Helsingin HO 04.12.2015 1747

Pakkokeinot - Vangitseminen - Tiedonsaantioikeus - Esitutkintakertomus - Oikeudenmukainen oikeudenkäynti

Kysymys vangittavaksi vaaditun henkilön puolustajan oikeudesta saada esitutkinnassa kertyneitä tietoja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaamiseksi.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 19.11.2015

Käräjäoikeus on päätöksellään määrännyt A:n pidettäväksi edelleen vangittuna, koska asian käsittelyssä ei ollut tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella vangittuna pitämisen perusteena olevan rikosepäilyn todennäköisyyttä tai vangittuna pitämisen erityisiä edellytyksiä tulisi arvioida toisin kuin vangitsemispäätöksessä.

A:ta epäiltiin edelleen todennäköisin syin tapon yrityksestä. Rikoksesta ei ollut säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta. Tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä pakkokeinon käytöstä rikoksesta epäillylle tai muille aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen pakkokeinon käyttöä voitiin pitää puolustettavana. Vangittuna pitämistä ei ollut pidettävä asian laadun tai A:n henkilökohtaisten olosuhteiden vuoksi selvästi kohtuuttomana.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 4.12.2015

Kantelu

A on kantelussaan vaatinut, että hänet määrätään heti päästettäväksi vapaaksi.

Vangittuna pitämiselle ei ollut edellytyksiä. A ei ollut puukottanut ketään.

A:n oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli loukattu. Poliisi ei ollut esittänyt selvitystä siitä, mihin epäily A:n syyllistymisestä rikokseen perustui. A:lle ei ollut varattu mahdollisuutta tutustua poliisin laatimiin selvityksiin. Häneltä oli siten evätty mahdollisuus arvioida vangitsemisen edellytyksiä ja laillisuutta. Korkeimman oikeuden ratkaisusta 2007:7 ilmenevin tavoin vangitsemisvaatimuksen tueksi tuli esittää konkreettisia seikkoja, joiden perusteella syytä epäillä -arvio oli mahdollista tehdä. Pakkokeinolain 3 luvun 8 §:n mukaisesti vangitsemisvaatimuksen esittäjän tuli esittää riittävä selvitys myös vangitsemisen yleisistä edellytyksistä.

Poliisi oli kieltäytynyt antamasta A:lle häneen kohdistuvaan rikosepäilyyn liittyviä asiakirjoja, joilla oli vaikutusta hänen vapaudenmenetyksensä laillisuuden arvioinnissa. Esitutkintalain 4 luvun 15 §:n mukaan asianosaisen tiedonsaantioikeutta voitiin rajoittaa vain, jos tiedon antaminen haittaisi asian selvittämistä tai tiedon antamatta jättäminen oli välttämätöntä erittäin tärkeän yleisen tai yksityisen edun turvaamiseksi. Rajoittamisessa oli kuitenkin huomioitava asianosaisen oikeus puolustautua asianmukaisesti tai muuten asianmukaisesti valvoa oikeuttaan oikeudenkäynnissä. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa ei ollut sellaisia tietoja, jotka vaarantaisivat asian selvittämisen tai joiden antamatta jättäminen olisi välttämätöntä. Tiedonsaantioikeuden rajoittamista ei ollut punnittu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kannalta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä oli todettu, että oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteen edellyttämää puolustuksen ja viranomaisen tasa-arvoista asemaa ei ollut varmistettu, jos vangitun avustajalle ei ollut annettu niitä esitutkinta-aineistoon sisältyviä asiakirjoja, joilla oli olennainen merkitys päämiehen vankeuden laillisuuden tehokkaan riitauttamisen kannalta. Puolustuksen käyttöön tuli antaa aineisto, johon rikosepäily olennaisesti perustui.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/13/EU tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä oli tullut saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään 2.6.2014. Sen 7 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden tuli varmistaa, että pidätetyn henkilön tai hänen avustajansa käyttöön annetaan toimivaltaisten viranomaisten hallussa olevat kyseiseen tapaukseen liittyvät asiakirjat, jotka ovat välttämättömiä pidätyksen tai vapaudenmenetyksen laillisuuden riitauttamiseksi tehokkaasti kansallisen oikeuden mukaisesti. Tämän kohdan mukaiseen tiedonsaantioikeuteen ei sovellettu artiklan muissa kohdissa säädettyjä rajoitusperusteita. Mikäli kansallinen lainsäädäntö ei nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa edellyttänyt tietojenantamista, direktiiviä ei ollut saatettu kansallisesti voimaan sen vähimmäistason mukaisesti.

