynnin julkisiin tietoihin ja A:n ennen vangitsemiskäsittelyä päämiehensä kanssa käymissään neuvotteluissa saamiinsa tietoihin ja niiden perusteella tehtyihin päätelmiin. A:n menettely ei ole ollut tahallista. A on vedonnut myös kieltoerehdykseen.

B on vastustanut syyttäjän vaatimuksia ja vaatinut, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen asianosaiskulunsa hovioikeudessa 470 eurolla.

Vastustamisensa perusteina B on lausunut, että hän ei ollut pyytänyt eikä saanut A:lta salassapidettäviä tietoja. Joka tapauksessa yleisluontoisten pyyntöjen tai kysymysten esittäminen ei ole sellaista taivuttamista, joka olisi yllytyksenä rangaistavaa. B:ltä on puuttunut tahallisuus. Cannonball MC (jäljempänä CMC) ei ole rikoslain 6 luvun 5 §:n 2 kohdassa tarkoitettu vakavien rikosten tekemistä varten järjestäytynyt rikollisryhmä. Joka tapauksessa väitettyä yllytystä salassapitorikokseen ei voida katsoa tehdyn järjestäytyneen rikollisryhmän jäsenenä, koska rikoksen tekeminen ryhmän jäsenenä edellyttää, että rikoksella on yhteys rikollisryhmän toimintakokonaisuuteen.

- - - - - - - - - -

Hovioikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisu

Syyttäjä on vedonnut kirjallisena todisteena hovioikeuden pääkäsittelyssä hovioikeudelle antamaansa D:n 31.5.2016 laatimaan asiantuntijalausuntoon koskien CMC:n luonnetta ja B:n asemaa kerhossa.

B ja A ovat vastustaneet lausunnon ottamista todisteeksi, koska D ei ole oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 35 §:n 2 momentissa tarkoittamalla tavalla puolueeton asiantuntija.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 34 §:n mukaan asiantuntijaa kuullaan erityisiä tietoja vaativista kokemussäännöistä sekä niiden soveltamisesta asiassa ilmenneisiin seikkoihin. Saman luvun 35 §:n 1 momentin mukaan asiantuntijan on oltava rehelliseksi ja alallaan taitavaksi tunnettu. Pykälän 2 momentin mukaan asiantuntijana ei saa toimia se, joka on asiaan tai asianosaiseen sellaisessa suhteessa, että hänen puolueettomuutensa vaarantuu.

Kuten Helsingin hovioikeus on 21.12.2016 antamassaan ratkaisussa numero 16/153618 (diaarinumero R 16/717) todennut, D työskentelee Keskusrikospoliisissa rikosylikonstaapelina järjestäytyneen rikollisuuden seurantaryhmässä. Hänellä on pitkä kokemus niin sanottujen tunnuksellisten jengien toiminnasta. D:n lausunto sisältää sellaisia tietoja CMC:n toiminnasta, jotka hän on saanut koulutuksensa, pitkän työkokemuksensa ja omien havaintojensa kautta. D:n luotettavuutta lisää se, että hän toimii asiassa virkavastuulla, koska sanotunkaltaisten lausuntojen laatiminen ja hänen kuulemisensa oikeudenkäynneissä järjestäytyneestä rikollisuudesta kuuluu hänen virkavelvollisuuksiinsa. D ei ole osallistunut tämän asian esitutkintaan. Hovioikeus katsoo, että D ei ole kysymyksessä olevaan asiaan tai asianosaiseen sellaisessa suhteessa, että hänen puolueettomuutensa sen perusteella olisi vaarantunut. Tämän vuoksi hänen asiantuntijalausuntonsa otetaan vastaan kirjallisena todisteena.

Salassapitorikos

Sovellettavat oikeusohjeet

Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 16 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin voi päättää, että vangitsemista, matkustuskieltoa ja todisteiden esittämistä koskevan asian suullinen käsittely ennen syytteen käsittelyn alkua toimitetaan yleisön läsnä olematta, jos pakkokeinovaatimuksen esittäjä tutkinnallisista syistä tai epäilty itse sitä pyytää taikka jos tuomioistuin katsoo muutoin siihen olevan tarvetta.

Edellä mainitun lain 18 §:n mukaan suljetussa käsittelyssä esiin tulleiden tämän lain mukaan tai sen nojalla annetun salassapitomääräyksen perusteella salassa pidettävien tietojen salassapidosta ja hyväksikäytöstä on voimassa, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 23 §:ssä säädetään. Salassapitovelvollisuus ja hyväksikäyttökielto koskevat kaikkia suljetussa käsittelyssä läsnä olevia.

Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 24 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan tuomioistuin voi määrätä ratkaisun pidettäväksi tarpeellisin osin salassa, jos ratkaisu sisältää tietoja, joiden salassa pitämiseksi asian suullinen käsittely on toimitettu yleisön läsnä olematta.

Rikoslain 38 luvun 1 §:n 1 kohdan mukaan joka laissa tai asetuksessa säädetyn taikka viranomaisen lain nojalla erikseen määräämän salassapitovelvollisuuden vastaisesti paljastaa salassa pidettävän seikan, josta hän on asemassaan, toimessaan tai tehtävää suorittaessaan saanut tiedon on tuomittava, jollei teko ole rangaistava 40 luvun 5 §:n mukaan, salassapitorikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.

Saman luvun 2 §:ssä säädetään salassapitorikkomuksesta. Säännöksen mukaan jos salassapitorikos, huomioon ottaen teon merkitys yksityisyyden tai luottamuksellisuuden suojan kannalta taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava salassapitorikkomuksesta sakkoon.

Näyttö

A, B, E, C ja F ovat jäljempänä mainituin lisäyksin kertoneet hovioikeudessa asiaan vaikuttavilta osin pääpiirteittäin kuten heidän kertomakseen on käräjäoikeuden tuomioon kirjattu.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden 19.12.2012 antamasta C:n vangitsemista koskevasta julkisesta päätöksestä ilmenee, että C on määrätty vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä törkeästä kiristyksestä 16.-18.12.2012. C ja B on myöhemmin 21.3.2013 tuomittu rangaistukseen kysymyksessä olevasta törkeästä kiristyksestä rikoskumppaneina.

C:n vangitsemisvaatimusta koskeva pakkokeinoistunto on toimitettu yleisön läsnäolematta pakkokeinovaatimuksen esittäjän pyynnöstä tutkinnallisista syistä. Vangitsemispäätös on määrätty pidettäväksi salassa oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 16 §:n 3 momentin ja 24 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla syytteen käsittelyyn saakka tai kunnes asia on jätetty sillensä. Oikeudenkäyntiaineisto on näin ollen määrätty pidettäväksi salassa rikosnimikettä, rikoksen tekoaikaa ja sovellettuja lainkohtia lukuunottamatta.

Kirjallisena todisteena esitetystä esitutkinnan loppulausunnosta ilmenee, että A on puhelinkeskustelussa 19.12.2012 C:n vangitsemisistunnon jälkeen kertonut B:lle C:n epäillystä rikoksesta, että "C olisi väkivallan uhalla saanut rahaa". Lisäksi A on kertonut B:lle C:n epäillyn rikoksen ilmitulosta, että "poliisi oli vissiin jollain tavalla seurannut sitä asiaa".

Johtopäätökset

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion perustelut ja johtopäätökset siltä osin kuin käräjäoikeus on katsonut, että A:n ja B:n 21.12.2012 tapahtuneen tapaamisen sekä 1.1.2013 ja 3.1.2013 käytyjen puhelinkeskustelujen osalta ei ole esitetty mitään näyttöä siitä, että A olisi noissa yhteydenpidoissa luovuttanut B:lle C:n vangitsemiseen liittyviä salaisia tietoja. Kysymys on siten käräjäoikeuden toteamalla tavalla siitä, onko A kertomalla 19.12.2012 B:n kanssa käymänsä puhelinkeskustelun aikana esitutkinnan loppulausunnosta ilmenevät seikat syyllistynyt salassapitorikokseen ja B yllytykseen salassapitorikokseen.

Asiassa on selvää, että A on ennen vangitsemiskäsittelyä saanut tutkinnanjohtajalta ja C:n kanssa käymässään neuvottelussa tietoja C:n epäillystä rikoksesta. Samoin A on voinut asiantuntemuksensa ja kokemuksensa perusteella tehdä päätelmiä rikoksen luonteesta ja poliisin suorittamista tutkintamenetelmistä. Vangitsemisvaatimuksesta ilmenevät tarkat tiedot rikoksesta ja muista siihen liittyvistä seikoista, muun muassa siitä, että rikokseen epäiltiin osallistuneen C:n lisäksi muitakin henkilöitä, A on saanut viimeistään C:n vangitsemiskäsittelyssä. Joka tapauksessa A on saanut tietää C:n rikokseen ja sen tutkintaan liittyvät tiedot toimiessaan C:n puolustajana eli rikoslain 38 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla tehtävää suorittaessaan.