Vastaus

Rikoskomisario on vaatinut, että kantelu hylätään.

A oli vangittuna epäiltynä tapon yrityksestä. Asianomistaja oli leikattu tapahtumayönä, ja ase oli lävistänyt hänen vatsanpeitteensä ja tehnyt maksan pintaan ruhjeen.

A:lle oli kuulusteluissa esitetty poliisilla olevia kuulustelukertomuksia ja A oli vastannut kysymyksiin näiden kertomusten paikkansapitävyydestä. A:n avustaja oli ollut läsnä kuulusteluissa. A oli siten tietoinen siitä, mitä muut kuulustellut henkilöt olivat kertoneet tapahtumien kulusta.

A:lle ei ollut luovutettu pyydettyjä asiakirjoja, koska niiden antaminen hänelle voisi saattaa asianomistajan vaaraan ja antaisi mahdollisuuden vaikuttaa sekä asianomistajan että todistajien kertomuksiin ja näin haitata asian selvittämistä. Lääkärinlausuntoa poliisilla ei ollut hallussaan.

Välitoimi

Hovioikeuden varattua siihen tilaisuuden A on antanut lausumansa mainitun vastauksen johdosta.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Kysymyksenasettelu

A:n avustaja on kirjallisesti pyytänyt poliisiviranomaiselta sen hallussa olevia asiakirjoja, jotka liittyivät A:han kohdistettuihin rikosepäilyihin ja joilla voi olla vaikutusta A:n vapaudenmenetyksen laillisuuden arvioinnissa. Poliisi on päätöksellään kieltäytynyt asiakirjojen antamisesta vedoten esitutkinnan keskeneräisyyteen sekä esitutkintalain ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain säännöksiin.

Hovioikeus toteaa, että sen arvioitavana on kysymys siitä, onko A:n vangittuna pitämiselle edelleen olemassa edellytykset. Sen ratkaiseminen, onko A:lla tai hänen avustajallaan oikeus saada edellä tarkoitetut pyytämänsä asiakirjat, ei kuulu hovioikeuden toimivaltaan, vaan tätä koskeva kysymys ratkaistaan tarvittaessa erikseen muussa menettelyssä. Se seikka, ettei A ole saanut pyytämiään asiakirjoja, otetaan huomioon arvioitaessa sitä, onko hänen vangitsemisestaan päätettäessä noudatettu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita.

Hovioikeudessa kysymys on siten siitä, onko sillä seikalla, ettei A ole saanut pyytämiään asiakirjoja, vaikutusta hänen vangitsemisensa laillisuuteen. Lisäksi kysymys on hänen vangitsemisensa edellytyksistä eli erityisesti siitä, onko asiassa todennäköisiä syitä epäillä A:n syyllistyneen epäiltyyn tapon yritykseen.

Oikeudenmukainen oikeudenkäynti

Esitutkintalain 4 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan asianosaisella on esitutkinnan aloittamisen jälkeen oikeus saada tieto esitutkintaan johtaneista ja esitutkinnassa ilmi tulleista seikoista sekä esitutkinta-aineistosta, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettua oikeutta ei ole ennen tutkinnan lopettamista, jos tietojen antamisesta on haittaa asian selvittämiselle. Edelleen pykälän 3 momentin mukaan asianosaisella ei ole 1 momentissa tarkoitettua oikeutta, jos tiedon antamatta jättäminen on välttämätöntä erittäin tärkeän yleisen tai yksityisen edun turvaamiseksi. Pykälän 4 momentin mukaan kun harkitaan asianosaisen oikeutta saada tietoja tai sen rajoittamista, arvioinnissa on otettava huomioon asianosaisen oikeus puolustautua asianmukaisesti tai muuten asianmukaisesti valvoa oikeuttaan oikeudenkäynnissä.