Käräjäoikeuden antama salassapitomääräys on perustunut oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annettuun lakiin ja se on kattanut kaikki salassapidettäviksi määrätyt tiedot, jotka ovat sisältyneet oikeudenkäyntiaineistoon tai tulleet ilmi C:n vangitsemisistunnossa. Sillä, onko A saanut tiedot C:ltä tai oman päättelynsä perusteella jo ennen salassapitomääräyksen antamista, ei ole merkitystä (ks. KKO 2009:3, kohta 20). Näin ollen A olisi saanut ilmaista B:lle vain ne seikat, jotka ilmenevät käräjäoikeuden vangitsemispäätöksen julkisesta versiosta eli sen, että C on määrätty vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä törkeästä kiristyksestä ja että epäillyn rikoksen tekoaika on ollut 16.-18.12.2012. A:n B:lle antamat tiedot koskevat rikoksen tekotapaa ja poliisin suorittamia tutkintatoimenpiteitä, jotka ovat olleet käräjäoikeuden antaman salassapitomääräyksen perusteella salassapidettäviä. A:n menettely täyttää salassapitorikoksen tunnusmerkistön.

Tahallisuudesta

Salassapitorikos on rangaistava vain tahallisena. Tahallisesta rikoksesta tuomitseminen edellyttää, että tahallisuus kattaa kaikki rikoksen tunnusmerkistöön kuuluvat seikat. Salassapitorikoksen osalta tekijän täytyy tahallisuuden edellyttämällä tavalla mieltää, että kyseessä on tieto, jonka hän on velvollinen pitämään salassa ja että hänen tekonsa merkitsee sen säännösten vastaista paljastamista tai käyttämistä.

A on ollut itse paikalla käräjäoikeuden istunnossa salassapitomääräystä annettaessa. A on käynyt kysymyksessä olevan puhelinkeskustelun B:n kanssa tuoreeltaan salassapitomääräyksestä tiedon saatuaan. Käräjäoikeuden antama salassapitomääräys on ollut yksiselitteinen. A:n on tullut ammattinsa ja kokemuksensa perusteella mieltää menettelevänsä häntä sitovien säännösten vastaisesti ja hänen on tullut ymmärtää antavansa B:lle salassapidettäviä tietoja C:n rikosepäilystä. A:n menettely on näin ollen tahallista.

Kieltoerehdys

Rikoslain 4 luvun 2 §:ssä säädetään kieltoerehdyksestä. Jos tekijä erehtyy pitämään tekoaan sallittuna, hän on säännöksen mukaan rangaistusvastuusta vapaa, jos erehtymistä on pidettävä ilmeisen anteeksiannettavana muun muassa lain sisällön erityisen vaikeaselkoisuuden, viranomaisen virheellisen neuvon tai muun näihin rinnastettavan seikan vuoksi. Lain säätämiseen johtaneiden esitöiden mukaan pelkkä säännöksen tulkinnanvaraisuus ei kuitenkaan riitä, vaan vastuusta vapautuminen edellyttää, että lain sisällön selvittäminen kohtaa ylivoimaisia taikka kohtuuttomia vaikeuksia (HE 44/2002 vp, s. 113).

Asiassa on kysymys oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain pakkokeinoasioiden julkisuutta, salassapidettäväksi määrätyn tuomioistuimen ratkaisua ja salassapitovelvollisuutta koskevien säännösten tulkinnasta. Hovioikeus toteaa, että edellä mainittuja säännöksiä ei ole pidettävä erityisen vaikeaselkoisia ottaen erityisesti huomioon se, että A:lla on pitkä kokemus asianajajana. Näin ollen A ei vapaudu rikosvastuusta kieltoerehdyksen perusteella.

Menettelyn moitittavuus

A:n ei ole näytetty 19.12.2012 tienneen, että myös B:tä epäiltiin osallisuudesta C:n vangitsemisen perusteena olevaan rikokseen. A ei ole muutenkaan pyrkinyt vaikuttamaan tämän asian esitutkintaan.

A:n ja B:n puhelinkeskustelu on käyty käräjäoikeuden tuomiossa todetulla tavalla A:n kuljettaessa autoa liikenteessä A:n soitettua hänen puhelimeensa tallentuneeseen B:n puhelinnumeroon. On ilmeistä, ettei A ole kerrotuissa olosuhteissa harkinnut, mitä hän kertoo C:n vangitsemisesta B:lle. A:n menettelyn harkitsemattomuus ei kuitenkaan poista teon tahallisuutta. Kerrotut seikat on kuitenkin otettava huomioon arvioitaessa A:n menettelyn moitittavuutta. Hovioikeus katsoo, että A:n rikos on siihen liittyvät edellä kerrotut seikat huomioon ottaen kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

Syyksilukeminen

A on näin ollen syyllistynyt salassapitorikkomukseen paljastamalla salassapitovelvollisuuden vastaisesti puhelimessa 19.12.2012 B:lle ne salassapidettävät seikat, että C on väkivallalla uhaten saanut kaverilta rahaa ja että C on ollut poliisin tarkkailussa.