Edellä selostettu pykälä on tullut voimaan 1.12.2014 ja sillä on saatettu kansallisesti voimaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/13/EU tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä (direktiivi). Direktiivissä on säädetty muun ohella epäillyn tiedonsaantioikeutta koskevista vähimmäissäännöistä. Jäsenvaltiot voivat siten tarjota direktiivissä säädettyä parempaa suojaa. Direktiivin johdanto-osan kohdan 40 mukaan suojan taso ei kuitenkaan milloinkaan saa alittaa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa määrättyjä vaatimuksia siten kuin niitä on tulkittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä.

Direktiivin 7 artiklan 1 kohdan mukaan jos henkilö pidätetään ja hän menettää vapautensa, jäsenvaltioiden on varmistettava, että pidätetyn henkilön tai hänen avustajansa käyttöön annetaan toimivaltaisten viranomaisten hallussa olevat kyseiseen tapaukseen liittyvät asiakirjat, jotka ovat välttämättömiä pidätyksen tai vapaudenmenetyksen laillisuuden riitauttamiseksi tehokkaasti kansallisen oikeuden mukaisesti. Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillyn ja syytetyn tai hänen avustajansa annetaan tutustua ainakin kaikkeen toimivaltaisten viranomaisten hallussa olevaan todistusaineistoon epäillyn tai syytetyn puolesta tai häntä vastaan, jotta turvataan menettelyn oikeudenmukaisuus ja asianosainen voi valmistella puolustustaan. Artiklan 3 kohdassa on määritelty, milloin 2 kohdassa tarkoitettuun aineistoon tulee saada tutustua, ja 4 kohdassa, milloin 2 ja 3 kohdista saadaan poiketa. Viimeksi mainitun kohdan mukaan oikeus tutustua tiettyyn aineistoon voidaan evätä, jos tämä tutustumisoikeus saattaisi johtaa toisen henkilön hengen tai perusoikeuksien vakavaan vaarantamiseen tai jos se on ehdottoman tarpeellista tärkeän yleisen edun turvaamiseksi ja lisäksi edellyttäen, ettei tutustumisoikeuden epääminen vaaranna oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

Hovioikeus toteaa, että direktiivien välitön oikeusvaikutus eli yksityisen oikeussubjektin oikeus vedota direktiiveihin jäsenvaltiota vastaan voi tulla kysymykseen vain sillä edellytyksellä, että jäsenvaltio ei ole saattanut direktiiviä lainkaan osaksi kansallista oikeusjärjestystä määräajassa tai että direktiivi on saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä virheellisesti. EU-oikeudella kuten direktiiveillä on kuitenkin lisäksi niin sanottu tulkintavaikutus eli EU-oikeus vaikuttaa siihen, miten kansallista oikeutta tulkitaan.

Esitutkintalain 4 luvun 15 § koskee sanamuotonsa perusteella kaikkia rikoksesta epäiltyjä henkilöitä. Siten esitutkintalain perusteella myös vapautensa menettäneen henkilön oikeutta saada tietoja esitutkinta-aineistosta voidaan rajoittaa. Direktiivin perusteella oikeutta tutustumisoikeuden rajoittamiseen ei kuitenkaan tällaisen henkilön kohdalla ole. Vapautensa menettäneellä on siten oikeus saada käyttöönsä asiakirjat, jotka ovat välttämättömiä pidätyksen tai vapaudenmenetyksen laillisuuden riitauttamiseksi tehokkaasti kansallisen oikeuden mukaisesti. Hovioikeus katsoo, että EU-oikeuden tulkintavaikutuksen perusteella direktiivin sanamuoto on otettava huomioon esitutkintalain mainittua säännöstä tulkittaessa. Säännöstä on tämän vuoksi perusteltua tulkita siten, että pykälän 4 momentin viittaus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin otetaan vapautensa menettäneen henkilön kohdalla erityisen painavana seikkana huomioon siten, ettei oikeutta esitutkinta-aineistoon tutustumiseen ole mahdollista direktiivissä tarkoitettujen välttämättömien asiakirjojen osalta rajoittaa. Siten asiassa on ratkaisevaa, mitä asiakirjoja on pidettävä välttämättöminä vapaudenmenetyksen laillisuuden riitauttamiseksi.

Esitutkintalain muutosta koskevissa esitöissä on katsottu voimassaolevan pakkokeinolain 3 luvun 8 §:n täyttävän direktiivin 7 artiklan 1 kohdan vaatimukset (HE 71/2014 vp s. 17). Esitöissä on viitattu pakkokeinolain 3 luvun 8 §:n esitöihin, joiden mukaan vangitsemisvaatimuksen tueksi on esitettävä riittävä selvitys myös vangitsemisen yleisistä edellytyksistä, mikä tarkoittaa sen selvittämistä, että vangittavaksi vaadittu on todennäköisin syin syyllistynyt vangitsemisvaatimuksen perusteena olevaan rikokseen (HE 222/2010 vp s. 255). Rikoksesta epäilty saa siten tiedon kaikesta vangitsemispäätöksen perusteena olevasta aineistosta, jota tuomioistuimelle vangitsemisasiassa esitetään (HE 71/2014 vp s. 17).

Pakkokeinolain 3 luvun 8 §:n mukaan vangitsemisasian käsittelyssä on esitettävä vangitsemisen edellytyksistä selvitys, joka voi perustua pelkästään kirjalliseen aineistoon. Tutkittavana olevasta rikoksesta ei saa esittää tämän sekä vangittavaksi vaaditun vangitsemisvaatimuksen johdosta esittämän lisäksi muuta selvitystä, ellei tuomioistuin katso siihen olevan erityistä syytä.

Pakkokeinolain esitöissä todetaan edellä selostetun lisäksi, että vangitsemisvaatimuksen esittäjän on virkamiehenä esitettävä totuudenmukaisesti ja tasapuolisesti ne seikat, joihin hän nojautuu. Hänen toimestaan vangitsemisperusteiden olemassaolosta ei saa muodostua vääristynyttä tai toispuoleista kuvaa. Tarkoituksena ei toisaalta ole, että vangitsemisasian käsittelystä muodostuu syyteasian ennakkokäsittely. (HE 222/2010 vp s. 255)

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään todennut, ettei osapuolten tasa-arvoa ollut turvattu, jos vangitun avustajalle ei annettu niitä esitutkinta-aineistoon sisältyviä asiakirjoja, jotka olivat olennaisia vankeuden laillisuuden tehokkaan riitauttamisen kannalta (Lietzow v. Saksa 13.2.2001, Schöps v. Saksa 13.2.2001, Garcia Alva v. Saksa 13.2.2001 ja Mooren v. Saksa 9.7.2009). Puolustuksen käyttöön tulee antaa aineisto, johon epäily olennaisesti perustuu (Emilian-George Igna v. Romania 26.11.2013). Hovioikeus toteaa, että mainituissa ratkaisuissa on ollut kyse tilanteista, joissa vangitsemisvaatimuksen esittäjä on toimittanut vangitsemisesta päättävälle tuomioistuimelle sellaista vaatimusta tukevaa selvitystä, jota ei ole annettu tiedoksi puolustukselle, mutta jolle tuomioistuin on antanut ratkaisevan merkityksen vangitsemisesta päättäessään.