Yllytys salassapitorikokseen

Rikoslain 5 luvun 5 §:n mukaan joka tahallaan taivuttaa toisen tahalliseen rikokseen tai sen rangaistavaan yritykseen, tuomitaan yllytyksestä rikokseen kuten tekijä.

Hallituksen esityksen mukaan yllytys on toisen tahallista taivuttamista tahalliseen tekoon. Yllytysvastuun perusedellytyksenä on, että yllytys saa aikaan tekopäätöksen tekijässä. Tekotapoina voivat olla käskeminen, palkkaaminen, kiusaaminen tai muu tahallinen taivuttaminen rikokseen. Yllyttäjän tulee toimia tahallisesti. Yllyttäjän tahallisuuteen kuuluu tietoisuus tunnusmerkistöön liittyvistä seikoista (tekoaika, -paikka ja -tapa), oman toiminnan merkityksestä seurauksen syntymiselle sekä siitä, että hänen toimintansa saa aikaan rikoksen teosta vastuunalaisen tekijän päätökseen perustuvan toiminnan kautta. (HE 44/2002 vp, s. 164-165).

Hovioikeus toteaa, että asiassa ei ole näytetty, että B:llä olisi ollut tietoa käräjäoikeuden antamasta salassapitomääräyksestä koskien C:n vangitsemista. B on myöntänyt soittaneensa C:n vangitsemisistunnon jälkeen A:lle ja pyrkineensä kysymyksin selvittämään C:n tilannetta, koska hän on tiennyt A:n hoitaneen C:n asiaa.

Vaikka A edellä todetuin tavoin tuomitaan salassapitorikkomuksesta, ei asiassa ole henkilötodistelu huomioon ottaen esitetty B:tä vastaan mitään sellaista näyttöä, joka osoittaisi B:n yrittäneen käskeä, tahallaan taivuttaa tai muutoin yllyttää C:n puolustajana toiminutta A:ta kertomaan hänelle salassapidettävää tietoa C:n tilanteesta. Näin ollen syyte yllytyksestä salassapitorikokseen on hylättävä.

Rangaistusseuraamus

Oikeudenmukainen seuraamus A:n syyksi luetun salassapitorikkomuksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä teosta ilmenevään muuhun A:n syyllisyyteen nähden on 15 päiväsakkoa.

Oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa

Hovioikeus hyväksyy B:n avustajan asianajaja G:n laskun sekä B:n asianosaiskuluvaatimuksen. Pääkäsittelyn kesto on ollut seitsemän tuntia 30 minuuttia. Valtion varoista maksetaan B:lle matkakustannusten korvauksena 430 euroa sekä ylimääräisenä toimeentulokustannuksena päivärahaa vastaavat 40 euroa.

Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä KKO 2016:41 ilmenevän oikeusohjeen perusteella oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n 2 momentista, säännöksen esitöistä sekä oikeuskäytännöstä ilmenevän pääsäännön mukaan vastaaja vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan silloin, kun osa syytteistä hyväksytään ja osa hylätään. Valtio voi joutua osaksi korvaamaan vastaajan kuluja vain erityisestä syystä, esimerkiksi silloin kun pääsyyte asiassa hylätään tai kun syyte hylätään niin olennaisilta osiltaan, että vastaajan syyksi luetaan selvästi vähäisempi ja lievemmin paheksuttava menettely, kuin mistä alkuperäisessä syytteessä on ollut kysymys. Harkinnassa voidaan myös ottaa huomioon, miten merkittävä osa oikeudenkäyntikuluista on aiheutunut puolustautumisesta syyksi luettuun menettelyyn verrattuna hylätyissä syytteissä kuvattuun menettelyyn.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa A:lle on vaadittu kuuden kuukauden vankeusrangaistusta salassapitorikoksesta, jonka osateot ovat tapahtuneet noin kahden viikon aikana. Väitetty teko olisi sen pitkän kestonsa vuoksi osoittanut harkintaa ja tietoista puolustajan aseman väärinkäyttöä. Hovioikeus on lukenut A:n syyksi yksittäisen ja harkitsemattoman salassapidettävän tiedon ilmaisemisen, josta ei ole aiheutunut vahinkoa. A:n syyksi luettu teko on ollut selvästi vähäisempi ja lievemmin paheksuttava kuin se teko, josta A:lle on vaadittu rangaistusta.