Nyt kysymyksessä olevassa asiassa käräjäoikeudelle on toimitettu vangitsemisvaatimus, josta ilmenee tiivistetysti, mistä teosta A:ta epäillään ja millä perusteilla. A on saanut vaatimuksen tiedokseen ja hänellä on ollut mahdollisuus esittää käsityksensä sen johdosta niin käräjäoikeudessa suullisesti kuin sittemmin hovioikeudelle kirjallisesti kantelussaan. Käräjäoikeuden vangitsemispäätös ja päätös A:n pitämisestä edelleen vangittuna ovat perustuneet mainittuun vangitsemisvaatimukseen, sen perusteisiin sekä asian käsittelyssä suullisesti esitettyyn selvitykseen. Asiassa ei siten ole esitetty tuomioistuimelle mitään sellaista tietoa, johon A ei olisi saanut tutustua ja jolla olisi ollut merkitystä hänen vangitsemisestaan päätettäessä. Tilanne eroaa siis Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä viitatuista ratkaisuista.

A:lla on käräjäoikeudessa ollut mahdollisuus kertoa tapahtumista oma käsityksensä haluamassaan laajuudessa. Esitutkinnassa A:lla on ollut lainopillinen avustaja, joka on myös osallistunut A:n kuulusteluihin. Hovioikeus katsoo edellä selostettu huomioon ottaen, ettei A:n pyytämiä tietoja voida pitää sillä tavoin välttämättöminä vangitsemisen riitauttamiseksi, että hänen oikeuttaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin vangitsemisesta päätettäessä olisi asiakirjojen epäämisellä loukattu.

Vangitsemisen edellytykset

Vangitsemisvaatimuksen mukaan tapahtumapaikalla oli ollut tappelutilanne, jossa muun ohella A oli ollut osallisena. Poliisien saapuessa paikalle A oli jo poistunut paikalta, mutta paikalla olleet todistajat olivat kertoneet A:n ja asianomistajan tapelleen keskenään ja asianomistajan tulleen tässä yhteydessä puukotetuksi. A oli tavattu läheisestä asunnosta ja hänet oli otettu kiinni. Alustavassa puhuttelussa A on poliisipartiolle kertonut saaneensa paikalla kovasti kuonoonsa ja turvautuneensa lopulta puukkoon.

Hovioikeudelle toimittamansa vastauksen oheen rikoskomisario on edelleen liittänyt otteita A:n kuulustelukertomuksista. Kuulustelukertomuksista ilmenee, että A:lle on kerrottu sanatarkkoina lainauksina asianomistajan esitutkintakertomuksesta, että he olivat tapelleet keskenään ja siinä yhteydessä A oli lyönyt asianomistajaa teräaseella vatsaan ja kylkeen. Myös todistajankertomusta on A:lle selostettu vastaavalla tavalla. Tämän todistajankertomuksen mukaan A ja asianomistaja olivat tapelleet kahdestaan ja asianomistajalle oli tullut vamma vatsaan.

Ottaen huomioon, mitä edellä on todettu vangitsemisvaatimukselta edellytettävältä tasapuolisuudelta ja totuudenmukaisuudelta, hovioikeus katsoo, ettei vaatimukseen kirjattua sinänsä ole syytä epäillä. Hovioikeus katsoo, että vangitsemisvaatimuksen tueksi on esitetty riittävä selvitys. Asiassa on todennäköisiä syitä epäillä A:n syyllistyneen tapon yritykseen. Vangitsemisen edellytykset ovat siten edelleen olemassa.

Asiassa ei ole tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella A:n vangittuna pitäminen olisi asian laadun taikka hänen ikänsä tai henkilökohtaisten olosuhteidensa vuoksi kohtuutonta.

Päätöslauselma

Kantelu hylätään.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenlaamanni Jukka Heikkilä
hovioikeudenneuvos Jukka Kontio
hovioikeudenneuvos Birgitta Lemström

Esittelijä:

viskaali Elina Elo

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimainen.

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.