A:lle asian kirjallisesta valmistelusta aiheutuneiden kustannusten osalta ei ole mahdollista erottaa, mikä osa niistä on kohdistunut hyväksyttyyn osatekoon ja mikä osa hylättyihin osatekoihin. A:lle korkeimmassa oikeudessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut ovat kohdistuneet myös syytteen hyväksyttyyn osaan. Sen sijaan pääkäsittelyn kestosta ainakin hovioikeudessa ja todennäköisesti myös käräjäoikeudessa merkittävä osa on kohdistunut hylättyihin osatekoihin. Myöskään sen vuoksi, että A on tuomittu harkitsemattomasta teosta, jossa ei ole ollut kyse Cannonball MC:n ja sen Joensuun osaston toimintaan liittyneen rikollisen menettelyn selvittämisen tietoisesta vaikeuttamisesta, asiassa ei olisi ollut tarpeen esittää A:n menettelyn vahingollisuuden arviointia varten niin laajaa selvitystä Cannonball MC:n jäsenten syyksi luetuista rikoksista ja heihin kohdistuneista rikosepäilyistä.

A on voittanut asian siltä osin kuin syyttäjän vaatimus telekuuntelutallenteiden käyttämisestä kirjallisina todisteita on hylätty. A:n oikeudenkäyntikuluista merkittävä osa on aiheutunut kyseisen riitakysymyksen käsittelystä. Hovioikeus katsoo, että syyte siltä osin kuin se on hyväksytty, olisi voitu tutkia käräjäoikeuden ja hovioikeuden pääkäsittelyssä selvästi lyhyemmässä ajassa kuin nyt on tapahtunut. Hovioikeus harkitsee oikeaksi velvoittaa valtion korvaamaan yhden kolmasosan A:n oikeudenkäyntikuluista käräjä- ja hovioikeudessa.

Korkein oikeus on palauttanut asian syyttäjän vaatimuksesta hovioikeuden käsiteltäväksi. Tämän vuoksi A:lle korkeimmassa oikeudessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut jäävät A:n vahingoksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmista ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Vastaaja A
Muutokset käräjäoikeuden tuomioon

Syyksi luettu rikos
2. Salassapitorikkomus 19.12.2012
Rikoslaki 38 luku 2§

Rangaistusseuraamukset
Sakko
15 päiväsakkoa ä 216,00 euroa = 3 240,00 euroa

Muut lausunnot
Valtio vapautetaan velvollisuudesta korvata A:n käräjäoikeuden oikeudenkäyntikulut 6.472,80 euroa.

Oikeudenkäyntiä hovioikeudessa koskevat lausunnot

A velvoitetaan korvaamaan valtiolle sen varoista käräjäoikeudessa maksettaviksi määrätyt todistelukustannukset yhteensä 18 euroa.

Valtion A:lle käräjäoikeuden osalta maksettavaksi tuomittu oikeudenkäyntikulukorvaus alennetaan 2.157,60 euroon. Korvaukselle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa 24.2.2012 lukien.

Valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 2.259,49 euroa. Korvaukselle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettua viivästyskorkoa siitä alkaen, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

A velvoitetaan korvaamaan valtiolle sen varoista hovioikeudessa maksettaviksi määrätyt todistelukustannukset yhteensä 65 euroa.

Tuomiolauselma

Vastaaja B
Valitus hylätään. Käräjäoikeuden tuomio jää noudatettavaksi.

Oikeudenkäyntiä hovioikeudessa koskevat lausunnot

Valtion varoista maksetaan asianajaja G:lle palkkioksi B:n avustamisesta hovioikeudessa 2.337,50 euroa ja korvaukseksi kuluista 120,40 euroa sekä arvonlisäveron määrä 589,90 euroa eli yhteensä 3.047,80 euroa.

Valtion varoista maksetaan B:lle matkakustannusten korvauksena 430 euroa sekä ylimääräisenä toimeentulokustannuksena päivärahaa vastaavat 40 euroa.

- - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Hovioikeudenneuvos Heikki Hakkarainen
Hovioikeudenneuvos Tero Vauhkonen
Hovioikeudenneuvos Jussi Huuskonen

Valmistelija:

Hovioikeuden esittelijä Jenni Mikkonen

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Valituslupa myönnetty 16.8.2017.

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.